perjantai 4. marraskuuta 2016

Stranger Things, VAU!!





Olen miltei sanaton. Missä tämä sarja on ollut koko elämäni, aivan kuin se olisi odottanut vuosikymmeniä tullakseen nähdyksi. On tämä ihmeellinen tunne, kuin se olisi tehty vain minulle. Kuin olisin saanut osakseni siunauksen. Hetkeksi aikaa ovat neuroosini ja pimeyteni siirtyneet syrjään, ihmeiden maailma on raottanut verhojaan. Olen taas kurkistanut toiselle puolelle ja hengitän vapaammin ilmaa paremmasta todellisuudesta.

Jos ei siis tullut selväksi, niin sanottakoon tämä niin suorilla sanoilla kuin on mahdollista: Stranger Things on paras sarja, minkä kuunaan olen nähnyt. Se on kahdeksanosainen tiivistelmä kaikesta siitä, mitä elämässä ja fiktiossa rakastan. Kaikki on tuotu yhteen. Jos käsikirjoittaisin televisiosarjan, olisi se juuri tämännäköinen. Ovatko tekijät lukeneet ajatuksiani ja fantasioitani, miten tämä on mahdollista? Sarja on isolla sydämellä tehty, sen estetiikka on täydelliseksi hiottua. Vaikea uskoa, että mitään näin vahvasti omaa sensibiliteettiäni heijastavaa voisi tv-sarjan muodossa olla. Kuka tämä on keksinyt, miksi ja miten? On otettava selvää, sarja kuulosti jo etukäteen liian hyvältä ollakseen totta. Se kuitenkin teki mahdottomasta totta ja lunasti jokaisen lupauksen ja ylitti jo valmiiksi korkeat odotukset.



Ne, jotka ovat kenties ulalla päivän aiheesta, saavat valaistusta: Stranger Things on nettipalvelu Netflixin tuottama ohjelma, joka sijoittuu 80-luvun amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. On ala-asteikäisten nörttiporukka, jonka yksi jäsen katoaa. Jokin sieppaa hänet. Seuraa taianomainen seikkailu, jossa on mukana hallituksen salaliittoa, toisia ulottuvuuksia, scifiä, fantasiaa, ihmekyvyillä varustettu lapsi ja suurta mysteeriä. On Stephen Kingin kauhutarinoiden tunnelmaa ja Spielbergin tyyliä, on pikkukapungin idylliä ja poikaporukan ystävyyttä, on sopivasti high school-draamaa ja ripaus lapsuusajan romanssia, on lastaan etsivä äiti ja urhea sheriffi. Maailmankuva on häpeämättömän konservatiivinen, sarja ei edes yritä olla ajanmukainen. Se on sellaisella klassisella tavalla amerikkalainen, josta voin pitää; tiukassa paikassa osoitetaan uljautta, ystävät pitävät yhtä, kiusaajaa isketään kuonoon ja nuori mies lunastaa miehuutensa teoilla ja rohkeudella. Tämä voi olla osaltaan tietoinen ratkaisu, onhan tapahtumamiljöönä Reaganin ajan Yhdysvallat. Vaikka tuosta kalifornialaisesta tollosta ei ole juuri hyvää sanottavaa, on tuskin montaa jenkkiä, joka ei pitäisi tuota vuosikymmentä nykyhetkeä parempana.

Hyvin ovat tekijät loihtineet eläväksi 80-luvun arkisen miljöön. Se on yhdessä seikkailuhengen ja mystisen tunnelman kanssa sarjan keskeisiä elementtejä ja puhaltaa lämmintä henkeä tapahtumien ylle. Vaikka en kyseisenä vuosikymmenenä syntynyt, kykenen silti tunnistamaan sen maailmasta paljon tuttua. Olinhan itsekin kerran kouluikäinen poika, joka asui rivitalossa ja leikki muiden poikien kanssa. Viittauksia ajan populaarikulttuurin voi bongata sieltä täältä, kuten elokuvajulisteista huoneiden seinällä. Hyvä puoli on kuitenkin, ettei viittauksia ryöstöviljellä mikä on lähes tauti nykyaikaisessa viihteessä. 80-luvun troopit ja vaikutteet tulevatkin näkyviin tarinassa, hahmoissa ja kerronnallisissa ratkaisuissa, eivät niinkään suoraviivaisissa silmäniskuissa katsojille. Yhdellä tasolla sarjan voima rakennetaan isosta nostalgiasta, mutta ennen kaikkea tämä edustaa luovaa synteesiä. Stranger Things sisältää kaiken sen, mikä 80-luvun estetiikassa, taiteessa ja viihteessä on hyvää ja tulkitsee sen tämän päivän linssien läpi olematta 2000-lukulaista. Tai tavallaan se onkin. Tämä sarja on niin yliviritetyn 80-lukulainen, ettei sellainen olisi ollut mahdollista kyseisenä vuosikymmenenä. Tämä sarja on todiste: luovuus ei ole kuollut, eikä koskaan kuole.

Stranger Things ei myötäile nykyviihteen henkeä myöskään sikäli, että kaikki nihilismi ja ultraväkivalta ovat poissa. Tarinassa on väkivaltaa ja groteskeja elementtejä, mutta ne puolustavat paikkaansa. Sadismi ja raakuudella poseeraus eivät pimennä läsnäolollaan, aistin kaikesta rakkauden ja toivon pohjavireen; pimeyttä on kaikkialla, mutta valo voi sittenkin voittaa.

Keskeytän kirjoituksen välisoitolla:


Tunnen pitkästä aikaa iloa. En vain ohimenevää mielihyvää, vaan sielun päälle satavaa siunausta. Tämä kantaa pidemmälle. Uskon, että tähdet loistavat tänä yönä toiveikkaammin, ne tuikkivat onnesta.


Kuten sanoin, sarja on klassisella tavalla amerikkalainen. Sillä hyvällä tavalla, kun amerikkalaiset osoittavat pienen ihmisen suoraselkäisyyttä. Miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Hahmot eivät siltikään tunnu käveleviltä vahanukeilta vaan periaatteessa kliseisimmät sivuhahmotkin hengittävät. Tilaa on aidon fantasian tapaan myös outoudelle, eli muodikkaasti ilmaistuna toiseudelle. Yksi keskushahmoista, androgyyni ihmetyttö, oli ihastuttava pieni kuiskaaja ja tarinan kantavia voimia. Klassinen on tarina myös taiteellisessa mielessä, sen draaman kaari menee juuri kuten pitääkin. Se menee niin hyvin, että herää epäilys laskelmoinnista. Se ei ole kuitenkaan mahdollista, tapahtumat on kuvattu liian suurella sydämellä. Voin tuntea lämmön kasvoillani edelleen, jälkilämpöä tulee riittämään kauan. Laskelmoinnin sijaan kyse onkin perusmyytistä, siitä kuinka asioiden on määrä mennä. Puhun kohtalosta. Koko maagisen kaaren kruunaa riitasointuisiin nuotteihin jäävä loppu. Asiat ratkeavat onnellisesti, mutteivät ilman uhrausta. Eikä kaikki pimeys ole sittenkään kuollut…joululaulun soidessa Toinen Puoli muistuttaa itsestään, taistelu ei ole vielä päättynyt. Se ei ole koskaan todella ohitse. Ei, ennen kuin aika itsessään loppuu ja maailma tehdään uudeksi.

Olen onnellinen. Tunnen kuin olisin koko elämäni odottanut vain nähdäkseni tämän. Olen tietämättäni etsinyt kaiket ajat jotain tällaista. Tiedättehän, kun joskus kuulette musiikkia, josta ymmärrätte heti sen olevan oikeaa. Että juuri sitä olet iäsyyksiä etsinyt kuitenkaan koskaan aiemmin kuulematta sitä. Olet voinut kuulla paloja siellä sun täällä, mutta et koskaan yhdessä sävellyksessä. Tämäkään sarja ei näytä mitään varsinaisesti uutta. Kaikki on muodossa tai toisessa nähty jossain muualla. Mutta mitään siitä ei ole nähty tällä tavalla yhtenä, luovana synteesinä. Stranger Things on kuin Star Wars. Kaikki siinäkin oli kertaalleen kerrottua, mutta silti jotain muuta. Tämä on jotain muuta. Niin paljon kuin viihdeteollisuus on rahan, alhaisten pyyteiden ja silkan pahuuden näyttämöä, on siellä sittenkin tilaa aidolle luovalle hengelle. Uskaltaisinko sanoa, pyhälle hengelle?

Jo alkutekstit ovat huippua. Yksinkertaista, mutta kaunista. Visuaalinen estetiikka yleisesti on loistokasta, kaikesta huokuu tyylikkyys ja kauneuden taju. Musiikit ansaitsevat myös erityismaininnan. Soundtrack sisältää koko joukon hyvää 80-luvun populaarimusiikkia ja taustalle sävelletty äänimaailma on silkkaa synthwavea. Ihania syntetisaattoreita syntetisaattoreiden perään, ja kaikki jälleen ilmiömäisellä tyylitajulla tehtynä. Onko tästä sarjasta mitään valittamista, voiko siitä edes olla? Jotain voisi motkottaa liiallisesta mutkien suoristamisesta ja silkoista juoniaukoista, mutta ne eivät ole itselleni olleet koskaan suuri ongelma. Tärkeintä on esteettinen visio ja sen toteuttaminen niin uskollisesti kuin mahdollista. Jos juoni ja kauneus ovat ristiriidassa, ensin mainittu saa väistää. Kuten sanottua, hyvää tarinaa ei pidä faktoilla pilattaman.

Kaunista, se on se sana. Lopussa olin kyynelissä, voisin itkeä onnesta. Miten onkaan, että minua on elämässä siunattu niin paljolla hyvällä. Minun tulisi muistaa olla kiitollisempi.

Katkaisen taas välisoitolla:


Kuunnelkaa, kuinka unohdettujen taivaanrantojen auringonlaskut soivat. Maailma on kaiken pohjalla kaunis paikka, valon täytyy voittaa. Niin paljon kipua ja surua kuin toisillemme aiheutammekaan, niin viimeisenä päivänä pyyhitään kaikilta kyyneleet.

Stranger Things, mikä kaunis sarja. Mikä maaginen sarja, mikä tunnelma. Miljöö on aikaan sidottu, mutta tarina ajaton. Kun kuulin tästä, halusin katsoa sen. Viimeinen niitti oli, kun hyvä ystäväni suositteli kokeilemaan. Mikä ihmeellisintä, hän katsoi sarjaa saman iltana kun minä ajattelin katsovani sitä. Sattumaako? Sarjan tapahtumat sijoittuvat marraskuulle, nyt on marraskuu. Tarina loppuu jouluun, kun valkeus on maassa ja perheet ilta-aterialla. Kuinka ollakaan, nyt on maassa lunta ja muutamia tunteja sitten sininen hetki. Samaisena hetkenä, viimeisen jakson katsottuani, lähdin ulos ja suuntasin hautausmaalle kuunsirpin koristaessa hämärtyvää taivasta. Tämä taideteos saapui tieni varrelle syystä. Se saapui juuri oikeaan aikaan, oikeassa paikassa.

Katsokaa Stranger Things, nähkää näkyväisen tuolle puolen. Aistikaa lisää merkityksiä paikoissa, joissa ette ehkä tajunneet niitä olevan. Kaikella on lopulta merkitys, emme ole algoritmeja mielettömässä maailmankaikkeudessa. Valo on suurempaa kuin pimeys, tahto suurempaa kuin halu, toivo suurempaa kuin kauhu.


Oli ihanaa nähdä Winona Ryder pitkästä aikaa isossa roolissa, hän on kaunis ja sympaattinen nainen. On aina mukava yllätys nähdä tuttu kasvo, kun sitä vähiten odottaa.

Tarvitsemme lisää musiikkia:

Timecop1983 - Come Back

Mikä ihana biisi, tiivistää erinomaisesti sarjan hengen. Kuulkaa syntetisaattorien pulppuava pulssi ja paremmista ajoista, lapsuudesta muistuttavat soinnut. Lopussa on kuitenkin enää kaiku jäljellä, tuleeko hyvä enää koskaan takaisin? Bruce Springsteen lauloi, maybe everything that dies, some day comes back.

"Rauhassa aamuun saakka levätkää, yön ääniä älkää säikkykö. Sillä ovesta tai ikkunasta ei kulje kuin kuun paiste ja tähtien loiste ja tuuli vuoren laelta. Hyvää yötä."

Tänään on ollut hyvä päivä. Toivotan teille kaikille iloista viikonloppua.

15 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Jospa se ei ole "odottanut vuosikymmeniä tullakseen nähdyksi" vaan odottanut CGI:n kehittymistä.
Nyt kun katsoin ensimmäisen jakson, se oli penteleen hyvä. Kiitos vinkistä.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Turkkulaanen.

Varmaan se on odottanut sitäkin. 80-luvullahan tuo hirviö olisi tosin tehty käsityöefekteillä, minkä mun muassa The Thing -elokuva teki tunnetuksi.

Qroquius Kad kirjoitti...

Reagan kalifornialainen tollo, josta ei juuri mitään hyvää sanottavaa? Kai nyt Kylmän sodan voittaminen määrätietoisesti toteutetun strategian onnistumisen tuloksena sentään jotain on?

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tere Qroquius.

Noo, tiedä kuinka paljon voidaan laittaa hänen ansiokseen. Hänestä ei saanut vaikutelmaa erityisen älykkäänä kaverina, mutta mitä muuta voisikaan odottaa astrologiaan hurahtaneelta b-luokan näyttelijältä?

Mutta niin, ei juuri hyvää sanottavaa.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Mutta katso hyvä mies tuo sarja, ei mietitä koko ajan kaikenkarvaisia reiganeita ja gorbia.

Hanna-Riikka kirjoitti...

Minulle tuli täsmälleen samanlainen tunne Penny Dreadfulista. :)

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvää iltaa Hanna-Riikka :)

Kyllähän se on niin, että kun jokin asia värähtelee täsmälleen samalla taajuudella sielun kanssa, vaikutus on järisyttävä. Joskus miettii, kuinka paljon onkaan asioita, jotka olisivat juuri sitä mitä tarvitsee, mutta menneet vain ohitse. Kuinka paljon suuria aarteita maailma kätkee sisäänsä. Stranger Things oli kuitenkin seikkailu, jolle tuskin pääsen enää toista kertaa. Olen niin kiitollinen, että pääsin mukaan.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Penny Dreadfulista olen kuullut, vaan en katsonut. Kuulostaa sinänsä kiinnostavalta heittäessään yhteen koko klassisen hirviökaartin kuin All stars-otteluun. Olen lukenut blogiasi ja sen perusteella uskon, ettei Stranger Things ole aivan esteettisen makusi mukainen, mutta kannattaa yrittää.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Missä on Allaspalo, haluaisin kuulla kommentteja sarjasta.

Pena kirjoitti...

Youtubessa on Reaganin ja Carterin vaaliväittely vuodelta 1980 sekä republikaanien keskustelu Panaman kanavasta, jossa Reagan puolusti kantaa, ettei kanavaa luovutettaisi. Kannattaa katsoa, jos haluaa nähdä Reaganin puhuvan vapaasti, hän oli molemmissa aika vakuuttava. Näiden vaalien väittelyn olivat erilaisia.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Pena.

Pitää varmaan katsoa. Sitä en sano, ettei Raeaganin positiivisessa olemuksessa olisi mitään tarttuvaa. Mutta Jimmy Carterista puheen ollen, pidän hänestä kyllä enemmän. Hän vaikutti opponenttiaan tolkullisemmalta mieheltä.

Näihin nykyisiin verrattuna on tosin Ronald Reagankin suoranainen suurvaltiomes.

Allaspalo kirjoitti...

Moi K.o.O

Allaspalolla on nyt takanaan viikon hurja varhaistalven avaus täynnä huimia alue valtauksia, eroottista seikkailuja ja rajojen rohkeaa rikkomista (:=helvetin stressaavaa muutto, puskafarssi ja syyskauden kovin kännäys). Netti on jäänyt vähän vähemmälle, mutta kulutin itse tossa krapulapäivän parin hyvin mielenkiintoisen 80-luvun sarjan läpi katselussa ja puhki analysoimisessa,
mutta niistä toisella kertaa lisää.

Sait herätetttyä mielenkiintoni Stranger Thingsiin. Aion vilkaista jo tänä iltana ja luultavasti olen jo katsonut ensimmäisen jakson kun luet tämän viestin. Laitan kuitenkin vähän ennakkotunnelmia neitseellisestä maaperästä. Odotan kuvauksesi perusteella jotain Twin Peaksin kaltaista, mutta ei mitään ripoffia. Intro ainakin oli maaginen. Vähän huolestuttaa tuo Spielberg vertaus, koska herra S on mielestäni helvetin yli hypetetty ohjaaja. Hyvä ohjaaja mutta ei maineensa veroinen. Esimerkiksi se mitä hänteki suosikki fiktiomatemaatikolleni Ian Malcolmille elokuvassa oli anteeksi antamatonta (kirjam Malcolm oli 100 kertaa syvällisempi ja "tieteellisempi" hahmo kirjassa, mutta elokuvassa hän latistuu Foucalt-mussuttajaksi.)

Mutta arvaa mikä soi herralla päiväunissa. Itselläni alkaakin juuri sopivasti fnati kulua pois päiväunista (pelisarjan uusinoda oli mahalasku) ja pari vuotta taustalla jauhettu kestokeissikin alkaa ihme kyllä jo vähän ravistua, joten uuttaa koneeseen.

Katsotaan

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvää iltaa Allaspalo.

Mitä pirua tämä tämmöinen on, että jotain oikeaa elämää vietetään. Jos minusta olisi kiinni, en kävisi lainkaan töissä perrrkele.

Muuttaminen on sikkaa helvettiä. Syksyllä sain sen viimein aikaiseksi ja rehkin itseni piippuun. En tahdo pikauusintaa.

En itse asiassa ole nähnyt Twin Peaksia, mutta sikäli kuin erillisistä klipeistä ja vaikutelmista voin kertoa, ei Stranger Things ole juurikaan samanlainen. Kyseessä ei ole sillä tavalla vinksahtanut maailma, jossa kaikki kääntyy nurinniskoin vaan Spielbergin ja Stephen Kingin tapaan maailma, jossa on pimeydestä huolimatta paljon lämpöä.

Mutta arvaa mikä soi herralla päiväunissa.

Mitä, mitä häh?

Allaspalo kirjoitti...

Toivottavasti ei tullut bänniä uusimmasta kommentista. Mutta Stranger Thingistä -hyvältä sarjalta vaikuttaa, paras ehkä pitkiin aikoihin, mutta ei kuitenkaam ehkä se THE sarja! Tarkempi analyysi tuleenkun olen katsonut koko sarjan ja selvinnyt vaalistudiosta kotiin

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvä kuulla. En tosiaan odota, että se olisi monellekaan THE sarja. Kehu on ollut valtaisaa, mutta tuskinpa se kovin moneen iski näin kovaa.