sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Alien - Uteliaisuus on kuolemaksi


                                                                            I

Elokuva, josta kaikki alkoi. Kauhugenre ei jäänyt entiselleen, ei edes maailma. Meille oli esitelty olio, jota ei voisi enää pyyhkiä mielestä. Alien kuuluu tapahtumiin, joissa juuri oikeat ihmiset kohtaavat oikeaan aikaan. Oli ohjaaja Ridley Scott, käsikirjoittaja Dan O'Bannon, pieni mutta lahjakas näyttelijäkaarti sekä mielisairas taiteilija H. R. Giger. Scott oli visuaalisesti orientoituneena sopiva toteuttamaan visiota avaruuskauhulle, O'Bannon sai mahdollisuuden jalostaa kirjoittamansa Dark Starin (1974) ideoita vakavammassa hengessä, Sigourney Weaver tekisi muistettavimman roolinsa ja Giger sai mahdollisuuden tuoda pimeät näkynsä valtavirtayleisön verkkokalvoille. Resepti oli valmis.

                                                         /             I                              

Alien on malliesimerkki täydestä paketista: tarina ja hahmot kohtaavat estetiikan. Kaikki elementit tukevat toisiaan luoden immersiivisen kokonaisuuden, elokuvan sekundaarinen maailma on omalakinen ja tuntuu todelta. Tarina on ytimeltään yksinkertainen, scifistiseen ympäristöön sijoitettu kertomus kummitustalosta. Miehistö on kuin perhe aluksessa, joka on heille toinen koti. Tuohon miljööseen asettuu ulkopuolinen uhka, mutta yliluonnollisen sijasta luonnollinen. Uhka ei ole kuitenkaan juuri vähemmän pelottava kuin kummitus, sitä ei voi käytänössä tappaa eikä sitä juuri näe. Se iskee kun vähiten odotat, sen muoto ja alkuperä jäävät käsittämättömiksi. Hahmot jäävät oliota vastaan yhtä neuvottomiksi kuin jäisivät tuonpuoleisen demonin kanssa.

Aluksen miehistö ei koostu urheista tutkimusmatkailijoista taikka jaloista sankareista vaan rasvaisia puhuvista duunareista, eräänlaisista avaruuden rekkakuskeista. Nostromo ei ole tieteen lippulaiva vaan paskainen rahtialus, jota vuodet ovat jo kuluttaneet. Pimeillä käytävillä voi haistaa hien ja ruosteen. Tämä on elokuvan kekseliäimpiä osasia, epäkliininen versio tulevaisuudesta jossa metalli ei säihky. Idean tähän visioon Ridley Scott sai Star Warsista, joka ensimmäisenä esitteli konseptin "used future". Voi olla, että se antaa samaistumispintaa; Alien näyttää, millaista voisi olla jokamiehen avaruusmatkailu pitkien aikojen päässä.

Jos tarina on luonteeltaan yksinkertainen ja duunarihahmot näppärä idea scifin kontekstissa, on estetiikka elokuvan aintulaatuisin ja mullistavin osanen. Nostromo on ulkoapäin kuin goottilainen katedraali ja sisäosat on suunniteltu ja toteutettu pieteetillä. Koska bluescreeniä ei tunnettu, lavasteet ovat oikeita ja yksityiskohtaisia. Interiöörit paneeleineen ja säätimineen ovat silmäkarkkia, äänimaisema piippauksineen ja huminoineen saa tuntemaan olevansa paikan päällä. Aluksessa haluaisi käydä, mutta toisaalta sinne ei haluaisi jäädä. Ahtaat käytävät ja koruton olemus olisivat ahdistavia pitkässä juoksussa.



H. R. Gigerin perverssit luomukset ovat se viimeinen silaus. Jos Alien jäisi vain Nostromoon, se olisi yksi hieno avaruusseikkailu muiden joukossa. Mutta planeetalta LV-426 löytyvä mysteerinen hylky sekä oliomme design tuovat mukaan lähes tuonpuoleista outoutta. Voiko kukaan unohtaa sitä eteeristä näkyä, kun kummallinen alus paljastuu horisontissa; kun kypäräkamerat lähettävät suttuista näkymää. Tuntemattoman eliön fossilisoitunut ruumis eksoottisessa kammiossa herättää epämukavia tunteita. Olemme todellakin saapuneet käymättömille korpimaille, mutta emme oikein pidä näkemästämme. Emme ymmärrä missä olemme, emmekä halua tietää: "let's get out of here", sanoo Lambert. Ja kuitenkin he tunkevat nokkansa liian syvälle ja vapauttavat uinuvia voimia. Muna, toukka ja täysikasvuinen alien ovat jotakin muuta. En tiedä tarkalleen missä vesissä Giger on uinut, mutta vähintään pimeissä. Omien sanojensa mukaan hän kärsi unihalvauksista, mikä inspiroi hänen luomaansa biomekaanista estetiikkaa. Alien on kauhistuttava ja groteski ja silti jollain perverssillä tavalla symmetrinen ja kaunis. Falloksen muotoinen pää ja penetroituva kieli alleeviivaavat selkeää symboliikkaa ja sitä, että olento on kuin luotu tappamaan. Tämä symmetrinen rumuus on tyypillistä Gigerin taiteelle ylipäätänsä. Kaikki on mekaanisen funktionaalista, mutta biologiseen yhtyneenä vääristynyttä ja sairasta.




Jerry Goldsmithin sävelet tuovat myös oman kerroksensa outoutta. Hän yhdisti työssään romanttisen ajan melodisuutta modernin ajan atonaalisuuteen, mikä Alienin kontekstissa toimii paremmin kuin hyvin. Toisaalta on tutkimaton avaruus ja sen kauneus, mitä heijastelee lopputeksteihin tehty sävellys (jota ei kuitenkaan julkaistussa elokuvassa käytetty). Kaukaisten tähtien käymättömillä mailla odottavat meitä seikkailut, joissa vain mielikuvitus on rajana. Ihmeen tuntu, sense of wonder on tässä läsnä. Kuitenkaan ei tässä ole tosiaankaan kaikki vaan kaukana tähtien takana odottaa myös pimeys. On arvoituksia sekä mysteeri, joka on vastausten tuolla puolen. Emme ymmärrä ja se ahdistaa. Eikä se vain ahdista vaan pelottaa ja liian syvälle mieleen hiipiessään lamauttaa. Avaruuden kylmyys jäädyttää ja sisältämme kumpuava huuto jää tyhjyyteen, jossa kukaan ei kuule. On kauhun tuntua, sense of dread.

                                                        /     I     I     I     \           

Alien ei olisi merkkiteos, ellei sitä olisi analysoitu puhki. Eikä mitään analyysia voi tehdä sivuamatta seksuaalisuuden teemaa, jolla elokuvan kuvasto on kyllästetty. Paitsi että jo olennon design huokuu seksuaalista väkivaltaa, sen elämäsykli perustuu sille. Munasta kuoriutuva toukka, facehugger, kuristaa uhriaan ja pakottaa sikiön tämän kurkusta alas. Kehityttyään kylliksi olio repii tiensä rintakehästä ulos, tappaen uhrinsa. Täysikasvuisena se etsii uusia uhreja lisäätymiseen tai kenties ravinnokseen, terävähampaisella kielellään se penetroi heitä. Kuka tahansa voi joutua sen kynsiin, se ei katso sukupuolta. Olento antaa miehellekin mahdollisuuden kokea raiskaus, se tekee hänetkin avuttomaksi. Se tunkeutuu ja se saattaa raskaaksi, syntymää ei voi mikään estää. Seksi on aina ollut vaarallinen asia, mutta kenties ennen kaikkea ilon lähde. Tälle olennolle on sen sijaan olemassa vain lisääntymisen yöpuoli, sen koko olemassaolo on pelkkää väkivaltaa. Syntymä ja kuolema nivoutuvat olemuksellisesti yhteen, se voi vain raiskata ja repiä rikki. Suostumuksen käsitettä ei ole olemassa.

Elokuvan kauhu menee kuitenkin seksuaalisuutta syvemmälle. Olento ja sen toteuttama seksuaalinen väkivalta eivät uhkaa vain itsemääräämisoikeuttamme tai henkeämme vaan koko identiteettiämme. Olento ei ainoastaan tee väkivaltaa vaan alistaa meidät pelkiksi kasvualustoiksi. Raiskaaja on vielä ihminen ja rikollinen. Olento on absoluuttinen muukalainen ja kaiken moraalin tuolla puolen. Se riistää ihmiseltä ruumiin peruuttamattomasti, tekee meistä alaviitteen elämänsykliinsä. Slasher-elokuvien psykopaatit toimivat jossain määrin inhimillisen ymmärryksen puitteissa, alien on käsittämätön elämänmuoto. Sen motiiveja ei voida ymmärtää, sen kanssa ei voida neuvotella. Se on täydellinen organismi, jonka rakenteellista täydellisyyttä kompensoi vain sen vihamielisyys. Se toteuttaa ultimaattisella tavalla elämän biologista imperatiivia, lisääntymistä. Kaikki muu on sille toissijaista. Pelottavaa on ajatella, että tämä voisi olla pimeä, salattu totuus maailmankaikkeudesta. Että meidän unelmamme eivät merkitse mitään ja tietoisuutemme hautautuu raivokkaan ja voittamattoman vaiston alle - ennemmin tai myöhemmin.

Alien jatkaa H.P. Lovecraftin filosofista perintöä. Universumi on käsityskykymme tuolla puolen, eikä sen kaikkia nurkkia ole syytä penkoa. Uteliaisuus on pikemmin synti kuin hyve, se usein johdattaa meidät kiellettyjen asioiden äärelle. Alien ei ole vain eläin, se on demoni painajaisista. Se ei ole vain organismi vaan kosminen uhka koko ihmiskunnalle. Tapa, jolla ihminen redusoidaan sen elämänsyklissä välineeksi, kertoo maailmankaikkeuden välinpitämättömyydestä. Ja kuitenkin, voi tätä tulkita toisella tavalla. Olennon toukka istuu naamallemme kuin valettu, ruumiimme on kuin juuri sitä varten tehty. Välinpitämätöntä universumia pelottavampi olisi se, jossa on olemassa suunnitelma juuri meitä varten. Mutta ei mikä tahansa sunnitelma vaan sadistinen, kylmä ja pohjaan saakka paha. Välinpitämättömässä universumissa voisimme jäädä huomaamatta. Mutta jos ja kun Suurten Muinaisten katseet ovat kääntyneet juuri meitä kohden, olemme varmuudella tuomittuja. Mikä tahansa alien onkaan, ei se ole olemassa sattumalta vaan saatanallisen tahdon suunnittelemana.

                                                        /\    I    I    I    I\

Alien on hirviönä ollut tajunnassani niin kauan kuin muistan. Näin kuvia siellä sun täällä, olento kiehtoi minua. Rohkenin katsoa elokuvan kuitenkin vasta teini-iässä. Ensimmäinen katsomiskerta oli lähes legendaarinen. Koska olen herkkää laatua, muodostui kokemus vähän liiankin piinalliseksi. Jo ennen kuuluisaa ruokailukohtausta ahdistus kävi liian suureksi ja paniikkikohtauksen kirittämänä syöksyin takaovesta ulos pihalle pakkasilmaan. Roikotin päätäni polvissani, etten pyörtyisi. Päätin jättää homman sillä kertaa sikseen. Seuraavana päivänä katsoin elokuvan päivanvalossa ja veljeni läsnäollessa. Ahdistus oli asteen verran siedettävämpää, joskin muistan pikku hiljaa valuneeni sohvalta lattialle kauhun lamauttamana. Kokemuksestani tulee mieleen, kuinka Alienin ensimmäisissä näytöksissä ihmiset kertoman mukaan syöksyivät ulos teattereista.

