Kuten itsenäistymisestämme, myös vuoden 1918 rähinästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Mitäpä tuosta voisi vielä sanoa, mitä ei ole sanottu. Millä epiteetillä puhumme, ensinnäkin? Oliko se sisällissota, kansalaissota vai luokkasota? Ensin mainittu on neutraalein termi, jos tahtoo olla korrekti. Punakapinan mainitseminen on taas helppo tapa lämmittää vasemmistolaisia; katsokaa vain kuinka aatteen väri nousee kasvoillensa.
Minä puhun kuitenkin veljessodasta. Teen niin, koska se korostaa sodan traagista luonnetta. En halua, enkä osaa katsella sitä yksinomaisena vapaustaisteluna. Se oli myös sitä ja molemmille osapuolille. Se vapaus vain lunastettiin omalla verellämme meidän lahdatessa toisiamme. Kyllä siinä jonkin verran ryssiäkin sai osansa, mutta ennen kaikkea se oli suomalaisten keskinäinen välienselvittely. Sitä ei olisi pitänyt alun perinkään tapahtua, se oli virhe ja erehdys. Luokat eivät kamppailleet niinkään vapaan Suomen kuin omien etujensa tähden, torpparit paremman elämän ja porvarit etuoikeuksiensa edestä. Vasta talvisota oli todellinen vapaussota, sillä siinä Suomi taisteli kansana olemassaolonsa puolesta. Vasta siinä otettiin todella mittaa elinvoimastamme ja tahdostamme jäädä eloon.
Punaisilla oli syynsä nousta taisteluun. Torpparit olivat kansakunnan pohjasakkaa ja porvarit joustamattomia. Sosialismi antoi lupauksen paremmasta, ja voiko sen ajan työläisiä syyttää koska he uskoivat? He eivät tienneet mitään tulevista kauhuista ja vankileireistä, Stalin ja miljoonat ruumiit odottivat vasta tulevaisuudessa. Kun Venäjän tsaari oli juuri syösty vallasta ja uudet tuulet puhalsivat, tuoksui ilmassa aitoa innostusta ja toivoa oikeudenmukaisemmasta huomisesta. Me tiedämme kyllä mikä V.I. Lenin oli miehiään, mutta tiesivätkö aikalaiset? Jälkiviisauden voimalla on helppoa sanoa, että sodan lopputulos oli maallemme edullinen. Sota on meille historiaa, heille se oli elämää. Moralistien tässä ajassa on mahdoton ymmärtää sitä pimeyttä, johon menneisyyden ihmisten tulevaisuus oli kätkeytynyt.
Veljessodassamme ei ollut yksipuolisia syyllisiä ja syyttömiä. Voidaan sanoa, että punaiset nousivat ensinnä laillista hallitusvaltaa vastaan ja syyllistyivät maanpetokseen. Se on totta. Kuitenkin tuota ennen olivat porvarilliset poliitikot vehkeilleet Kerenskin väliaikaishallituksen kanssa vasemmistoenemmistöisen eduskunnan hajottamiseksi. Valmisteilla oli ollut valtalaki, joka olisi sementoinut sosiaalidemokraattien vallan ja sitä porvarit pelkäsivät. Uusissa vaaleissa vasemmisto menetti enemmistönsä ja porvarit myöhemmin toteuttivat valtalain, mutta omilla ehdoillaan. Kyse oli reaalipoliittisesta pelistä, jossa oman eturyhmän valta merkitsi enemmän kuin itsenäisyys. Kumpikin osapuoli turvautui Venäjään aina, kun näki sen hyödylliseksi. Oli siis lopulta sattumaa, että valkoisilla oli laki puolellaan ja punaisilla ei. Molemmat puolet tahtoivat itsenäisyyttä, mutta vain jos saisivat olla vallassa.
Sota meni sitten niin kuin meni. Punaisessa terrorissa alhaiso osoitti luontaisen kaunaisuutensa ja kateutensa purkamalla sitä "syyllisiin", eli keihin tahansa yläluokan edustajiin. Voimme myös vain arvailla millaista jälki olisi ollut, mikäli punikit olisivat sattuneet voittamaan. Sen sijaan valkoisten kostosta tuli hirmuinen. Punaisten rikokset maksettiin takaisin overkill-metodilla. Jotkut epäilemättä näkevät valkoisen terrorin ansaittuna rangaistuksena, minulle se merkitsee vain irtipäästettyä petoa. Summittaista "ammutaan paikalla"-teloittamista ei voida perustella syyllisten ojentamisella, puhumattakaan yli kymmenestätuhannesta vankileireille menehtyneestä ihmisestä. Ajan oloissa voi ymmärtää, että juuri kapinoineen luokan jäseniä ei haluttu heti laskea yhteiskuntaan. Mutta oliko se todella tarpeen, aseistariisunnan ja venäläisten vetäytymisen myötä ei valkoisten asema ollut käytännössä uhtattuna.
Sisällissota ja sen jälkeinen murhaaminen on häpeäpilkku historiassamme. Punaisten tappiolla on turha ilkamoida ja heidän tuhollaan paheellista hekumoida. Valkoisten voitto oli etumme, mutta heidän rikoksensa muistettava. Kuitenkaan ei nykyinen hallitusvalta tai kukaan elävä suomalainen ole velkaa anteeksipyyntöä, sillä sotineiden synnit olivat heidän omiaan. Mannerheim oli käskyineen osavastuussa, eikä sitä tule unohtaa. Hän oli kuitenkin myös kansamme sankari ja ratsastajapatsaansa ansainnut. Historiamme antaa meille aihetta juhlaan, mutta veljessodassamme verisen oppitunnin. Otimmeko jo opiksi?
19 kommenttia:
! jumalauta poika sussa on potentiaalia. millon siirryt politiikkaan aktiivisesti?
Tervehdys Feyris.
Mutta minusta poliitikko? Ei ikinä!
Hyvää ja asiallista pohdintaa jälleen. Itsekin näkisin asian osimoilleen niin, että punikkien rikos (valtiopetos) oli kapinaan ryhtyminen, valkoisten rikos puolestaan raa'at ja usein mielivaltaiset rankaisutoimet sitten, kun koston aika oli koittanut. Ja totta tuokin, että eiväthän tuolloiset punikit vielä voineet mitenkään tietää, mitä kaikkea tulevat vuosikymmenet kommunismin ihmemaissa olivatkaan vielä tuova tullessaan.
(Tosin, sama argumentti pätee soveltuvin osin natseihinkin; eipä heistäkään vielä täydellä varmuudella tiedetty ennen vuotta 1945 kaikkea sitä, mitä sen jälkeen on tietoon saatu. Joten tuonaikaisia punikkeja, kuten kolmikymmenlukulaisia natsisympatiseeraajiakin voi toki syyttää ihan aiheesta monestakin, ei vähiten typeryydestä, hyväuskoisuudesta ja arvostelukyvyttömyydestä, mutta siltikin; eiväthän he vielä silloin tienneet, eivätkä edes mitenkään voineetkaan tietää sitä kaikkea, mikä meille myöhempien aikojen historian harrastajille on "itsestään selvää". "Jälkiviisaus kun on tunnetusti se kaikista imelin viisauven laji", näin Konsta Pylkkästä tapaillen...)
Vaan joo, joka tapauksessa v:sta 1918 on nyt jo sata wee, eikäpä kukaan meistä nyt elossa olevista voi enää oikein mitenkään väittää olevansa niihin tuonaikuisiin tapahtumiin millään tavoin asianosaisen, saati asianomistajan roolissa. On asiallista ja oikein muistaa historiaa, koska jos se unohdetaan, ollaan aina ottamassa sitäkin riskiä, että myös virheitä tullaan toistamaan. Mutta asiat asioina, joten ei niistä enää kannata mitään henkilökohtaisia affekteja käydä ottamaan. Vallankin, kun useimmilla niistä suomalaisista, joiden esivanhempia nuo tapahtumat ovat aikanaan tavalla tai toisella koskettaneet, taitaa jo tätä nykyä olla kaukaisia sukulaisia kumpaiseltakin puolelta. Kenenkä puolelle ja ketä vastaan tuossa asetelmassa sitten noin niinkuin henk.koht. pitäisi loppuviimein asennoitua?
-J.Edgar-
Pitkälti samaa mieltä siitä, että veljessota kuvaa ajan traagisuutta juuri sisäisenä murtumana.
Tuosta torpparit vs. porvarit -asetelmasta olisi jonkin verran huomautettavaa. On nimittäin niin, että vaikka ns. Linnalainen kuva on juuri se, että torpparit olivat punakaartin kantava voima, ei se tutkimuksen ja laajempien aikalaiskuvausten (joita on ilahduttavasti alkanut tulla esille, vielä tänä päivänä uusiakin) puitteissa näytä oikein rehelliseltä. Torpparit, vaikka varsinkin talollisten häätämisoikeuden suhteen mielivallan alla osin olivatkin, eivät enää 1918 olleet Suomen maaseudun pohjasakkaa.
Monet torpat vastasivat vuodentuloltaan pientä taloa eikä torpparilla talonpidon vuoksi ollut paljon kiinnostusta/mahdollisuutta lähteä sotimaan, vaikka ehkä asiaa ikään kuin kannatettiinkin. Torppareita arvellaan olleen valkoisten puolella suurin piirtein sama määrä kuin punaisellakin (jos kohta osin asevelvollisuuden takia).
Kyllä ne olivat päiväläisiä, tehtaantyöläisiä, merimiehiä ja työttömiä (joita Suomessa piisasi tuolla hetkellä) jotka punakaartin rungon muodostivat.
Hiukan haluttaisi riidellä myös tuosta laillisuuden ambivalenssista (on mielestäni melko selvää kumpi osapuoli halusi kumota demokraattisen parlamentarismin ja kumpi ei) tai mainitsemastasi vapautuksen hengestä (kotipaikkakunnallani punakaarti keskeytti mm. lukukinkerit ja kansakoulussa kiellettiin uskonnon opetus, eli oli siellä ihan paikallistasollakin vähän suuremmat aikeet kuin torppien olojen parannus), mutta, kuten aivan oikein sanoit, osalliset ovat jo kuolleet ja rikoksensa vanhentuneet.
Valkoisen terrorin petomaisuutta en kiistä, mutta Mannerheimin pääsyyllisyyden siinä kyllä. Sormeni osoittaisi enemmän senaatin linjausten suuntaan (päättivät kohdella punakaartin miehistöä rikollisina ja siis siviililain puitteissa, kun vastuu olisi pitänyt kaataa vai päälliköille).
Iltaa J.Edgar.
Hyvä kommentti. Kyllähän tosiaan natsienkin sympatisoijissa oli niitä, joilla ei ollut hajuakaan Saksassa vallinneesta tilanteesta. Muuan Ingmar Bergman oli aikanaan Saksan matkallaan nuorena miehenä hurmioitunut Hitlerin puheesta ja oli vakaasti Saksan puolella sodassa. Sitten rähinän jälkeen ja rikosten paljastuttua karisi Bergmanilta moni illuusio ja hän kasvoi pessimistiseksi ihmiskunnan suhteen. Itse kukin voi joutua höynäytetyksi.
Vallankin, kun useimmilla niistä suomalaisista, joiden esivanhempia nuo tapahtumat ovat aikanaan tavalla tai toisella koskettaneet, taitaa jo tätä nykyä olla kaukaisia sukulaisia kumpaiseltakin puolelta. Kenenkä puolelle ja ketä vastaan tuossa asetelmassa sitten noin niinkuin henk.koht. pitäisi loppuviimein asennoitua?
Niinpä, kuka järjissään olevan viitsisi haastaa riitaa siitä, että toisen isovaari laittoi oman isovaarin seinää vasten. Itse en edes tiedä kummalla puolella sukuani on sisällissodassa ollut. Mielenkiinnosta asiaa voisi selvittää, mutta ei sillä sen kummempaa merkitystä ole.
Kas vain Apoliteia, ehditkin kommentoida väliin. Terve vaan sinnekin.
Asiallista kritiikkiä esität. En ole tuon historiajakson asiantuntija, tiedoissani on aukkoja ja varmaan vanhentunuttakin faktaa. Sikäli siis torpparit vs. porvarit on pelkistetty, eikä siis tuon valossa lainkaan todellisuutta vastava kuva veljessodan osapuolten demografiasta.
Sisällissodan syyt eivät muutenkaan olleet vain taloudelliset, ei tilanteeseen olisi ajauduttu ilman venäläisten bolsevikkien myötävaikutusta sekä molemminpuolista propagandaa; kun uskotaan, että toisella osapuolella on jatkuvasti vain pahat mielessä, aletaan myös varautua pahimman varalta.
Vaikka kyse oli sattumienkin summasta, ei taloudellisia syitä voida tietenkään unohtaa. Erot rikkaiden ja köyhien välillä olivat liian räikeitä, että kansa olisi voinut aloittaa itsenäisyystaipaleensa yksissä tuumin.
Mitä tulee laillisuusaspektiin, niin siitä voitaneen väitellä ikuisuuksiin. Kun kuitenkin tarkastelee valtalain prosessia ja sen jälkeistä aikaa itsenäistymiseen asti, leimaa poliittista päätöksentekoa molemminpuolinen opportuminsmi. Itsenäisyys kyllä kelpasi, mutta vain omilla ehdoilla. Yksi syy, miksi demarit olivat katkeria ja pitivät syksyn 1917 vaaleja laittomina, oli porvarien osallisuus eduskunnan hajotuksessa. He sitten päättivät mennä muutaman askelen liian pitkälle. Siinäkin sitten kävi niin, että puolueen radikaalit saivat maltillisista voiton.
Vapautuksen hengen suhteen voit olla aivan oikeassa, kyse on lähinnä impressiostani vai sanotaanko vähemmän kauniisti mutusta. Kun kaunainen alaluokka määrää, ei hommaa useinkaan leimaa vapautunut ilo vaan kiihottunut peto.
Valkoisen terrorin petomaisuutta en kiistä, mutta Mannerheimin pääsyyllisyyden siinä kyllä.
Tämä oli sitten osaltani huonoa ilmaisua, sillä en tarkoittanut väittää Mannerheimia pääsyylliseksi. Mutta osasyyllinen "ammutaan paikalla" -käskyineen kyllä. Missä näärin hän oli sitten vastuullinen leirityksistä, siitä en ole ottanut selvää.
Veljessodat ovat verisimpiä.
Tiesittekö, että sodan jälkeen valkoiset syyttivät mm. sen ajan filmitähden Charles Chaplinin elokuvia punakapinasta! Chaplinen filmit olivat kuulema antaneet rahvaalle huonoja vaikutteita.
Yksi punaterrorin verilöylyostä muuteb johtui filmitähden mukaan Chapliniksi kutsutusta nulikasta.
Iltaa Allaspalo.
Olen kuullut myös villiä huhua, että Hitler teki itsemurhan nähtyään kaasulaskun. Yksi sota syttyi jalkapallo-ottelusta. Jotkut jutut ovat kerta kaikkiaan liian tosia ollakseen hulluja.
Me tiedämme aika hyvin, miten surullinen tarina eteni, mutta aikalaisille tilanne oli hämärä, kuten meillekin on nykyhetki. Eivätkä kaikki sosialistit halunneet kapinaa, esimerkiksi Tokoin senaatin jäsen ja Elannon toimitusjohtaja Väinö Tanner ei kannattanut kumousta. Hän oli sodan aikana Helsingissä ja auttoi tovereitaan sodan jälkeen, minkä kykeni, eikä häntä rangaistu mitenkään, vaikka olikin sosialisti, paitsi sotasyyllisenä jatkosotaan 1945, mutta se onkin jo toinen sota ja tarina. Tanner oli 1927 pääministeri ja neuvotteli ennen talvisotaa Moskovassa.
Ei sota ollut mitenkään väistämätön. Syksyn 1917 eduskuntavaalien jälkeen keskusteltiin aivan vakavasti kokoomussenaatin muodostamisesta, jossa olisivat olleet sekä sosialistit että porvarit. Venäjän vallankumous lopetti ne kaavailut. Suomi oli Venäjän osa, rajaa ei ollut ja junat kulkivat Pietariin monta kertaa päivässä. Suomalaiset olivat selvillä, mitä siellä tapahtuu ja tunsivat keskeiset vallankumoukselliset, Lenin oli asunut vielä syksyllä Helsingissä, Stalin puhui sosialistien puoluekokouksessa marraskuussa.
Stalin moitiskeli suomalaisia pelkureiksi, kun eivät kaapanneet valtaa marraskuun yleislakon aikana. Valkoisilla ei silloin ollut armeijaa, eikä Mannerheimiä. Punaiset olisivat hyvinkin voineet onnistua, ei se ollut kaukana talvellakaan. Historia on sattuman kauppaa. Jos Venäjä ei olisi vajonnut vallankumouksiin 1917, ei Suomi olisi itsenäistynyt. Jos Saksa olisi voittanut 1918, olisimme Saksan maakunta. Ei kun hetkinen, niinhän me olemmekin.
Iltaa Ukkeli ja kiitoksia kommentistasi.
Hyviä lisäyksiä. Se on aina hyvä muistaa, että mikään ei ole lopulta väistämätöntä vaikka voikin siltä näyttää. Itäblokin murentuminen olisi voinut mennä hyvin toisin, jos rajavartijat Itä-Berliinissä olisivat päättäneet avata tulen. Tiananmenilta 1989 ei saanut alkunsa demokraattisempaa Kiinaa, mutta olisiko voinut?
Jos Venäjä ei olisi vajonnut vallankumouksiin 1917, ei Suomi olisi itsenäistynyt. Jos Saksa olisi voittanut 1918, olisimme Saksan maakunta. Ei kun hetkinen, niinhän me olemmekin.
Jos Venäjä ei olisi vallannut Suomea 1809, olisiko maamme silloinkaan itsenäistynyt? Näihin kysymyksiin ei tosiaan saada vastauksia paitsi simulaattoreissa ja romaanien sivuilla.
KoO kirjoitti
"Jotkut jutut ovat kerta kaikkiaan liian tosia ollakseen hulluja."
Näin on marjat. Kuten esimerkiksi että Kenialainen firma tekee ihmiskakasta halpaa ja hygienista grillihiiltä.*
Saako lainata tuota hyvää sananpartta jossakin?
*Ja mikäs siinä. Neekerismiehet ovat kerrankin tehneet - ihan oikeasti ilman ironiaa -hyvää työtä. Ihmisulostettahan on käytetty maailman sivu polttoaineena ja tuo voi auttaa ratkaisemaan Afrikan kasvavan väestön saniteetti ja polttoaineen tarpeen.
Äitini isänisä oli kantahämäläinen torppari, joka liittyi vapaaehtoisena Punakaartiin. Onnistui kuitenkin todistettavasti säilyttämään henkensä päästäkseen siittämään poikansa, josta tuli äitini isä.
Äitini äidinisä oli myöskin torppari, joka piileskeli kevään 1918 Punakaartin kutsuntoja, joihin hänellä ei ollut pienintäkään halua osallistua.
Ensinmainittu edusti silti vain sitä samaa kahdeksaa prosenttia Punakaartista, joka oli torpparien osalta samansuuruinen osuus kuin Valkoisessa Armeijassakin; jälkimäisessä taisi suurempi osa olla kuitenkin asevelvollisia. Mutta kuten mainittu, tunnettiin se pakkovärväys punaistenkin puolella.
Isänisäni kotitilalla puolestaan oli meidän lastenlastenkin nähtävillä mitali, jonka vasta 1990-luvulla tunnistin ASE-lehden artikkelista Tampereen valtauksen muistomitaliksi. Sen oli täytynyt olla isoisäni appiukon jäämistöä, mutta kun kysyin sen perään, ei kukaan enää tiennyt sen kohtalosta mitään.
Kovasti sitä toivoisi, että se olisi päätynyt jollekin keräilijälle...mutta isäni kotitilan perineiden tätini ja hänen silloisen aviomiehensä mentaliteetin tietäen se todennäköisesti päätyi kaatopaikalle, kun kumpikaan ei ymmärtänyt sen merkitystä.
Niinpä siis: isänisäni appiukko ja äitini isänisä saattoivat ehkä kohdata toisensa Tampereella 1918?
Kysymyksiin olisiko Suomi itsenäistynyt 1917-18, jos asiat olisivat menneet toisin voi todeta, ettei voi tietää. Sen sijaan jos Sverigen Österlandia ei olisi erotettu 1809 tulemaan Venäjän keisarikunnan Suomen suuriruhtinaskunnaksi, voi olla jokseenkin varma, ettei Suomi olisi koskaan itsenäistynyt.
Emme kiukuttelisi nyt pakkoruotsista, vaan kilpailisimme keskenämme siitä, kuka osaa parhaiten hianojen härrojen kiältä; lapsemmekin laittaisimme ruotsinkielisiin kouluihin. Eivätkä riikinruotsalaiset olisi todellakaan veltostuneet nykyisenkaltaisiksi möfföttäviksi föfföiksi, kun heidän itärajansa takana olisi ollut koko ajan jatkuvana vaaratekijänä Venäjä sen eri valtiomuodostelmilla.
Oliko se Suomen sota ja itsenäistyminen toistasataa vuotta myöhemmin sittenkään lopulta hyvä asia meille suomalaisille saati ruotsalaisille?
Iltaa kommentoijille.
Allaspalo: saa lainata.
Jotensakin muuten sopivaa, että juuri afrikkalainen innovaatio liittyy ulosteeseen.
Qroquius Kad: kiintoisa tarina, pitäisiköhän ihan historiaharrastajan velvollisuudesta selvittää omankin suvun tarinaa tässä. Punaisten puolellahan oli naisiakin aseissa, mietihän jos sieltä isoisomuoreista löytyisi joku kivääritantta.
Mitä Suomen asemaan Ruotsin siirtokuntana tulee, niin voihan olla että viimeistään nykyaikaisen korrektiuden myötä meistäkin olisi tullut yksi historian uhreista. Voisimme vaatia itsellemme kiintiöitä ja jatkuvaa tarpeittemme huomioimista. Saunominen ja viinanjuominen olisivat törkeää appropriaatiota, josta voisimme ulista sosiaalisessa mediassa. Kaivaisimme napaamme, kuten saamelaiset nykyään ja vaientaisimme kaiken kritiikin rasismisyytöksillä.
Tuon rinnalla sisällissota ja toinen maailmansota taisivat sittenkin olla pienempiä pahoja.
Ei puhe ole ollut mistään "Ruotsin siirtokunnasta". Eihän Sverigen Österland ollut koskaan sellainen, vaan kiinteä osa valtakuntaa. Puheet Suomesta Ruotsin vallan alla ovat samanlaisia kuin puheet vaikkapa Helsingistä Uudenmaan vallan alla.
Ruotsi koostui neljästä pääalueesta: Götanmaa, Sveanmaa, Pohjoismaa (Norrland) ja Itämaa (Österland). Viimemainitun säädyille myönnettiin täydet oikeudet jo vuoden 1362 kuninkaanvaaliin.
Ruotsin itäraja olisi siis tänään Venäjän länsiraja, kuten olisi ollut Neuvostoliiton länsiraja. Meinaatko juuri, että riikinruotsalaisilla olisi ollut vuosina 1917-91 varaa alkaa veltostua itärajan suhteen, saati sisäisen uhan suhteen?
Joo, oikeassa olet. Siirtomaa on pölhö termi tuossa yhteydessä, en oikein edes tiedä miksi sen siihen repäisin.
Nyt Korppi huvitut vähän väärässä paikassa. Mie oon ite erään kerran joutunut töissä jynssäämään sitä itteään, ja niitä tyypejä, jotka yrittävät ottaa paskoittuvaa luonnonvaraa hyötykäyttöön, ei periaatteesta osoitella sormella.
Mietippä miten iso helpotus se olisi Itämerellekin jos rannikon suurkaupunkien paskat saataisiin kivihiileksi sen sijaan että lorotettaisiin vesistöihin. Tai ajatellaanpa miten hälyttävän paljon fekaalibakteereja löytyy nykyisin Intian valtamerestä. Nii. No-suvakki, mutta siinä on Afrikan tähti paikallaan jos tuo invaatio lyö itsensä läpi.
Paskat kivihiileksi vai mun kokkaama kivihiili-pirtupirtelö paskaksi? Siinä pamahtaa heti semmonen seitsemän kilon musta savi housuihin.
Syön rautaa ja paskannan kettinkiä vai syön paskaa ja raudannan kettinkiä? Syön kettinkiä ja paskannan rautaa vai raudannan syöttöä ja ketjutan paskaa?
Ja ehkä ei paskasta ruusuja saa, mutta leipää nyt kuitenkin.
Hyvä että tiedostitte reaktiuunne erheellisen vivahteen. Vielä vapaavalintainen määrä etunojapunnerruksia ennen kakalla käyntiä niin katumusharjoitus on täytetty.
Noniin noniin
Vähännvakavammin. Päätekstin aihetta sivuten, onko herra Korppi katsonut kotimaista kauhukomedian Kadunlakisijat? Leffassa on nimettäin komeaa kotimaista nekromantiaa kun Kyyrölän punakaartin nostatetaan suonvetisestä haudasta pistämään ysärin Helsinki järjestykseen.
Vielä vapaavalintainen määrä etunojapunnerruksia ennen kakalla käyntiä niin katumusharjoitus on täytetty.
Tapahtuu.
Päätekstin aihetta sivuten, onko herra Korppi katsonut kotimaista kauhukomedian Kadunlakisijat?
En ole nähnyt. Kuulostaa kuitenkin sopivan älyvapaalta, kenties katsastan sen.
Lähetä kommentti