sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Voisiko demokratia voittaa?

Niin paljon kuin demokratiaamme halveksin, olen yrittänyt miettiä sille tuloksetta vaihtoehtoja. Jos siis ylipäätänsä oletamme, että Suomi-niminen kansallisvaltio on säilyttämisen arvoinen. Koska vielä näin oletan, on maallamme oltava myös hallintomuoto. Parlamentarismi ja kaikenlainen kansalaisvaikuttaminen ovat umpikujassa, sillä olemme heikompia ja tyhmempiä kuin aikasemmin. Kaiken lisäksi olemme jälleen eripuraisia, mutta sen ratkaistaksemme meiltä puuttuu edeltävien sukupolvien viisaus. On yhä houkuttelevampaa ajatella, että tarvitsemme vahvan miehen tai joukkion meille suuntaa osoittamaan. Olen ottanut kantaa sotilasvallankaappauksen puolesta. Mikä muu meidät saisi yhdistymään, paitsi mahtikäsky ylhäältä?

Olen kuitenkin individualisti. Vapaus on minulle tärkeä arvo ja taiteenvapaus sen korkein ilmaus. Haikailen diktatuuria, mutta historiaa lukeneena olisi erityisesti minun katsottava sen taustapeiliin ja rehellisesti kerrottava mitä siellä näen. Moniko diktatuuri on sallinut vapaan sanan ja vapaan ilmaisun? Ei yksikään. Mikä oli se diktatuuri, joka ei harjoittanut sensuuria ja ajatuskontrollia? Ei mikään. Helpoksi vastalauseeksi tälle voi todeta, ettei demokratiamme ole juuri parempi. Kenties se on jopa pahempi siinä mielessä, että se uskottelee meidän olevan vapaita. Kuitenkaan ei vielä ketään toisinajattelijaa ole kyyditetty leirille taikka saunan taaksen ammuttavaksi. Eliittimme ei pidä kritiikistä sen enempää kuin yksivaltiaatkaan, mutta mielenosoituksia ei jyrätä panssareilla. Elämme yhä enemmän henkisessä totalitariassa, jonne mahtuu vain yksi valhe kerrallaan. Mutta mitä muutosta sotilasvallankaappaus tähän toisi?

Entä jos demokratia todella on – jos ei paras, niin vähiten huono tapa hallita. Että tässä langenneessa maailmassa se on huonoine puolineenkin hallinto, joka tuottaa alamaisilleen vähemmän kärsimystä kuin muut ja sallii korkeamman vapauden. Tunnen värisyttävää inhoa kuunnellessani manipuloivan median valheita ja ruskeakielisten poliitikkojen lupauksia. Keskinkertaisuutta palvova hegemonia latistaa ylvään ja kauniin. Mutta ainakin valtamedialle on mahdollisuus rakentaa vaihtoehto ilman pelkoa väkivallasta. Pitkäänkin hallinnut poliitikko voidaan tiputtaa paikaltaan yksissä vaaleissa, vailla verenvuodatusta.

Tiedän kyllä vastalauseet: vaaleilla valitut poliitikot eivät ole tilivelvollisia, mutta yksinvaltias maksaa hengellään. Se on totta ja demokratiassa samat ihmiset palaavat johtajan pallille virheistään huolimatta, sillä äänestäjän muisti on lyhyt. Lisäksi vaalikausi estää pitkäjänteisen suunnittelun. Kuitenkin nämä samat tekijät tasapainottavat systeemiä sikäli, että kukaan ei ehdi järjestellä asioita liikaa omaksi edukseen. Ja eikö pitkäjänteisyyden puute ole enemmänkin seurausta kulttuurisesta rappiosta kuin demokratiasta itsestään. Ainakin sotia ennen ja sen jälkeen politiikassa tehtiin kauskantoista työtä (tosin silloin valta oli keskittyneempää presidentti-instituution kautta).

Ehkä demokratia on säilyttämisen arvoista, sillä mikä tahansa vaihtoehto tarkoittaa tavalla tai toisella keskitetympää valtaa. Demokratia ei ole hyvä, mutta ei anna vallanhimoisille liikaa aseita. Kuitenkin on järjestelmämme rappiolla ja jos se jatkaa, on seurauksena jotain pahempaa kuin sotilasjuntta: tyrannia. Tämä on tuttua jo antiikin poliittisesta filosofiasta, jossa ymmärrettiin että korruptoitunutta demokratiaa seuraa barbaria. Kaaoksesta lunastetaan verellä uusi järjestys eli despotia. Kysymys siis kuuluu, voiko demokratiaa enää pelastaa? Jos voi, tuhon vuorovesiaalto on käännettävissä. Jos ei, on pelastus sotilashallinnossa. Vain siten voitaisiin estää suistuminen sisällissotaan ja avoimeen teurastukseen.

Minulla on myös itsekkäät syyni kannattaa demokratiaa. Ensinnäkin olen mukavuudenhaluinen ja arvostan rauhaa. Mitä sivistyneemmin asiat voidaan hoitaa, sen parempi minulle. Toisekseen, ei minunlaisellani yksilöllä ole voitettavaa edes kansallismielisessä diktatuurissa. Tyrannia ja fasismi olisi pahinta, mutta jo sotilashallinto vaatisi liian kovaa kuria. Olen luontainen vastarannankiiski, enkä tahdo pitää suutani kiinni ristiriitojen ja vääryyksien edessä. Koska yksinvaltius merkitsisi sensuuria ja tahdon silti puhua, olisin lopulta leirillä taikka lyijyannostuksen kera joukkohaudassa. Joka ikinen diktatuuri alkaa väkivallasta, elää siitä ja päättyy siihen. Aste-erot ovat tietysti suuria, eivätkä kaikki yksivaltiaat ole hirmuhallitsijoita. Mutta yhteiskunnallista vapautta ei ole ollut historiallisesti missään muualla kuin länsityyppisissä demokratioissa. Olen lännen mies ja lännen mukana elän ja kaadun. Ryssät, neekerit ja kiinalaiset elävät iloisesti ruoskan taikka rautanyrkin alla. Minulle ja maanmiehilleni se on toista ja mitä meistä on jäljellä, kun vapautemme on viety. Tulevaisuudessa siintävät myrsky ja yö, mutta tiedämmekö mitä teemme manatessamme vahvoja miehiä vapahtajiksemme?

Men trust an ordinary man because they trust themselves. But men trust a great man because they do not trust themselves. And hence the worship of great men always appears in times of weakness and cowardice; we never hear of great men until the time when all other men are small.

                               -G.K. Chesterton: Heretics (1905)

EDIT 21.11: myös Timo Vihavainen kirjoittaa demokratiasta ja on asioiden ytimessä. On hienoa kuinka vanhalla ukolla järki leikkaa yhä partaveitsen lailla.

12 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Ruukinmatruuna tarjosi tähän(kin) vastauksen jo kauan sitten. Lahjakkaalla henkilöllä (suurmiehellä) on potentiaali saada aikaan sellaista tuhoa, josta keskinkertaisuus ei voi edes uneksia.

Demokratiassa keskinkertaisuus vie ja siksi mahdolliset vahingotkin pysyvät keskinkertaisina.

Suurmies ja suurroisto on leivottu samalla reseptillä. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta ja voi olla hyvinkin pienestä kiinni tuleeko kruuna vai klaava. Nykyinen hallintomme saattaa olla puolueoligarkia, mutta menneisyyden (eikä edes niin kaukaisen) rajoittamattomat diktatuurit eivät rohkaise yrittämään vielä kerran.

Suhteellisesta vaalitavasta ja vaalipiiteistä luopumista voisi kyllä harkita. Ei eduskunnan tule IMHO olla kansa pienoiskoossa alueellisesti ja ideologisesti, vaan 200 kansan mielestä kyvykkäintä henkilöä ajamaan suomalaisten intressejä.

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko naisten ja miesten hallinnollisen vallan tasapainosta löytyä jotakin tähän pohdintaan. Yhteiskunta on miesten juttu. Naisten vallan kasvaessa yli optimin homma menee Ruotsin (tai Suomen) kaltaiseksi perseilyksi. Naisten vallan liki täydellinen eliminointi taas puolestaan näyttäisi tuottavan arabimaiden kaltaisia persläpiä. Optimi ei siis ilmeisesti ole valittujen (valintaa voi toki kritisoida, mikäli on tarjota parempia parametreja) parametrien ääriarvoissa.

Olisiko demokratiaan hyvä viritys naisten äänioikeuden poistaminen? Tai äänioikeuden sitominen asepalvelukseen? Tai äänioikeuden myöntäminen vain miehille ja lapsia tehneille naisille? Vai miten olisi niinkin radikaali ehdotus kuin naisten kiintiöpaikoista luopuminen esim. kunnallisiin luottamustoimiin?

On hyvin mahdollista, että askartelen väärien parametrien parissa ja oikeat paramaterit olisivat konformismi ja itsenäinen ajattelu, jotka nyt vain sattuvat sukupuolittumaan.

On myös mahdollista, että valitut parametrit ovat aivan päättömät ja oikeasti kyse on vain siitä, että mikä systeemi kykenee parhaiten mittaamaan toimintaansta eli ottamaan palautetta kansalta (Sveitsi tarjoaa tähän evidenssiä). Autoritäärissä systeemeissä ongelmaksi muodostuu lopulta se, että virallinen totuus karkaa liian kauas todellisuudesta ja virallisen totuuden ylläpitäminen alkaa käydä työstä.


Allaspalo kirjoitti...

Jos jolla vaatii kääntyäkseen autoritaarisen johtajan (jos isolla J:llä, toivon ettei asia ole niin paha), niin sitten eikun vaan; sillä varauksella että sitten kuollaan Kleitos Mustan tavoin kun pitää puhua suu puhtaaksi uudelle Pomolle, joka oltiin itse valitsemassa.

C'est la vie

Mutta onhan demokratia puollustamisen arvoinen! Pitäis vain jotenkin saada vännettyä raha hanat kiinni moskeijoita ja koraanikoulua rahoittavalta Saudeilta ja saada "koulutettujen" naisten etnofetissi loppumaan (+plus edellisistä seuraavat korjausliikkeet).

PS. Toivo elää. Ainakin koneisto on alkanut köhimään, vaikka vain heikosti.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa kommentoijille:

Juho: sanontahan taisi mennä, että missä ovat lahjat suurimmat, on myös lankeemus suurinta. Kuitenkin demokratian taipumus nostaa johtoon saamattomia keskinkertaisuuksia on irvokas. Hyvällä säällä kipparoidessa ongelma ei ole ylen suuri, mutta myrskyn puhjettua tarvittaisiin kovan luokan tekijä ruoriin. Demokratiamme on irkikuva siitä, mitä sen pitäisi olla ja siksi olemme tuuliajolla. Jos me tai joku ei ota ohjia käsiinsä, edessä on haaksirikko.

Suhteellisesta vaalitavasta ja vaalipiiteistä luopumista voisi kyllä harkita. Ei eduskunnan tule IMHO olla kansa pienoiskoossa alueellisesti ja ideologisesti, vaan 200 kansan mielestä kyvykkäintä henkilöä ajamaan suomalaisten intressejä.

Näistä minulla ei ole oikein mielipidettä. Toisinaan sitä kysyy, onko äänestäminen todella ainoa tie vakauteen. Itse en olisi menettänt mitään, vaikka olisin jättänyt äänestämättä koko ikäni. Yhtään toivomaani poliittista muutosta ei ole tapahtunut, joten omasta vinkkelistäni käsin vaalit ovat yhtä tyhjän kanssa.

Anonyymi: olen joskus spekuloinut ajatuksella äänestysajokortista, jonka edellytyksenä olisi yleissivistys. Mitä kuitenkin tulee yhteiskunnallisiin ansioihin sidottuun äänioikeuteen, ajautuisi moinen järjestelmä ennen pitkää oligarkiaan; tulotaso ratkaisisi äänioikeuden.

Siitä olen kyllä samaam ieltä, etteivät naiset keskimäärin kuulu politiikan piiriin. Suerauksena on feelgood-politiikkaa, jonka tavoitteet ovat hattaranpehmeissä utopioissa. Naisten johtama yhteiskunta tuppaa kivettymään sisäisesti sen menettäessä elinvoimansa, mikä on seurausta feminiinisen impulssin passivoivasta vaikutuksesta.

Allaspalo: mitä toivoon tulee, olen kaikkein skeptisin sen suhteen, että muutos lähtisi vaaliuurnilta. Ongelma on itse systeemi, jossa kukaan ei enää saa mitään aikaan. Ketä tahansa johtoon valitaan, on tuloksena neppailua. Muutos ei voi tapahtua enää politiikan keinoin, koska syvimmät ongelmamme eivät ole poliittisia. Tarvittaisiin radikaalia muutosta ihmisten ajattelussa itsessään, mutta kuinka todennäkiseltä SE sitten kuulostaa.

Ei ole olemassa parasta mahdollista systeemiä, sillä niin kauan kuin ihmiset voivat tehdä väärin, he myös tekevät. Demokratia on parempi kuin vaihtoehtonsa, mutta entä kun se itsessään tekee kuolemaa? Ehkäpä tulemme pisteeseen, että valtiot ylipäätänsä alkavat olla historiaa, myös kansallisvaltiot. Kokonaisuudet ovat liian suuria ja eripuraisia yhdistyäkseen ja vain yhtenäisyydestä voi syntyä demokratiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Joka jätkä vaatimassa muutosta mutta ei saa aikaiseksi muuta kuin tekstiä ruudulle. Kannattaisko jokaisen joka aidosti haluaa muutosta tarttua jonkun puolueen ovenkahvaan ja lähteä konkreettisesti tekemään sitä muutosta mitä haluaa.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Anonyymille.

Minulla ei ole enää uskoa siihen, että puoluepolitiikalla voitaisiin kurssiamme muuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Näin jälkikäteen luettuna tuo kommenttini vaikutti julmalta. Pahoittelut siitä. Mutta en silti vallitsevassa tilanteessa näe juuri muuta vaihtoehtoa kuin työntää omaa päätänsä korkeammalle kuin muut ja toivoa ettei käy kuin unikkopellon korkeimmalle kukalle. Jonkunhan se on näytettävä tietä.

Kuka muu kuin sinä? Kuka muu kuin minä?

Anonyymi kirjoitti...

Toinen ano: mihin Korppi sitten uskoo? Tietysti bloggaminenkin on hyvää metapoliittista työtä, mutta ylempi ano on oikeassa, että muutosta tarvitaan myös RL:ssä.

Jos on sosiaalisia taitoja, rahaa tai komea voi toki hankkia naisen ja saada valkoisia suomalaisia lapsia, jotka kasvattaa terveisiin arvoihin mieluusti kotikoululla. Jos yllämainitut on puutteellisia niin sitten sekään ei toimi. Ja vaikka toimisikin, niin nainen voi viedä lapset aina erossa. Kovertuura takaisin eli Valkoinen Sharia :D Mutta aina voi alkaa prepata muslimeja varten, Suomessa kuitenkin vielä saa metsästää tai olla reservissä...

Lauri Stark kirjoitti...

Terve taas.

Eipä nyt pahoitella tarvitse. Minähän olen ihminen, joka kristisoi eikä niinkään yritä keksiä ratkaisuja - ainakaan toimivia sellaisia.

Kysymyksesi on aiheellinen, mutta vastapalloksi kysyn, onko puoluepolitiikka kaikille paras tapa vaikuttaa? Mielestäni tärkeintä on muuttaa miten ihmiset ajattelevat. On käännettävä sydämiä. Blogini on totta kai pienen pieni nurkka, mutta toisaalta intentioni ei koskaan ollutkaan tehdä keskusteluareenaa vaan kanava omille aatoksilleni.

Lauri Stark kirjoitti...

Edelliseen kommentiini liittyen sanon, että Ruukinmatruunan lopettaminen oli ikävä isku. Hänen bloginsa oli suuri ja siellä käytiin vilkasta keskustelua. Hän oli se harmaa eminenssi, joka bloginsa takaa liikutti hiljaa ihmisten mieliä.

Lauri Stark kirjoitti...

Hups, Anonyymin kommentti oli mennyt roskapostiin. Iltaa vaan sinnekin.

Jos on sosiaalisia taitoja, rahaa tai komea voi toki hankkia naisen ja saada valkoisia suomalaisia lapsia, jotka kasvattaa terveisiin arvoihin mieluusti kotikoululla. Jos yllämainitut on puutteellisia niin sitten sekään ei toimi.

Joo, ei ole mitään yllämainituista. Perheen ja lapset voi osaltani unohtaa, olen vanhanaikaisesti ilmaistuna "avioon sopimaton".

Valkoiset shariat voi myös unohtaa. Uusnatsien neronleimaukset ovat sitä luokkaa, että voisimme saman tien kääntyä islamiin :p

Jos johonkin uskon, se on Jumala. Mutta en tiedä uskonko kristinuskoon, ainakaan mitä tulee sen institutionaaliseen voimaan. Se on kuitenkin vissi, että kristittyjä ei saa viheliäinkään tyranni kitkettyä tältä planeetalta pois, vaikka joka ikinen kirkko sortuisikin.

Lauri Stark kirjoitti...

Pieni ehdotus vielä: käyttäkää mieluiten jotain nimikerkkiä. Se helpottaa tunnistamista, varsinkin jos aiotte vastaisuudessakin kommentoida. Pidän aina siitä, kun näen jonkun tutun nimikerkin kommenttilootassa.