Havainnoituani ideologista keskustelua puolin ja toisin,
olen parin vuoden aikana tullut huomaamaan kuinka symmetristä se
kokonaisuudessaan on. Retorinen arsenaali on kaikilla samaa: vetoaminen
argumenttivirheisiin (olkiukko näin yleisimpänä), vastustajan psykopatologisointi,
toinen osapuoli on aina irtautunut todellisuudesta, vihjailu salatuista
motiiveista jne. jne.
Sekä suvakit että konservatiivit syyttävät toisiaan
uhriutumisesta, faktoista piittaamattomuudesta, naurettavuudesta,
vääjäämättömästä tappiostaan ideologisessa taistelussa. Molemmat ainakin
vihjaavat salaliiton mahdollisuudesta; persujen mukaan suvakit edustavat kulttuurimarxisteja,
jotka ovat mädättäneet yhteiskuntaa. Persut taas edustavat suvakkien mielestä
patriarkaalista sortokoneistoa, joka näkymättömillä rakenteillaan alistaa naiset
ja seksuaalivähemmistöt ikuisiksi kakkosiksi. Argumentaation sisältö on siis
erilaista, mutta sen muoto aivan identtistä. Kehen tässä voi enää luottaa, kuka
hallitsee faktat, jos molemmat osapuolet ovat väärässä. Tilastoilla voi lopulta
tukea vaikka mitä näkemystä, niillä ei ideologista taistelua tulla
pohjimmiltaan voittamaan.
Tunnen itse tämän kaiken keskellä vain kasvavaa paniikkia ja
raivoa, koska olen vakuuttunut siitä, että kaikki mitä tiedän, on väärin. Mistään
en löydä varmuutta tai oikeaa tietoa, koska kaikki pelaavat samalla
arsenaalilla. Evoluutioteorian kannattajat ja kreationistit viittaavat
toisiinsa virtuaalitodellisuudessa eläjinä, jotka yrittävät tuhota tieteen
periaatteet. Ilmastonmuutokseen uskojat ja sen kieltäjät syyttävät toisiansa
arveluttavista motiiveista ja uskonnollisesta lahkolaisuudesta. Kaikki
keskustelu on pohjimmiltaan samaa, kaikki on taantunut retoriikaksi.
Todellisilla ilmiöillä ja ongelmilla ei ole enää merkitystä, vain oikeassa
olemisella. Tuntuu siltä kuin katsoisin lasten väittelyä, joka on ehtymätöntä
juupas-eipäs –ketjua. Aivan sama mistä lapset väittelevät, kaava on aina sama.
Me olemme olleet liian kauan yltäkylläisyydessä, mistään
muusta ei tämä voi johtua. Olemme rappeutuneet kiukutteleviksi kakaroiksi,
joille ei ole enää kukaan pitämässä kuria. Tarvitsisimme jonkin muistutuksen
kuolevaisuudestamme; onnettomuuden, jonka olemassaoloa ei kukaan voi kiistää ja
joka saattaisi meidät jälleen yhteen. Vain kriisit saavat ihmiset liittymään toisiinsa,
yltäkylläisyydessä kehitämme tunteen (näennäisestä) riippumattomuudesta. Sota
tai raamatulliset vitsaukset voivat siis enää Suomen ja länsimaat pelastaa.
Elämme ideoiden maailmassa, jossa vallitsee retoriikan tyrannia.
Merkitystä ei ole sillä, kuinka olet elänyt elämäsi vaan sillä, mitä olet
sanonut ja ajatellut. Vain sanoinkuvaamaton tuska ja kidutus voivat saada meidät
enää tietoisiksi ruumiillisuudestamme. Muussa tapauksessa jatkamme mätänemistämme,
kunnes ei jäljellä ole kuin toisiaan syöviä ihratynnyreitä.
Kannattaisi tietysti varoa, mitä toivoo. Toivon usein
sairaita asioita, joiden pelkään toteutuvan. Mutta uskooko joku tosissaan
Suomen vielä yhdistyvän yhden lipun alle? Olemme maailmankuvallisesti niin
hajalla, ettei mikään määrä ideologista auktoriteettia saatikka järkeä voi
meitä enää saada yksimielisiksi. Vain sodan kaltainen ponnistus ja hengen
koitos voi pelastaa sen mitä kansallisvaltiostamme on jäljellä. Vain sota
palauttaa merkityksen elämään.
EDIT. Hesarikin näemmä sattui kirjoittamaan sodasta, vieläpä vähän samaa näkökulmaa sivuten. Tuota artikkelia voi poikkeuksellisesti suositella luettavaksi.
Pitänee käsitellä tätä sotateemaa lähipäivinä vähän lisää.
EDIT. Hesarikin näemmä sattui kirjoittamaan sodasta, vieläpä vähän samaa näkökulmaa sivuten. Tuota artikkelia voi poikkeuksellisesti suositella luettavaksi.
Pitänee käsitellä tätä sotateemaa lähipäivinä vähän lisää.
10 kommenttia:
Sota voi tehdä niin tai olla tekemättä niin, Jugoslaviassa oli pitkään verinen sota - muuttiko se mitään siellä parempaan suuntaan... epäilen.
Iltapäivää Anonyymi.
No joo, eipä sota tietenkään ole mikään yksiselitteinen asia. Lähinnä kirjoitukseni oli purkauksenomainen ilmaus, eikä analyyttinen näkökulma.
lang lebe krieg!
Jawohl!
Noh kyllähän Jugoslaviassakin siirryttiin kansallisvaltioiden suuntaan, mitä nationalistina pidän parempana. Jotain Kosovon sekavaltiota ontosin vaikea ymmärtää, ja Bosnia & Hertsegovinan olisi parempi olla muslimi ja kroaattiosissa.
Terve Curufin.
Totta, koko sodanhan syynä oli kansallisvaltioiden puute ja Jugoslavian rakentuminen Titon tahdonvoiman varaan. Tuskin olisi koko myllyä käyty, jollei kansoja olisi väkisin pidetty yhdessä.
Höpö,höpö. En jaksa mennä syihin miksi Jugoslavian sota käytiin mutta lopputulos on se, että kaikki irtautuneet maat on heikkoja, kärsii matalasta syntyvyydestä ja pian ne on kaikki EU:ssa mikä lisää vain väestökatoa kun nuoret muuttaa Lontooseen ym. ja romahduttaa maat täysin merkityksettömiksi. Ikäänkuin tämä ei vielä riittäisi, niin lisäksi noissa ex.Jugoslavia maissa romanit eli mustalaiset on outbreedaamassa paikalliset slaavit parissa sukupolvessa, esim. Serbiassa elää 500 000 romania ja heidän määränsä tuplaantuu parin kymmenen vuoden välein siinä missä slaavien vähenee.
Vaikea siten nähdä kuka olisi hyötynyt sodasta erityisesti.
Iltaa Anonyymi.
Joo, en meinaakaan että Jugoslavian sodasta olisi hyödytty mitään. Sodat tuskin yleensäkään hyödyttävät ketään, mutta uskon että joskus näin on.
Ukrainan tämän hetkinen sota saattaa synnyttää jotain hyvää sekä Ukrainalla tai Venäjälle, sikäli kun kummatkin maat on ollut vähän tuuliajolla vailla kunnon ideologiaa sitten NL:n romahtamisen - saattaa myös olla, että siitä ei seuraa mitään positiivista.
Näin "keyboard warriorina" kuitenkin mielelläni katsoisin mitä kehitystä maissa tapahtuu jos Ukrainan sota jatkuu vaikkapa seuraavat 10 vuotta. Tuleeko Ukrainasta natsi-valtio 10v päästä ja tuleeko Venäjästä Imperialistinen tsaarin-valtio. Olisi aika WIN-WIN kummallekkin. Tietenkin on ikävää, että satoja tuhansia tulee vammautumaan tai kuolemaan sen johdosta. Mutta pitää muistaa, että Ukrainan väkiluku on jyrkässä syöksykierteessä johtuen olemattomasta syntyvyydestä joten nyt olisi mahdollisuus kääntää trendi ainoana maana Euroopassa.
Ukrainan väkiluku vuonna 1991: 52 miljoonaa, Ukrainan väkiluku vuonna 2014 43 miljoonaa ja ennustettu väkiluku vuonna 2050 33 miljoonaa.
Samaa kehitystähän on nähty myös Venäjällä, vaikka he ovatkin jossain määrin saaneet syntyvyyden laskun pysähtymään. Tosin, sikäli kuin tiedän, Venäjälläkin syntyvyys on nousussa lähinnä etnisten vähemmistöjen keskuudessa.
Ukrainan sota voi parhaassa tapauksessa yhdistää muuten aika riitaista valtiota, mutta takeita ei ole mistään. Venäjä todennäköisesti menee entistä autoritaarisempaan suuntaan, mikä ei koidu ainakaan naapurimaiden hyväksi.
Lähetä kommentti