Suomen junnujoukkueen esitys tämävuotisissa MM-kisoissa oli ilottominta kiekkoa, mitä olen kuunaan nähnyt. Ei tule mieleen mitään niin ponnetonta, intohimotonta, väsynyttä, elotonta ja mielikuvituksetonta kuin se peli, jota todistin. Ja onneksi en todistanut kuin puoli matsia. Hyi olkoon!
Heitän mutupohjalta väitteen, että tämä johtui kusen nousemisesta hattuun. Kaksi maailmanmestaruutta viime vuodelta loi kuolemattomuusharhan, joka nyt kostautui. On totta, ettei rosteri ollut lähimainkaan edellisvuoden tasoa. Mutta ainakin puolivälieräpaikka olisi pitänyt tällä koostumuksella olla varma. Ilmeisesti oli henkisellä puolella paikat niin jumissa ja takki niin auki, että jopa b-sarjaan putoaminen vältettiin niukin naukin. Häpeällistä, pöyristyttävää.
Suomalaiset eivät osaa käsitellä menestystä. Harvoin sitä tulee ja kun sitä tulee, aletaan saman tien kukkoilemaan. Ei jälkimmäinen tosin ole aina pahasta, kunhan olisi substanssia sen pohjaksi. Onneksi on NHL ja Patrik Laine.
Kanadan ja USA:n finaali oli sentään tasokasta kiekkoa, paras todellakin voitti. Onnea jenkkijunnuille, valtavasti potentiaalia on heissä kehittymässä.
Hyvää loppiaista, huomenna koristeet piiloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti