Vuonna 2014 julkaistu Alien: Isolation ei ole laatuaan ensimmäinen peli olioidemme maailmassa, mutta ensimmäinen jota olen itse pelannut. En omaa siis vertailukohtaa ja voi arvioida sen asemaa suhteessa muihin vastaaviin. Tiedän kyllä, että esimerkiksi tätä ennen julkaistu Aliens: Colonial Marines sai murska-arvostelut siinä missä tämä kehuja. Voin kuitenkin omasta puolestani todeta, että tämä on parhaita pelejä koskaan. Kaikki elokuvat mukaanlukien, on se paras alien-universumiin sijoittuva teos sitten Aliensin (1986).
Creative Assembly, joka parhaiten tunnetaan Total War -strategiapeleistään, astui tämän parissa ulos omalta reviiriltään. Tuloksena ei kuitenkaan syntynyt vasemmalla kädellä sutaistua demoa vaan usean vuoden ja sadan ihmisen pieteetillä hiottu timantti. Tuotantotiimi päätti replikoida alkuperäisen Alienin (1979) estetiikan niin tarkasti kuin mahdollista, ja avuksi he saivat kolmen terabitin verran tiedostoja filmistudion arkistoista; valokuvia, konseptitaidetta, lavastesuunnitelmia, videoita ja ääniefektejä. Tekijät dekonstruoivat koko elokuvan rakentaakseen sen visiolle uskollisen miljöön. Soundtrackia varten lainattiin Jerry Goldsmithin säveltämiä teemoja sekä kehiteltiin niiden pohjalta lisää musiikkia. He todella paneutuivat pienimpiinkin yksityiskohtiin, minkä ansiosta onnistuivat luomaan elävän ja hengittävän maailman. En ole koskaan ennen nähnyt, tai pikemminkin kokenut mitään vastaavaa.
Alien: Isolation imee sisäänsä, en voi kylliksi kehua sen ulkonäköä. Katsoessani lävitse Alien-elokuvia uudelleen, panin nyt merkille kuinka paljon ensimmäisestä elokuvasta onkaan päätynyt peliin. Tekijät ovat myös mielikuvituksekkaasti ekstrapoloineet uutta materiaalia, koska tapahtumaympäristö on suuri. Teknologian design on retrohenkistä. Periaatteena oli, että mikäli esinettä ei olisi voinut olla olemassa vuonna 1979, sitä ei käytettäisi. Näin ollen tietokoneet, näyttöpäätteet, paneelit ja tekniikka yleisesti näyttävät analogisilta, kosketusruutuja ei ole saatavilla. Erityisesti mainitsemisen arvoisia ovat liikkeentunnistin sekä hakkerointiväline, aivan mainiota vanhan ajan scifityyliä. Olen rakastunut, ahmin silmilläni kaikkea näkemääni pelin edetessä.
Tarina sijoittuu Sevastopol-avaruusasemalle, sankarittaremme on Ellen Ripleyn tytär, Amanda. Hän saapuu asemalle saadakseen selvyyttä äitinsä katoamiseen 15 vuotta sitten. Juoni on kyllin hyvä, mutta ei sittenkään ole pääosassa. Tärkeintä on immersiivinen kokemus ja suuren seikkailun tuntu. Tässä suhteessa peli eroaa huomattavasti elokuvakokemuksesta, joka on aina passiivinen. Pelissä olet itse tapahtumien keskellä ja valinnoillasi luot tarinaa. Alleviivaan edelleen myös miljöön merkitystä, sillä se on oleellisin syvyysvaikutelman kannalta. Sevastopol on massiivinen asema, tuntuu kuin olisi päässyt avaruuskaupunkiin. Ulkoasu lainaa paljon Nostromolta:
Sevastopol on lähes autio, ruumiita on kaikkialla. Tunnelma on yleisesti painostava, mutta toisinaan turvallinen tai jopa kodikas. Peli näet suo ajoittaisia hengähdystaukoja ja suureen asemaan mahtuu moninaisia ympäristöjä: avaruusterminaali, tuotantolinjoja, sairasosastoja, reaktorikammio, poliisiasema, yökerho, ahtaita ilmavaihtokanavia ja luoja ties mitä. Ikkunoista voi tuon tuosta nähdä vilauksia paikallisesta auringosta tai kaasuplaneetasta, jonka kiertoradalla Sevastopol sijaitsee. Sanon sen vielä kerran: rakastan tätä kaunista ja kaameaa asemaa. Miehistön päiväkirjamerkinnät tuovat traagisuuden tuntua, ne välittävät kuvan aiemmin kukoistaneesta ja sittemmin rappeutuneesta kaupungista. Se oli joskus avaruusliikenteen solmukohta, mutta uusien reittien myötä jäänyt sivuun. Mielenkiintoisena lisänä on sen rakennuttaja Seegson, joka on Weyland-Yutanin kanssa kilpaileva korporaatio. He ovat jääneet avaruuden valloituksessa kakkoseksi ja päätyneet lopulta myymään rapistuvan asemansa kilpailijalleen. Siitähän ei tietenkään mitään hyvää seuraa...
Puhutaan kuitenkin hieman myös oliostamme, jonka kynsistä on tehtävänämme selviytyä. Tekijät loivat oman pelimoottorinsa, joka ohjaa alienia hyvin ennustamattomalla algoritmilla. Joitakin ennaltamäärättyjä tapahtumia lukuunottamatta ovat sen liikkeet arvaamattomia ja koskaan ei voi tietää, iskeekö se ja milloin. Ei olisi kerta eikä ensimmäinen, kun unohdan katsoa ylös tuuletusaukkojen varalta. Alien: Isolation on puhdasta stressiä. Mikään peli ei ole pitänyt minua varpaillani kuten se. Ne kaapeissa vietetyt pitkät minuutit, kun odottelee oliomme häipymistä. Ne hetket, kun ovea auki hakkeroidessasi kuulet ääniä takaasi. Turvanamme on onneksi monennäköisiä aseita, tehokkaimpana armastakin armaampi liekinheitin; se tunne, kun lähentelevän olion saa liekitettyä käpälämäkeen. Ja toisaalta se tunne, kun polttoaine on vähissä (oliota ei voi tappaa, ainoastaan pelottaa pois). Jos jotain voin moittia, niin lähinnä olion liiallista itsepäisyyttä. Aika ajoin se partioi aluetta niin kauan, että pelko vaihtuu ärsyyntymiseksi. Kun moisen kissa ja hiiri -session päätteeksi ja ilman tallennusta sitten kuolee, ilmestyy ruudun eteen spontaani keskisormi. Turhautuminen lienee joka tapauksessa väistämätön osa tämän genrepelin kokemusta, joten en valita sen enempää.
Alien: Isolation on upea, se on taideteos. Pako tuhoutuvalta avaruusasemalta taikka vierailu ensimmäisen Alien-elokuvan kuuluisassa hylyssä kuuluvat huippuhetkiin. Se, että tekijät ovat kaiken muun lisäksi rekonstruoineet myös LV-426 -planeetan eksoottiset maisemat ja mysteerisen aluksen, on miltei liikaa. Astuessani sisään taisin tunnin ajan vain ihailla näkemääni. Fossiloitunut otus tuolissa ja tuhansien munien kammio...olemme viimeisellä rajalla, kosmisilla korpimailla.
Tämä on peli, jolle toivoisin ilman muuta jatko-osaa. Sen toteutuminen on ikävä kyllä kyseenalaista, sillä laadusta huolimatta myynti oli vaatimatonta. Tuotantokustannukset olivat suuret ja peliyhtiön kynnys toisintaa temppu on korkealla. Aika näyttää miten tässä käy, mutta siihen asti tulee tämä tarjoamaan pelattavaa vielä kauan. Paitsi, että pääkampanjan voi seikkailla uudelleen lävitse eri vaikeusasteilla, on lisämateriaalina runsaasti DLC.tä. Hankin kaikki mahdolliset osat yhdessä alennuspaketissa, enkä ole vieläkään pelannut kaikkia. Työn alla on survivor mode, jossa stressitekijä on potenssiin kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti