Vihaan kauhuelokuvia ja aivan erityisesti vihaan ruumiskauhua, body horroria. Katson niitä silti, suistaakseni mieleni raiteilta visuaalisella kidutuksella. Autosabotaasi on harrastukseni. Elokuva, jota olen vuosia vältellyt, oksensi itsensä verkkokalvoilleni: The Fly (1986).
Ei liene kenellekään yllättävää, että kauhu järkyttää minua pahanpäiväisesti. En kykene turtumaan sen kuvastolle. Nimenomaisen elokuvan pääpiru David Cronenberg on maailman nerokkaimpia ohjaajia ja inhoan hänen jokaista elokuvaansa elimieni pohjasta. En halua nähdä niitä ja katson niitä, ihailen niitä. Pahinta on se, että vielä on kosolti näkemättä.
Hajoaminen, degeneraatio, epämuodostuminen...ei ole mitään rajoja sille, miten ruumiimme voivat vääristyä. Koko elollisen maailman ajatteleminen herättää ahdistusta ja saa kyseenalaistamaan sielun ja minkään tarkoituksellisen olemassaolon. Ehkä gnostilaiset olivat oikeassa ja luonto on Saatanan kirkko, orgaaninen olemassaolo pahin painajainen. Geneettinen koodi on kuolemanspiraali helvettiin, silmiltä kätketty mikrokosmos tajunnan laitamilla. Voi olla jopa vaarallista ajatella, totuuden tajuaminen herättää uinuvan demonin. Nirvana on se ajatus, jossa koko fyysinen olemuksemme ratkeaa ja tosi minuutemme pääsee eloon; rajaton, sykkivä, itseensä kiertyvä lihafraktaali. Elämä on seksuaalisesta kouristuksesta sikiävää seksuaalista kouristusta, on vain viettiä ja visvaista halua. Kaikkialla leijuu haju.
Tietoisuus on valhe, jolla hyönteisluontomme pysyy edes hetken aikaa horroksessaan. Vaan ei kauaa! Katsokaa elokuvan päähenkilöä Seth Brundlea ja katsoka minua. Hänen metamorfoosinsa on minun, ja jonain päivänä myös sinun tiesi: alati kasvava sokerinhimo ja seksinnälkä. Halu ja kiima, niin sanottu sielu on hajoava silmä niiden myrskyssä. Mitä onkaan ravintoni muuta kuin hiilihydraatteja, viihteeni seksifantasioita ja pornoa. En erota enää tietoisia ajatuksiani neurooseistani ja impulsseistani. Olen tutiseva lihakasa, suriseva hyönteinen. Enää askel jos toinen, ja oksennan happoni lautaselle ja imen ravintoni kärsällä.
Oksettaa jo nyt, jäljellä on vain inho. Jospa nylkisin itseni ja valmistaisin tietä evoluution kulminaatiolle, toisin helvetin lähemmäksi fyysistä todellisuuttamme. Ja silti se on jo täällä, on aina ollut. Vain koska valehtelemme Saatanasta, emme näe häntä joka hetki elämässämme. Syntyvän lapsen itku ja kuolevan vanhuksen korina ovat saman seksuaalisen kouristuksen sinfoniaa, älkää antako huijata itseänne. Tästä kirkosta ei ole poispääsyä, jokainen tunteemme on rukous sen visvaisella alttarilla. Se on ikuisessa mutaatiossa, se mätänee ja kasvaa samanaikaisesti. Sillä mitä muuta onkaan mätäneminen ja kuolema kuin kasvua ja elämää jossain toisissa muodoissa. Ei ole kuolemaa, ei elämää. Taivasta ei ole, vain helvetti.
Tuomiopäivänä metalli ja liha tulevat yhdeksi, viimeinen raja katoaa. Pimeys meidät ympäröi.
.
WHERE IS YOUR SAVIOUR NOW?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti