maanantai 9. huhtikuuta 2018

NHL:n runkosarja ohi


Runkkaripelit on taputeltu ja saldo näyttää suomalaisittain erinomaiselta: suomalaispelaajat tekivät enemmän maaleja ja pisteitä kuin millään aikaisemmalla kaudella, ja se tekee kuluneesta runkosarjasta yhden kaikkien aikojen parhaista. Yksi pelaaja ylitti 80 pisteen rajan, kolme pelaajaa 70 pisteen rajan ja peräti kuusi pelaajaa 60 pisteen rajan. Vertailua voi tehdä kahden vuoden päähän, jolloin ainoastaan yksi suomalaispelaaja yli 60 pisteeseen. Kolme vuotta sitten ei ollut ensimmäistäkään edes 50 pisteen ylittäjää. Sukupolvenvaihdos on tapahtunut ja uudet tähdet ovat tarttumassa ohjaksiin.

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen ylitti minun ja muidenkin odotukset. Tiesin kaverin kelpo pelaajaksi, mutta en odottanut 84 pojon ässäkautta. Hän on Teemu Selänteen jälkeen esimmäinen suomalainen, joka on pelannut täydet ottelumäärät yli piste per peli -keskiarvolla. On toki selvää, että Nathan MacKinnonin tutkaparina olo avitti huimaa tehojen nousua. Mutta olisi väärin sanoa hänen lentäneen keskushyökkääjänsä siivellä, molemmat täydensivät toisiaan. Mainiota joka tapauksessa on, että suomalainen oli tällä tavalla isossa roolissa nostamassa viime kauden jumbojoukkuetta pudostuspeleihin. Rantanen on isokokoinen voimahyökkääjä, josta vielä riittää kerrottavaa tulevina vuosina.

Patrik Laineesta tuumasin ennen kautta, että 70 pistettä tai yli ja olen tyytyväinen. No, sieltä napsahti se tasan 70. Tyytyväisyyttä lisää 44 maalia, joilla hän kamppaili pitkään esikuvansa Alexander Ovetškinin kanssa maalipörssin voitosta. Mestari vastaan oppipoika -asetelma oli herkullinen ja päättyi tällä kertaa kokoneemman venäläisen voittoon. Laine kuitenkin antoi näytön siitä, kenelle parhaan maalintekijän valtikka tulevina vuosina siirtyy. Vajaa kaksikymmentävuotiaana kaveri tehoilee pelottavalla tasolla, emme ole todellakaan nähneet vielä parasta. Se laukaus hyvät ihmiset, se laukaus...

Florida Panthersin Alexander Barkov pelasi vihdoin ja viimein täyden kauden, ainakin melkein. Mikä parasta, nousi hän vihdoin odotetulle tasolle. 78 pistettä on hyvä määrä, eikä sekään kerro kaikkea. Barkov pelaa heikossa joukkueessa isoilla minuuteilla, tulitukea ei ole liikaa. Tunnollisuus puolustuspäähän tekee hänestä yhden liigan parhaista kahden suunnan hyökkääjistä, ja hän lieneekin ehdolla Selke Trophyn saajaksi. Uskaltaisin väittää, että Barkov on jo nyt monipuolisin ja taitavin sentteri suomalaisen jääkiekon historiassa. Kehityspotentiaalia on edelleen ja 80-90 pisteen kaudet ovat täyttä realismia. Saas nähdä pääseekö Sasha MM-jäille mittelemään, hiljattaisen loukkaantumisen aste ratkaissee asian.

Mainitsemisen arvoisia pelaajia on muitakin:

-Sebastian Aho, joka 65 pisteellään paransi tulokakaudestaan ja puskee jatkuvasti eteenpäin. Älykäs ja juonikas kaveri, Aho on totista eliittiainesta.

-Teuvo Teräväinen nakutti 64 pistettä ja lunasti tätä myöten osan häneen kohdistetuista odotuksista. Pelasi Ahon tutkaparina, yhteinen sävel tuntui löytyvän helposti. Edelleen voi nostaa tasoaan.

