maanantai 7. syyskuuta 2015

Muukalaisinvaasion resepti



Mediaoffensiivi kiihtyy, ja kollektiivinen skitsofrenia on iskenyt ykkösen silmään. Suurimmat mediatalot ovat lopettaneet uutistensa kommentointimahdollisuuden, eli vetäneet paniikissa töpselin seinästä. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kun Jean Raspail kirjoitti 70-luvulla kirjan ”Le Camp des saints”, sen piti olla satiiri kolmannen maailman invaasiosta Eurooppaan. Tuo satiiri on muuttumassa todellisuudeksi; todellisuudeksi, joka kiihdyttää itseään päivä päivältä yhä suurempaan vimmaan.

Hyvien Ihmisten legioonat ja kasvava joukko tavallista kansaa ovat päätyneet ratkaisuun, että olemme menettäneet oikeutemme puolustaa itseämme invaasiolta. Tehdään nimittäin tämä vielä selväksi, jos se ei jo ole: kyse ei ole maahanmuutosta, ei siirtolaisuudesta. Tämä on invaasio, jollaisiin on perinteisesti reagoitu voimakeinoin. Ihmisiä ymmärrettävästi hämmentää, ettei maahantunkeutujilla ole aseita. Mutta asian luonne ei siitä muutu, elinpiirimme on uhattuna. Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Aion tässä eritellä ongelman ainesosia, jotka on julkisessa keskustelussa koettu erityisen olennaisiksi.

1) Invaasion syyt

Kyseessä on Lähi-idän ja Afrikan osalta monimutkainen ongelma, jonka juuria voisi jäljittää vaikka minne. Tässä palautan pääsyyt kolmeen seikkaan: 1) väestön liikakasvu 2) valtionhallinnon romahdus 3) Euroopan vetovoimatekijät. Kun Syyrian kokoisessa ja luonnonoloiltaan karussa maassa asuu yli 20 miljoonaa ihmistä, tulee ongelmia. Liikakasvu on yhteinen tekijä kaikille kolmannen maailman väestöille, ja niiden aiheuttama paine purkautuu maastamuuttona. Maapallon vähiin käyvät resurssit elättävät yhä suurempaa ihmispopulaatiota ja jossain vaiheessa tulevat kantokyvyn rajat vastaan; ensin paikallistasolla ja sitten globaalisti. Tällä hetkellä todistamme paikallistason romahduksia. Lisätään siis päälle verinen sisällissota, joka on repinyt Syyrian ja Libyan valtiot riekaleiksi, ja saamme ihmisvyöryn. Maiden infrastruktuurit ovat raunioina ja elinkeinojen harjoittaminen vaikeaa. Ihmiset eivät ikuisuuksiin jaksa pakolaisleireillä kärvistellä, vaan suuntaavat katseensa kohti vehreämpiä seutuja. Ja nuo seudut löytyvät - jos eivät tosiasiallisesti, niin ainakin heidän mielissään - Euroopasta. Vaikka täällä ei ole töitä, on täällä sosiaaliturva ja mikä tärkeintä: kerran tänne päässyttä ei noin vain karkoteta pois. Nämä ihmiset eivät suuntaa Persianlahden arabimaihin, koska ne säätelevät tiukasti maahanmuuttoaan. Ja toisin kuin Euroopassa, siellä ei pääsisi valmiiseen pöytään syömään vaan joutuisi pienellä palkalla töihin. Siksi Euroopan maat ja etenkin pohjoismaat näyttäytyvät anteliaine sosiaaliturvineen houkuttelevilta. Eikä ole olennaista, onko sosiaaliturva oikeasti anteliasta, tärkeintä ovat mielikuvat.

On ymmärrettävästi ihmetelty sitä, että muukalaisten enemmistö koostuu nuorista miehistä eli ihmisistä parhaassa iässään. Missä ovat lapset, vanhukset ja naiset? Mikseivät nämä miehet ole taistelemassa rintamalla? Tässä kuitenkin ilmenee nuivien osalta tietty ymmärtämättömyys Lähi-idän konfliktin luonteesta; ei ole selkeitä rintamalinjoja, vaan kaaos ja valtiollinen hajoaminen. Monilla ei ole käytännössä mitään, minkä vuoksi taistella. Siispä syy siihen, että muukalaiset ovat raavaita miehiä, tuskin löytyy itsekkyydestä. Matka Eurooppaan on mahdollisesti vaarallinen ja nuorilla miehillä parhaat selviämismahdollisuudet. He pyrkivät saamaan jalansijan Euroopassa ja siten tuomaan perheensä laillisia reittejä tänne. Nekin, jotka eivät pakene hengenhätää, pakenevat yleistä toivottomuutta ja kehnoja elinolosuhteita. Tietysti joukossa on niin silkkoja onnenonkijoita, pelkureita, rikollisia kuin ISIS-järjestön soluttamia terroristejakin. Motiiveja lienee yhtä paljon kuin tulijoita, mutta tärkein yhteinen nimittäjä on monien Lähi-idän ja Afrikan maiden muuttuminen olosuhteiltaan sietämättömiksi.

Muukalaisten motiivit eivät siis ole olennaisia. Etsivätpä he sitten turvaa varmalta kuolemalta taikka parempaa elintasoa, ne ovat kaikki legitiimejä syitä lähteä liikkeelle. On siis hölmöä syyllistää näitä ihmisiä elintasosurffailusta tai mistä milloinkin. Hehän tekevät vain sitä, mikä on rationaalista: hakeutuvat sinne, mistä uskovat löytävänsä onnea. Mutta tästä pääsemme siihen oikeaan asiaan, eli omiin motiiveihimme. Aivan kuten kolmansista maista pakenevilla on motiivinsa lähteä, on meillä motiivimme päättää ketä tänne tulee. Meillä on motiivit säilyttää elinpiirimme mahdollisimman koskemattomana. Afrikkalaiset ja arabit saavat kaikin mokomin lähteä liikkeelle, ja me saamme kaikin mokomin olla laskematta heitä maahamme. Me tiedämme tulijoiden olevan taakka, josta voimme kieltäytyä.

Suvaitsevaisilla on ollut vaikeuksia tämän asian kanssa. Yhtäältä he korostavat sitä, että kaikki muukalaiset ovat hädänalaisia ja siksi oikeutettuja pääsemään Eurooppaan. Mutta jos he ovat hädässä, miksi he eivät jää ensimmäiseen EU-maahan tai muuhun maahan, jossa ei ole sotaa? Leijonaosa heistä siis tavoittelee kuin tavoitteleekin parempaa elintasoa. Kuka haluaisikaan jäädä esimerkiksi Kreikkaan? Siksi vastapuoli muistuttaa, että elintason perässä kulkeminen on legitiimiä (mitä se onkin) ja kuinka muukalaisten motiivien kyseenalaistaminen on rasismia (mitä se ei ole). Tavanomaista kaksoistaktiikkaa: osaltaan korostetaan hengenhätää tärkeimpänä motiivina ja samalla kiistetään koko motiivien pohtimisen merkitys. Selvästi suvakit pitävät motiiveja merkityksellisinä, eivät he muuten niitä alleviivaisi. Tarmo, jolla he samanaikaisesti mitätöivät ne, kertoo kognitiivisesta dissonanssista ja pelosta: mitä jos emme autakaan hätääkärsiviä vaan itsestään huolehtimaan kykeneväisiä miehiä? Kuinka oikeasti hädänalaisten sitten käy?

2) Tulijoiden status

Osa kiistasta koskee käsitteitä. Millä termillä muukalaisia pitäisi kutsua? Mediallakaan ei tunnu olevan yhtenäistä otetta ja tulijat ovat vuoroin pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia. Kuitenkin YK on määritellyt pakolaisuuden kriteerit ja on ilmeistä, ettei suurin osa muukalaisista niitä täytä; he eivät pakene henkilökohtaista vainoa tai välitöntä hengenvaaraa. Kannattaa nimittäin muistaa, ettei pelkkä sotatila riitä pakolaisstatukseen. Turvapaikanhakija lienee siksi yleisesti käytetyin termi, koska se on heppoisesti määritelty. Eli kuka tahansa, joka sellaiseksi ilmoittautuu, myös kyseisen statuksen saa. Siirtolaisia nämä ihmiset ovat siinä kapeassa merkityksessä, että he ovat muuttajia. Mutta he eivät ole siirtolaisia, jos otamme vertailukohdaksi Suomesta Amerikkaan ja Ruotsiin lähteneet ihmiset. Heistä ei tullut sosiaaliturvan varassa elävää roskasakkia vaan työntekijöitä osana yhteiskuntaa. Ja tilanne on nyt eri, töitä ei enää ole; ei ainakaan muukalaisille. Ammoin saattoi töitä saada kävelemällä ovista sisään, nyt se ei onnistu kahdensadankaan hakemuksen ja maisteripapereiden kera. Miten se siis onnistuisi kielitaidottomilta vieraan kulttuurin edustajilta?

Tämä kiistakapula on motiivejakin merkityksettömämpi aidanseiväs. Käsiterunkkaus ei palvele ketään, eikä muukalaisten status vastaa kysymykseen, miksi meidän tulisi heitä maahamme ottaa. Vaikka he olisivat kaikki hengenhätää pakenevia, ei meidän tarvitse heitä vastaanottaa. Muutama sata tai tuhat pikkulasta ei toki haittaisi, mutta kun se ei jää siihen. Pian tuleekin satatuhatta muuta hiihtäjää ja rapiat päälle, kaikki kynnelle kykenevät haluavat tänne. Siksi puhun maahantunkeutujista. Tämä on invaasio, joka on pysäytettävä vaikka väkisin. The line must be drawn here!

3) Laillisuusperiaate

Suvaitsevaisten mielestä kristittyjen tulijoiden suosiminen rikkoisi perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta. He myös muistuttavat kansainvälisistä sitoumuksistamme pakolaiskysymyksessä. Kuitenkaan tällä lakiin vetoavalla porukalla ei ole ongelmia muukalaisten laittoman aseman kanssa. Iso osa heistä nimittäin ei ole minkään kansainvälisen sopimuksen valtuutuksella maahan tuotuja, päinvastoin. Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä EU-maasta, johon on saavuttu. Kyse ei ole myöskään pakolaisista, mikä on tehty jo aiemmin tässä selväksi. Suomi ei näin ollen riko mitään kansainvälistä sopimusta tai lakia, vaan viranomaiset rikkovat niitä päästäessään maahantunkeutujat rajojemme sisäpuolelle. Suomen lakiin on kirjattu myös kuntien autonomia, jonka ylitse aikoo maahanmuuttovirasto kävellä. Lait ovat jo siis lentäneet roskakoriin, joten suvaitsevaisten legalismi osuu omaan nilkkaan. Heidänkin on viime kädessä perusteltava tulijoiden maahan päästäminen ”ihmisyydellä”, joka olisi lain yläpuolella. Laki onkin heille tärkeä vain niin kauan, kun se palvelee heidän etujaan. Tietenkään ei lain pidäkään olla itseisarvo, vaan instrumentti. Laki voi olla paska tai muuttua sellaiseksi, ja siksi niitä täytyy myös kumota tai olla tottelematta. Sama koskee kansainvälisiä sopimuksia. Itse en voisi vähempää välittää pelkistä pykälistä paperilla ja EU:n säädöksillä olisi jo aika pyyhkiä takalistoa, mitä suvaitsevaiset eivät vain omalta osaltaan viitsi tunnustaa. Koko laillisuusaspekti on toisarvoinen, eikä kerro miksi muukalaiset tulisi maahamme laskea.

4) Historialliset velvoitteet ja syyllisyys


Puheet historiallisista velvollisuuksista ja muusta ovat keskustelun epämääräisintä höpinää. Pohjat veti ruotsalaisministeri, joka muistutti ruotsalaisten ottaneen vastaan 70 000 suomalaislasta. Niinhän he tekivät, mutta miten siitä johdetaan loogisesti se, että Suomen täytyisi ottaa saman verran raavaita miehiä Lähi-idästä ja Afrikasta? Tilanne on eri, ja sotanäyttämöt muualla. Se, mikä päti Suomen sodissa Neuvostoliittoa vastaan, ei päde Lähi-idän konfliktiin. Suomesta lähetettiin lapsia sodan jaloista isien ja miesten sotiessa rintamalla. Idea oli myös, että lapset palautettaisiin takaisin ja suurin osa palautettiinkin.  Lähi-idästä tulee miehiä ja isiä, jotta perheet seuraisivat myöhemmin perässä. Ja tällä kertaa ideana ei ole palata takaisin, vaikka siihen mahdollisuuteen jotkut uskovat. Saa toki uskoa, mutta kannattaa samalla pohtia, osoittavatko Syyria & kumppanit rauhoittumisen merkkejä? Kaaos siellä ei tule vähenemään vaan eskaloitumaan. Odotamme myös edelleen, milloin jo 90-luvulta asti maahan tulleet somalit palaisivat maahansa. Sotaa ei maassa näet enää ole, joten länsimainen elintaso on tainnut sittenkin osoittautua liian houkuttelevaksi. Kaava on helppo: kun tämä porukka kerran maahan päästetään, eivät he täältä vapaaehtoisesti lähde.

Ruotsalaisministerin heitto kertookin mahdollisesta paniikista oman maan kasvavan haittaväestön kanssa. He tajuavat omien resurssiensa olevan pikku hiljaa kortilla ja toivoisivat suomalaisten kantavan kortensa kekoon. Ja Ruotsi haluaisi ilmeisesti purkaa omaa ylijäämäänsä Suomeen. On absurdia, että Euroopan perinteisesti vaaleahiuksisimpien viikinkien maasta valuu nekruja ympäri Eurooppaa ja Suomeen.

Yksi syyllisyysargumenteista on vedota länsimaiden osuuteen Lähi-idän epävakauden luonnissa. Syytös on oikea ja varsinkin USA:n tihutyöt ovat olleet isossa roolissa. Mutta miten Suomi on vastuussa Amerikan teoista, ja pitääkö paha korjata toisella pahalla? Nämä isot laumat olisivat yksi hajottava tekijä lisää yhteiskunnillemme, emmekä sellaisia kaipaa. Meillä on ongelmia jo nykyisten vieraspopulaatioiden kanssa, joten kannattaako niitä ottaa lisää? Seuraukset tiedetään. Heille ei ole töitä jaettavaksi, vain almuja. Heillä on ylikasvaneet populaationsa, jotka eivät ole meidän ongelmamme. Meillä on jo omamme, populaatio ja ongelmat.

5) Kotimajoitus

Jotkut ovat vilpittömin mielin avaamassa kotiensa ovia muukalaisille. Jotkut jopa vaativat sitä. Mikäs siinä, haluaisinkin nähdä suomalaiset sankoin joukoin kustantamassa omasta pussistaan muukalaisten majoituksen, ruokailun ja törttöilyt. Tähän mennessä kaikki on tapahtunut verorahoilla, nyt olisi suvaitsevaisilla tilaisuus osoittaa henkilökohtaista solidaarisuutta arvon muukalaisille. Mutta sitä ei tulla näkemään, varsinkin kun ihmiset ymmärtävät jutun jujun; on laupeutta majoittaa hädänalainen kotiinsa yöksi muutamaksi. Tämä nimittäin tapahtuu aina oletuksella, että hätä on akuutti ja että avuntarvitsija poistuu pian. Mutta maahantunkeutujien ongelma on krooninen, he eivät ole lähdössä täältä. Siksi tulisi joka suvakille vastaan tilanne, jossa he joutuisivat lopulta häätämään muukalaisen nurkistaan. En toivo moista kohtaloa edes heille, heidän itsensäkin vuoksi. Ajatus on toki julmalla tavalla huvittava, mutta Suomelle tuhoisa. Me emme kaipaa kolmannen maailman roskasakkia tänne yhtään enempää.

6) Empatia

Iso osa suvaitsevaisten argumentaatiosta velloo sentimentaalisen puheen ympärillä. Meidän on milloin yhteisen ihmisyyden tai muun humanistisen latteuden nimissä päästettävä hädänalaiset maahamme. Sitkeä ajatus on, että meillä on varaa ja vaikka ei olisikaan, se olisi oikein. Vaikka tulijat ovat pääosin miehiä, nousee kaiken symboliksi hukkunut lapsi, jonka isä lähti Turkista Kreikkaan saamaan hammashoitoa. Tähän on vaikea sanoa enää mitään. Suvaitsevaisten prioriteetti näkyy olevan lyhyen tähtäimen emotionaalinen tyydytys, jonka saa oikeilla mielipiteillä poseeraamisesta. He tivailevat nuivilta, mitä nämä ovat tehneet muukalaisten auttamiseksi. Itse en ole tehnyt mitään, mutta keskimääräinen suvaitsevainen tuskin on tehnyt sen enempää. Kyse on identiteettipolitiikasta ja signaloinnista, ei konkreettisista teoista. Heidän argumenttinsa ovat empatia ja ihmisyys, jotka ilmeisesti vastapuolelta puuttuvat. Ihan miten vain, ei kiinnosta. Olen mielelläni empatiakyvytön epäihminen, jos se kerran heitä miellyttää.