Elokuvan ja sen jatko-osien hirviöstä on tullut yksi painajaisteni ajoittainen vieras ja osa sielunmaisemaani. Miten on, että juuri tästä? Kuten olen edellä kuvannut, olento on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen. Sen elämänkaari ja estetiikka ovat luovan, mutta mustan mielikuvituksen riemuvoittoja. Vaikka on olemassa tavoiltaan samankaltaisia parasitoideja, ei luonnossa voisi aivan mitään näin saatanallista syntyä. Olento on elegantti, mutta inhottava. Se on eliömaailman huipulla, biologinen tappokone. Sen ilmestyttyä ovat elokuvien hirviöt voineet vain jäljitellä sen olemusta. Se ahdistaa ja kiehtoo, unohtumaton painajaisten asukki: Perfect organism.

                                                         A   L   I   E   N


10 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Mikäkö elokuvassa oli luita ja ytimiä myöten järkyttävää ja uniin tunkeutuvaa? Tietysti facehugger:

sehän on pillu, jolla on pitkät tarttumaraajat, kieli ja kulli. Se hyökkää valmistautumattoman uhrinsa naamaan, liistaa itsensä limaisella olemuksellaan kiinni puristaen raajat koko pään ympärille tunkien kielensä tungettelevaan kielisuudelmaan samalla pakottaen uhrinsa suihinottoon kurkkua myöten totaalisen puolustuskyvyttömänä.

Miehen kuuluu levittää pitkät raajat nuollakseen pillua, jonka kostuttua riittävästi tunkeutuu sisään kullillaan. Sitä ennen on ollut suotavaa suudella, mutta ei todellakaan ryhtyen tunkemaan kieltään kumppanin suuhun saati kurkusta alas ilman tämän suostumusta.
Tämä pätee lesbonaiseenkin, joskin vailla luonnollisen penetraation mahdolloisuutta.

Facehugger tekee tämän kaiken siis molemmille sukupuolille yhtäläisen väkivaltaisesti ja vastentahtoisesti. Vähemmästäkin tulee kauhu-unia ja muita pelkotiloja, joista eroon opetteleminen edellyttää usein pitkäjänteistä ja -kestoista vuorovaikutusta alan ammattilaisten kanssa.

Siitä asiasta ollaan puhuttu jo sen verran, ettei tässä nyt enempää. Mitä painajaisiin tulee, oletko nähnyt elokuvan "Event Horizon"? Sen leffan tekijäkaartilla on samanlaisia painajaisia kuin itsellänikin.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Qroqius.

Se on jännä, etten ymmärtänyt elokuvan seksuaalisia ulottuvuuksia kuin vasta aikuisemmalla iällä. Olin sen verran vihjeetön, mutta tämä ei vähentänyt elokuvan kauhistuttavuutta. Siksi sanonkin, että elokuvan vaikutus menee silkkaa seksuaalisuutta syvemmälle. Seksi on tietysti itsessään voimakas asia ja kätkee sisäänsä myös pelkoja. Alienin kauhu kuitenkin menee siihen, että meiltä viedään ruumiimme eli ihmisyytemme. Asemamme lajina kyseenalaistetaan. Tulemme osaksi biomekaanista sykliä, jossa rajat ihmisyyden ja toiseuden välillä hämärtyvät (tämä deletoitu kohtaus näyttää mitä kävi kaapatuille miehistön jäsenille). Alien astuu siis oikeasti tumtematomalle ja epämukavalle maaperälle. Varmaa jalansijaa ei ole ja käsittämätöntä elämää kuhiseva suo nielee sisäänsä. Ihminen toimii kotelona, kun liha ja kone fuusioituvat alienissa.

Mutta joo, facehuggerinkin anatomia on tietoisen perverssi yhdistelmä hämähäkkiä, käärmettä kullia ja pillua.

Mitä painajaisiin tulee, oletko nähnyt elokuvan "Event Horizon"? Sen leffan tekijäkaartilla on samanlaisia painajaisia kuin itsellänikin.

Se on tuttu ja varsin kiinnostava elokuva. Se on ehkä hieman puolittainen tekele, mutta ideakuvasto on vaikuttavaa. Siinä mennään samalla teemalla, että tähtien tuolla puolen odottaa pimeys. Uteliaisuus on pahasta, eikä liian pitkälle tule kurottaa tai tulee herättäneeksi uinuvia pahuuksia.

Qroquius Kad kirjoitti...

Itselleni "Event Horizon" on kauhistuttavampi visio kuin todellakin kaikin puolin parempi "Alien" juuri sen epämääräisen puolinaisuuden johdosta:

"Alienissa" paha on todellinen ja fyysinen, jota vastaan voi taistella, vaikka mahdollisuudet olisivatkin heikot. "Event Horizonissa" ollaan tilanteessa, jossa painajainen muuttuu todellisuudeksi.
Sitä vastaan ei voi mitään, ei puolustautua eikä paeta. Sitä ei selitetäkään sen kummemmin kuin painajaista yleensäkään.

Veljeni vaimo ei ymmärtänyt tätä aspektia nauraessaan ko. leffaa: se ei pelottanut häntä missään vaiheessa, koska eihän tuollaista voi tapahtua! Kysyessäni mikä häntä pelottaisi, oli vastaus jotain "Halloweenin" kaltaisen kieli suusta roikkuvan puukkomiehen tapaista.
Meidän näkökulmamme oli tietysti aavistuksen verran erilainen; minulla on elopainoa tuplasti ja lihasmassaa noin triplasti häneen verrattuna, joten fyysiset uhkakuvammekin ovat vähän erilaisia.

Vedotessani kauhun syntyvän nimenomaan siitä, että todellisuudessa alkaa tapahtua kauheita, joita voi olla vain painajaisissa, hän ei vaan ymmärtänyt: sellaista kun ei voi oikeasti tapahtua, niin ei se voi pelottaakaan.

En tiedä millaisia hänen painajaisensa ovat, mutta itse olen tänäkin vuonna herännyt ainakin yhden kerran karjuessani kauhuani "Event Horizoniin" jouduttuani

Korppi on oikeus kirjoitti...

Veljeni vaimo ei ymmärtänyt tätä aspektia nauraessaan ko. leffaa: se ei pelottanut häntä missään vaiheessa, koska eihän tuollaista voi tapahtua!

Tämä onkin muuten hauska ilmiö. Mikään kauhuelokuva ei pelota, ellet usko siihen mitä ruudulla tapahtuu. Enkä tarkoita tällä sitä, että tulisi uskoa vaikkapa alienin faktuaaliseen olemassaoloon vaan sen olemassaoloon sekundaarisessa maailmassaan. Tätä on ns. suspension of disbelief, joka on tarpeellista kaikessa fiktiossa ja ensiarvoisen tärkeää kauhussa, scifissä ja fantasiassa. Jos et antaudu tarinalle, se ei vie sinua. On tehtävä sopimus tarinan kanssa, kuten taikurin kanssa tehdään.

Sitten on toki kaiken maailman patologisia tapauksia, joihin mikään ei tee vaikutusta. Kannattaa lukaista tämä kauhukirjailija Marko Hautalan lyhyt bloggaus, Satu idiootista.

"Alienissa" paha on todellinen ja fyysinen, jota vastaan voi taistella, vaikka mahdollisuudet olisivatkin heikot. "Event Horizonissa" ollaan tilanteessa, jossa painajainen muuttuu todellisuudeksi.

Osut kyllä aivan naulan kantaan tässä. Kauhu ja sen eri tasot onkin jotain, josta voisin kirjoittaa kunhan saan Alien-leffat pois alta. Murhaajat ovat kauhun yksinkertaisinta tasoa, jossa juostaan hengen edestä karkuun. Alien on taas ruumiskauhua, jossa pelko syntyy biologisesta metamorfoosista. Se menee astetta syvemmälle, missä tapahtuu jotain pelkkää kuolemaa pahempaa. Mutta niin ahdistavaa kuin se onkin, voi alien tappaa sinut eri muotoineen vain kerran. Kun sitten mennään näkyväisen tuolle puolen, astutaan kaikkein perustavimman kauhun äärelle. Panoksena ei ole enää ruumis, kidutus tai kuolema vaan sielu. Uhkana on metafyysinen liukeneminen totaaliseen pimeyteen, josta mikään valo ei pääse sinne kerran vangiksi jouduttuaan. Eikä se mikä siellä pimeydessä vaanii ole eläimellistä vaistoa vaan demonista ja absoluuttisen pahaa tahtoa. Se näkee juuri sinut, katsoo juuri sinuun ja haluaa juuri sinut.

Se, mikä alienista tekee enemmän kiehtovan on arvuuttelu sillä, josko sen takana on jotain muutakin kuin biologista evoluutiota. Että sen alkuperä ei olisi tässä maailmassa vaan jossain samanlaisessa ulottuvuudessa kuin mistä Event Horizonin painajaiset tulevat. Että jotakin on vuotanut tuolta puolen ja tartuttanut jotain elävää, tuottaen fuusiona sellaisen lähes sanoinkuvaamattoman olion kuin alien. Että vaikka sen voimmekin nähdä ja jopa tappaa, on kaiken takana jotain pahempaa:

Where we are going, we don't need eyes to see.

Ei ole onneksi tullut herättyä huutopainajaisiin. En ole tässä tullut äitiini, jolla oli tuon tuosta tapana herätä kovaa huutaen.

Tapsa kirjoitti...

Ehtoota!

Tuli käytyä 2010 Tampereen Taidemuseon Giger-näyttelyssä. Oli aivan mahtava.

Pitääkin katsoa Alien pitkästä aikaa tässä illan ratoksi. Myös tuo Event Horizon alkoi kiinnostaa. Elokuva on tähän asti ollut itselleni tuttu lähinnä sille höhöttelevistä youtube-videoista.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys.

Giger on semmoinen, että vaikea sanoa edes pidänkö hänestä. Liian perverssiä, että töitä voisi sanoa kauniiksi. Taidokkaita ne ovat ja omalla laillaan hienoja. Ristiriitaista kamaa vähintään ja kenties siksi niin vaikuttavaa.

Event Horizon menee hetkittäin tahattoman komiikan puolelle, mutta kaikkiaan kiinnostava elokuva.

Tapsa kirjoitti...

Gigerin estetiikka on tosiaan perverssiä ja häiriintynyttä kuten sanoit. Häiriintyneessä ja perversissä ajassa siitä on helppo poimia ne pintapuolisimmat elementit ja tehdä niistä halpahintaista krääsää idiooteille ajattelematta sen pidemmälle. Lovecraftille on käynyt samoin jo ajat sitten.

Se ei ole tietenkään näiden ukkeleiden vika, vaan krääsätehtailijoiden. Hävetkööt.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Niin rumasta kuin kauniista saa tehtyä tavallaan kitschiä.

Tuumailija kirjoitti...

En ole koskaan ajatellut Alien-leffoja kauhuelokuvina. Otus itsessään ei ole mielestäni edes painajaismainen, vaikka sinänsä kyllä ymmärrän että onhan se vaarallinen. Olen visuaalinen, enkä oikein osaa pitää alienia ulkomuodoltaan rumana tai ällöttävänä, sehän on oikeastaan hirviöksi aika kivannäköinen. Sillä on notkea ruumis, se on symmetrinen ja kiiltelevän musta. Predatorin naama sen sijaan on ruma ja kamala. Facehugger on todella vastenmielinen. Inhoan muutenkin vastaavia parasiitteja, kuten Half-Life -pelisarjan headcrabeja. Samoin ihan oikeassa luonnossa monet ökkömönkiäiset ovat usein hyvin vastenmielisiä ja yököttäviä, tarantellat varsinkin. Inhoan mutaatioita ja toispuoleisuutta. Arvatkaa mistä Alien-sarjan kohtauksesta sain pahimmat traumat? Alien 4:n siitä kohtauksesta, jossa Ripley katselee epäonnistuneita kloonejaan ja tuhoaa ne sen jälkeen liekinheittimellä. Kesti monta viikkoa päästä niistä kammotuksista yli, ja vieläkin ne tulevat mieleen aina kun tulee puhetta Alieneista.

Rumuuden ohella minulle painajaismaista on eräänlainen eläimenkaltaisuus, arvaamattomuus, kommunikaatiokyvyn toivottomuus. Tämän vuoksi pelkään oikeassa elämässä monia eläimiä, mutta myös mm. juoppoja ja narkkareita. Alienia en ihan osaa pitää täysin eläimenä, koska se vaikuttaa niin älykkäältä. Facehugger sen sijaan on kamala, aivoton ja inhottava elukka. Tappajahait ovat minulle painajaismaisia kauhuelokuvia, ja myös Jurassic Parkit ovat pelottavia. Zombileffoja en halua edes katsoa, kuten en mitään missä on sekopäinen psykopaattimurhaaja. Henkimaailman kammotukset ovat samalla tavalla kauheita, joten kaikki Maissilapsien, The Hauntingin, Manaajan tai Blair Witch Projectin kaltaiset leffat eivät anna minulle muuta kuin pelkotiloja. Demonit, poltergeistit ja riivatut menevät suoraan katsomatta roskiin. Selittämättömyys on todella kauheaa, ja kaikista pahinta olisi ikuinen sielunriivaus. En siis aio katsoa Event Horizonia. Haluan onnellisia loppuja.

Summa summarum: rumuus, ällöttävyys, tyhmyys, eläimenkaltaisuus, arvaamattomuus, kommunikointikyvyttömyys, ihmisten syöminen elävältä, selittämättömyys, toivottomuus, onneton loppu.

Kauhuleffat eivät sovi minulle. Olen liian herkkä ja saan niistä pelkotiloja ja pahimmillaan masennusta. Alieneita en kuitenkaan osaa sellaisina pitää. Tosin en ole nähnyt kaikkein uusinta leffaa.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Guten Dag.

Kiintoisaa pohdintaa. Kun nyt asiaa ajattelee, facehugger on enemmän "alien" kuin neliraajainen ja tunnistettavan ruumiin omaava xenomorfi. Vaikka Gigerin luomus on ikoni, ei toukka jää paljoa jälkeen. Kuten näkyy, tekijöiltä löytyi neroutta: he loivat yhden kammottavimman kuviteltavissa olevan olennon, jonka jokainen elämänvaihe herättää pelkoa ja inhoa.

Mainitsemasi pätkä Alien 4:sta on itsellenkin jäänyt mieleen, aidosti häiritsevää tavaraa. Mutaatiot ja ruumiin peruuttamattomat muutokset ovat minullekin ahdistavimpia aiheita kauhuelokuvissa. Alkuperäisesä Alienissa eräs deletoitu kohtaus onkin juuri sinulle sopiva.

Kauhuleffat eivät sovi minulle. Olen liian herkkä ja saan niistä pelkotiloja ja pahimmillaan masennusta. Alieneita en kuitenkaan osaa sellaisina pitää. Tosin en ole nähnyt kaikkein uusinta leffaa.

Useimmat kauhuelokuvat ovat minullekin masentavia. Esimerkiksi David Cronenbergin elokuvat toimivat minulle jonkinlaisena masokismina, ne aiheuttavat lähinnä tuskaa. Tarinoita siitä, miten monilla eri tavoilla ihmisen keho voi vääristyä.

Jos haluat kauhuelokuvan onnellisella lopulla, katsopa The Conjuring (2013). Se on hieman Manaajan hengessä tehty ja kylmäävän pelottava elokuva, yksi parhaista. Mutta lopussa odottaa valoisa sävel.