lauantai 30. huhtikuuta 2016

I'm afraid, I was very, very drunk



Vapun kunniaksi puhutaan viinasta. Juomasta, johon jokainen suomalainen muodostaa suhteen. Heti alkuun on hyvä todeta, että vihaan kaikkien alkoholijuomien makua – melkein kaikkien. Herkkuperseenä pidän makeasta ja siksi limunkaltaiset lonkerot menettelevät. Mutta niiden tapauksessa kysymys kuuluukin, miksei juoda suorin tein sitä limua? Ainoa funktio, jota alkoholi minulle ajaa, on kännääminen. Siispä viinien maistelijat, laatuoluen ystävät ja viskien siemailijat jäävät itselleni yhtä vieraaksi lajiksi kuin vessanpöntöstä juomansa ammentavat koirat. Pitäkää laatulitkunne, vedän ilomielin liuottimella pääni täyteen.

Kännäämiseenkään ei minulla ole aivan yksioikoista suhdetta. Yhtäältä en osaa kaivata humalan tuottamaa rentoutusta ja hyvää oloa. Pidän sitä toisarvoisena ajanhukkana. Toisaalta en syljekään kuppiin ja tilaisuuden tullen voin kitata tulilientä kurkkuuni. En ole enää aikoihin ostanut omia juomiani, mutta juhlissa joviaalit kaverini kyllä tarjoutuvat juottamaan minua. Kaupan päälle omaan erittäin huonon viinapään, mistä seuraa humaltuminen pienistäkin annoksista. Eipähän siis baarireissullakaan tarvitse liikaa rahaa viskoa tiskiin. Ja baareista puheen ollen, onko viheliäisempiä paikkoja olemassakaan? Jäätävä möykkä, tahmaiset lattiat ja paska musiikki eivät luo kovin kodikasta* tunnelmaa. Olen ainaisessa oppositiossa siinä vaiheessa, kun tulisi siirtyä jonkun kämpiltä baariin. Vittu baariin, miksi baariin? Eivät ne tyypit sieltä edes pillua saa. No, kyllä sitä ajoittaista hauskaa on näissäkin mestoissa koettu, mutta yleisellä tasolla ne jäävät ahdistaviksi synninpesiksi. Osanottoni blogistikollega Pekalle, joka tässä miljöössä tienaa leipänsä.

Humaltumisen tunne, on se jännä asia. Päässä niin kihisee ja on hauskaa, kaikilla. Kännissä olen hyperaktiivinen versio itsestäni, leviän pitkin seiniä. Ajatukset rullaavat tavalla, ettei mistään saa kiinni ja kaikki peittyy sumuun. En pidä tunteesta, mutta se peittyy nousuhumalan euforiaan. Ei kai kännissä ole tarkoituskaan ajatella. Tietyn rajan jälkeen hauskuus kuitenkin muuttuu jo aggressioksi ja apinamaiseksi riuhtomiseksi, täydeksi hysteriaksi. Kun kilometrin kävelymatka venähtää ojareissuineen kaksituntiseksi ja sitä seuraava samanmittainen automatka katkeaa kahteen oksennuspaussiin, on eeppinen suomalaistaso saavutettu. Kaiken huipentaa sammuminen omaan oksennukseen, omassa sängyssä. Taisin olla todella, todella kännissä.

Jos jostain en suomalaisessa kulttuurissa pidä, on se sen tolkuton viehtymys juuri humalahakuiseen juomiseen. Omia känniseikkailuja - ei väliä kuinka häpeällisiä - kerrataan kuin sankaritarinoita (ks. edellinen kappale). Kenties juuri alkoholikulttuurin läpitunkevuus tekee häpeän kokemuksesta kollektiivisen, likimain jokainen on tavalla tai toisella viinapäissään hölmöillyt. Tämä pehmentää yksilöllistä häpeää ja samalla myös legitimoi tulevia sekoiluja kuin synninpäästö ikään. Lisäksi kuviossa on mukana silkka vertaispaine, kun juomattomuuttaan joutuu selittelemään. Absolutismihan varsinkin on nössöä, eikä paineen edessä sortuva ääliö suinkaan. Lukioajoiltani muistan tämän paineen nahoissani, juominen kun oli erittäin coolia. Mutta mitä coolia on tehdä jotain, jota kaikki muutkin tekevät ja johon pystyy kuka vain korkin avattuaan. Onhan kännääminen ajoittain hauskaa joo, mutta ei se niin ihmeellistä ole. Vai onko niin, että oikeasti känniä tarvitaan sisäisen tyhjiön täyttämiseen ja pahan olon turruttamiseen? Olen tarkkaan pitänyt kiinni periaatteesta, että juon vain seurassa ja iloon. Ehkä pääosalla ihmisistä alkoholi antaa sen, mitä heidän muuten kurja elämänsä ei suo. Tämä selitys hivelisi ylpeää sieluani, joka tykkää katsella muuta ihmiskuntaa korkealta sfääristään. Maan matoset juovat täytteeksi, minä korkeintaan ylimääräisenä ja tarpeettomana huvina. Pitäkää tunkkinne!

Hybriksessä on helppo ajatella itsestään suuria, uskoa sisäisen elämänsä rikkauteen. Ehkä tässä ei kuitenkaan ole kyse niinkään valinnasta kuin preferenssistä. Kenties yliherkät hermoni eivät vain kestä viinaa, olen kuin tämän laulun Matti Vanhanen. Kuningas alkoholin valtakunta on ollut vierailun arvoinen paikka, josta en kuitenkaan ole kyennyt muodostamaan selkeää kuvaa. Paskan maun se on jättänyt suuhuni joka kerta, mutta kieputtanut päätäni fantsuihin fiilinkeihin. Asuminen sen maassa olisi eksistentiaalinen painajainen, jo pidennetty viikonloppu olisi liikaa. Iltavisiitit aina silloin tällöin ovat riittäneet ja riittävät vastaisuudessakin. Selkääni tuskin käännän koskaan kokonaan. Kaipausta tunne en, en minkäänlaista rakkauta, en lämpöä. En odota pääseväni takaisin, en edes vapuksi. Mutta joskus epähuomiossa hyppään sinne hurauttavien vankkurien kyytiin ja taas kieputetaan.

*Tahtoisinpa luoda kodikkaan juhlakeskuksen. Sellaisen, jossa soi vain hyvä musiikki 80-luvulta ja jonne mennessä jätetään kengät naulakkoon. Ja miksi näin? Koska kotiin astuessa jäävät kengät eteiseen. Kun paikkaan astuu sukkasillaan, saapuu sinne eri tunteen vallitessa; et saavu virastoon, et julkiseen räkälään tai yökerhoon. Saavut kodikkaaseen ja lämpöiseen paikkaan, jossa on ennen kaikkea mukavaa. Baarit eivät ole tällaisia, niissä ei koskaan istu kuin kotonaan. Tahtoisin luoda tällaisen paikan. Siellä olisi erikseen seurustelutila ja Sali, jossa soi musiikki. Ja Sali, jonne ei muuten kanniskeltaisi juomia mukaan. Voi saatanan saatana niitä teinihelvettien tahmaisia lattioita, eihän niillä alustoilla voi edes tanssia.

9 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...

mie luen tätä kännissä ja nauran. en tiiä miks. <3

Korppi on oikeus kirjoitti...

Nauru pidentää ikää!

Pekka kirjoitti...

Kiitoksia osanotosta.

Aika harvoin minäkään ryyppään, enkä moista harrastusta suosittele minäkään. Ei sen terveyden kanssa ole niin tarkkaa, mutta se tulee jumalattoman kalliiksi, jos haluaa käyttää jotain muutakin kuin Alkon kyykkypulloja. Olen samaa mieltä siitäkin, ettei baarissa voi juhlia viihtyisästi. Paljon kivempaa on olla hyvässä mutta pienessä (4 alkaa jo olla liikaa) porukassa jonkun kotona.

Yksi asia minun pitää kuitenkin mainita alkoholin hyväksi. Kärsin kroonisesta väsymyksestä. Koko ajan väsyttää, ja virkeimmillänikään en oikein tahdo saada aikaiseksi mitään, kun ei jaksa aloittaa. Mikään ei auta: ei terveelliset elämäntavat, ei kunnon yöunet, ei energiajuomat. Kahvia en saa alas, joten kofeiinista en osaa sanoa, mutta ainakin natsien taistelusuklaallakin on vain marginaalinen vaikutus.

Ainoa, mikä auttaa, on alkoholi. Pienessä huppelissa minulla riittää virtaa ihan mihin vain.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Pekka.

Baarit ovat joo hävyttömän kalliita paikkoja, pahimmillani olen kuluttanut yli viisikymppiä illassa. Ehkä jollekulle konkarille tuo ei ole mitään, mutta minun mielestäni naurettavan paljon. Hyvät kännit sillä rahalla toki sai, absinttikännit vieläpä.

Kotibileet ovat paras tapa juhlia ja silloinkin maltillisella porukalla. Isommallakin porukalla toki voi, jos ovat ennestään tuttuja; voi päästä näkemään vanhoja naamoja pitkästä aikaa. Sitten taas sellaiset bileet, joihin saapuu paljon ennestään vieraita voivat alkuun olla kiusallisia. Mutta yleensä sitä niissäkin illan mittaan lämpenee, varisnkin jos on ottanut muutaman huppuun.

Alkoholilla on minullekin energisoiva vaikutus, tulen suorastaan hyperaktiiviseksi. Harmi vain tai ehkä hyvä vain, ettei se energia koskaan fokusoidu mihinkään. Muutenhan voisin alkaa juomaan varta vasten saadakseni energiaa jotain tiettyä juttua varten. Ja koska kehitän itselleni helposti huonojakin tapoja, ei rutiininomainen siemailu istuisi meikäläiselle. Teikäläisellä taitaa olla eri juttu, kun alkoholi ikään kuin neutraloi jatkuvaa väsymystä. Juotko muuten viinejä, niillähän sanotaan olevan muitakin terveysvaikutuksia.

Pekka kirjoitti...

Iltaa taas.

Viisikymppiä minullakin yleensä menee, jos baariin lähden. Toki aina kannattaa aloittaa kotona, ettei sitten baarissa tarvitse kuluttaa sitäkään vertaa.

Itse olen sen verran introvertti, että mitä isommassa porukassa ollaan, sitä varmemmin jään vain passiiviseksi kuuntelijaksi, vaikka porukka olisikin tuttua. Siksi pieni porukka on mukavampi. Alkoholi ei tuossa mielessä lämmitä minua, vaan päin vastoin menen vielä entistäkin epäsosiaalisemmaksi, kun aivot käyvät tavallista hitaammalla.

Tuossa alkoholin energisoivassa vaikutuksessa on tosiaan se huono juttu, että se on ainoa, mikä auttaa, mutta sitä ei ihan joka päivä viitsi käyttää, koska siitähän tulisi ihan deekuksi. Viiniä en ole koskaan oppinut juomaan sopivasti. Sitä on helppo juoda kuten kaljaa, mutta siinä on reilusti enemmän prosentteja, joten lopputulos on aivan hirvittävä överikänni. Kai sitäkin pitäisi harjoitella.

Allaspalo kirjoitti...

Toi sun huono viinapää on ongelma baareissa käynnin kannalta.

Sulla on taitaa olla myös sama ongelma kuin mulla aikoinaan: juot hyvänmakuisia juomia mitkä saattaa mennä liian nopeasti. Neuvo. Osta pahanmakuinen olut joka tulee juotua hitaastu niin voi keskittyy sosiaalisuuteen. Tästä alempana lisää

Kannattaa muistaa että baariskenessä on mukana se sosiaalinen puoli, jossa pätee samat lainalaisuudet kuin yläasteen välitunnilla. Eli tekopyhää pintaliitoa... mutta tulee siellä joskus vastaan ihan hauskoja hetkiä, riippuu persoonasta paljonko, sun ja mun kaltaisille ehkä vähän vähemmän. Itse kuvittelen, että maailmassa on jonkinlainen Lovecraftmainen henkäys ja se että "luomakunnan kruunut" menee kerta toisensa jälkee vetää pää täyteen. Priceless irony

Mutta toisaalta onhan se niinkin että baarissa on mahdollista mennä juttelemaan ihan ventovieraille ja se on kummallisesti hyväksyttävää. Pintaliitoo mutta toisaalta välillä tosi mukavaa. "Mitäs arvon neidit/herrasväki, saaks istuu seuraa?" ja alkaa höpötellä. :)

Mitä taas tuohon pimppa juttuun. Tässä pätee se psykologinen seikka, että kun kerran päässyt saatille baarikierroksella sen jälkeen lopun ikää takaraivossa sellainen pieni toivon kipinä että jos joskus toistenkin. Vaikka kuinka järki sanoisi muuta.



Allaspalo kirjoitti...

PS. Kännääminen ja humala sinällään on perseestä. Paitsi jos paras kaverisi on mukana ja avaudutte.


PPS. Maanantai kaljottelu (eri asia kuin kännäys) altistaa vanhoihin ķetjuohin vastailulle

Korppi on oikeus kirjoitti...

Pekka: Itse olen sen verran introvertti, että mitä isommassa porukassa ollaan, sitä varmemmin jään vain passiiviseksi kuuntelijaksi, vaikka porukka olisikin tuttua. Siksi pieni porukka on mukavampi.

Näihän se yleensä on. Itseltäni löytyy kuitenkin suupalttimoodi, jolla huulet liikkuvat tarpeen tulleen kiivaastikin. Humala vain avittaa asiaa.

Viiniä en ole koskaan oppinut juomaan sopivasti. Sitä on helppo juoda kuten kaljaa, mutta siinä on reilusti enemmän prosentteja, joten lopputulos on aivan hirvittävä överikänni.

Tällaiset viinisiepot lienevät oma lukunsa. He saattavat tankata keskimäärin enemmän alkoholia kuin viinaördaajat, mutta tasaisemmin, jolloin touhua voi toistaa loputtomiin. Muistaakseni viinimaissa kuten Ranskassa ja Italiassa taisi juuri tästä syystä olla varsin paljon alkoholiin liittyviä sairauksia. Niissä maissa ei kenties puukoteta kavereja kuliaaksi kännissä, mutta kuollaan enemmän maksakirroosiin.

No, jaksoin sittenkin googlata aiheesta. Suomen kuvalehden mukaan juuri Ranskassa ja Italiassa viininkittaaminen on suuresti vähentynyt, mikä on samalla pudottanut maksakirroosiin sairastuvien määrää. Näin ollen Suomi johtaa tilastoja.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Allaspalo: Sulla on taitaa olla myös sama ongelma kuin mulla aikoinaan: juot hyvänmakuisia juomia mitkä saattaa mennä liian nopeasti.

No, itse asiassa edes parhaat lonkerot eivät ole sellaisia, että niitä tahtoisin todella latkia. Jos kännit riipaisen, teen sen lähes aina raa'alla viinalla. Se on kuin moottoriöljynä nielisi, mutta vaikutus tuntuu nopeasti.

Itse kuvittelen, että maailmassa on jonkinlainen Lovecraftmainen henkäys ja se että "luomakunnan kruunut" menee kerta toisensa jälkee vetää pää täyteen. Priceless irony

Joskus on tukevassakin humalassa tullut baareissa outoja itsetietoisuuden hetkiä, kun maailman kulissit tuntuvat kaatuvan. Katsoo ympärilleen lähes monttu auki, "mikä helvetin paikka tämä on ja mitä helvettiä minä täällä teen? Helvetissäkö? Mitä olentoja nämä ovat?"

Mutta onhan baareissa hauskaakin siis ollut, joskus jopa ventovieraiden kanssa. Yksi parhaita juttuja on ollut pyytää DJ:ltä Rage against the machinea ja moshata tanssilattialla sen tahtiin. Ihme, etteivät portsarit kiikuttaneet koko porukkaa pihalle. Kerran pyysin jossain teiniluolassa Slayeria, mutta DJ sanoi soittavansa vain "uutta ja hyvää musiikkia". Mitä helvettiä on uusi ja hyvä, onko noilla asioilla jokin syvempi yhteys?

Mitä taas tuohon pimppa juttuun. Tässä pätee se psykologinen seikka, että kun kerran päässyt saatille baarikierroksella sen jälkeen lopun ikää takaraivossa sellainen pieni toivon kipinä että jos joskus toistenkin. Vaikka kuinka järki sanoisi muuta.

No, mullahan ei tätäkään ongelmaa ole, kun ei ole tärpännyt enkä ole edes yrittänytkään.

Kännääminen ja humala sinällään on perseestä. Paitsi jos paras kaverisi on mukana ja avaudutte.

Se on miten sen ottaa. Tunne itsessään on ristiriitainen, mutta homman sävyn sanelee vallitseva mieliala. Siksi kannattaakin juoda hilpeään mieleen, niin tulee hilpeä kännikin.