lauantai 8. huhtikuuta 2017

Vasemmiston metapolitiikkaa



Kymmenkunta afgaania lennätettiin takaisin sinne, missä pippuri kasvaa. Vasemmisto reagoi tavoilleen uskollisesti, eli hysterialla ja riehumisella. Jos näin pienestä saadaan väännettyä jotain niin suurta, ketä voimme edes palauttaa? Vihollista uskoaksemme emme nähtävästi ketään ja on saman tien syytä olettaa, että turvattomana maana ovat Afganistanin kaikki noin 30 miljoonaa asukasta oikeutettuja turvapaikkaan. No, uskon järjen voittoon tässä asiassa. Palautuslento ei ollut ensimmäinen laatuaan, eikä myöskään viimeinen. Se ei ollut sellaisenaan edes hyvä alku, paras on vasta tulossa. Nitrot olkoot narreillamme valmiina.

Käytännön asiat sikseen, on episodilla myös metapoliittinen ulottuvuutensa. Vasemmisto järjesti mielenilmauksensa tyylillä, joka on tuttua aiemmin nähdyistä tempauksista. Sille on tyypillistä romantisoida liikettä ”vastarintana”, jonkinlaisena pienen ihmisen voimannäyttönä suurta systeemiä vastaan. Tämä huolimatta siitä, että tapahtumat keräävät tyypillisesti suuria väkijoukkoja ja saavat mainosta valtamedialta. Ei ole tavatonta nähdä eturivin poliitikkoja osanottajina. Mitä siis on vastarinta, joka edustaa samanaikaisesti valtasysteemiä ja massoja? Olen käsitellyt teemaa aiemminkin, ja yksi vastauksista piilee vasemmiston vanhentuneessa omakuvassa. He näkevät itsensä samoina kapinallisina kuin 60-luvun edeltäjänsä, vaikka viimeksi mainittujen arvot sementoitiin osaksi instituutioita. Vasemmisto tavoitteli hegemoniaa ja sai sen. Se voitti kulttuurisodan, mutta taistele yhä kuin se olisi altavastaaja. Tätä omituisuutta ymmärtääkseen on pureuduttava vihollisen käsitteisiin.

Miten sinä – lukijani – määrittelisit vastarinnan? Monelle varmaan herää mielikuvia erinäisistä partisaaniliikkeistä tai diktatuureja vastustavista järjestöistä. V – niin kuin verikosto teki valkoisesta naamiosta vastarinnan modernin symbolin, ja sen ottivat internetin anonyymit hakkerit omakseen. Jos kuitenkin sysää pelkät mielleyhtymät hetkeksi sivuun ja hakee esimerkiksi sanakirjamääritelmää, ei sana merkitse oikeastaan mitään. Se on kuin mitä tahansa vastustusta, puhutaan jopa itsepäisistä ihmisistä vastarannan kiiskeinä. Tarvitsemme siis paremman esimerkin, vaikkapa kapinan käsitteen. Mielleyhtymät johtanevat monellakin Star Warsiin, mutta niistä viis. Sen määritelmä on nimittäin spesifi: kapina on aseellinen nousu esivaltaa vastaan. Lisäksi sille voi ajatella abstraktimpaakin merkitystä, kuten henkistä kapinaa valtavirran arvomaailmaa vastaan. Yhteistä käsitteen kuvauksille eri yhteyksissä on, että se viittaa mihin tahansa vallitsevaa järjestelmää vastaan kamppailevaan ryhmään. Sillä, minkä puolesta ja mitä vastaan kapinoidaan, ei ole ennalta määriteltyä sisältöä. Kapina on siis itsessään arvoneutraalia ja moraalitonta.

Vasemmistolainen ei kuitenkaan ajattele näin. Hänen vinkkelistään kapinalla on aina ennalta määrätty sisältö ja suunta. Kapinaa voi olla ainoastaan vasemmistolaisten arvojen, kuten tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta taistelu. Se suuntautuu aina kyseisten arvojen vihollisia vastaan. Niinpä siinäkin vaiheessa, kun heidän maailmankuvansa on institutionalisoitu, he suhtautuvat toimintaansa maanalaisena vastarintana. Kun ministerit ja lakimiehet jakavat heidän näkemyksenä, he pysyvät kapinallisia. Ja kuka on se, jota vastaan kapinoidaan? Yksi kohteista on esimerkiksi muutama kymmenen henkeä käsittävä Pohjoismainen Vastarintaliike, joka nimestään huolimatta edustaa heille todellisia, näkymättömiä valtarakenteita. Tämä johtaa meidät seuraavaan käsitteeseen:

Valtaan, joka normaalin määritelmän mukaan on päättämistä muiden ihmisten asioista. Vasemmiston mukaan se on sitä, että muiden asioista päätetään ei-vasemmistolaisen arvomaailman pohjalta. Näin ollen vaikkapa anarkistien tahto siitä, kuinka muiden tulee elämäänsä elää, ei olisi vallankäyttöä vaan moraalinen imperatiivi. Koska vallankäyttö on pahaa ja vasemmistolaisuus hyvää, ei jälkimmäinen voi sisällyttää ensimmäistä. Vasemmistolainen ei voi käyttää valtaa.

...

Koska käsitteitä tulee lisää ja yksi johtaa toiseen, on kätevää listata loput:

Rasismi: vain valta-asemassa voi olla rasisti. Ja vain valkoisilla on valtaa, joten yksin he voivat olla rasisteja. Musta, joka uskoo rotunsa ylemmyyteen ja kehottaa väkivaltaan valkoisia vastaan, ei voi olla rasisti. Sillä edes rikkaalla mustalla ei voi olla valtaa, joka on vasemmistolle mahdotonta. Ja musta on aina vasemmistolainen. Miksi? Koska hän on vähemmistössä.

Enemmistö ja vähemmistö: Ne, joilla on valtaa, ovat enemmistössä lukumäärästään huolimatta. Vähemmistöä koskee sama, mutta muutettavat kääntäen. Siispä valkoiset ovat kaikkialla enemmistöä. Naiset taas ovat globaalia vähemmistöä, vaikka heitä on noin puolet ihmisistä. Enemmistöön kuuluvat eivät voi koskaan olla vasemmistolaisia, koska heillä on valtaa. Vähemmistön edustaja on aina vasemmistolainen, koska ei voi käyttää valtaa. Valkoinen anarkistimies on siis asemansa vuoksi enemmistössä ja piilevä oikeistolainen, joka kuitenkin voi väistää vallankäytöstä ja antaa tilan vähemmistöille. Vasemmistolaisena hän ei voi käyttää valtaa, mutta valkoisena hänellä on sitä. Surku sinänsä.

Erilaisuus: joku voisi rohjeta ajattelemaan, että se viittaa mihin tahansa havaittaviin eroihin ihmisten ja asioiden välillä. Vasemmistolaisen määritelmän mukaan erilaisuutta on kuitenkin variaatio heidän arvomaailmansa sisällä. Jos huoneessa on kymmenen kehitysvammaista lesboneekeriä ja yksi skinhead, on viimeksi mainittu ”samanlainen” ja muut ainutlaatuisia. Mikäli 99 sadasta kannattaa monikulttuurisuutta ja yksi vastustaa, on tuo yksi ”samanlainen” epäyksilö vailla ominaisuuksia. Eroja eivät ole objektiiviset havaittavat vastakkaisuudet tai ”erot” vaan vasemmistolaisen hyväksymät ominaisuudet.

Mielipiteet: mielessäni on jokin sanonta peräaukoista ja miten kaikilla on omansa. Se ei kuitenkaan ole totta, sillä peräaukkoja on vain ei-vasemmistolaisilla. Mielipiteet sen sijaan ovat arvokkaita, kunhan muistaa sisällyttää ne vasemmistolaiseen kontekstiin. Muussa tapauksessa ottaa riskin, että perseeseen todella repeää reikä. Miten vasemmistolainen paska voisi muka haista, jos he eivät edes käy paskalla?

Kyseenalaistaminen ja itsenäinen ajattelu: ajattelin Pentti Linkolaa ja hänen paradigmoja uhmaavaa yhden miehen taisteluaan. Mutta unohdin kokonaan hänen fasistisuutensa. Kyseenalaistaa voi ainoastaan vasemmistolaisista lähtökohdista käsin ja ei-vasemmistolaisia rakenteita. Itsenäisen ajattelukyvyn osoitukseksi riittää osallistuminen mielenosoitukseen, jossa ei vahingossakaan törmää eri mieltä oleviin. Älykkäinkään oikeistolainen ei voi ajatella omilla aivoillaan eikä kyseenalaistaa, vaikka olisi ainoa laatuaan.

Muutos ja uudistus: jokin tapahtuma, joka tuottaa havaittavan eron aikaisempaan. Hupsista, siis tuottaa vasemmistolaisesti havaittavan eron aikaisempaan, piti sanomani. Jos siis jo olemassa olevaa vasemmistolaista paradigmaa muutetaan tai jokin heidän toivoma uudistus ei toteudu, on se taantumusta. Mikään, mitä oikeistolainen tekee, ei voi olla uutta eikä luovaa. Se on sortavaa ja tukahduttavaa.

Dekonstruktio: ei-vasemmistolaisiin rakenteisiin kohdistuvaa kriittistä analyysia. Vasemmistolaisia rakenteita taas ei ole, kuten ei ole valtaakaan. Vasemmistolaisuutta ei voi dekonstruoida, analysoida eikä näin ollen kritisoida. Se kritisoi itse itsensä, ollen vastaus itsensä esittämiin kysymyksiin. Vasemmistolaisuus on elämä, se on alfa ja omega.

...

Stop. Hitaampikin lukija jo hahmottanee kuvion. Riittää, jos ymmärrämme taistelevamme totalitaarista ideologiaa vastaan. Se ei jätä vastaväitteen mahdollisuutta. Jos kukaan ei voi olla perustellusti eri mieltä, tekee se vastustajista joko tyhmiä tai pahoja. Usein molempia, jos on yhtään vihollistemme puheita uskominen. He ovat valmiiksi määritelleet, että mikä tahansa heidän tavoittelemansa on hyvää ja kaunista. He eivät voi olla pahoja ja jos ovat, se ei ole vasemmistolaisuutta. Kuulostaako olkiukolta? Ei ole minun ongelmani, että vihollisemme on mitä se on. Nyansseista ei ole muutenkaan mielekästä puhua, jos koettaa tavoitella kokonaiskuvaa ja suuria linjoja. En ole tässä edes päässyt siihen, miksi vasemmisto ajattelee näin. Olen vain näyttänyt, mitä he ajattelevat. Sanoista voimme seurata heidän maailmankuvaansa sen alkulähteille, liikkua seurauksista syihin.

En tee mitään suurta paljastusta kertoessani, että vasemmistolaisuus on maallistunutta kristinuskoa. Kuitenkin se kuulostaa vähättelevältä, tarkempaa olisi ilmaista tuo ideologia kristinuskon perversiona. Se on kuin ruumis ilman sielua, jotain olemuksellisesti sairasta ja elotonta. Kristinuskon sanoma on, että maailma on pahan vallassa. Kristus kapinoi tämänpuoleista ruhtinasta vastaan, ja tuo kapina jatkuu yhä. Kirkon perusta laskettiin marttyyrien vereen ja sillä se lunastetaan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Lopullista voittoa ei ole maallisessa elämässä luvassa ja vasta ajan lopussa lunastetaan lupaukset taivaan valtakunnasta. Tämä on totuus ja kristittyjen oppi. Mitä mammonaa ja mainetta satummekaan keräämään, se ei tule kestämään. Sielunvihollinen on aina kannoillamme, eikä lepää. Mutta maallistunut vasemmistolainen ei tietenkään moiseen haihatteluun usko. Hän näet uskoo, ei vaan tietää että kaikkien aikojen haihatus – taivas maan päällä – on mahdollinen. Metafyysinen ja näkymätön sota hyvän ja pahan välillä käy sellaisenaan tässä maailmassa selkeästi hahmotettavine rintamalinjoineen. Niinpä Raamattua opettavan kirkon ikuinen kapina paholaista vastaan onkin ihmisoikeuksien julistusta siteeraavan järjestöihmisten kapinaa PVL:ää ja näkymättömiä fasistisia rakenteita vastaan. Kadulle mädäntyvä rasistipultsari ei ole huono-osainen vaan maailman langennutta ja salaista enemmistöä edustava kadotettu. Vasemmistoliiton puoluekirja on osoitus kuulumisesta ennalta pelastettujen joukkoon, joka julistaa evankeliumia syntisen maailma sydämessä asuvaa pahuutta – rasismia – vastaan.

Keisari ei ole vain vailla vaatteita, hän on myös tavattoman ruma ilmestys. Ei ihme, että vasemmistolaiset ovat niin hysteerisiä. Kyllä minäkin, jos omaa peilikuvaani joutuisin säikkymään. Kun lisäksi yrittää istua kahdella pallilla samanaikaisesti ja syödä kakkua säästääkseen sen, joutuu kognitiiviseen dissonanssiin. Kuin aavikon kivi, joka murtuu kylmän ja kuuman puristuksessa. Kuinka puolustaa saavutettuja etuja ja teeskennellä, että ne ovat ennennäkemättömiä uudistuksia? Kuinka olla maanalainen vastarinta, jonka arvot ovat lakiin kirjattuina? Vasemmistolaiset eivät kestä ajatusta, että vuorovesi on kääntymässä. Me olemme kapinaliike ja vastarinta tänään, vallan kahvassa huomenna. Vasemmisto puhuu, kuinka meidät tulee vaientaa ja eristää julkisesta tilasta. Me emme välitä. Puhumme kovempaa ja otamme tilan, emme pyydä mitään.

Mutta. Näillä asioilla ei ole merkitystä. Ei ole väliä, kuka on kapinallinen ja kuka vallassa. Mitään merkitystä ei ole sillä, kuka on seksikäs ja cool. Muutos, kyseenalaistaminen...vain prosesseja vailla ennalta määrättyä suuntaa. Totuus on se mikä merkitsee, oikea ja väärä. Poseeraajat ja opportunistit välittävät siitä, saako ajatuksillaan mainetta ja kunniaa. Meidän on varauduttava siihen, että saamme vain pilkkaa ja naurua. Ilmaiseksi ei tule mitään, olemme sodassa. Taistelu käydään lännen sielusta ja väärillä motiiveilla ei kannata olla liikkeellä.

Hauskaa on joka tapauksessa. Not tired of winning.

9 kommenttia:

Isaiah kirjoitti...

Miksi teillä nationalistisessa taantumuksellistossa on niin valtaisa tarve käyttää oikeistolaisuutta synonyyminä konservatiivisuudelle ja vasemmistolaisuutta synonyyminä liberaaliudelle? Haluatte lietsoa kulttuurisotaa juuri liberaali-konservatiivi-akselilla, mutta sitten pitää kuitenkin puhua oikeistosta ja vasemmistosta?

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Isaiah ja kiitos kommentistasi.

Tämä blogi on ennen kaikkea monologia, mutta virkistävää saada tänne joskus erimielistenkin puhetta väliin.

Miksi teillä nationalistisessa taantumuksellistossa on niin valtaisa tarve käyttää oikeistolaisuutta synonyyminä konservatiivisuudelle ja vasemmistolaisuutta synonyyminä liberaaliudelle?

Tuo on itse asiassa hyvä kysymys, sillä en katso oikeisto-vasemmisto -jakoa parhaimpana mahdollisena kuvaamaan tilannetta. Liberaali kun ei ole välttämättä vasemmistolainen, eikä konservatiivi oikeistolainen. Oma kysymyksensä on myös, mitä vaikkapa konservatiivisuus on? Status quon suojelua? Tuon määritelmän mukaan en missään nimessä olisi konservatiivi vaan juuri taantumuksellinen (termi mahdollisimman poliittisesti käsitettynä eikä minään ilmauksena psykologisesta regressiosta). Olen sattunut kirjoittamaan aiheesta seikkaperäisemmin.

Rintamalinjat kulkevat joka tapauksessa kahden blokin välillä. Tilannetta voisi kuvata parilla lokalistit vastaan globalistit. Ensin mainittuun ryhmään kuuluvat kaltaiseni taantumusnationalistit, mutta myös iso kirjo muita keskimäärin oikeistolaisittain ajattelevia. Kaikein kaikkiaan meidän blokissamme ollaan konservatiiveja, mutta myös libertaareja sekä klassisia liberaaleja löytyy. Yhdistävä tekijä löytyy paikallisten ratkaisujen korostamisessa, mutta esimerkiski vapaakaupan suhteen löytyy monta mielipidettä. Muuten arvostamani Jussi Halla-aho on nähdäkseni aivan liian sinisilmäinen kyseisessä asiassa, jonka katson meille vain tuhoisaksi.

Globalisteja on myös moneen junaan. On kommunistia kuin turbokapitalismia kannattavaa libertaaria, jotka uskovat avointen rajojen ja monikulttuurisuuden siunauksellisuuteen. Sosiaalisissa kysymyksissä he ovat vähemmän sisäisesti ristiriitaisia ja hyväksyvät paljon periaatteella "jos se on vapaaehtoista, se on ok".

Rintamalinjat ovat mutkikkaampia kuin oikeisto-vasemmisto tai konservatiivit-liberaalit. Tässä tekstisssä kuvailen tätä jakoa paremman puutteessa näin. Yhtä tärkeä, ellen sanoisi jopa tärkemäpi rintamalinja kulkee uskonnollisten ja ateistien välillä. Se olisi kuitenkin toisen tarinan aihe.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Kysymys muuten, miten määrittelisit itsesi poliittisella kartalla?

Isaiah kirjoitti...

Kiitos seikkaperäisestä vastauksesta.

Kaikkiin jakolinjoja kuvaaviin käsitteisiin liittyy omat ongelmansa, mutta oikeisto ja vasemmisto johtavat nykyisen kulttuurisodan kohdalla mielestäni erityisen pahasti harhaan. Vihreät suhtautuvat mielestäni (ainakin soinilaista) perussuomalaisuutta positiivisemmin markkinatalouteen ja Le Pen tuntuu vetävän Macronista vasemmalta ohi kun aletaan puhua talouspolitiikkaa. Siksi jaottelu konservatiivi-liberaali on tässä asiassa lähempänä totuutta, vaikka sitäkin voi halutessaan lähteä problematisoimaan.

Esim. tosiaan tuo suhtautuminen status quohon. Minun silmiini vaikkapa alt right-henkinen nettitrollaiku näyttää lähinnä huonokäytöksisten ja keskenkasvuisten nulikoiden toiminnalta. Jos sivistyneen käytöksen toivominen julkisessa keskustelussa on konservatiivista, niin varmaan minussakin on konservatiivisia piirteitä.

Pidän itseäni varsin vahvasti arvoliberaalina, mutta on aika vaikea sijoittaa itseäni täsmällisesti oikeisto-vasemmisto-akselille. En varmasti ole kummassakaan ääripäässä, mutta seurasta riippuen minua on pidetty sekä vasemmistolaisena että oikeistolaisena. Suomessa lähimpänä omaa ajatusmaailmaani taitavat olla Helsingin soininvaaraalaiset vihreät.



Korppi on oikeus kirjoitti...

Terve taas.

Tuo talousaspekti on muuten hyvä pointti, sillä sen suhteen esiintyy sisäisiä ristiriitoja kulttuurisodan eri puolilla. Itse esimerkiksi olen verrattain vasemmistolainen talousnäkemyksiltäni, enkä pidä hyvinvointivaltiota pelkästään huonona asiana. Määrittelyjen ongelma on juuri siinä, mihin rajaamme käsitteet. Jos talousnäkemykset ovat se määrittävä tekijä, on vasemmisto-oikeisto -jako käytännössä turha kuvaamaan kulttuurisotaa (sillä talouden järjestäminen ei ole se oleellisin kysymys siinä, toisin kuin vaikkapa kylmän sodan aikaan). Toisaalta on syytä huomata, että julkisessa keskustelussa kaikki ymmärtävät osapuilleen, ketä kuuluu vasemmistoon ja ketä oikeistoon, puhumattakaan sitten sitten äärisuuntauksista. Minuthan voi valtavirtaan nähden niputtaa leikiten äärioikeistoon, eikä siinä mitään.

Esim. tosiaan tuo suhtautuminen status quohon. Minun silmiini vaikkapa alt right-henkinen nettitrollaiku näyttää lähinnä huonokäytöksisten ja keskenkasvuisten nulikoiden toiminnalta. Jos sivistyneen käytöksen toivominen julkisessa keskustelussa on konservatiivista, niin varmaan minussakin on konservatiivisia piirteitä.

