tiistai 13. lokakuuta 2015

Small talk



Viikonloppuna tätini 50-vuotissyntymäpäiväjuhlissa pääsin todistamaan puhdasveristä small talkia. Ei mitenkään ennenkuulumatonta, mutta tämä oli liian oppikirjamaista tullakseen sivuutetuksi: minä, isäni ja isoveljeni istumme sohvalla, kun lisää vieraita saapuu. He ovat tätini työkavereita ja meille ennestään tuntemattomia. Yksi näistä, joku keski-ikäinen herrasmies, kävelee pakeillemme ja käsienpuristuksen jälkeen alkavat jutut säästä. Kyllä huomaa kaverista, ettei kiinnosta pätkääkään mitä sieltä suustansa latelee. Isäni ja veljeni mumisevat jotain vastausten tapaista. ”On sitä ilmoja pidellyt” lienee sanatarkka referaatti yhdestä lausahduksesta. En itse pukahtanutkaan, vaan seurasin vierestä hämmentävän tietoisena siitä, että tässä nenäni edessä harrastetaan varsin vaivautunutta ja aitoa small talkia. Leikkikää vain keskenänne, minua ette saa mukaan.

Hassu juttu muuten, että minulle sää on kiinnostava puheenaihe. Jos joku mainitsee ukkosen, on kiinnostukseni viimeistään taattu. Harvoin muutenkaan alan puhua ihan vain siksi, että pitäisi puhua puhumisen vuoksi tai rikkoa hiljaisuutta. Onko sitä niin vaikea kestää, onko pakko pälpättää? Vaivautunutta hiljaisuutta on turhaa rikkoa keksimällä vielä vaivaannuttavampaa puhuttavaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tästä tuliki mieleen vitsi:
kaksi renkiä juopotteli hrämässä pöydän ääressä aamutuimaan, toinen rneki sanoi että taitaa ruveta sataan, johon toinen renki tokas illan hämärissä, turpa kiinni, elä pulise kokoaikaa ...

-jpt-

Lone kirjoitti...

Kannattaa kokeilla nostaa puhetta jostain yhteiskunnallisesta/poliittisesta aiheesta. Saatat saada puolen suvun vihat niskaan, mutta saattaa olla sen arvoista, jos ei ole aikomuksia pitää välejä tai jos on tarpeeksi tylsää - nimimerkillä: melkein aiheutin nyrkkitappelun kun sovelsin tätä jo muutaman promillen verran humalassa oleviin tapauksiin sukujuhlissa.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Jpt ja Lone.

Jpt: höhö :p

Lone: kyllähän tuota on tullut välillä harrastettua. Meikäläisten porukoissa sitä ei pidetä tosin mitenkään pahana, vaikka liiallisella provokaatiolla saa toki verenpaineet nousemaan. Noissa pippaloissa en tosin jaksanut vaihtaa kunnolla sosiaaliselle moodille, joten suurimman osan ajasta vietin tv-huoneessa lukemassa Carl Barksin ankka-tarinoita. Jätin seurustelun muiden harteille.