tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kung Fury

Ne, jotka eivät tiedä mihin otsikko viittaa, voivat kääntyä seuraavan videon puoleen:


Kyseessä on ruotsalainen elokuva, joka on koottu kaikista 80-luvun kliseistä. Elokuva on enemmän kasaria kuin mikään samaisena vuosikymmenenä tuotettu elokuva. Tarkoituksellisen huono one-linereista koostettu dialogi, vhs-nauhojen vikoja jäljentävät efektit ja ajan hakkerointi ovat kaikki yhdesssä paketissa.

Tämä elokuva on huipentuma siinä, mikä koko populaarikulttuuria leimaa juuri nyt; nostalgiannälkä ja loputtomat referenssit tekevät tästä puolituntisesta pätkästä vain ylipitkän kollaasin myyttiseen 80-lukuun. Samalla kaavalla toimii iso osa muutakin elokuvateollisuutta, mistä muustakaan esimerkiksi vanhojen elokuvasarjojen jatkuvassa "päivittämisessä" onkaan kyse. Kaikesta on tullut yhtä suurta referenssiä aikaisempaan, uutta ei edes yritetä luoda.

Nostalgisena ihmisenä osaan tavallaan arvostaa ilmiötä, mutta toisaalta taas en. Vielä 2000-luvun alkuun asti populaarikulttuuri yritti luoda vanhan päälle uutta, nyt on enää jäljellä kierrätys. Onko syy yleisöjen ja makujen hajaantumisessa, vai siinä että Star Warsien ja Terminatorien parissa varttunut yleisö on kasvanut aikuisiksi. Ehkä juuri nämä ensimmäiset todelliset elokuvamaailman megailmiöt loivat kollektiivisen kokemuksen, joka halutaan toisintaa ja toisintaa nostalgian keinoin. Vaikea uskoa, että ideat olisivat lopuneet; eivät ne voi loppua.

Kung Fury on paikoitellen hauskaa katsottavaa. Ei siinä järkeä ole, eikä ole tarkoituskaan olla. Kiitosta ansaitsee musiikki, joka on tehty parhaimman kasaridiskon kaavaan. Ja erityiskiitosta ansaitsee elokuvan tunnusbiisi, David Hasselhoffin laulama True Survivor:



Yleensä inhoan kaikenkarvaisten kehäraakkijulkkisten yrityksiä kokeilla siipiään musiikissa tai muualla. Mielessäni alkavat kaikua Matti Nykäsen eeppisten biisien kulut, sellaista se usein on. Jotkut eivät vain tajua lopettaa hyvän sään aikana, eivätkä varsinkaan tajua pysyä lestissään. Mutta Ritari Ässästä on sanottava, että kaverilla on hyvä ääni. True Survivor on kappaleena kunigaslaatua, virallinen kesäbiisini. Lisäksi musavideon keskelle tahdistettuna Kung Furyn materiaali toimii paremmin, jo tässä on ihan riittävän päheä kasarikollaasi. Kappaleen melodiat ja saundit ovat tietenkin niin ehtaa kasaria, ettei vissiin 80-luvullakaan tällaista tehty. Vitun ebin, kohdassa 0:44 syntikoilla on saatu aikaan hauska efekti: ne vedetään hieman epävireeseen, mikä on yksi ominaisuus analogisissa kiippareissa. Koko hoidon kruunaa eeppistäkin eeppisempi synasoolo.

Ai niin, suosittelen katsomaan myös tämän. Parin makaronin tekemä glam rock-cover samaisesta biisistä, helvetin mainio. Kitaristi on soolon perusteella pätevä kaveri ja laulaja vetää korkealta ja komeasti.

2 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Katsoin vasta nyt, mutta olipahan mahtava pläjäys. Joku voisi sanoa, että puolituntisena se oli liian lyhyt, mutta toisaalta sisällöltään se ei jäänyt esikuviaan suppeammaksi, vaan siihen oli vain tiivistetty oleellinen leikkaamalla ylimääräiset tunnelmanluonnit ja muut vakavastiotettavuudet pois.

Nautin suuresti älykkäistä elokuvista. Minun määritelmänihän älykkäälle elokuvalle on se, ettei voi arvata ennalta, mitä siinä kulloinkin seuraavaksi tapahtuu. Harmi vain, että tulin katsoneeksi trailerin aikaisemmin, koska se spoilasi monta hienoa yllätystä.

Jonkun lingvistin pitäisi nyt keksiä uusi sana, jonka sanakirjamääritelmäksi tulisi "se tunne, kun katsoo Kung Furyä ensimmäistä kertaa".

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Pekka.

Itse en pystynyt kuin ajoittain nauttimaan, näytti vain että yritettiin vähän liikaa. Olen kohtuuttomuuden mitä suurin ystävä, mutta toisinaan välittyi tekemällä tekemisen fiilis. Parhaat jutut tulivat oikeastaan alussa, kun pelikone sekoaa ja vetää kesoa kaikille ja tappaa. Yksi suosikkikohdistani oli myös saksalaissotilaiden ruotsin, englannin ja saksan sekoituksena käyty keskustelu.

Arvaamaton elokuva joo :D , mutta olen sitä mieltä, että homma toimi parhaiten musavideona Hasselhoffin kera.