Sillä välin Kataloniassa

Kataloniassa kiehuu ja kuohuu. Kenties korkein lämpö on jo jäähtynyt, mutta joka tapauksessa tapahtunut on antanut lisäpontta nationalisteille kaikkialla Euroopassa. Oli odotettavissa, että EU ja valtaapitävät eivät antaisi tukeaan katalonialaisille. Tämä oli jälleen osoitus siitä, että nationalismi on maanosamme suurin poliittinen uhkatekijä; me keikutamme venettä, joten meidät koetetaan tuupata yli laidan. Mutta todellisuudessa tämä on illuusio, sillä me vain pyrimme ulos uppoavasta laivasta. Meitä ei nimeomaan tahdota päästää yli laidan, kaikkien on pysyttävä kyydissä pohjalle asti.

Nyt myös ymmärrän, miksei Espanja koskaan tukenut Kosovon itsenäisyyttä. Heillä oli Kataloniassa liian kallis lehmä ojassa. He näkivät uhkakuvan jo kaukaa, EU:lle Kosovo oli vaaraton. Se maaläntti oli vain alaviite Jugoslavian pitkässä hajoamisessa, ketäpä se kiinnostaisi saatikka inspiroisi. Sittemmin on vettä virrannut Tonavassa ja kansallistunto herännyt kaikkialla. Mikään itsenäisyys- taikka separatistiliike ei tule saamaan rahtuakaan sympatiaa enää. Naamiot ovat pudonneet ja vastakkain ovat eri maiden kansat ja itselleen uskollinen eliitti. Brexit, Skotlanti ja Katalonia, hiljaa hyvä tulee. Jopa rajuimmin pahoinpidelty maa – Saksa – osoittaa elpymisen merkkejä.

Yksi syy Katalonian tilanteeseen löytyy myös Espanjan lähihistoriasta. Franco ei sallinut minkäänlaista paikallisnationalismia vaan yleisespanjalaisen identiteetin ja auktoriteettinsa nimissä tukahdutti sellaisen. Baskit vastasivat terrorismilla, katalaanit kitkuttelivat mukana. Paikallista itsemääräämisoikeutta halveksivaa asennetta selittää Francon fasismia hipova ideologia, jossa maan yhtenäisyys ajoi kaiken muun edelle. Samalla linjalla jatkavat eurofederalistit, jotka tahtovat viedä niin paljon valtaa kansalliselta tasolta kuin vain kykenevät. Epäilemättä keskitetty Eurooppa olisi taloudellisesti kilpailukykyisempi ja tehokas. Vaan millä hinnalla eliitti aikoo tämän visionsa maksattaa, senhän jo tiedämmekin.

Jonkin verran vastalauseita Katalonian itsenäisyydelle on tullut myös oikealta, mikä johtuu itsenäisyysliikkeen vasemmistolaisesta juonteesta. Mikä pahinta, katalaanit ovat myös innokkaita EU:n kannattajia. Heidän motiivinsa ovat kuitenkin toissijaisia. Sillä ei ole merkitystä, ovatko he oikeassa vai väärässä. Mikä merkitsee, on heidän tahtonsa päättää asioistaan itse. Vapaus merkitsee väistämätä mahdollisuutta valita väärin. Totta kai itsenäisyysliike, joka vaihtaa yhden piiskurin vielä julmempaan, on varsin hataralla pohjalla. Itse asiassa näyttää vahvasti siltä, että koko homma on kuivumassa kasaan; katalaaneilla ei selvästikään ole aikomusta nousta aseelliseen vastarintaan, mikä olisi todellisen vapaudentahdon edellytys.

Ja lopuksi jotkut kysyvät, keille kaikille joudumme lopulta itsenäisyyden antamaan? Katalonia on pieni maa, entä jos sitten Ahvenamaa tai vaikka jokin kaupunki haluaa itsenäistyä. Siinäpähän itsenäistyvät. En näe mitään syytä pitää aluetta väkisin kiinni valtakunnassa, jonka osana se ei enää halua olla. Hyväksyn kaupunkivaltioidenkin olemassaolon, sillä niissä ei olisi historiallisesti mitään uutta. Ja löytyy Euroopasta edelleen Vatikaani. Saamelaiset? Suon heille ilomielin oman valtion heidän sitä halutessaan. En sinänsä usko, että yksikään alue tulee Suomesta lähitulevaisuudessa irtautumaan, mutta periaatteessa en näe sellaisessa mitään ongelmaa.

Nationalismi nousee. Se erottaa ja yhdistää ja niin on hyvä.