Eugeniikan syöveri

Vasemmiston viehtymys eugeniikkaan on yleisesti tiedossa, ainakin kaikille muille paitsi heille itselleen. Olivat he kuitenkin siitä tietoisia tai eivät, käyttävät he suomalaisen geeniperimän rikastamista yhtenä argumenttinaan maahanmuuton puolesta. Premissihän kuuluu seuraavasti: suomalaiset ovat sisäsiittoista ja rappeutuvaa kansaa. Tämä ei ole tietenkään totta, minkä Ruukinmatruuna todistaa hyvin tässä tekstissään. Mutta oletetaan hetkeksi sen olevan tosiasia. Implikaatio tästä on, että kansallinen geenipooli voi huonontua tai vain olla huono. Huonontuminen laskee elinkelpoisuutta, mikä pitää estää. Jos vasemmistolaiset hyväksyvät tämän, heidän pitäisi hyväksyä myös erot kansallisten geenipoolien välillä; yksillä kansoilla on toisia elinkelpoisemmat geenit. Mikäli jälkimmäistä premissiä ei hyväksy ja kiistää geneettiset erot kansojen välillä, olisi absurdia vaatia maahanmuuttoa geenipoolin parantamiseksi. Oletetaan heidän siis hyväksyvän kaikki luetellut premissit. Näin ollen kysyn: kannattaako oletettavasti sisäsiittoista geenipoolia rikastuttaa maahanmuutolla meitäkin sisäsiittoisemmista populaatioista (Lähi-Itä) tai meitä huomattavasti alhaisemman keskimääräisen älykkyyden omaavista populaatiosta (Afrikka)? Johdonmukaisuuden nimissä maahanmuuttoa kannattaisi siis vaatia erityisesti Itä-Aasian maista, joissa on maailman laajin väestöpohja sekä eurooppalaisia keskimääräistä korkeampi älykkyys. Tietysti voi ottaa toisenkinlaisen kannan ja kiistää älykkyyden arvon ja alleviivata afrikkalaisten muita elinkelpoisuutta uhkuvia ominaisuuksia kuten aggressiivisuutta ja seksuaalista holtittomuutta. Tämäkin on aivan looginen näkemys, jos tahtoo Suomesta kehitysmaan.

Geenirikastus ei toki ole nykyvasemmiston keskeisimpiä teesejä kenties sen kiusallisuuden vuoksi. Ne, jotka siis nostavat tämän piiloeugeenisen argumentin esiin, ovat joko yksinkertaisia tai trollaavat. Jari Tervo ei esimerkiksi ole tyhmä vaan haluaa tunnetusti vittuilla, jossa itsessään ei tosin ole mitään vikaa:

Jos ajatellaan kansakunnan tulevaisuutta ja terveyttä, suomalaisten nykyinen geenipohja ei riitä, vaan meistä tulee sisäsiittoisia. Meistä tulee tyhmiä eikä täällä tapahdu mitään.

Uskon, että näihinkin ulostuloihin kätkeytyy myös oikeita ajatuksia ja toiveita siitä, mihin suuntaan suomalaisen kansakunnan tulisi kehittyä. Pidetään ensin mielessä, että Suomessa on eurooppalaisittain laaja geneettinen diversiteetti ja enemmän kuin tarpeeksi suuri väestöpohja sen säilyttämiseksi. Tarvittava lisämateriaali on saatavilla ennen kaikkea muualta länsimaista ja rajoitetusti myös Kaukoidästä. Vasemmistolaisille kyse onkin siitä, miten perustella mahdollisimman laajaa neekereiden ja rättipäiden maahantuontia. Jos tosiaan ei joku ole sitä mahdollisesti vielä tajunnut, niin pikainen kertaus: kun puhutaan maahanmuutosta, toiseudesta, kotouttamisesta ja suvaitsevaisuudesta, puhutaan aina neekereistä (ählyt mukaan lukien). Kaikessa on kyse neekereistä ja siitä, mitä neekereistä tulisi ajatella, kuinka paljon neekereitä olisi tarpeeksi ja kuinka juuri neekerit antavat parhaat geenit suomalaisten rikastuttamiseksi. Me emme puhu saksalaisista, emme venäläisistä, inuiteista, emme japanilaisista tai kiinalaisista. Kaikki edellä mainitut ryhmät ovat vierasmaalaisia, mutta hepä eivät edusta todellista toiseutta. Koska toisin kuin neekerit, he eivät ole tarpeeksi eksoottisia ja tyhmiä lemmikkejä vasemmistolaisten talutushihnaan. He eivät ole myöskään tarpeeksi erilaisia, koska vasemmistolainen tahtoo etnistä värinää kuraverisyyden muodossa. Japanilainen tai latino eivät omaa tarpeeksi neekeriyttä eli toiseutta, joten vain autenttinen mutiainen kelpaa. Miksi tällainen obsessio? En juuri piittaa neekereistä, en juuri ajattele heitä. Pysykööt suurina laumoina poissa täältä ja olen tyytyväinen. Helpompaa olisi kaikille – niin suomalaisille kuin neekereille – että vasemmistolaiset painuisivat Afrikkaan tai Irakiin toimeenpanemaan mystisen toiseuden missiota.

Eksyin aiheesta, piti eugeniikasta puhua. Vasemmistolaisten suhtautuminen aiheeseen tai esimerkiksi vallankäyttöön on vain hurskastelevaa moralismia. Heidän yrityksensä rakentaa loogisesti koherentti hyvien tyyppien ideologia ovat johtaneet vain perversseihin muotoihin edellä mainituista asioista. Biologian merkitys kiistetään ja eugeniikka tuomitaan, mutta käytännön tasolla säilytetään niiden olennaisia toteutustapoja; parinvalinta säilyy vapaana ja abortti naisen oikeutena. Ensin mainittu on niin sanottu jokamiehen keino jalostaa rotua, sillä niin mies kuin nainen pyrkivät löytämään mahdollisimman hyvän jakajan lapsensa perimälle. Parinvalinnan diskriminaatio on pienimmän mittayksikön eugeniikkaa. Abortti on taas keino seuloa pois epätoivotut yksilöt kuten vammaiset saastuttamasta geenipoolia. Vasemmistolaiset eivät tietenkään legitimoi kumpaakaan käytäntöä eugeniikalla vaan vapaudella. Tämä on heille tyypillinen tapa hämärtää sitä, mistä asioissa on todella kyse. Koska heidän retoriikkansa on hypermoralisoivaa, on vedottava positiivisiin asioihin ja kuitattava ikävät asiat korkeintaan välttämättömänä pahana suurimman hyvän nimissä. Siksi he eivät voi myöskään tuomita vallankäyttöä, kun se kohdistuu poliittisiin vihollisiin. On tärkeämpää sallia tyrannimaisetkin otteet, kuin päästää oletetut fasistit valtaan. Muissa yhteyksissä vallankäyttö tuomitaan patriarkaalisena reliikkinä kuin yhteiskunta olisi mahdollinen ilman sitä (merkittävä osa nykyvasemmistosta on anarkisteja, joille ei kuitenkaan tuota ongelmaa vaatia enemmän yhteiskunnallista valvontaa ja suurempaa valtiota tai olla osana lainsäädäntöelimiä).

Oma suhteeni eugeniikkaan on ristiriitainen. Pidän sitä yhtenä modernin ajan rappioilmiöistä, joka nousi valistuksen ja Jumalan Kuoleman jälkimainingeissa. Nationalismi ja sosialismi kulkivat sen kanssa käsi kädessä, mikä äärimmillään ruumiillistui natsi-Saksassa ja pehmeimmillään kansankoti-Ruotsissa. Jos eugeniikalla tarkoitetaan ohjattuja jalostusohjelmia taikka pakkosterilisaatioita, en moisia kannata. Ymmärrän kyllä niiden funktion, mutten usko niiden tarpeellisuuteen enkä eettisyyteen. Esimerkiksi vammaisen ihmisen on ylipäätänsä vaikea löytää lisääntymispartneria, mistä pitää aiemmin mainitsemani jokamiehen eugeniikka huolen. Olen joskus pohtinut eräänlaisen vanhempainajokortin tarpeellisuutta, sillä varsinkin nykyaikana koulutetut ja hyvätuloiset ihmiset lisääntyvät alaluokkaa hitaammin. Näin on toki aina ollut, mutta aiemmin suurempi kuolleisuus sekä yläluokankin suurempi lapsiluku tasoittivat tilannetta ja pitivät väestölaadun hyvänä. Vaikka tunnustan väestölaadun merkityksen, minua kuitenkin arveluttaa politiikka jossa syntyvyyttä säännösteltäisiin tulotason mukaan. Kuinka sitä edes valvottaisiin? Kuinka rikkureita sanktioitaisiin? Ainoat keinot olisivat käytännössä pakkosterilisaatio tai jopa pakkoabortointi, jota voi pitää vähintään hirviömäisenä menettelynä. Homma kaatuisi siis tähän, vaikka lievempiäkin keinoja kuten tulokannustimia toki löytyisi (en esimerkiksi vastustaisi huostaanottoa ja lapsilisien poistoa alkoholistiperheiltä).

Yksi eugeniikan muoto on maahanmuuton laadunvalvonta. Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi mahdollisimman vähäistä maahanmuuttoa Afrikasta ja Lähi-Idästä, kun taas Euroopasta tai Kaukoidästä suuntautuvalle ei tarvitsisi asettaa laisinkaan yhtä suuria rajoituksia. Ei voi olla sattumaa tai vahinko, että itäaasialaiset pärjäävät erinomaisesti minne menevätkään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa he ovat menestynein etninen ryhmä ja ovat terveempiä, koulutetumpia ja hyvätuloisempia kuin kantaväestön valkoiset keskimäärin!

Selvää on, että pehmeämmälläkin eugeniikalla olisi eettisiä implikaatioita. Esimerkiksi väestölaadun tunnustaminen ja eri väestöjen vertailu tätä kautta luo väistämättä hierarkian, jossa yhdet kansat tai rodut voidaan asettaa toisten edelle parempina. Vaikka tästä ei tietenkään seuraa polttouuneja eikä orjuutusta, se antaa raamit väärälle ylpeydelle ja halveksunnalle. Sen verran liberaalia minussakin on näet jäljellä, että vieroksun tällaista. Eurooppalaiset ovat kiistatta älykkäämpiä kuin afrikkalaiset, mutta ovatko he parempia? Kyllä, jos katsoo kulttuurisia saavutuksia, moraalisesti ei niinkään. Kohtaan joka tapauksessa pienen dilemman. Rasistiksi olen jo tunnustautunut, eli ongelma ei ole siinä. Mutta minua pelottaa se, mitä johtopäätöksistäni voisi seurata. Tätä varmasti myös vasemmistolaiset pelkäävät, minkä vuoksi he ovat näistä asioista hiljaa tai leimaavat ne pseudotieteenä (hurskastelevaan sävyyn, eivät he muuten säksättäisi sisäsiittoisuudestamme). Yksi ratkaisu dilemmaan olisi tunnustaa tosiasiat, mutta ei nostaa niiden merkitystä liian suureksi. Vulgaaridarwinismi ja biologinen determinismi ovat huonoja johtotähtiä yhteiskunnalle, ja ne syntyivätkin aikana jolloin elämän merkitystä haeskeltiin metafysiikan ulkopuolelta. Kansakunta-ajattelussa olisi tärkeää korostaa myyttiä ja identiteetin selittämätöntä luonnetta, välttääkseen sortumisen imperialistiseen herrakansa-mentaliteettiin. Kaikki 1900-luvulle syntyneet uskonnon korvikkeet, myös eugeniikka ja biologinen reduktionismi, johtivat vain suurempiin absurditeetteihin kuin mihin yksikään traditionaalinen uskonto oli ihmiskuntaa koskaan ajanut. Edes kansakuntaa ei saisi nostaa epäjumalankuvaksi, vaan tiedostaa sen väliaikainen luonne. Tällä en tietenkään tarkoita antautumista vasemmiston subversiolle, vaan selväjärkisyyttä ja nöyryyttä historian edessä. Ei mikään imperiumi, mikään sivilisaatio eikä kansa ole ikuinen. Muutaman tuhannen vuoden kuluttua Suomen kamaraa peittää taas paksu jää ja ihmiset ovat poissa. Mutta kansakunta silti merkitsee. Voin vain toivoa, että se voisi olla voimakas ja samalla hyvä kokonaisuus ilman sadismia ulkopuolisia kohtaan. On vain ehkä liikaa vaatia ihmisiä käyttäytymään kohtuullisesti, löytämään oma tasapainoinen paikkansa maailmassa. Lopulta minulla ei ole mitään kaavaa, jolla estää kansani nimissä tapahtuvat vääryydet; ei aukotonta logiikkaa, ei loppuun asti perusteltua filosofiaa. Syteen tai saveen, oikeaan tai väärään, Suomi on minun maani.