-Mikael Gralund osoitti 67 pisteellään, ettei edellinen kausi ollut vain suonenveto. Ei ole edelleenkään se odotettu supertähti, mutta kelpo pelaaja kaikin puolin.

-Erik Haula, jota moni piti korkeintaan keskinkertaisuutena, posautti 29 maalia ja 55 pistettä. Liigan uusin laajennustiimi Vegas Golden Knights ryöväsi hänet Minnesota Wildilta ja varmasti myhäilivät jälkikäteen. Vegas, jolta kukaan ei odottanut joukkueena yhtään mitään paitsi epäonnistumista, iski aikaisemmin taka-alalle jääneitä janttereita isoihin rooleihin. Haula kiitti ja pelasi elämänäsä kauden. Entä muuan William Karlsson, joka ei ollut koskaan tehnyt yli kolmeakymmentä pistettä? Hän loihti vaatimattomat 43 maalia ja 78 pistettä. Vegas meni ja voitti oman divisioonansa, seuraavaksi se syöksyy vailla paineita pleijareihin. Joukkue on osoitus siitä, ettei NHL:ssä juuri heikkoja pelaajia ole. Jämäminuuteilla operoivasta nevaristakin voi kuoriutua säkenöivä tähti tilaisuuden tullen. Tästä syystä olisinkin innokas näkemään Winnipeg Jetsin Joel Armian suuremassa roolissa, siinä miehessä on potentiaalia.

Suomalaiset maalivahdit pelasivat omalla tasollaan, eli hyvin. Pekka Rinne on ehdolla parhaan maalivahdin palkintoon ja katastrofaalisen alun kaudelleen saanut Antti Niemikin paransi loppukaudesta otteitaan reippaasti.

Puolustajat eivät säkenöineet, jos eivät epäonnistuneetkaan. Rasmus Ristolainen pelaa sysipaskassa Buffalossa, ja siihen nähden suoriutui hyvin. Sami Vatanen oli nukuksissa viime kauden ja 2017 syyspuoliskon, mutta joukkuetta vaihdettuaan on piristynyt. Olli Määttä sai lopulta alleen ehjän kauden ja pelasi siten, kuin voi peruspakilta odottaa.

Loistavaa materiaalia on lejonille kypsymässä. Kuumottavaa ajatellakin sitä, kun nämä hemmot pukevat maajoukkupaidan ylleen samassa turnauksessa. Mikä parasta, ovat tämän hetken parhaimmat pelaajat kaikki nuoria. Jopa Granlund on vasta 26-vuotias eli parhaassa iässään. Toisin sanoen hupia on luvassa moniksi vuosiksi eteenpäin.

...

Tämä kausi merkitsee yhden aikakauden päättymistä jääkiekon historiassa. Legendojen legenda Jaromír Jágr lopetti NHL-uransa, kun kehon rajat tulivat vastaan. Ihmekaksoset Henrik ja Daniel Sedin päättivät myös pitkän taipaleensa tähän kauteen, ei siis enää telepaatista yhteispeliä Vancouverissa. Miettikääpä sitä epätodennäköisyyttä, että kaksoset voittavat vuoron perään maailman kovatasoisimman jääkiekkoliigan pistepörssin; niin hyviä he olivat.

Suomalaisittain voi olla myös jäähyväisiä luvassa, jos Jussi Jokinen ei saa enää jatkoa. Ajan lehdet kääntyvät ja eilisen starat ovat kohta kehäraakeja. Muistan vielä, kun Jokinen oli nuori tulokas. Voihan nenä.

...

Vuorossa on siis play-offit. Moni joukkue, joka viime vuonna onnistui ja meni jatkoon, putosi. Kääntäen, moni edellisen kauden epäonnistujista puski nyt itsensä mestaruuskamppailuun. Liputan Winnipeg Jetsin puolesta, sillä pitäähän suosikkipelaajani joukkuetta kannustaa. Ja jos eivät he pääse jatkoon, on muistettava aina tämä: tärkeintä on, että kannun voittavassa joukkueessa pelaa suomalainen.

Ei kommentteja: