maanantai 27. kesäkuuta 2022

Hyvä kiekkovuosi

Suomi voitti jääkiekossa olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden, ja suosikkijoukkueeni NHL:ssä Stanley Cupin. Niin satumaisen hieno kombo, etten taida tätä elämäni aikana toista kertaa todistaa. Suomalaisittain saatiin sormukset kahdelle uudelle pelaajalle neljän vuoden tauon jälkeen, Colorado Avalanchen ydinryhmään kuuluva Mikko Rantanen ja siirtotakarajalla hankittu Artturi Lehkonen olivat molemmat avainasemassa; viimeksi mainittu lähetti joukkueensa jatkoajalla finaaleihin ja iski myös mestaruuden ratkaisseen voittomaalin.

Tampa Baylla on kenties palkkakattoajan kovin joukkue kahden peräkkäisen mestaruuden kera, mutta oli jonkun jo aikakin pistää stoppi orastavalle dynastialle. Hyvää yötä siis Floridaan, katsotaan ensi vuonna uudestaan. Colorado taasen on managerinsa ja entisen kapteeninsa Joe Sakicin johdolla kääntänyt kelkkansa liigan huonoimmasta joukkueesta vuonna 2017 mestariksi vuosimallia 2022. Hienoa on ollut varsin uutena fanina seurata nousua pohjalta huipulle, ja aiempien playoff-keväiden pettymykset on tätä myöten kerralla kuitattu.

Avs kohtaa jo tulevalla kaudella haasteita useiden UFA-pelaajien myötä, mutta tällä hetkellä ei moisia viitsi juuri ajatella. Kannu on nostettu ilmaan ja hetki jää muistoihini ikiajoiksi.


tiistai 31. toukokuuta 2022

Voitosta voittoon, feat. Leijonat


Kultahuuman asettuessa voi alkaa koota jo ajatuksiaan. Suomi teki sen taas, mutta millä tavalla. Henkilökohtaisella tasolla tämä voitto iskee syvemmälle kuin mikään aikaisempi. Viime sunnuntaina oikaistiin kerralla monta mennyttä vääryyttä ja tehtiin historiaa usealla tasolla. Sakari Mannisen lämärin painuessa kanadalaismaalivahdin taakse purkautui semmoinen määrä energia ja tunnetta, ettei vastaavaa ole montaa kertaa elämässäni tapahtunut. Kenties on avattava taustaani.

Olin liian nuori vuoden 1995 MM-kisojen aikaan, ettei ensimmäisestä mestaruudesta ole omia muistikuvia. Alkaessani seuraamaan jääkiekkoa Suomi oli vuotuinen kestosuosikki, mutta veti alituiseen lyhyemmän korren. Pettymykset seurasivat toisiaan, karvas kalkki nieltiin aina. Lapselle vuodet olivat pitkiä ja seuraavat kisat ikuisuuden päässä. Lähellä käytiin monet kerrat, mutta kasetti ei koskaan kestänyt. Mitä näitä nyt oli:

-1999 finaalivastustajana Tshekki, mutta jatkoajalla takkiin. Seuraavan päivän tunnelmat koulussa apeat.
-2001 ja taas Tshekki vastassa, mahdollisuus revanssiin. Viimeisessä erässä suomi johtaa kahdella maalilla, perheen kesken naureskelimme että taitaa naapurissa asuvalta tshekiltä jäädä samppanjapullo avaamatta. Kuten yleensä, johtoasema sulaa ja taas jatkoajalla pataan. Maanantain tunnelmat ala-asteella taas maissa.
-2002 Venäjä pudottaa Suomen rankkareilla pronssiotteluun Ruotsia vastaan. Suomi siirtyy tukevaan 3-0 -johtoon, joka päättyy kuitenkin arvattavalla tavalla. Ruotsi juhlii mitalia ja Raimo Helmisen MM-ura loppuu kukkakimpulla.
-2003 en onnekseni katso tätä kaikkien aikojen sulamista. Vitutus on silti armoton, koulun käytävillä murjotetaan.
-2004 Suomi johtaa Kanadaa puolivälierässä 2-0, kunnes Dany Heatley lähettää vaahteralehdet mitalipeleihin jatkoaikaosumallaan.
-2005 maajoukkue pelaa masentavinta kiekkoaan koskaan, eikä voita yhtään huippumaata. Leijonat laulukuoroon puolivälieristä.
-2006 ja legendojen kohtaaminen olympiafinaalissa. Suomi hakee tasoitusta Ruotsia vastaan ja lopputulos arvattavissa, Mertaranta huutaa: "JOKINEN! EI! JOKINEN EI SAA KIEKKOA MAALIIN! EI VOI MITÄÄN! EI VOI MITÄÄN!" Mats Sundin hymyilee ja Saku koivu hautaa kasvonsa käsiin, Teppo Nummisella vaikeuksia pidättää kyyneliään.
-2007 Suomi etenee Venäjästä saadun yllätysvoiton myötä finaaliin. Kanadaa ei kiinnosta ja Suomi saa isän kädestä. Pientä kiriä saadaan käyntiin, jonka Rick Nash tappaa osumallaan; vaikka Pekka Saravo roikkuu miehessä kaksin käsin, ei tämä kanadalainen karpaasi ole moksiskaan vaan harhauttaa Kari Lehtosta ja iskee naulan Suomen arkkuun. 4-2.
-2010 ja USA rusikoi olympialaisten välierässä Suomen maan rakoon. Turnauksesta voitettu pronssi lohduttaa, mutta samalla junioritoiminnan hyytyminen nostaa huolia Suomen putoamisesta lajin huippujen joukosta.

Tätä tämä oli. Häviämiseen tottui: Suomi, ikuinen kakkonen. Hävittiin ne väärät pelit, joiden jälkeen sai lukea Hesarista Mika Niemisen vuotuisen kolumnin otsikolla "Mikä meni vikaan?" Ei riitä eikä pompi, Hannu Hanhi hymyilee vain sveduille. Sitten lopulta tapahtuikin jotain. 2011 välieräottelussa Venäjää vastaan Mikael Granlund veivasi kiekon maaliin ja tunsin jotain uutta: luottamusta. Tämä joukkue voisi voittaa ja niin se voittikin. Ruotsi nöyryytettiin finaalissa ja 3. panssarijääkärikomppanian kasarmin TV-tuvassa oli riemu sanoinkuvaamatonta. Kuin olisin ollut unessa, maaleja vain satoi ja kultaa juhlittiin. 16 vuoden jälkeen se toinen mestaruus koitti ja sen arvo on mittaamaton. Ilman sitä ei suomalainen kiekkoilu olisi siinä, missä se on nyt. Jatko ei kuitenkaan ollut helppo.

2012 ja 2013 Suomi hävisi perättäiset pronssiottelut, ensimmäisen vieläpä kotikisoissaan. 2014 kaapattiin olympiapronssi erikoisella yhdistelmällä ensikertalaisia ja kehäraakkeja, Teemu Selänne jätti komeat jäähyväiset mitaliottelussa. Saman vuoden MM-finaalissa tuomarit voittivat ryssille kultamitalin, mikä jäi mieleen yhtenä katkerimmista tappioista. Kahden vuoden kuluttua Suomi yritti uudelleen, mutta kanukit tylysti nollasivat Suomen loppuottelussa. Lauri Marjamäki tarttui maajoukkueen peräsimeen ja valmensi kahdet epäonnistuneet kisat. Jo kertaalleen kirkkaimman voittanut sekä vuonna 2016 pikkuleijonat kultaan luotsannut Jukka Jalonen palasi askiin ja aloitti uuden aikakauden.

2019 Leijonat voitti pudotuspeleissä kolme NHL-tason joukkuetta liigapelaajilla ja ryösti mestaruuden. Puolivälierässä maksettiin kalavelat Henrik Lundqvistille, josta tehtiin maalilla reikäjuustoa. Välierässä nollattiin ryssät ja finaalissa sisukkaan kamppailun jälkeen selätettiin Kanada. Viime vuonna Suomi eteni jälleen kanukkeja vastaan loppuotteluun, mutta hävisi kitkerästi jatkoajalla. Suomen joukkue ei ollut vahva, muttei ollut Kanadankaan. Finaali oli täysin voitettavissa, mutta vastustaja oli sen maalin verran parempi.

Nyt, vuonna 2022 Suomi päihitti ryssät olympiafinaalissa ja voitti ensimmäisen kultamitalinsa sillä tasolla. Sotarikolliset suljettiin ulos MM-kisoista yhdessä alusmaansa kanssa, Suomi pääsisi yrittämään päävoittoa kotijäällään. Rosteri näytti mainiolta ja kisat lähtivät hyvin käytiin, vielä alkusarjankin aikana saatiin rapakon takaa vahvistuksia: Mikael Granlund toi hyökkäyksen tulivoimaa, Miro Heiskanen ja Esa Lindell tekivät kertaheitolla Suomen pakistosta koko turnauksen kovimman. Ruotsia vastaan kärsittiin tilastotappio rankkareilla, mutta selkeä lohkovoitto saatiin muuten tasaisen suorittamisen ansiosta. Pudotuspeleihin lähdettiin ennakkosuosikin paineilla, mikä ilmeni hermoiluna otteluiden aluissa. Mutta tämä joukkue pelasi leijonasydämellä, eikä ollut moksiskaan. Slovakia johti puolivälierää 0-2, mutta taipui 4-2 Suomen varman pelaamisen myötä. Välierässä alkusarjan tappiosta viisastunut Yhdysvallat tuli kovaa vastaan ja iski johto-osuman. Se ei silti haitannut, vaan myös amerikkalaiset alistettiin. Luvassa olisi revanssimatsi Kanadaa vastaan.

Klassikko tästä saatiin. Kanada meni johtoon, Suomi tuli rinnalle ja ohi. Koska Suomen avausmaalia odotettiin päätöserään asti, oli yleisössä kerääntynyt paine lähellä irrottaa areenan katon paikoiltaan Granlundin iskiessä tasoitusosuman. Pian Mikke sivalsi rannarilla toisen maalin, Joel Armia kolmannen. Molemmilla kerroilla kiekko painui ylämummoon. Pääministerikin juhli katsomossa, saattoiko jo sanoa "se on siinä"? Vaahteralehdet olivat tulleet kuitenkin taistelemaan, eivätkä antaisi mitään ilmaiseksi. Pian ottelu olikin tasoissa ja epätoivoa tulvi sisimpääni, "ei kai taas?" Niin monta viime hetken sulamista oli jo nähty, niin monta musertavaa tappiota. Mutta ei tänään, ei enää. Jatkoajalla Suomi hallitsi peliä ja kanadalainen otti jäähyn. Ylivoimalla Miro Heiskanen piti viivan kiinni, Kulta-Mikke syötti ja Sakari Manninen laukoi suoraan kiekon verkkoon. Monta vanhaa kipsiä murtui ja haavoja parani. Se oli siinä.

