keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Valtamedia = Valhemedia


Milo Yiannopoulos lienee lukijoille sen verran tuttu nimi, ettei hän juuri esittelyjä kaipaa. Parin viime vuoden aikana hän on noussut uuden oikeiston näkyvimmäksi kasvoksi amerikkalaisessa mediassa, eräänlaiseksi rockstaraksi. Koska hän on vieläpä homo ja katolinen, muodostaa hän erityisen uhan vasemmistolaiselle hegemonialle. Heidän tarinaansa ei sovi, että seksuaalivähemmistön edustaja ajattelisi myös omilla aivoillaan ja uhriasetelmien ulkopuolella. Karismaattisena ja supliikin hallitsevana hän on saattanut avoimesti haastaa vastapuolen edustajia niin mediassa kuin yliopistomaailmassa, ja tehnyt sitä menestyksekkäästi. Reaktioista voimme huomata, millaista kauhua hän herättää: väkivaltaisia mellakoita kampusluentojen yhteydessä, häirintää, uhkailuja sekä pysyvä esto twitterissä. Vihollinen ei tiedä kuinka käsitellä Miloa, sillä media leipoo hänestä klovnia ja toisaalla vasemmisto käyttää avointa väkivaltaa. Naurettavaksi pelleksi Miloa vastustetaan kiinnostavan vimmaisella aggressiolla, ja niin totisesti onkin että kaikki vastustus on vain lisännyt mielenkiintoa häntä kohtaan. Vihollinen tekee kaikkensa osoittaakseen, että hän todella on vaarallinen, kuten on itse julistanut olevansa.

Hiljattain media pelasi viimeisen korttinsa. Jos häntä ei voida pelotella hiljaiseksi eikä nauraa hiljaiseksi, jäljelle jää maineen mustaaminen. Ja mikä muu olisi tehokkaampaa kuin syyttäminen pedofiiliksi. Tai ei aivan syytetä suoraan, vihjaillaan epämääräisesti ”pedofilian puoltamisesta”. Suurelle yleisölle kun riittää, että se näkee tunnetun nimen ja ruman sanan samassa otsikossa. En vaivaudu antamaan linkkejä, en uutisartikkeleihin enkä videoihin. Tämä on juuri niin posketonta, ettei kannata maksaa vaivaa perehtyä asiaan sen kummemmin. Teidän tarvitsee tietää vain, että mitä Milo yli vuosi sitten eräässä haastattelussa lausui, oli perverssiä. Siinä kaikki. Vain valehtelija tai toimittaja voisi saada päähänsä syyttää häntä pedofilian puolustamisesta. Motivaatio tämän mediaoffensiivin takana oli vain ja ainoastaan eliminoida Milo Yiannopoulos, joka oli kasvanut liian vaarallisiin mittoihin. Jälki oli kieltämättä tehokasta, kun käytännössä vuorokauden sisällä hän menetti kustannussopimuksensa kirjalleen, työpaikkansa oikeistolaisessa verkkomediassa ja puhujanpaikkansa konservatiivisessa suurtapahtumassa.

Mikä oli tyrmistyttävintä tässä skandaalissa? Ei suinkaan se, että valtamedia oli välittömästi Milon kurkulla vaan se, että omat koirat purivat. Aloitekin tuli alun perin oikealta, kun anonyymi ryhmä levitti julkisia haastatteluvideoita kuin paljastuksina. Kohun aikana ja sen jälkeen on monin puolin oikeistoa irtisanouduttu kilpaa irti Milosta ja toivotettu hänelle tervemenoa. Nämä sankarit epäilemättä uskovat varjelevansa oman puolensa moraalista puhtautta, mutta pelaavat vain ja ainoastaan vihollisen pussiin. Jos nimittäin median sekundaarisena tavoitteena oli kylvää eripuraa oikeistossa, se onnistui siinä paremmin kuin hyvin; divide et impera. Tämä erän vei vihollinen selvin numeroin.

On pakko ihmetellä, miten uskollisuus voi olla oikealla tuntematon käsite? He puhuvat kyllä kunniasta, mutta jättävät omansa pulaan kovassa paikassa. Heitä huolettaa enemmän se, mitä vasemmisto ajattelee kuin mitä liittolaisille käy. Tapaus Milo Yiannopoulos osoittaa, ettei niin sanottuihin ”konservatiiveihin” voi luottaa. Cuckservative, tuo törkyturpien keksimä oiva pilkkanimi kuvaa noita omasta selkärangattomuudestaan kiihottuvia nilviäisiä paremmin kuin hyvin. Myös Milo on varmasti oppinut tässä paljon. Että hänen liiankin innokas tunkeutuminen valtavirtaan oli vain lyhyt kuherruskausi, sillä ei hänestä koskaan aidosti pidetty. Vasemmalla häntä sentään vihataan avoimesti, kun taas nämä puritaaniset koshervatiivit antoivat Juudaksen suudelman.

On tietysti otettava huomioon, että osaltaan voimakkaat reaktiot oikealla johtuvat naiiviudesta. Jotkut kuvittelevat, että käsillä oli oikeasti jotain merkityksellistä ja että heidät oli pakotettu arvioimaan Miloa uudelleen. Nämä ihmiset ovat niitä, jotka uskovat valtamedian puhuvan edes joskus totta. Triviaalissa mielessä se puhuukin, ei sen tarvitse valehdella urheilutuloksista tai yrityskonkursseista. Kun kyseessä ovat sitten vähääkään merkityksellisemmät asiat, se ei voi puhua totta. Naiivi uskoo, ettei näin isoista asioista valehdeltaisi vaikka juuri niistä valehdellaan. Mitä isompi on vale, sitä parempi. Ja mitä isompi on kala, sitä parempi. Aivan sama kuinka merkittävä tai pieni olet, kukaan ei ole turvassa. On merkityksetöntä, kannatatko valkoista ylivaltaa vai oletko Milon tapaan klassinen liberaali. Jokainen voidaan murskata, sillä kenenkään ei pidä hegemoniaa vastaan asettuman.

Viimeisenä osoittaa tapaus strategisen ajattelun puutetta oikealla. Kun syytöksiä alkaa lentää, ei liittolaisen kimppuun pidä koskaan hyökätä yhtä aikaa median kanssa. Emme voi antaa moraalisen hysterian pimentää arvostelukykyämme ja ottaa kohuja vakavasti. Niissä ei koskaan ole kyse todellisista moraalisista dilemmoista, ne ovat median organisoimia hyökkäyksiä yksilöiden tuhoamiseksi ja omien riviemme jakamiseksi. Tilanne voi olla vaikea, mutta silloinkin on parempi vaieta kuin sanallaankaan osallistua vihollisen offensiiviin. Ei ole väliä myöskään sillä, pidätkö henkilökohtaisesti hyökkäyksen kohteesta vai et. En erityisemmin välitä Milo Yiannopouloksesta, joka pitää omasta äänestään vähän liikaa. Kysymys kuuluu, mitä sitten?

Tämä olkoon oppitunti myös minulle. Blogini on sinänsä merkityksetön, ollen vain yksi ääni suuressa kuorossa. Mutta voi perustellusti kysyä, oliko esimerkiksi postaukseni Sebastian Tynkkysestä viisas? Kritisoin häntä voimakkaasti tilanteessa, jossa ei ehkä olisi pitänyt. Ei niin, ettei omiaan voisi kritisoida. Mutta ajoitus on tärkeää, eli median tulitusta ei pitäisi omilla panoksillaan tuplata. Kirjoitukseni ei tietenkään ollut mikään irtisanoutuminen, eikä hänen saamansa tuomion puolustus. Arvostelin Tynkkysen huonoa esiintymistä, mutta olisin voinut jättää sanottavani toiseen hetkeen. Mitä tahansa hänestä ajattelinkaan, on hän joka tapauksessa samalla puolen rintamaa.