7) Vaarallinen meritie

Eurooppaan tullaan, koska Eurooppaan voi tulla. Eurooppaan tullaan riskienkin uhalla, koska täältä ei joudu helposti ulos. Kun kansaa onnistuneesti vaeltaa Euroopan alueelle, tämä on signaali myös muille yrittää samaa. Hekin lähtevät ja perässä seuraa lisää. Tästä syntyy itseään ruokkiva kehä, eikä invaasiolle näy loppua. Tunkeutujat sulloutuvat ahtaisiin veneisiinsä ja osa väistämättä hukkuu matkallansa. Tämän ongelman voi ratkaista kahdella tavalla: ensimmäinen on järjestää Euroopan puolesta massiiviset kuljetukset meri- ja ilmateitse, jotta tunkeutujat saataisiin turvallisesti tänne. Lienee sanomattakin selvää, mitä se tekisi tänne pyrkivien määrälle ja Euroopalle. Toinen, järkevä tapa on voimakeinoin estää merikuljetukset. Toisin sanoen merellä olevat alukset olisi pysäytettävä ja käännytettävä takaisin. Satamissa laivat olisi tuhottava. Ne, jotka onnistuvat kaikesta huolimatta livahtamaan rannikolle, tulisi viipymättä palauttaa maahansa ja heidän aluksensa tuhota. Tämä murentaisi ihmissalakuljettajilta edellytykset ja massainvaasio lakkaisi. Tietysti jotkut olisivat edelleen kyllin hulluja yrittämään, mutta ei enää ongelmaksi asti. Australia kokeili tätä tietä ja se on osoittautunut toimivaksi. Jotkut ovat kritisoineet järjestelyn korkeaa hintaa, mutta se on oltava valmis maksamaan. On itsestään selvää, että invaasion salliminen tulee kaikin tavoin kalliimmaksi niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Maanpuolustuskin on kallista, mutta on halpa hinta vapaudesta.


Viimeiseksi sanon tämän: tilanteeseen ei ole inhimillistä ratkaisua. Oletetaan nimittäin ajatuskokeen vuoksi, että kykenisimme ottamaan yhden miljoonan verran tulijoita. Mutta tämänkin jälkeen jäisivät ne kymmenet miljoonat muut, joita emme voi ottaa. Jäisi siis joka tapauksessa valtaisa joukko ihmisiä apumme ulottumattomiin. He olisivat tuomittuja jäämään sodan jalkoihin tai köyhyyteen. Tietysti tuo on vain ajatuskoe, koska tietenkään meidän ei tarvitse ottaa tänne enää ketään. Mutta esimerkkini havainnollistaa sen, että joudumme aina vetämään rajat. Joudumme aina lopulta toteamaan, että tämän jälkeen emme kykene enempää auttamaan. Eurooppa on helisemässä sosiaalisten ongelmiensa vuoksi ja jo olemassa olevan roskaväestönsä vuoksi. Meillä ei ole varaa enempään, Afrikan ja Lähi-idän suuntaan olisi rajat suljettava. Itse asiassa jo olemassa olevia vähemmistöjä tulisi mahdollisimman aktiivisesti palauttaa takaisin.

Tietenkin me voimme auttaa. Emme kehitysavulla, koska ne rahat ovat menneet kankkulan kaivoon. Mutta humanitaarinen apu, siinä se on. Parempaan emme pysty. Sekin on loppupeleissä vain ensiapua, eikä ratkaise itse kriisin syitä. Pakolaisleireille voidaan tuoda vettä ja ruokaa, mutta pakolaisleireiltä ei saada ihmisiä pois. Me emme voi tuoda rauhaa Lähi-idän levottomiin maihin, emmekä voi rakentaa noita maita heidän puolestaan. Jotkut uskovat vastuun olevan meillä. Kyllä, länsimaat olivat osaltaan aikaansaamassa kaaosta ja nyt kärsimme tyhmyytemme seurauksista muukalaisinvaasion muodossa. Meidän valintamme on nyt, annammeko uuden tyhmyyden tapahtua sallimalla invaasion. Lähi-idän kohtalo on sen sijaan asukkaidensa käsissä. Me annamme sidetarpeet, he huolehtivat lopusta.

Viime kädessä kyse on eturistiriidasta. On valittavana ”me” tai ”he”. Se voi olla julma ratkaisu, mutta sellaisia valinnat usein ovat. Meillä on elinpiirimme ja heillä omansa. Jos heidän elinpiirinsä tuhoutuu, meidän on yritettävä estää tuo kohtalo omassamme. Ne nuivat maahanmuuttokriitikot siis, jotka uskovat tietävänsä humaanin ja kaikkia osapuolia hyödyttävän ratkaisun, eivät ole aivan rehellisiä. Ei ole sellaisia ratkaisuja. Meidän etumme ei ole heidän etunsa, ja vielä vähemmän heidän lyhyen tähtäimen etunsa on meidän etumme. Jos invaasio saa jatkua, ei Eurooppaa – sellaisena kuin sen tunnemme – enää ole.

PS. Muokkasin tämän tekstin verkkolehti Sarastukseen.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Manner-Euroopan ongelma lähinnä. Ei koske Suomea, muutakuin suurimpien kaupunkien osalta, joita on helppo välttää halutessaan, ja Venäjä on lähellä, etenkin Venäjän puolen karjala tuskin kohtaa kovin suurta mamu-invaasiota seuraavan 100v aikana, joten ei tässä Suomen kannalta tilanne kovin huono ole.

Lauri Stark kirjoitti...

Totta.

Mutta haluammeko kaupunkiemmekaan muuttuvan sekasortoisiksi oneglmakimpuiksi? Ikään kuin ne eivät olisi sitä jo tarpeeksi.

Pitää kyllä tähdentää sitä, että Euroopan suurin ongelma kumpuaa sisältä. Sosiaalinen erossiomme ja yleinen rappio tekevät meistä selvää, vaikka säästyisimmekin muukalaisinvaasiolta kokonaan. Se on vain yksi elementti lisää, joka meitä uhkaa. Ei siis riitä, että ratkaisemme pelkän invaasion.

kaleidoskooppiihmispään kirjoitti...

Hyvä oli kirjoitus.

Tuon homoavioliittojupakan aikaan aatostelin, että vaikka homoavioliitto nyt tuntuikin monessakin mielessä väärältä jutulta, niin oli ihan oikein, että se meni läpi - koska Hännikäinen oli oikeassa. Meinaan siis sitä, että valtaväestö elämänsä sietämättömässä keveydessään kohtelee arvostettavia (ja jos sallit uskonnollisemman ilmauksen: pyhinä pidettäviä) instituutioita, kuten avioliittoa ihan miten sattuu ja näin ollen se menettää niin arvonsa kuin funktionsakin. Mainittakoon, että en ole mikään kovan luokan sosiokonstruktivisti, vaan enemmän jonninmoinen objektivisti (siis katson, että asioilla on objektiivista arvoa, eikä kaikki merkitys rakennu vain sopimuksenvaraisesti sosiaalisissa suhteussa), mutta pakko se on kuitenkin myöntää, että näköjään sitä saa ihan hyviäkin konstruktioita jyrättyä maan tasalle, jos niin vain sovitaan.

Näin ollen pieni toivon kipinä heräsi sisälläni. Minulla näet on toive, heteroväestö heräisi ja myöntäisi, että me totta tosiaan pilasimme tämänkin paskan ja tekisivät parannuksen. Enemmän kuin Hännikäisen viittä parannusehdotusta kannattaisin sitä, että parannus olisi sisäinen (olen toki auttamattoman idealistinen, Hännikäisen ehdotukset varmasti käytännössä toimisivat paremmin), koska nähdäksein olet aivan oikeassa sosiaalisen eroosion ja yleisen rappion suhteen. Tuo rappio on karistettava niskavilloista ja on alettava rakentaa kalliolle. Perkele.

Jotta sitä vaan yritän sanoa, että ehkäpä tämä pakolaisinvaasio tarjoaa mahdollisuuden samankaltaiseen heräämiseen ja synninpäästöön, joskin on pakko myöntää, että tämän kohdalla on ainakin minun hiukan vaikeampi paikantaa sitä varsinaista ongelmaa. Oisko aika herätellä sellaista tervettä isänmaallisuutta kenties? Siis että jos haluaa, että Suomi pysyy maailmankartalla, niin isänmaataan nyt ei vaan ole kovin hyvä vihata ja toivoa, että aavikkoveljet korvaisivat sen jollakin ihkummalla ja fantsummalla, vaan että vaatii jatkuvasti efforttia, jotta se mikä on saavutettu pysyisi vastakin?

Koska se on meinaan sellainen päänsisäinen muutos, mikä minussa on tapahtunut. Olen herännyt siihen, että olen tosiaankin laiska paska, joka ottaa kaiken ympärilläolevan itsestäänselvyytenä ja kuvittelee, että elämän kuuluu olla helppoa aina ja että kaikki tulee aina olemaan hyvin. Ehkä se on meille letargisille lylleröille ihan oikein, että meittiä alkaa vähän pelottaa tulevaisuus - tiedä vaikka se saisi aikaan ihan tervettä liikehditää kansan syvissä riveissä.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Kleidoskooppi ja kiitos kommentistasi.

Minäkin olen elätellyt toiveita ihmisten "heräämisestä", mitä se ikinä tarkoittaakaan. Homoavioliiton kaltainen juttu on ihmisten enemmistön osalta niin merkityksetön juttu, että he mielellään antavat suostumuksensa sille. Institutioiden rapautuminen on ollut hidasta ja se, mikä on itsestäänselvyyttä nykyaikana, olisi ollut pyhäinhäväistystä vielä puoli vuosisataa aiemmin. Nykyaikana on siis normaalia, että iso osa avioliitoista päätyy eroon ja että perheet hajoavat.

Voi olla, että kun kriisi tarpeeksi ihmisten takalistoa puree, he havahtuvat. Me ihmettelemme, miksi ihmiset hyväksyvät nykyajassa miltei mitä hyvänsä, elämmehän demokratiassa. Mutta se on juuri demokratian kirous, se odotuksien vastaisesti passivoi ihmisiä. Kun päälle yhdistetään hyvinvointivaltion mukavuudet, ihmiset eivät edes viitsi vaivautua. Tiedän tämän ihan omasta kokemuksestani. Vasta siinä vaiheessa, kun mukavuuksia - eli leipää ja sirkushuveja - aletaan ottaa ihmisiltä pois, he havahtuvat.

Jaska Brown kirjoitti...

Erinomainen teksti. Ei mitään lisättävää, kiitoksia.

Lauri Stark kirjoitti...

Mukavaa, että maistui.

Sametti kirjoitti...

Tuollaista heräämistä on jo tapahtunut. Liityin feisbuukissa viime viikolla useaan maahanmuuttovastaiseen ryhmään, niin suomalaisiin kuin kansainvälisiin. Niistä tulee viestejä ihan jatkuvalla syötöllä. Ihmiset ovat RAIVOISSAAN. Olen jo tässä parin päivän aikana nähnyt useita viestejä sotaan lähtemisestä. Siis oikeaan sotaan. Myös uskonnollisuuden ja perinteisten perhearvojen uutta nousua on havaittavissa. Mainittakoon, että joissakin ryhmissä on tuhansia ihmisiä eli ei ole mistään satunnaisten peräkammarinpoikien jupinakerhoista kyse.

Pidän todennäköisenä, että jossain on jo nyt ryhmä, joka kerää omaa armeijaa. Tosissaan olevat tyypit eivät luonnollisesti huutele.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Sametti.

Kiintoisaa kuulla. Jotain tuollaista toivon ja vähän pelkäänkin. Vuosikymmen sitten sodasta ja väkivallasta puhuivat vain kaltaiseni hysteerikot, nyt jo tavalliset ihmiset. Ja mistähän se mahtaisi kertoa? Ei hyvin mene.

Lone kirjoitti...

Todella mukava tiivistys koko keissistä. Kiitoksia.

Olen erityisesti viime aikoina pläräillyt blogiasi ja olen hiljalleen liittynyt lukijakuntaan, vaikka hiljaa täällä olenkin seuraamassa.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa ja kiitoksia kommentistasi Lone. Aina mukava kuulla, että joku on oikein lukijakuntaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Keho kunniaan. Näin ihmiset tuntisivat ylpeyttä itsestään. Sitä vaan pitää olla työpaikalla, mikä vie mehut, eikä energiaa lihasten kasvattamiseen jää. Joilla sitä
työpaikkaa ei ole, eikä tule, käyvät kuukausittain terapiayksikössä uusimassa reseptejä, että elämässä olisi jotain sisältöä. Motivaatio on edellä mainittuun molemmilla nollassa.

Kun koko kansa vuodesta toiseen ottaa askeleen taaksepäin ja taas uudelleen nälkäisen islamin edessä, niin lopulta se itse putoaa alas kielekkeeltä. Murhaajien ja raiskaajien lempeä kohtelu, mulliturpien elättäminen sosiaaliturvalla, kunnes rahat loppuu, erityisopetus kouluissa kantaväestön lasten ja nuorten kustannuksella, sekä omien saunavuorojen myöntäminen musliminaisille onneksi palkitaan taivaassa sitten kuoleman jälkeen. Tämä maallinen elämä olikin niin vaikeaa, kun ei ollut älyä, eikä voimaa.

Kansaan ei voi vaikuttaa, jos se aina odottaa avun tulevan viime kädessä jostain ulkopuolelta (Jumala, ideologia tai virkavalta).

Jos netissä on parikymmentä älylliseltä vaikuttavaa bloggaajaa ja loput kansalaisista enemmän tai vähemmän sellaisia, jotka eivät halua tai edes kykene ymmärtämään sitä missä mennään, niin seurauksena on vain vastavuorottomuus ja blogin pitäjien uupumus jatkaa kirjoittamista. Yksi toisensa jälkeen he lopettavat.
Islam valtaa lisää tilaa itselleen ja saavuttaa väkivalloin suuria voittoja kaikkialla euroopassa. Tämä on todennäköinen tulevaisuus.

Kulttuurimarxismi on kristinuskon maallistunut lähisukulainen, jossa juurikin maahanmuuttajista saadan helppoja uhreja ja suojatteja. Olen omin silmin nähnyt, että syy on usein se, että vasemmistoliberaalit ovat lihaksettomia, fyysiseen väkivaltaan kykenemättömiä ja näin sitä pelkääviä ihmislieroja. Niitä, jotka ensimmäisen sormeilevat kännykkää nakkikioskilla aamuyöllä, kun joku on käynyt pilliin kiinni.

Kyllähän jokaisen miehen tulee olla iskukykyinen, eikä selvästä itsepuolustuksesta kuuluisi rangaista ketään.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltapäivää Anonyymi.

Ihan oikean suuntaisia turiset. Itsepuolustus ja voiman kehittäminen ovat arvokkaita asioita, vaikka kehonmuokkauksessa nykyisin on kyse lähinnä halusta näyttää hyvältä; voimalla ei ole itseisarvoa. Ja minähän olen kuvaamasi vasemmistoliberaalin kaltainen, olen hoikka ja kevyt tyyppi mieheksi. Syy siihen, etten ole tehnyt asialle mitään, löytyy vain laiskuudestani.

Tässä tilanteessa olen jo miettinyt aseen hankkimista, tiedä kuinka hulluksi tämä tilanne kehittyy. Ei huvittaisi olla ensimmäisten joukossa saunan taaksen vietävänä, jos ja kun paska alkaa toden teolla lyödä tuulettimeen.

Tuomo kirjoitti...

Muslimi-invaasio pitäisi kyetä pysäyttämään kansallisen edun nimissä. Onko Unkari ainoa maa Euroopassa joka haluaa suojella itseään?

Tässä tilanteessa kansallismielisten pitäisi liittyä yhteen, ja aloittaa toiminta kansallisen edun hyväksi. Näinhän on Suomessa ennenkin tehty.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Tuomo.

Unkari menettelee sangen fiksusti tässä tilanteessa. En pidä Orbanista, mutta ainakin hän ymmärtää maansa etua. Suomessa ei moinen onnistu ihan siksi, että demokraattinen systeemi on hidas ja kömpelö kriisitilanteessa; operoimme tällä hetkellä kuin kaikki olisi hyvin, vaikka pitäisi julistaa poikkeustila.