Tämä finaali on minulle se makoisin voitto, jatkoajalla iskettyä voitto-osumaa parempaa asiaa ei urheilussa ole. Ei varsinkaan, kun se tapahtuu kotikisoissa. Neuvostoliiton ja Ruotsin ohella olemme ainoa maa, joka on mestaruutta juhlinut kotijäällä. Joukkue oli vahva ilman ainoatakaan heikkoa lenkkiä ja vapaamatkustajaa, pakisto on kenties paras mitä on Suomen osalta jäällä koskaan nähty. Tämän saattoi havaita tulostaululla ja pelin sisällä. Paitsi, että Leijonien taakse tehtiin turnauksessa vähiten maaleja, pidettiin vastustaja pääosin pois parhailta paikoilta. Yhtään läpiajoa ei nähty, ylivoimahyökkäyksiä muutama ja niitäkään ei enää ratkaisupeleissä. Jokainen pelaaja täytti paikkansa. Jussi Olkinuora vartioi maalilla MVP-tittelin arvoisesti. Mikko Lehtonen oli puolustuksen kapellimestari ja myös paras pistemies. Miro Heiskanen oli palanen, jota ilman Suomi ei olisi 29.5.2022 juhlinut. Esa Lindell oli puolustuksen lukko yhdessä Juuso Hietasen kanssa. Nämä herrat olivat häviämässä Kanadalle 2016 ja saivat näin maukkaan revanssin, viimeksi mainitun myös päättäessä uransa tähän. Sami Vatanen toi kokemusta siniviivalle ja teki välierässä hienon tahtomaalin. Atte Ohtamaa oli puolustuksen työmyyrä ja torjui finaaliottelussa polvellaan Kanadan lisämaalin. Ville Pokkaa ja hänen rooliaan kritisoin, mutta sain syödä sanani; ajoittaisesta epävarmuudesta huolimatta hän hoiti hommansa tärkeissä peleissä. Marko Anttilan kisapaikka kyseenalaistettiin, mutta niin vain Mörkö nousi ratkaisijaksi puolivälierässä kahdella maalillaan. Sakari Manninen oli tiimin maalikuningas ja mestaruuden ratkaisija, tuo Pikku-Myy ei pelästynyt edes kaksinkamppailuissa pohjoisamerikkalaisia jättejä vastaan. Joel Armia teki mahtavan MM-debyytin, pelasi kovaa ja iski tärkeitä maaleja. Teemu Hartikaiselta jäivät maalit tekemättä, mutta hän oli fyysisillä otteillaan ja kiekonsuojaamisellaan kärkiketjun tärkeä pala. Hannes Björninen kauhoi aloituksia ja viikset hulmuten painosti vastustajaa kuin herhiläinen. Saku Mäenalanen tappeli, taklasi ja rouhi. Toni Rajala jäi mieleen rannelaukauksistaan. Mikael Granlund pelasi tasolla, jota häneltä odotettiin ja joka ainoana vuoden 2011 kultaryhmästä oli voittamassa jälleen; pelimies, joka astuu oikeilla hetkillä esiin. Valtteri Filppula nosti kapteenina kannua ilmaan ja on myös ensimmäinen suomalainen jäsen kolmen kullan klubissa: Stanley Cup 2008, olympiakultaa ja maailmanmestaruus 2022. Kerran hän oli vielä lupaava junnu Jokereissa ja nyt saa yli tuhannen NHL-ottelun veteraanina komean päätöksen maajoukkueuralleen. Jukka Jalonen on velho, joka on voittanut viidennen kultamitalinsa maajoukkueessa junnut mukaan lukien. Muut pelaajat, joista en nyt keksi sanottavaa ja jotka yhtä kaikki olivat osa voittava ryhmää: Harri Säteri, Frans Tuohimaa, Niklas Friman, Mikael Seppälä, Jere Innala, Juho Lammikko, Harri Pesonen ja Jere Sallinen.

Suomi on kääntänyt 90-luvun ja 2000-luvun taitteen tappiokauden ylösalaisin. Suomalaiset ovat oppineet voittamaan. Enää ei kisoihin lähdetä kuvia kumartelemaan ja isoja maita kunnioittamaan. Suomi voittaa varsinaisella peliajalla, Suomi voittaa jatkoajalla. Suomi voittaa Ruotsin ja Kanadan, Suomi voittaa kenet tahansa. Ensimmäinen mitali kotikisoista ja se on kultainen, samana vuonna myös olympiakultaa. Neljässä vuodessa neljä finaalia ja kolme voittoa. Kaikki se, mistä lapsena haaveili, on nyt totta. Suomella on vihdoin kaksinkertaisia kultamitalisteja, voittamisen kulttuuria. Pikkuleijonat ovat osaltaan voittaneet monta mestaruutta viime vuosina, ja liki joka vuosi suomalaisia varataan änäriin korkeilta sijoilta. Tälläkin hetkellä taalaliigassa pelaa enemmän menestyviä suomalaisia kuin koskaan. Sunnuntaina voitto tuntui epätodelliselta, vieläkin tuntuu oudolta. Tähän voittamiseen alkaa melkein tottua! Vaan ei tähän väsy, ensi vuonna sitten toinen peräkkäin kotijäällä.

Poika on tullut kotiin. Suomi, näytit sä maailmalle:

maanantai 30. toukokuuta 2022

lauantai 28. toukokuuta 2022

Puh huh


Menipä jännäksi, mutta jenkit nurin ja Suomi finaaliin. Heiskanen on lejjona. Palataan huomenna asiaan.

torstai 26. toukokuuta 2022

Lajin helppous viehättää

Naggimugi! Slovakia nurin puolivälierässä! 0-2 tappioasemasta 4-2 voittoon, vanhan sanonnan mukaisesti: first we give them siima, then we pull the matto alta. Todellisia vaikeuksia ei ottelussa ollut ja alun shokkimaaleistakin selvittiin, Jukka Jalosen johdolla Suomi pelaa kurinalaisinta kiekkoaan koskaan. Ei muuten ole Suomi hävinnyt kyseisille länsislaaveille 18 vuoteen, viimeksi MM-kisoissa 2004. Aika hyvä putki yhtä maata vastaan, ja kuitenkin vielä takavuosina oli yksi jääkendon huippumaista. 

Mörkö Anttilasta ehdinkin epäillä, että säästelee paukkujaan ratkaisupeleihin. Maaleja odotettiin ja niitä saatiin, kapteeni-jättiläinen johdattaa Leijonia jatkoon. Lauantaina vastaan sitten jenkkipellet. Verta pakkiin!

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Ristin metallia

En kuuntele varsinaista kristillistä musiikkia, koska sen taiteellinen anti tuppaa jäämään hyvistä tarkoituksistaan huolimatta köykäiseksi. Sama koskee yleisesti kaikkea alleviivatun poliittista musiikkia puhuttiin sitten Agit Propista taikka NSBM:stä. Poikkeuksia tietysti on, mutta politiikka taiteenteon ensisijaisena motiivina ei havaintojen mukaan siivitä luovuuteen. Uskonnon ja taiteen suhde on mutkikkaampi, sillä yhtäältä soivat Bachin pontevat fuugat ja toisaalta aneeminen kristitty popmusiikki. Miksi sama innoituksen lähde tuottaa niin erilaisia teoksia, sitä en tiedä. Viimeksi mainitun valjuutta selittänee amerikkalaista perua oleva puritanismi, joka rohkaisee sievistelyyn ja takakireyteen.

Vika ei ole kristinuskossa itsessään, sillä se on antanut aiheet ja teemat mitä moninaisemmalle ilmaisulle koko läntisen sivilisaation historian sivu. Ohessa eräs esimerkki itselleni uudesta tuttavuudesta, sinfonista metallia soittava suomalainen yhtye HB. Eksplisiittisen raamatulliset sanoitukset yhdistettynä hevisoundiin ja melodian tajuun tuottavat erinomaisen biisin, parasta suomalaista musiikkia mitä hetkeen olen kuullut. Tätä on luukutettu jokunen kerta viime päivinä. Kiitokset vinkistä kuuluu kommentoijalle Qroquius Kad.

perjantai 13. toukokuuta 2022

Skoda-Cup käyntiin!

Keppanan juominen! Makkaran syöminen! Voi tulla lyöminen, jos vituttaa!


...

EDIT. Ja sieltä norskit nurin TYLYN 5-0 voiton myötä. Härkä-Hartikaista ei saa väännettyä kiekosta irti millään ja Joel Armian ensiottelu maajoukkueessa oli voimannäyte. Eteenpäin!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Varovasti sen hiivan kanssa

 Sima on hyvää, mutta lopputuloksen varmistamiseksi on hiiva syytä annostella oikein.



perjantai 15. huhtikuuta 2022

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Talven viime henkäys

Talvi on päättänyt muistuttaa itsestään vielä kerran kunnon pyryllä. Valkeus on kaunista huhtikuussakin.

lauantai 2. huhtikuuta 2022

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Sarastus painomusteella

Kiuas Kustannus julkaisi hiljattain Sarastus II -kokoelman, joka sisältää Sarastus-verkkolehden parhaita kirjoituksia vuosilta 2016-2021. Allekirjoittaneelta löytyy kaksi esseetä kirjan sivuilta. Kannet ovat komeaakin komeammat, näissä värisävyissä silmä lepää:


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Time After Time

If you're lost you can look and you will find me 
Time after time 
If you fall, I will catch you, I'll be waiting 
Time after time

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Naistenpäivän kunniaksi

Ohessa ukrainalaisen nationalistin Olena Semenyakan tuore haastattelu. Minulla on ollut kunnia tavata tämä naikkonen, joka paraikaa luuraa Kiovassa Venäjän suurhyökkäyksen uhan alla. Pitäköön Ukrainan kansa ja tämä pieni leidi pintansa. Jos Luoja suo, tapaamme joskus uudelleen.


maanantai 7. maaliskuuta 2022