Tyttö, joka sanoi pahasti

Kauaa ei ehtinyt Hännikäisen apurahakohusta kulua, kun internetin lynkkaussakki löysi uuden kohteensa. Tällä kertaa asialla ei ollut punakaarti vaan oma puoleni, tai ainakin sen osasto ylilaudalla. Anonyymi twitter-käyttäjä ja Hesburgerin työntekijä sanoi ikävästi eräästä asiakkaasta, mikä herätti oikeamielisten raivon. Hänen suurin syntinsä oli nimittäin se, että hän oli eri mieltä kuin ylilaudan jonnet. He urkkivat esiin hänen nimensä ja työpaikkansa ja lavertelivat tiedot työnantajalle, joka irtisanoi tämän parikymppisen tytön. Tämä taktiikka on tähän asti ollut ominta punikkien alaa, jossa ilmiannetaan toisinajattelijoita, ”paljastetaan” vaarallisia natseja ja hankaloitetaan heidän yksityiselämäänsä ja jopa elannon hankkimista. Kukapa nyt potentiaalisia kansanmurhaajia haluaisikaan työpaikallensa? Erittäin suureksi harmikseni joudun siis toteamaan kuinka omatkin ovat omaksuneet vastustajien toimintatapoja.

Missä on kunnia? Onko tytön kiusaaminen oikein vain siksi, että vastapuoli on väärässä. Yhden ei tulisi maksaa toisten synneistä. Se, mitä hän sanoi, oli mautonta. Mutta se oli vain puhetta, sitä pitäisi maailmaan mahtua. Todellisuudessa tässä onkin kyse vain nöyryyttämisestä, alhaisesta halusta kostaa kenelle tahansa erimieliselle. Tämä tyttö joutui epäonnekseen oksennusämpäriksi, kun lautojen sappeensa tikahtuvat nilkit löysivät vihdoin astiansa. Tällainen on nykyajan Suomi, jossa saa muutamista harkitsemattomista sanoista vainoojat kimppuunsa. Haluaisin pitää tätä blogia omalla nimelläni, mutta juuri heidän kaltaistensa takia en halua. Eivät kimpussani olisi lopulta vain vasemmistolaiset vaan myös omat koirat. Jos siis en minäkään, miksi kukaan muukaan haluaisi kohta ilmaista omalla nimellään mitään? Tampiot eivät tunnu tajuavan, mitä tällainen tekee yleiselle ilmapiirille: vihollinen tekee tuota, tehdään siis mekin. Kostetaan. Sitten on taas joku kansallismielinen raastuvassa. Kostetaan. Ilmiannetaan. Ad infinitum.

Muutenkin vaikuttaa siltä, että eri poliittiset osapuolet omaksuvat toistensa tapoja. Aiemmin olivat kansallismieliset räyhäkkäitä haastajia ja suvakit herkkähipiäisiä loukkaantujia. Sittemmin on vastapuolella muututtu häijymmiksi ja taidetaan jo silkan dehumanisoiva kielenkäyttö ”roskaväkineen” kaikkineen. Samalla ovat lukuisat oman puoleni ihmiset pöyristyneet asiantilasta ja vaativat jos jonkinmoista kieltoa siihen, mitä saa sanoa ja mitä ei. Kuinka siis kansallismieliset voivat esiintyä enää minään vaihtoehtona, jos he ovat toimintatavoiltaan vihollistensa kaltaisia. Suvakki tai rajakki, missä on ero? Molemmat vuoron perään räyhäävät ja loukkaantuvat, signaloivat omilleen oikeaoppisuuttaan ja vastustajille persvakoaan. Meidän tulisi olla tällaisen yläpuolella.

Ehkä tarina nimeltä Suomi on todella ohitse. Rakenna tässä sitten kansallista solidaarisuutta, kun eri osapuolet vihaavat toisiaan. Minäkin tunnen kosolti vihaa vastapuolta kohtaan, halveksun heidän sokeuttaan ja omahyväisyyttään. Kavahdan inhosta heidän kyvyttömyydelleen tutkia itseään, heidän täydelliselle tiedottomuudelleen omista motiiveistaan. Olen siis itse osa ongelmaa. Kuolema vastakkainasettelulle, kauan eläköön vastakkainasettelu. En tuo rauhaa vaan miekan. Ja oikeasti minua vain vituttaa, suomalaisten tulisi pitää yhtä. Olen tähän asti onnistunut välttämään kuplautumista, en ole ensimmäistäkään kaveria naamakirjassa poistanut poliittisten erimielisyyksien vuoksi. Seinälläni viuhuvat niin uusnatsien öyhötys kuin raivopunikkien moraalihysteria. Pyrin etenkin jälkimmäistä välttämään, mutta en halua katkaista sitä tyystin tietoisuudestani. Pidän tärkeänä pysyä kärryillä siitä, mitä vihollinen ajattelee. Oikean elämän ystäväpiirissäni minulla on niin konservatiivia, uskovaista, ateistia, natsimielistä, rasistia, kommunistia, suvaitsevaista kuin feministiäkin. Tulen kaikkien kanssa toimeen oikein hyvin. Jotkut tuntevat ajatuksiani paremmin kuin toiset. Esimerkiksi entisen työpaikkani kollegat ovat varsin hyvin perillä äärimmäisistä mielipiteistäni. Oikeistohenkisempien kanssa voimme öyhöttää saunailloissa täysin vapaasti ja suurella volyymilla. Jos minä pystyn tähän – siis elämään kuplan ulkopuolella – pitäisi muidenkin pystyä. Toimeentulo ei ole vaikeaa, sillä poliittiset mielipiteet eivät kerro ihmisen kunnollisuudesta mitään.

Toivon loppua vainoille ja katkeralle ilmapiirille, mutta milloin tähtisilmäisten haaveilijoiden ehdotuksia olisi kuunneltu? Vittu, että näin turhasta kiusataan ihmisiä. En välitä mitä mieltä se tytönlyllerö on, mutta liian moni välittää. Identiteettipolitiikkaa! Miksei saman tien lopeteta pelleilyä ja aleta tappamaan toisiamme, otetaan kunnon rähinä. Loppuisi tämä ikuinen poliittisen korrektiuden kidutus ja joutuisivat öyhöttäjät omalla puolellani vihdoin tosipaikkaan. Kyllä sodassa erotettaisiin jyvät akanoista ja kuolisivat sellaiset heikotukset kuin minä. Loppuisi vihdoin tämä marina ”joku sanoi pahasti!”

Joku roti. Kuten aiemminkin tokaisin, on pahempaa olla vasikoiva rotta kuin rääväsuu.