Uskollisuus on tällaisina aikoina vaikea, mutta sitäkin tärkeämpi hyve. Vasemmistolta ei tule pyytää mitään, heidät tulee unohtaa. He tuomitsevat meidät joka tapauksessa, ei siis tuomita toisiamme. Milo Yiannopoulos on dekadentti, mutta niin olen minäkin. Kaikilla meillä on syntimme kannettavanamme, eikä kivien viskomista kannata ensimmäisenä harkita.

8 kommenttia:

Curufin kirjoitti...

Tulee mieleen case Markus Jansson ja laposyytteet. Sekin on vähän repinyt skeneä, tosin täytyy myöntää että Jansson-Lokka sota on ollut viihdyttävää. On tietysti harmi kun se menee tähän, mutta kun tällaiset persoonat törmäävät niin kyllä se viihteeksi menee.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Curufin.

Viihdettä tai ei, on keskinäinen sodankäynti ajanhukkaa. Ei niin, ettei vastapuoli myös hyökkäilisi jatkuvasti omiensa kimppuun. Mutta heidän virheistään ja neuroottisesta puhdasoppisuudesta kannattaisi ottaa oppia. On tietysti selvää, että henkilökohtaisia skismoja esiintyy väistämättä. Sellaiset kuitenkin kannattaisi jättää yksityisesti selvitettäviksi, ei julkisella areenalla käytäväksi sodaksi.

Kristian Nevantausta kirjoitti...

Isku Miloa vastaan oli ehkä pahimpia tähän mennessä. Suurin ja ehkä aikamme tooistaiseksi merkityksellisin mediaoffensiivi, jonka uskon jäävän historiaan, kuitenkin kohdistui Felix Kjellbergiin alias PewDiePiehen. Jollei seuraava sukupolvi vielä tajunnut median todellista luonnetta, niin nyt viimeistään miljoonat jonnet nielaisivat ensimmäisen punaisen pillerinsä. Rohkaistuin kirjoittamaan aiheesta itsekin.

https://oikeavaihtoehto.blogspot.fi/2017/02/pewdiegate-ja-z-sukupolven-suhde-mediaan.html

#Pewdiepie on aiemminkin ollut median hyökkäysten uhri ja arvostellut rajusti loukkaavaa ja valheellista materiaalia, jota ennen vanhaan uskottavinakin pidetyt mediayhtiöt ovat hänestä levittäneet. Tässä piilee hyökkäysten todellinen syy. Pewdiepie on luultavasti tätä nykyä valtamediaa vaikutusvaltaisempi ja omaa suuren, nuoren yleisön, joka ymmärtää päivä päivältä paremmin, etteivät valtamediakorporaatiot ole nykyään, jos ovat koskaan olleetkaan, mitään muuta kuin Narratiivin äänitorvia, joiden toiminnalla ei ole mitään tekemistä oikeuden, totuuden kuin hyvyydenkään kanssa. Media pelkää. Media on kauhuissaan siitä, kymmenet miljoonat nuoret näkevät median alastomana, sellaisena kuin se todella on. Vanhana, muinaisena, vallanhimoisena hirviönä, joka hyökkää heidän suosikkinsa kimppuun (tämän hän kertoo myös omin sanoin viimeisimmässä videossaan "My Response"). "

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvää iltaa Kristian ja kiitos kommentistasi.

En ole PewDiePien tapaukseen perehtynyt, sillä en ole juuri hänestä kiinnostunut. Pidän toki ilmiselvänä, mikä on hyökkäyksen tarkoitus. Ja kuten sanottua, edes hänen vankka asemansa ei häntä suojele, kuka tahansa voi olla kohde.

Kuten kirjoitat, on varmasti ikävän totta että juuri meidän sukupolvemme luottaa mediaan. Itse luotan siihen, että suomut putoilevat kasvavissa määrin silmiltä. Media on niin naurettava, että tekee mitä tahansa. Oli syytös miten älytön hyvänsä, se kelpaa. Tällä ei pitkälle pötkitä. Jussi Halla-ahonkaan suosiota ei laskenut se, että kuvissa hänelle piirrettiin kalapuikkoviikset tai että hänet puettiin natsiunivormuun.

Allaspalo kirjoitti...

Tutuistuin kohun alkusyihin ja kiesus nyt taas, kyllä saa vääntämällä vääntää jos haluaa arvon Yiannopouloksesta tuon perusteella vääntää pedariksi. Hommatkaa elämä.

Arvon Korpin tyrmitys konservatiivien (Matt Schlapp etunenässä) reaktioon on oikeutettu. Juoskaa vain karkuun ***tanan maitolampaat.

Nyt on kuitenkin muistetta, että jenkien konservatiivisto on täynnä niitä ihan oikeasti vähän haasteellisia deeb south-hillbilly/perusopetus&poliisi yksityiseksi/kreationisti/ilmastonmuutoskeptikko/homot parannusleirille-Glem Beckejä, jotka pitävät meitä Eurooppalaisia "pelastetaan hyvinvointivaltiosta se mikä on pelastettavista" - konservatiiveja kommareina. Heille Milon kippaaminen laidan yli tilaisuuden tullen tapahtuu nopeammin kuin äitiyspakkausen selittäminen bolsevikkien salajuoneksi.

Mutta minä en ainakaan usko näillä eväillä alkuunkaa, että Milo olisi pedo, ja mä seison meiän homon takana tässä kohussa lujana kuin TomofFinlandin - - - niska.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Terve mieheen.

Punaniskat ovat iso ryhmä ja heidän möykkänsä sen mukaista. Pallogrillikonservatiiveja on vaikea mieltää kuuluvaksi samaan viiteryhmään itsensä kanssa, mutta niin he vain kuuluvat. Fakta on kuitenkin, että jos he kääntyvät sinua tai minua vastaan, miksi mekään välittäisimme heistä?

Uskon, tai ainakin toivon että kulttuurikonfliktin kärjistyessä juntit löytävät petikavereistaan myös poliittiset eksentrikot. Samaan tapaan ei meidänlaistemme pidä heitä vieroksua. Ei heidän kanssaan tarvitse tekemisissä olla, muttei heidän öyhötykseensä tarvitse puuttuakaan. Uusi oikeisto ei ole hyvin käyttäytyvien ihmisten kerho. Ja tämä moninaisuus olkoon vavuutemme, olemme läpileikkaus kansasta: porvari tai työläinen, hienostelija tai juntti, terve tai hullu, pervertikko tai sievistelijä, kaikkia löytyy.

Kristian Nevantausta kirjoitti...

Vanha konservatiivinen kaarti on yhtäläinen vihollinen vasemmiston kanssa, kuten MILOgate osoitti. No friends on the left, no enemies on the right. Niin sanovat. Sinä päivänä kun valtavirtaoikeisto tämän ymmärtää, sisäistää ja ryhtyy yhtenäiseksi titaaninyrkiksi, kuten vasemmisto vuosikymmenien ajan on ymmärtänyt, helikoptereita valmistavien firmojen osakkeet nousevat taivaisiin. Se käsittämätön tahto miellyttää poliittisia vihollisia alkaa Luojan kiitos olla passé.

Kyl tää tästä. Kylähulluja eksentrikkoja ne todellisen muutoksen voimat ovat ennenkin olleet. Itse perus 26-vuotiaana korporaatio-orjana ja perheen perustamista aloittelevana Kunnon Kansalaisena olen kovin vähäinen tekijä tässä taistelussa.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Se käsittämätön tahto miellyttää poliittisia vihollisia alkaa Luojan kiitos olla passé.

Niin sanotun keskustelun - jos sellaista koskaan oli - aika on ainakin ohitse. Vuorossa on taistelu.