torstai 6. lokakuuta 2016

Järjen ääniä vasemmalla

Anna Kontula - Ongelma on poliittinen väkivalta, ei ääriliikkeet

Kansanedustaja Anna Kontula lausui eilisessä eduskuntakeskustelussa tärkeitä sanoja henkisestä umpisolmustamme poliittisen väkivallan suhteen. Sanoja, jollaisia en olisi vilpittömästi sanoen odottanut hänen tai kenenkään vasemmistolaisen suusta kuulevani. Vihdoinkin jotain muuta kuin sössötystä nationalismin pahuudesta, vihdoinkin joku vastapuolella osoittaa tervettä järkeä. Suosittelen erimielisiä myötäsukaiseen lukuun, sivuuttakaa askarruttavat yksityiskohdat. Ydinsanoma on kuitenkin tärkein: poliittista väkivaltaa emme tänne halua ja sen torjuaksemme tarvitsemme jotain ihan muuta kuin omahyväistä moralismia ja sensuuria.

9 kommenttia:

Allaspalo kirjoitti...

No vot! Kontulahan ylllätti positiivisesti! Tämmösiä lisäää ja paljon.

Hyvää asiaa mutta ei yksi pääsky vielä kesää tee. Ja kohta "On esimerkiksi syytä uskoa, että useat polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin suunniteltiin ja toteutettiin yhden henkilön toimesta, vaikka niitä edelsikin rasistisissa nettijulkaisuissa ja keskustelupalstoilla rakennettu taustatarina." vaikuttaa vähän siltä että nettikeskusteluun vaan rajoja.


Allaspalo kirjoitti...

"poliittista väkivaltaa emme tänne halua "

Emmekä sen puoleen katuväkivaltaa tai anarkotyranniaa
ettei kaikenmaailman Alex deLargekin kaltaset krimit ala lonkoilla meiän ulisoilla tarjoilemassa ultraväkivaltaa, jepulisjep druga K.o.O?

Korppi on oikeus kirjoitti...

Hyvää iltaa Allaspalo.

No joo, en tiedä miten on tuon asian laita. Voi olla, että ne suunniteltiin tai sitten ei. Yksittäistapauksina en niitä kuitenkaan osaa pitää, totta kai ne liittyvät tiettyyn ideologiseen kontekstiin ja kärjistyneeseen poliittiseen ilmapiiriin. Sanoista on tekoihin matkaa, mutta voi niilläkin vaikutusta olla.

Poliittinen väkivalta on semmoinen asia, että sitä voi tulla mistä tahansa suunnasta. Tällä hetkellä sen suhteen on pääosin äärioikeisto kunnostautunut, mutta pidän aivan mahdollisena myös vasemmiston kasvavaa aloitteellisuutta. Kun tuloerot jatkavat kärjistymistään, voin kuvitella tietyn porukan alkavan terrorisoida luokkavihollisinaan pitämiään rikkaita. Tähän asti vasemmiston väkivalta on ollut lähinnä aineellista sabotaasia ja uusnatsien kanssa kahakointia, mutta asia voi kuvaamallani tavalla muuttua. Ei Punaisen Armeijakunnan olemassaolostakaan ole kuin muutama vuosikymmen.

Ja oma juttunsa on täysin satunnainen ja nihilistinen väkivalta, jota olemme jo kouluammuskelujen ja muiden vastaavien hirmutekojen muodossa kokeneet. Se on leimallisesti moderni ilmiö.

Qroquius Kad kirjoitti...

Kouluammuskelu tai -ampuminen on terrorisminkaltainen rikos, jonka erottaa terrorismista tavoite: terrorismi on toimintaa, jossa toistuvilla, määrätietoisilla väkivaltarikoksilla pyritään herättämään sen uhreissa pelkoa (terror) alistumaan terroristin tavoitteisiin.

Kouluampujalle teko on tavoite. Hän pyrkii tuottamaan haluamansa määrän tuhoa kohteeseensa, joka on hänet syrjäyttänyt kouluyhteisö. Tavoitteeseensa päästyään hän voi ampua lopuksi itsensä. Siinä kaikki.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kad.

Joo, en sinänsä meinannut sanoa että kouluammuskelut tai vastaavat olisivat sama asia kuin terrorismi, joka on on selkeästi organisoitunutta väkivaltaa tavoitteen ajamiseksi. Pointti on vain, että samaan aikaan terrorismin kiihtymisen kanssa on käynnissä tämä nihilistisen väkivallan palo, joka on ominaista sekulaarille ja atomisoituneelle kulttuurillemme.

Allaspalo kirjoitti...

Kouluampumiset ovat mielestäni vain moderni versio
Amok-juoksulle, joka on ilmiönä vanha kuin taivas
(noh noh,
höpö höpö
hupsista hui,
kuinka se sulta unohtui
)
joka on leimallista tiiviille, sisäänpäin lämpiävälle yhteisölle jossa alinta monotetaan kybällä.

Lännessä tosin aika uusi ilmiö. Vaikka jotenkin minulla on semmonen tunne että Euroopassakin kyllä menneinä aikoina peräkylissä, luostareissa ja työläiskortelin labyrinteissa, pipipäät ovat pimahdelleet väkivaltaisesti, mutta sen ajan riehujat on pistetty saunan taakse eikä asiasta ole huudeltu.


Allaspalo kirjoitti...

Tarkemmin ajatellen...
Kyllä nämä nykyajan jutut on sen verran äbsyrdejä, ettei pysty sanomaan mistä perinteinen amok alkaa ja mistä ihan vaan ajallemme leimainen
pimpelispompelis pipipäisyys...



Whoop whoop... not

Korppi on oikeus kirjoitti...

Töttöröö Allaspalo.

Totaalinen sekoaminen ja kaiken liikkuvan lahtaaminen ei varmaankaan ole itsessään moderni ilmiö, kuten eivät kansanmurhat tai seksuaaliset perversiotkaan. Ilmiselviä muutoksia on kuitenkin nähtävissä. USA:lla on pitkä historia kouluampumisista, mutta sitä tarkastelemalla huomaa tekojen muuttuneen aina vain raaemmiksi ja yleisimmiksi. Sama koskee massa-ammuskeluja muutenkin. Ennen 1900-ukua sellaiset olivat harvinaisia, myöhemmin yleistyneet kummasti.

Kun usein myös aselaeista puhutaan, en malta olla ajattlematta sodanjälkeistä aikaamme; maa oli täynnä traumatisoituneita nuoria miehiä, aseita oli lähes joka kodissa lukitsemattomissa tiloissa ja helposti saatavilla, joillakin jopa kranaatteja ja panssarinyrkkejä. Kuitenkin koulusurmien kaltaisia tekoja ei käytännössä ollut, ja neljä poliisia ampuneen Tauno Pasasen tapaus vuonna 1969 oli melko uniikki. Uskon siia vahvasti, että nihilistinen ja sekulaari kulttuurimme luo tilaa entistä mielettömämmälle väkivallalle.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Väinö Kilpseläisen tapaus heti sotien jälkeen oli myös kipeä, mutta rahallisten motiiviensa vuoksi ei aivan suoraan verrannollinen koulusurmiin, joissa tavoitteena on vain viedä mahdollisimman monta ihmistä mukana.