sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kas joulukuu

Taas alkaa joulunaika ja odotus. Kysyn vaan: mihin kiire, miksi aina aikaistuvat varaslähdöt? Ei liene tavatonta nähdä joulumainoksia jo syyskuussa. Adventit ovat perinteisesti olleet tapa laskea aikaa jouluun. Vaan nykykäytäntö on väistämätön seuraus maailmassa, jossa uskonnon sijaan määrää raha. Tuotteet on saatava markkinoille aikaisin ja siis mainonnan on tapahduttava reippaasti etukäteen. Ei näemmä riitä, että on kokonainen kuukausi omistettu kyseiselle juhlalle ja sen odotukselle. Että pitääkin tyydyttää kaiken maailman kaupallis-väyrysläisiä julkirunkkareita.

Unilaaksossa ei hötkyillä, eikä ampaista ennen aikojaan. Unilaaksossa ei stressata, eikä hössötetä. Joulua odotetaan, sinne ei juosta. Siispä adventin kunniaksi:


8 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Itse aloin havaita joulun saapumiseen valmistautumista vasta marraskuun puolivälissä. Se harmitti minua silloinkin:
olisi tässä ollut vielä aikaa puoli kuukautta.

Voin vain kuvitella sitä harmitusta, jonka jo syyskuussa aloitettu jouluhypetys saa aikaan.

Lauri Stark kirjoitti...

Kyse lienee tällöin ihan yksittäisistä jutuista, mutta kyllähän viimeistään lokakuussa näkee jo varmasti joulumarkkinointia.

Anonyymi kirjoitti...

Jos joouluna haluaa herkistellä, niin tämä leevien joulukerotmus hakkaa kyllä tullen menne nämä kaikki tunnetuimmat joulurallatukset, joita radiosta tulee niin että jo etoo
https://www.youtube.com/watch?v=vzjd43yqKZc
jos haluaa hauskaa kuunella niin tää on ehdoton klassikko
Koeeläin puiston kuusijuhla
https://www.youtube.com/watch?v=6XNpOOWnqHo

noita varmaan löytyy enemmänki :)

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Ja lisää https://www.youtube.com/watch?v=ooqaEklFUyU
noita tuli kuuneltua jouluna sillonaikoinaan, oli monena jouluna töisssä 90-luvunalussa joulupyhät, siinä meni rattosasti kuunellessa noita radiosta töiden ohessa :)

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Ja viellä :)
Noista tais puuttua musiikki välistä, mikä kuului oleellisena koe-eläinpusiton ohjelmiin

tuossa taitaa olla kokoainen ohjelma, tapanintanssit
https://www.youtube.com/watch?v=trfmXlqteC0

-jpt-

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys jpt.

Koe-eläinpuistoa kuulin paljon lapsena, kun äitini soitti tuota ohjelmaa aina lauantai-iltaisin. En toki ymmärtänyt jutuista mitään, mutta Aarne Tenkasen murina nauratti. Sittemmin olen kuunnellut juutuubasta joitain pätkiä. Pakko arvostaa, kuinka monipuolinen tekijä Sunkka oli. Osaava muusikko-sanoittaja sekä humoristi, jonka kuunnelmia kelpaa vieläkin panna soimaan.

Pitänee tutustua noihin linkkeihisi.

Anonyymi kirjoitti...

Jeps. Koe-eläinpuistoohjelmat on hyvin tehtyjä minun mielestä ja niistä löytyy aina piilomerkityksiäki, kaksimielsyyksiä ymm :)
Muistan vielläkin 90-luvulla kun nuo koeeläinpuistoohjelmat tuli aina siinä puolen yönaikaan sillosesta radio mafiasta keskiviikkoöisin, itse kävin sillon aina tavara jakoreissulla pohjosessa, ja takas tullessa ajelin puolenyön jälkeen kuunellen koeeläinpuisoohjlemia, oli sellanen uusinta lauantaiiilalta ne

Lauri Stark kirjoitti...

Kyllä kelepaa!