On ihmisiä, jotka elävät hetkessä tai katsovat tulevaan. Sitten on niitä, jotka katsovat menneeseen. Ajatukseni ovat aina pääasiassa siinä, mitä on jo tapahtunut. Koska elämme 2010-luvun viime hetkiä, tunnen oloni nostalgiseksi. Ei niin, että kulunut vuosikymmen yleisesti antaisi siihen syytä. Kuitenkin katsoessani omaa polkuani, en voi olla näkemättä miten ihmiset vanhenevat ja eriytyvät. Vanhaa porukkaa on vaikeampi saada kasaan. Kuka asuu liian kaukana ja kenellä on perheenlisäystä. Aina on kiire. Mieleni vaeltaa yhteisiin hetkiin, kun oli vain hyvä olla. Olen kiitollinen joka kerrasta, jolloin ystäviä edelleen ehtii näkemään. Silti haaveilen, että kaikki saisi kerättyä yhteen. Syyttävä sormi osoittaa minuakin. Miksi en minä ole aloitteellisempi, miksi liian usein odotan kutsua muualta. Ehkä jonain päivänä.
Maailma ympärilläni tuntuu muuttuvan, eikä aikalaishulluus ole hidastamassa askeliaan. Lapsuuden kotiseutu on takana, enkä tiedä olisinko halunnutkaan jäädä. Se muuttuu niin nopeasti, ettei sitä kohta enää tunnista. Joka tontti on täytettävä, eikä yksikään puu ole turvassa sahalta. Politiikka on kulttuurisotaa, jakonlinjat kulkevat jo perheen sisällä. Vanha hegemonia elää vanhuuttaan, historian heiluri vie momenttia päinvastaiseen suuntaan. 2016 oli vedenjakaja, joka muutti peliä. Vanhan vallan edustajat heräsivät illuusioistaan, mutta alkoivat entistä lujemmin pönkittämään asemaansa. Nationalismi palasi areenalle kansojen nostaessa päätään globaalia järjestystä vastaan. Eurooppa ja länsi seisovat valintojen edessä: pitääkö kiinni tasa-arvon ja monikulttuurin unelmasta vaikka valkoisen tarinan loppuun saakka, vai taistellako tie uuteen, kirjoittamattomaan lukuun.
Väsymys vallitsee. Kulttuurin elinvoima hiipuu, katsokaa vaikka valtavirran taidetta. Hollywood edustaa luovuuden puutteessaan tätä apatiaa, se ei enää kykene muuhun kuin kierrätykseen. On mielenkiintoista, että juuri tänä vuonna on moni suuri franchise kohdannut loppunsa. Marvelin yli vuosikymmenen kestänyt saaga tuli päätökseensä suurelokuvassa Avengers: Endgame. On selvää, etteivät he tule tuota menestystä toisintamaan. Terminator: Dark Fate oli naula arkkuun jo ennestään kuolleen franchisen arkkuun. Game of Thronesin viimeinen kausi oli nolo loppu yhdelle kaikkien aikojen menetyneimmistä sarjoista. Jopa oma suosikkini Stranger Things osoittaa hyytymisen merkkejä. Star Wars -jatkotrilogian viimeinen episodi Rise of Skywalker sai hiljattain ensi-iltansa ja tyrmäävän vastaanoton. Vaikka olisi pitänyt olla alusta asti selvää, että trilogia tulisi epäonnistumaan, ovat silmät viimeistään nyt auenneet.
Tuntuu todella, että elämme lopun aikaa. En sano, maailmanlopun, sillä sen ajankohtaa ei ole meille kerrottu. Länsi sivilisaationa seisoo joka tapauksessa tienristeyksessä. Historian lainalaisuudet osoittavat, kuinka kaikella on aikansa. Kuitenkaan ei ajan polku ole suoraviivainen alusta loppuun. Se tekee kaarroksia, syklejä. Kenties tuhoon tuomittu sivilisaatiokin voi herätä ja tehdä odottamattoman käänteen parempaan. Mikään mennyt ei sellaisenan palaa, kuningas Arthur pysyy haudassaan aikojen loppuun asti. Tarvitsemme jotain ennennäkemätöntä, jotain jonka luonnetta en voi mennä edes arvailemaan. Nicolás Gómez Dávilan sanoin:
Restauraatio ei ole sitä, mistä reaktionääri haaveilee vaan uusi ihme.
10 kommenttia:
Ei tässä mitään ihmeitä tarvittaisi, eihän sellaisia edes ole todistettavasti olemassakaan. Vielä vähemmän tarvitaan jotain, mitä ei ole koskaan testattu missään millään tavalla:
sellaiset houkuttavat nimenomaan vastapuolta, eli marxistis-anarkistis-feministejä.
Meillä olisi Visegrád-maissa toimivaksi havaittu konsepti. Ei tarvitsisi kuin ottaa mallia ja tehdä perässä. Ei olisi sen vaikeampaa.
Mutta niin se vain näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa.
Iltaa Qroquius.
Meillä olisi Visegrád-maissa toimivaksi havaittu konsepti. Ei tarvitsisi kuin ottaa mallia ja tehdä perässä. Ei olisi sen vaikeampaa.
Visegrád-maat ovat saaneet hyvän alun, mutta epäilen senkään riittävän pelkästään. Tunnen, että tarvitaan perustavan tason henkinen muutos. Tarvitsemme kipinän sielullisen roihun sytyttääksemme, ja siihen tarvitaan jo ihme.
Kyllä sitä ihminen elää pitkään, kun vuosituhat vaihtui ajatelin että saadaan elää viimevuosituhatta, uusivuosituhat ja ensivuosituhatta ...
Joo saas nähä minne Suomie menee ensvuoisikymmenellä, ..
-jpt-
Iltaa.
Saas nähä minne se menee jo ensviikolla.
Mikä se sellainen sielullisen roihumme sytyttävä kipinä sitten olisi, jos kerran sen iskemiseen tarvitaan ihme.
Jollaisia ei siis ole olemassa.
Jos todellakin olemme ihmeen varassa, ei kai tässä sitten ole parempia vaihtoehtoja kuin katsoa sellainen riittävän vahva ja joustamaton oksa, ja varata riittävästi pudotuskorkeutta.
Nimittäin jos vaihtoehtona on ihmeen ilmestymisen odotteleminen, samalla kun meille rakkaat naiset ja tytöt puetaan säkkiin islamistien synnytysautomaateiksi, ja meiltä revitään jizyana kirjaimellisestikin selkänahka irti?
En tiedä millainen se ihme voisi olla. Sen tietää, kun sen näkee. Voimme karkoittaa jokaisen maahanmuuttajan ja sulkea rajamme, mutta sairaus olisi ja pysyisi. Kannattaa muistaa, että massamaahanmuuttoa ei olisi ollutkaan ilman henkistä rappiota. Monikulttuuri on seuraus, ei juurisyy.
Pointti ei siis ole, ettei voida tehdä asioita esimerkiksi puoluepolitiikassa. Pointti on, että mikään määrä poliittisia ratkaisuja ei riitä. Jos perustaa ei korjata, kaikki parannukset talossa jäävät lyhytaikaisiksi. Voimme potkkaista kustumattomat vieraat ulos ja lukita ovet, mutta se on laiha lohtu jos koko mökki romahtaa kasaan.
Romahdus tulee, mutta ei tulekaan.
Romahdus ei tule, mutta on jo alkanut.
Hyviä aikoja olla noin kolmikymppinen vai mitä.
Iltaa Allaspalo.
Sanotaanko näin, että mielenkiintoisia aikoja olla. Näin ylipäänsä.
Arvon Korppi, näin on marjat! Hauskaa vuodenvaihdetta!
Sitä sammaa, hyvää uutta vuotta!
Lähetä kommentti