Vaikutat tässä suhteessa klassiselta liberaalilta, joka lähtee siitä että keskusteluyhteys on säilytettävä eri poliittisten toimijoiden kesken. Itsekin haikailin yhtenäiskulttuurin perään, tai ehkä vähän haikailen edelleen. Se on kuitenkin turhaa, sillä yhtenäiskulttuuri on kuollut eikä poliittisin ratkaisuin takaisin tule. Lisäksi on ollut omalta osaltani falskia toivoa sopua eri ryhmien välille ja samaan aikaa kutsua vastustajiani idiooteiksi yms. Ajattelenkin nykytilanteesta suunnilleen näin: rauha on parempi kuin sota, mutta sodan aikana ei voi teeskennellä elävänsä rauhassa. Sota on käytävä loppuun. Syteen tai saveen, ei tuleen voi jäädä makaamaan.

En varmasti ole kummassakaan ääripäässä, mutta seurasta riippuen minua on pidetty sekä vasemmistolaisena että oikeistolaisena. Suomessa lähimpänä omaa ajatusmaailmaani taitavat olla Helsingin soininvaaraalaiset vihreät.

Olet selvästi sitä tolkullisempaa osastoa. Olet niitä, joiden kanssa voin olla eri mieltä ja silti säilyttää keskusteluyhteyden. Selailin vähän blogiasi ja huomioni kiinnityi heti siihen, että viittaat Spengleriin muutenkin kuin pilkallisessa sävyssä. Oikeistoskenesssä hän on jo jonkin sortin klisee ja siksi vastapuolella epäuskottavan maineessa. Mielenkiintoista on myös pessimismisi, sillä liberaaleilla on tyypillistä uskoa kehitykseen, kuin se olisi väistämätön kehityskulku ja esimerkiksi nyt nähty nationalistien esiinmarssi vain ohimenevä vahinko. Olemme selvästi vastakkaista mieltä suunnilleen kaikesta, mutta mukavaa huomata ettet ole omaksunut mitään valmiiksi pureskeltua ajatuspakettia vaan ajatellut asioista itse.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Kun muuten puhuit tuolla kulttuurisodan lietsomisesta ja huonosta käytöksestä, haluaisin hieman avata logiikkaa tämän takana. En sano, että sinun tulisi hyväksyä se, vaan yritän saada sinua ymmärtämään. Eli:

Uusi oikeisto, varsinkin äärioikeisto sekä alt-right (joka on edellisen kanssa limittäinen, muttei sama asia) todella ovat ärhäkästä sakkia ja suorastaan hakevat konfliktia. Syynä ei kuitenkaan ole vittuilu vittuilun vuoksi tai keskenkasvuinen ilkeys. Aggressiivisuutemme on harkittu strategia. Se perustuu sen liberaalin olettamuksen, että kaikesta voidaan keskustella, hylkäämiseen. Kun puhun vasemmistolaiselle feministille, voisin puhua yhtä hyvin klingonia. Sama pätee toisinpäin. Jos perustavanlaatuisista premisseistä on täysin vastakkaista mieltä, mitä keskustelua voi syntyä ellei sitten triviaaleissa asioissa: "Kas, sinäkin pidät teestä". Jo eri lailla määritellyt käsitteet torppaavat homman alkuunsa.

Koska vihollisemme pitävät meitä joka tapauksessa mielisairaina rasistijuntteina, voimme yhtä hyvin näyttää heille tämän maskin. Me sanomme mitä ajattelemme, emmemkä välitä mitä meistä ajatellaan. Valtavirran konservatiivit ovat toistuvasti langenneet loputtoman selittelyn suohon, "en ole rasisti mutta..." Voimme empiiristen havaintojen pohjalta todeta, että neuvottelu vihollistemme kanssa on yksisuuntainen tie ja epäonnistunut strategia. Se on johtanut vanhan oikeiston henkiseen kastraatioon ja periatteiden asteittaiseen myymiseen. Juuri siksi on tarve vaihtoehtoiselle oikeistolle, joka ei pyytele anteeksi eikä tee kompromisseja. Viimeksi mainittu on nimittäin mahdollista vain, jos on riittävästi jaettuja premissejä. Ja niiden puutteen jo totesimmekin.

Henkilökohtaisesti en pidä tästä strategiasta, sillä en haluaisi olla ilkeä kenellekään. Siksi olen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta jättänyt trollauksen minimiin ja vain keskittynyt omaan asiaani blogissani. Mutta en myöskään aktiivisesti pane hanttiin niille, jotka iskevät pelkoa vihollistemme sydämiin. Aitoja ylilyöntejäkin sattuu, ja niitä on vaikea niellä. Yritän pitää silti omieni puolta.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Ja pitkän kommenttini perään suosittelen vielä vilkaisemaan Vox Dayn blogia. Hän on yksi korkean profiilin alt-right -ideologeista, sillä hän on ensimmäisenä luonut karkean kehikon sille, mitä tuo liike tarkoittaa:

The 16 points of Alt-Right.

Isaiah kirjoitti...

Klassinen liberalismi on kyllä ajatusrakennelma, jota kohtaan koen vahvaa sympatiaa. Ehkä sisälläni on kuitenkin pieni suomalainen sosiaalidemokraatti, joka estää minua omaksumasta ihan kaikkia opinkappeleita.

Yhtenäiskulttuuri on kuollut ja ehkä ihan hyvä niin, mutta en kuitenkaan näe että tästä pitäisi väistämättä seurata täysin armoton sodankäynti. Minulla ei ole vaikeuksia valita taisteluissa puoltani, mutta jos se totaalinen kulttuurisota onnistuttaisiin välttämään.

Viljelen blogini jorinoissa moniakin omasta mielestäni hauskoja viittauksia ja Spengler tuntui tuossa kohtaa hauskalta. Jos pahimmat ilmastoskenaariot ja ydinsota pystytään välttämään, niin uskon että olemme pitkää aikavälillä katsottaessa kulkemassa hitaasti kohti parempaa maailmaa. Mutta ei tuo ole mitään tasaista nousua, vaan välillä voidaan ottaa vuosikymmeniäkin kestäviä taka-askeleita ja nyt vähän tuntuu että ollaan ottamassa sellaista.

Mutta kiitos vastauksista. Minua on tosiaan vaan pidempäään häirinnyt se, että nykyisen kulttuurisodan osapuolia luonnehditaan epätarkasti oikeistoksi ja vasemmistoksi.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Yhtenäiskulttuuri on kuollut ja ehkä ihan hyvä niin, mutta en kuitenkaan näe että tästä pitäisi väistämättä seurata täysin armoton sodankäynti. Minulla ei ole vaikeuksia valita taisteluissa puoltani, mutta jos se totaalinen kulttuurisota onnistuttaisiin välttämään.

Minäkään en tällaista toivo. En ylipäätänsä pidä konflikteista ja maamme ilmapiiri stressaa minua. On oikeasti normaalia elämää hankaloittavaa, jos saman yhteiskunnan sisällä täytyy jakautua harrastuspiireihin, taideporukoihin tai mihin tahansa sosiaalisiin ryhmiin vain aatteiden perusteella. Tämä asetelmahan vallitsi viimeksi sata vuotta sitten ennen sisällissotaa. Omaa sosiaalista elämääni tämä ei ratkaisevasti rajoita, mutta hermostunut vastakkainasettelu painaa taustalla ikävästi.

Minulta ei kuitenkaan kysytä, käydäänkö sotaa vai ei. On sama, määrittelenkö itseni ryhmien ulkopuolelle, sillä viholliseni määrittelevät minut joka tapauksessa. Sota tulee luokseni.

Viljelen blogini jorinoissa moniakin omasta mielestäni hauskoja viittauksia ja Spengler tuntui tuossa kohtaa hauskalta.

Lueskelin blogiasi enemmänkin tuossa pitkin iltaa ja pidin siitä. Olen edelleen suuresta osasta eri mieltä, mutta pidän aidosti kiihkottomasta otteestasi. Sinulta puuttuu se valkohehkuinen hysteria, joka kuvaa niin monia vastapuolellani olevia. Kenties olen niin tottunut kaiken maailman töräytyksiiin, että terve järki tuntuu virkistävältä. Esimerkiksi lyhyt pohdintasi Israelista on jotain, jonka itse voisin pääosin allekirjoittaa. Ei lopulta ole edes toivottavaa, että vastapuoli jäisi kohkaavien hullujen haltuun. Ei siitä huolimatta, että se parantaisi heidän tasoaan, vaan juuri sen vuoksi.