Erinäisten stream-palveluiden yleistyessä ja kilpaillessa keskenään, on luontevaa että myös YouTube on liittynt joukon jatkoksi. Cobra Kai on lippulaiva sivuston sarjatuotannolle, eikä juuri kukaan ole voinut välttyä siltä. Kuulin siitä paljon hyvää ja päätin todistaa omin silmin pitävätkö kehut paikkaansa. Kymmenen kappaletta puolen tunnin jaksoja ei myöskään söisi paljoakaan aikaa.
Cobra Kai on iloinen yllätys monellakin tapaa. Monet sarjaa kommentoineet ovat oivaltavasti todenneet, että se onnistuu siinä missä viimeisin Star Wars epäonnistui. The Last Jedi oli keskisormi menneisyydelle, rakastetuille hahmoille ja sitä myötä faneille. Punamädätys ei tuota hyviä tarinoita vaan tympeää propagandaa. Cobra Kai sitä vastoin suhtautuu juuriinsa intohimolla ja kunnioituksella. Niille siis, jotka sitä eivät sitä vielä tiedä: sarja on jatkoa 80-luvun Karate Kid -elokuville. Tekijät eivät ole päättäneet kusta entisen päälle vaan siirtää alkuperäisen hengen nykyhetkeen. Poikkeuksellinen ote on heijastunut positiivisessa palautteessa kautta linjan.
Alkuperäisen Karate Kid -elokuvan kiistakumppanit Daniel Larusso ja Johnny Lawrence elävät tämän päivän Los Angelesissa. Ensin mainitulla pyyhkii hyvin. Daniel on paitsi entinen karate-mestari, myös menestyvä autokauppias. Hän on kokenut sosiaalinen arvonnousun ja majailee varakkaiden asuinalueella. Johnny on sitä vastoin jäänyt kiinni menneisyyteen ja kokenut pudotuksen rikkaan perheen pojasta hanttihommia paiskivaksi huoltomieheksi. Entisen vihamiehen naama välkkyy tienvarsimainoksissa ja televisiossa, mikä palauttaa vanhojen nöyryytysten tuskan. Alkoholismin partaalla keikkuva Johnny menettää myös työnsä ja on viimeistä vaille rappiolla. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän pelastaa naapuriinsa muuttaneen nörttipojan kiusaajilta. Vanhat karatetaidot palaavat lihasmuistista ja hän antaa nilkeille kurituksen. Ei sen jälkeen kestä kauaakaan, kun 30 vuotta sitten sulkeutunut ja pahamainen karatekoulu Cobra Kai tekee paluun - mestarinaan Johnny Lawrence.
Sarja tuo vanhat hahmot hahmot hienolla tavalla takaisin. Alun perin opimme tuntemaan Johnnyn lähinnä kiusaajana. Nyt näemme hänet kokonaisena miehenä ilman, että hänen perusluonnettaan on petetty. Johnny on edelleen ylimielinen alfauros, jolla ei ole juurikaan kiinnostusta muiden tunteita kohtaan. Hän ei ole pahis, mutta ei millään muotoa mukava kaveri. Daniel on myös oma sydämellinen itsensä, joka on kuitenkin ärhäkän tempperamenttinsa vietävissä. Vanhan konfliktin haamut palaavat kummittelemaan ja miehet ovat toistensa kimpussa alta aikayksikön, eivät tosin fyysisesti. Tällä kertaa taistelu käydään nimittäin karateoppilaiden kautta, kun molemmat saavat siipiensä alle eri tavoin hukassa olevan miehenalut. Kuvioon liittyy myös muutakin draamaa, josta voi olla montaa mieltä. Eri elementit on kuitenkin hyvin tasapainotettu, eikä tarina kallistu liikaa komediaan taikka suhdekuvioihin.
Yksi parhaimmista puolista oli jatkuva poliittisesti korrektien aiheiden tökkiminen. Johnny Lawrence on menneisyyden reliikki, joka sanoo mitä haluaa. Hän ei ymmärrä postmodernia kielenkäyttöä, eikä tiedä mikä facebook on. Huumori ei ole erityisen ilkeää missään vaiheessa, mutta tuntui raikkaalta ja hauskalta nykyelokuvien yleiseen nössöilyyn nähden. Koska sarjalle kaavaillaan myös jatkoa, voi sen suosio lähettää viestin; suuri yleisö ei kaipaa vähemmistöjen paapomista tai sensitiivisyyttä. Hyvässä lykyssä Cobra Kai inspiroi tulevaisuuden viihdettä, joka on entistä röyhkeämpää ja purevampaa. Homot suksikoon kuuseen!
Tärkeimpänä pidän sarjan teemaa: mies on se, joka nousee olosuhteidensa yläpuolelle ja päihittää vastukset. Kuitenkin tarvitsevat eri miehet erilaista opetusta maskuliinisuuden polulla. Cobra Kai -filosofia tiivistyy käärmebannerin iskulauseeseen, Strike First! Strike Hard! No Mercy! Tämä on tärkeää niille luusereille, joista Johnny Lawrence koulii voittajia. Luuserit ja nörtit ovat luonnostaan heikkoja, sulkeutuneita ja passiivisia. Johnny piinaa heitä ja nöyryyttää heitä. Hän tahtoo saada heidät kestämään pilkkaa, sillä miten kestää nyrkkejä jos jo sanat murtavat? Tulokset näkyvät ja pehmeistä hiiristä kuoriutuu kovia koiria, jotka purevat. Sen sijaan Johnnyn poika Robby on jo valmiiksi aggressiivinen ja kaaottinen yksilö, joka onnekseen saa karatekoulutusta Daniel Larussolta. Miyagi-do -oppi korostaa tasapainon löytämistä elämässä, mikä auttaa Robbya rauhoittumaan ja hillitsemään vihaansa. Tällä tavoin nämä miehenalut saavat juuri niitä neuvoja, mitä tarvitsevat. Viimeinen asia, mitä nörtti tai yhtään kukaan kaipaa, on oppitunti miesten etuoikeuksista. Samaan tapaan ei luontainen raivopää kaipaa No Mercy -filosofiaa, vaan ymmärrystä siitä milloin nyrkit on parasta pitää alhaalla.
Aivan viimeinen jakso herätti kysymysmerkkejä. Käsikirjoittajat yrittivät subvertoida teemojaan, Cobra Kai esitettiin kuin epäonnistuneena projektina. Tämä voi olla virhetulkintaani tai sitten merkki siitä, että tulevalla kaudella he aikovat vesittää koko idean maskuliinisesta riemumarssista. Se olisi sääli, sillä potentiaalia sarjalla on. Jäljestä on voinut tähän asti päätellä, että tekijät rakastavat Karate Kid -elokuvia. Toivottavasti asia todella on näin.
Lopuksi on kehuttava erinomaista musiikkia ja nostalgista otetta. Cobra Kai lähestyy musiikkiaan samalla asenteella kuin Stranger Things, mutta niin että syntikkavetoisen maalailun sijasta kuulemme 80-luvun rokkia ja siitä inspiroitunutta kamaa. Kun ensimmäinen taistelukohtaus alkoi ja tämä kappale sen mukana, tiesin että sarja tulisi olemaan hyvä; kuin suoraan Street Fighterista, 5/5 eeppinen comeback-teema. Lisäksi tarinan myötä pudoteltiin viittauksia vanhempiin elokuviin, joskus lyhyiden klippien muodossa. Visuaaliselta ilmeeltään tämä näyttää kuin miltä tahansa sarjalta, mutta hengeltään se on ehtaa kasaria. Kaiken sössötyksen ja ilveilyn lomassa Cobra Kai on virkistävä ja tervetullut poikkeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti