Vallankaappaus kiitos

Viime aikoina ei ole tullut kirjoiteltua kunnon juttuja. Syynä ei ole ideoiden puute, vaan outo blokki, joka on iskenyt alkaessani naputtelemaan; joka kerta on tuntunut vastenmieliseltä aloittaa tekstiä, varsinkaan mitään pidempää. Olen saanut aikaan vain fragmentaarisia muistiinpanoja, tänään mietelmiä muun muassa T.E. Hulmesta ja romantiikasta. Tämä ei kuitenkaan vetele, täytyy skarpata. Parasta inspiraatiota on viime kädessä se, että istuu alas ja vain aloittaa. Pitemmittä puheitta siis seuraavan tekstin kimppuun, esipuhe päättyy tähän.

...

Poliittista kenttää viimeksi puhuttanut uutinen oli tieto perussuomalaisten gallup-kannatuksen romahtamisesta. Siihen ei voi sanoa muuta kuin, että sitä saa mitä tilaa. Aiheesta on oikeastaan sanottu jo olennaisin, joten oma tekstini on vain kaikua. Minun tavoin moni tuskin odotti perussuomalaisilta nopeita voittoja tai kompromissitonta hallituskautta. Se ei olisi ollut lainkaan realistista, olivathan persut vasta toiseksi suurin puolue ja mielipiteineen jokseenkin yksin. Se, mitä ei odotettu ja toivottu, oli kaikkien lupausten rikkominen. Jo alkutaipaleilla ei luvannut hyvää se, että kaikki nyt hallituksessa olevat puolueet olivat luvanneet olla leikkaamatta koulutuksesta, mutta söivät sanansa heti hallitusohjelman varmistuttua. Ottamatta kantaa tässä leikkausten tarpeellisuuteen, en arvosta sanojensa syöjiä. Ja loppuosio Kreikan tukipaketeista nykyisen muukalaisinvaasion käsittelyyn on historiaa. Kaikki ne syyt, miksi persuja kukaan alun perinkään äänesti, on petetty.

Luulin perussuomalaisten säästyneen korruptiolta, mutta on ilmeistä että jo neljä vuotta oppositiossa riitti turmeltumiseen. Puolueessa on varmasti hyviä ja suoraselkäisiä yksilöitä, kuten missä tahansa puolueessa, mutta loput ovat samasta puusta veistettyjä ämmiä kuten kaikki muutkin. Asiaa ei auta sammakko Soinin ympärille henkilöitynyt puoluejohto, jota kiinnostaa vain herra läskikasan oma etu. Ainoa asia, joka voisi pelastaa perussuomalaiset vajoamasta takaisin pienpuolueeksi, olisi tuon johdon vaihtaminen. Porukka tarvitsisi sisäisen puhdistuksen mallia pitkien puukkojen yö. Koska väkivalta on ikävä kyllä pois laskuista, en tiedä millä keinoin Soinia voisi ulos savustaa. Jos väki kentällä kykenisi avaamaan silmänsä, ehkä sitten. Ongelmana tässäkin on puolueen heterogeenisyys, yhtenäistä kantaa Soinin suhteen tuskin löytyy. Korruptio on joka tapauksessa laajaa ja näyttää epätodennäköiseltä, että perussuomalaisista olisi ottamaan todellista vastuuta. Puoluetta tai vähintäänkin puoluejohtoa kiinnostaa vain muiden pomojen ja median mielistely, eikä niillä keinoin pitkälle päästä. He eivät ole kenties ymmärtäneet sitä, että äänestäjää ei kiinnosta persujen oikeaoppisuus median silmissä vaan tulokset. Lienee jonkinlainen ennätys, että tämä hallitus on muutamassa kuukaudessa onnistunut alittamaan kaikki ne rimat, jotka edellinen hallitus jätti ennätyksellisen alhaalle.

Viimeistään tämä farssi on murentanut uskoni edustukselliseen demokratiaan lopullisesti. Elättelen kyllä toiveita siitä, että persujen rinnalle saataisiin kansalliskonservatiivinen puolue, joka pitäisi ”emäpuoluetta” kannanotoillaan ruodussa ja samalla imisi medialta suurimman paskasatsin mitä tulisi äärioikeistosyytöksiin. Näin persut voisivat keskittyä hallitustyöhön ja otteensa yhtenäistämiseen. Mutta toiveet ovat toiveita. Tämä demokratia ei kykene vastaamaan siihen myrskyyn, joka ympärillämme riehuu. Se on kyvytön ja halvaantunut, voimat riittävät sillä vain sormien heristelyyn ja kosmeettisiin parannuksiin. Tämä tilanne vakuuttaa minut entistä varmemmaksi siitä, että demokratia palvelee hyvin vain niin kauan kuin sää on poutainen ja hallitustaakka kohtuullinen. Demokratia tuottaa vain suosiostaan kiinnostuneita pyrkyreitä ja kansan mielistelijöitä, ja sopii siten tyynen meren kippariksi. Nyt, kun tilanne on räjähtämässä käsiin, vain radikaalit toimenpiteet tehoavat. Siksi sotilasvallankaappaus tai vähintään diktatorisin valtuuksin varustettu hätätilahallitus ovat ainoa ratkaisu. Tässäkään ei olisi oikeastaan mitään ihmeellistä, tunteehan jopa nykyinen demokratiamme (tai sen irvikuva) sotatilalain tai puolustustilalain, jos tarkkoja ollaan. Syystä tai toisesta munattomat poliitikkomme eivät vain suostu näkemään nykyistä tilannetta poikkeustilana. Olemme niin turtuneita yltäkylläisyyteemme, ettemme näe tuhoamme ennen kuin se on jo langennut yllemme.

Taistelu on hävitty, mutta se pitää silti taistella loppuun. Saappaat jalassa on hyvä kaatua.

VIVA LA MUERTE!