perjantai 15. kesäkuuta 2018

Tulossa: matka Alien-elokuviin



Jo pidemmän aikaa on mielessäni ollut kirjoittaa Alien-sarjan elokuvista ja hirviöstä, joka on minun ja lukemattomien tajuntaan jäänyt. Minulla ei ole välttämättä mitään sanottavaa, mitä ei olisi jo sanottu. Voin siis vain liittyä jo olemassaolevaan kuoroon ja vahvistaa sitä äänelläni. Käyn filmit lävitse aikajärjestyksessä ja viimeisenä puhun pelistä nimeltä Alien: Isolation, jota voi laatunsa vuoksi pitää kanonisena teoksena.

Alien versus Predator -elokuvat jätän toiseen yhteyteen. Predator on oma petonsa ja vaatii itsenäisen käsittelynsä. Siinä sivussa voi sitten luodata ideaa, jossa kaksi avaruushirviötä keksittiin laittaan vastakkain.

...

Matka universumin laidoille on kylmä. Uteliaisuus tuo päivänvaloon sen, minkä olisi kuulunut jäädä pimeään.

I admire its purity. A survivor, unclouded by conscience, remorse, or delusions of morality.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla ensimmäisesta alien elokuvasta olla n. 40v, oli muuten silloin aikoinaan kun katoin melkosen kylmäävä kauhuelokuva, vetää vertoja monelle uusimmille kauhuelokuville, lavasteet ja trikit on melkohyvinä nykyselläkin mittapuulla ..
Ei siinä ensimmäisesä elokuvassa veri niinkään roiskunut, enemmänki piinaava tunnelma,nykyset tahtoo olla enenmmänki splatteria tai mitä se nyt on, haukotuttavaa veriroisketta

-jpt-

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää jpt.

Ensimmäinen Alien-elokuva on kokonainen paketti. Lavasteet, estetiikka, musiikki ja itse hirviö ovat viimeisen päälle mietittyjä, mikä takaa immersion. Hirviötähän näemme melko vähän, mikä on yksi elokuvan ja koko kauhugenren ideoista. Pelottavinta on se, mitä emme voi havaita.