Rappion merkit ovat selviä, kun hautapaikatkaan eivät ole ikuisia. Määräaikaisia ovat työsuhteet, avioliitot, mikseivät siis viimeiset leposijatkin. Avioliittoa solmittaessa julistetaan, "kunnes kuolema erottaa" vaikka todellisuudessa eropaperi sen tekee. Kuollut haudataan ikuiseen lepoon, kunnes 25-vuotisen ikuisuuden päätteeksi samoihin multiin sotketaan toinen ruumis.
Sanokaa tätä taikauskoksi, mutta hautapaikka on pyhä. On kuitenkin tuhat ja yksi tapaa nauraa ajatukselle. Miksei voisi haudata paikalle uutta ruumista, jos vanha on jo maatunut? Tälle materialistiselle tielle lähdettäessä voidaankin sitten perustella myös ruumiiden syöttämistä sioille tai käyttämistä eroottisiin tarkoituksiin. Ketä se muka loukkaisi, ei vainajaa ainakaan. Jos matojen ruuaksi käy, miksei sikojenkin. Kun mikään ei ole kerran pyhää, laitetaan kunnolla ranttaliksi. Mitä virkaa hautakivilläkään olisi, plakaatti biohajoavasta muovista riittää. Ja mikä ristisymboli, valmistusyhtiön logo ja Neste Oilin mainos saavat kelvata.
Kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa. Mikään ei ole pyhää ja kirkkokin puhuu rahasta. Jos haitapaikat ovat kerran lopussa, ennemmin polttaisivat uudet ruumiit kuin häpäisisivät kenenkään leposijaa. Sillä ei ole hituksenkaan merkitystä, onko vainaja vielä hajoamistilassa vaiko multana. Kun kerran joku on multiinsa haudattu ja siihen kivi merkiksi isketty, annettkoon hänelle ikuinen rauha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti