sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mitä kuuluu, kukkuluuruu?



Töitä on vielä vajaa kuukausi jäljellä. Kaipaan niin kovasti yksinäisyyttä. Bilbon sanoin tunnen itseni liian suurelle leivälle levitetyksi voinokareeksi. Kärsivällisyyteni ihmisten suhteen alkaa olla lopussa, aggressiota kertyy ja purkautuu miten sattuu. Haluaisin toisinaan vain taittua kaksin kerroin ja ulvoa. Tahtoisin räjähtää. Eniten vituttaa ristiriita äitini kanssa; hän on ekstrovertti ihminen, joka ajattelee ääneen. Hänen on pakko puhua ja puhua, hän ei poistu talosta ja keskeyttää minut noin tunnin välein. Aika ajoin reagoin aggressiivisesti, tiuskin tai sanon rumasti. Toisinaan reagoin passiivis-aggressiivisesti olemalla kylmä ja sulkeutunut. Kaikkein pahinta oli, kun veljeni vietti täällä viikon. Tunsin olevani kypsä rikkomaan huonekaluja ja oksentamaan lattialle verta ja sappea, tahdoin iskeä saksilla ihmisiä kurkkuun.

Miksi olen tällainen, en halua tehdä pahaa. Joka kerta kun tunnen raivon liikahtavan ja haluan purkaa sen jollain tavalla, pieni ääni aina varoittaa ”älä tee sitä tai kadut”. Ja minä teen ja kadun. Sanon ikäviä asioita äidilleni tai veljelleni. Aivan kuin en pystyisi käyttäytymään kunnolla. Sitten olen taas tyynni ja iloinen itseni, mutta viha pääsee aina esiin. Olen arvaamaton, kuka jaksaa olla kaltaiseni seurassa? Minä en ainakaan. Tunnen itseni avuttomaksi täällä, kaipaan kauas pois ihmisistä ja kommunikoinnista. Haluan päästä kuplaani sisälle. Kun joku tulee ja keskeyttää minut, hän aina rikkoo tuon kuplan. Se tuntuu väkivallalta, aivan kuin tahallaan toinen sen rikkoisi, vaikkei siitä olekaan koskaan kysymys. Sitten se pitää rakentaa uudelleen. Ja kun olen kuplaan päässyt, se taas rikotaan. Paremmin ymmärrätte, jos vertaan elämääni nukkumiseen; kun vajoan ajatuksiini, vajoan uneen. Kun joku keskeyttää minut, hän tökkii minut hereille. Kuin minut tunnin välein herätettäisiin. Se vituttaa.

Eikä tässä ole kyse siitä, etten voisi itselleni mitään. Tiedän voivani jo sen perusteella, että joka kerta vihan purkautuessa tiedän voivani valita toisin. Ja joka kerta kun olen valinnut toisin, tämä on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Vihan purkaminen läheisiin on vain pahentanut pahaa oloa. En halua enkä voi käyttäytyä heitä kohtaan kuten käyttäydyn, mutta viha tuntuu liian suurelta. Olen välillä ajatellut, että parasta olisi eristäytyminen ja erakon elämä; en ehkä parantaisi kenenkään päivää, mutten ainakaan tekisi syntiä. Jos en vuorovaikuta ihmisten kanssa lainkaan, ei ristiriitojakaan ole. Mutta tietenkään se ei olisi mikään ratkaisu, lähinnä kepulikonsti. Mutta silti, jos edes viikon saisin olla aivan yksin. Ongelmahan on nyt se, etten saa olla päivääkään yksin; sosiaalinen kesätyö ja vanhemmat kotona koko ajan. Onneksi oma huone löytyy, sillä astia vuotaa yli äyräidensä.

Ei pienenä ollut näin vaikeaa, silloin olivat vanhemmat kotona sekä kaksi vanhempaa veljeä. Jotenkin selvisin onnellisena läpi siitä, miksen siis enää kestä ihmisiä yhtä lailla? Olen aina ollut introvertti ja omaan rauhaani hakeutuva, mutta ehkä olen tottunut siihen liikaa. Ehkä olen ollut niin paljon itsekseni, että ihmisseura tuntuu sietämättömämmältä kuin sen pitäisi. Osasyy lienee siinä, että asiakaspalvelijana saatana kohdata satoja ihmisiä päivässä. Kapasiteettini tulee vähän eri tavalla täyteen, enkä pääse kunnolla palautumaan. Mutta jotenkin pitäisi yrittää, en pidä siitä määrästä raivoa, jota olen kokenut.


Olen nähnyt paljon orgaanisia unia. Outoja aineita ja biohajoamista. Eräässä unessa vierailin armeijan tukikohdassa, jossa tehtiin testejä ekstraterrestiaalisella aineella. Kyseessä oli Salaisista kansioista tuttu vierastietoisuuden sisältävä musta syöpä. Joku ystäväni kosketti tuota ainetta, joka alkoi välittömästi imeytyä hänen kehoonsa. Hän valitteli huimausta ja tajusin, että oli tullut aika ottaa hatkat. Olisi pitänyt varoittaa häntä, mutta suuni oli sinetöity. Vilkaisin ympärille ja näin lukuisat ilmanottoaukot nurmikentällä, epäilemättä sairaimmat kokeet tapahtuivat maan alla. Uusi bussilastillinen uhreja saapui.

Eräällä pihalla oli sota puutarhatyökalujen ja palokunnan välillä. Yhteen palomiehistä tarttui itiöitä, jotka alkoivat hajottaa hänen kudoksiaan. Hän pakeni autoonsa, jossa muut olivat vielä sisällä. Se ei ollut hyvä ajatus ja pian sieni oli kaikilla muillakin, koko vitun auton sisäosa muuttui hetkessä vihreäksi muhjuksi. Yhdessä unessa outo kudos levisi pitkin maita ja mantuja ja saavutti talomme. Makuuhuoneen lattiakin oli jo täynnä tuota kaikennielevää mattoa, jolta pelastauduimme hyppäämällä ikkunasta toiseen asuntoon. Jatkoa en muista.

Unessa mies juoksee infernaalisen kompleksin käytävillä eksyneenä. Hän joutui eroon tovereistaan ja seuraan häntä ulkopuolelta. Hän saapuu ulos, mutta tajuaa minne on saapunut. ”Ei tänne, ei tänne!” Jätkä kävi aivan vauhkona, koska näki puumaisen rakenteen, josta kasvoi ulos visvaa tihkuvia mehiläispesiä. Nämä eivät olleet suinkaan mitään tavanomaisia mehiläisiä vaan kantoivat mukanaan ihmiskeholle vihamielistä DNA:ta. Tuo orgaaninen lihapuu liittyi jotenkin maanalaiseen xenomorfien pesään; niitä en päässyt unessa näkemään. Juostuaan hetken aikaa mies pakeni turvapaikkaan, johon hänet johdattivat kompleksissa asuvat ”selviytyjät”.

Mielenkiintoinen oli tauti, joka mutatoi maapallon kasvistoa. Tämä muutti ilmakehän peruuttamattomasti. Yritin olla koskematta "uutta" kasvillisuutta, koska en halunnut tartuntaa. 

Pari kertaa olen kokenut tässä unenjälkeisen hallusinaation. Näin herättyäni yläpuolellani laskeutuvan hämähäkin. Ponnahdin ylös ja sytytin valot. Etsin hämähäkkiä liki viisi minuuttia kunnes tajusin, ettei mitään hämähäkkiä ole. Pari päivää sitten heräsin ja näin oudon kuplan leijuvan pääni yläpuolella. Ponnahdin ylös ja sytyin valot. Etsin kuplaa hetken kunnes tajusin, ettei mitään kuplaa ole. On näitä ollut kyllä ennenkin, ilmenivät ensi kerran noin vuosi sitten. Pitäisikö huolestua?

Viikon ajan olen katsonut Salaisia kansioita aina iltaisin. Jännä juttu, että uneni ovat ennakoineet sarjassa näkemiäni juttuja. Ei siis niin, että olisi uneksinut näkemääni vaan nähnyt uneksimaani. Enneuniako?

Neljännen kauden jakso Sanguinarium on ehkä sairainta paskaa, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Olin itse paskana katsomisen jälkeen, ja vieläkin ne kuvat kummittelevat. En tiedä, mikä siinä on erityisen häiritsevää, luulin jo turtuneeni moneen kauhukuvastoon. En ole koskaan pitänyt ns. body horrorista, mutta olen katsonut sellaista jonkin verran. Jollain sairaalla tavalla se kiehtoo ja kammottaa äärettömästi. Mutta liika on liikaa. En oikein jaksa enää, alan olla kurkkuani myöten täynnä sadismia, omaa sadismiani, vihaa, omaa vihaani ja kaikkea mahdollista paskaa, joka nytkin painaa rintalastaani niin että elimeni tuntuvat. Alan pikku hiljaa saada tarpeekseni kauhuista ja kaikista mahdollisista tavoista, joilla ihmissielua ja –ruumista voidaan kiduttaa. Vihaan tätä sairasta paskaa ja vihaan vihaa. Saatanan tarantinot ja poseeraajat saisivat viillellä itseään, kun väkivalta on niin vitun coolia. Kauhut ja väkivalta musertavat oikeasti kaiken. Kertokaa joku, miksi orgaaninen maailma on täynnä kauhuja? Kaikki ontelot, loiset, mutaatiot, mitoosi ja visva. Kaikki se tavara, joka vain vaivoin pysyy sisälläsi ja joka voidaan repiä sinusta ulos, kun olet pahaa aavistamatta leikkauspöydällä noidutun kirurgin silvottavana; sinusta pumpataan sitä, sinut huuhdellaan hapolla. Ehkä tunnet tuon kaiken, mutta ainakaan et enää herää. Ja mikä pahinta, menit pahaa aavistamatta leikkauspöydälle, sinut avattiin etkä ollut sen jälkeen enää sinä.

Me voimme hajota niin monin eri tavoin, mädännymme ja mutatoidumme. Mikä painajainen se olisikaan, jos DNA:n salaisuudet todella selviäisivät. Helvetti sieltä löytyy, koska luonto on saatanan kirkko. Hajoaminen on joka hetki vain pienen ajatuksen päässä, ei siis kannata kuunnella sisintään. Älä katso.

Meshuggah - Spasm

Stroboscopic contortion-assault. Light bulb language
translated into fits
Codes of tendon-flickers I can't grasp. Focus lost as
I writhe and twitch
Random beats of blinding shockwaves. Erratic suns
that twist my eyes
Flashes pounding at my thoughts as the intrinsic pains
multiply

Muscle and tissue twined with every violent lash
Battered by an unrelenting shine
Immobilized by the increasing pains,
the procreating agonies of system breakdown

Lightwave frequency body-oscillation. Undeciphered
motions pass through my flesh
Bodily reverberation induced. A corporeal system lost
in its waves
Bleached into their existence by tremulous epileptic
strokes
Blasts of irregular pulsar-radiation - Triggering the
process of mind and body control

Lost to their control
A sentence - in flashes told
Enticed by their calls; - Insane, divine

Torn, undone, dissolved
By incandescent gods condemned
Burned. Their mark on my soul
To my inverted shadow confined

Twisted, spun. Vertebras and spinal column unaligned
Joints shattered and torn apart. Spasm-rendered
distortion
Organic spiral. Stretched and torn into a new
creation
A worldless thing, a thingless word. Lightborn
malformation



Tämä lähemmäs manaamista en pääse. Paholainen tulee karkoittaa tulella ja miekalla, äänellä ja vimmalla. Kadotkaa riivaajat, palatkaa helvettiin mistä tulittekin. Palakaa liekeissänne, kiehukaa liemissänne, kuristukaa kauhuissanne.

Demonit pitää maalata seinälle, gargoilit veistää näkyville. Jos kauhut näkee, ne eivät käy kimppuun. Katso siis, älä sulje silmiäsi. Pimeys vaanii näön tuolla puolen, pidä polkusi aina valaistuna.

Yön ääniä älkää säikkykö! Sillä ovesta tai ikkunasta ei kulje muu kuin kuun paiste ja tähtien loiste ja tuuli vuoren laelta. Hyvää yötä! 

                    -Tom Bombadil

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve Korppi on oikeus,

Mahtaakohan Emmanuel Swedenborgin unipäiväkirjat (tai kaveri ylipäätään) olla tuttuja? Meno niissä oli ainakin yhtä raisua, mutta hän onnistui kanavoimaan unensa sivistyksensä pönkäksi ja ajattelunsa tueksi ihailtavalla tavalla. Mielenkiintoista tulkintaa ja onneksi vapaata Freudista, kun kerran on sen 150 vuotta häntä aiempaa :)

https://archive.org/details/emanuelswedenbor00swed

Sinunkaltaisellesi S:n päiväkirjojen voisi ajatella olevan melkoiseksi hyödyksi tai ainakin mielenkiintoiseksi ajankuluksi, kun kerran sekä näet noin tapahtumarikkaista unia että muistat ne vielä aamulla. Itse en juuri uniani aamuisin muista, silloin harvoin kun muistan ne ovat liian epäselviä järjen hahmotettavaksi.

-Apoliteia-

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tervehdys Apoliteia ja kiitos kommentistasi.

Swedenborg on uusi tuttavuus, pitänee vilkaista lähemmin. Unet ovat ihmeellinen asia jo siksikin, että kulutamme kolmasosan elämästämme niiden parissa. En minä kaikkea uneksimaani muista, mutta joka yö jotain. Tosin jos kyllin väsynyt on ja uni raskasta, voi olla ettei muistoja aamulla enää ole.

Saara kirjoitti...

Voi sinua - on varmasti raskasta, kun sisällä on noin paljon vihaa ja patoutuneita tunteita. Toivon todella, että löydät jonkin kanavan jonka avulla päästää niistä irti. Oletko harkinnut ammattilaiselle puhumista tai kokeillut urheilua, kirjoittamista, musiikin kuuntelua tai ystäville tai suoraan juuri perheellesi puhumista?


Kommentoin aiemmin toiseen tekstiisi sen olevan vastenmielinen ja nihilistinen. Nyt kadun tuota kommenttia - et sinä enää lisää negatiivisuutta kaipaisi. Toivottavasti löydät helpotuksen jotakin kautta, mutta vihaamalla ja ruokkimalla vihaasi netissä et varmastikaan tule sitä löytämään. Toivoisin myös, ettet projisoisi sisältäsi löytyviä, negatiivisia tunteita kokonaiseen ihmisryhmään, vaan käsittelisit näitä tunteita muilla keinoin.
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti asiat järjestyvät ja löydät valoa.

T. Kukkahattusuvakki_90

Korppi on oikeus kirjoitti...

Iltaa Saara.

Kiitoksia huolenpidosta, mutta voin ihan hyvin tällä hetkellä. Tunne-elämäni on mitä on, eikä se yksin sanele mielipiteitäni. Pakolaisia kohtaan en tunne juuri mitään, en vihaa vaikken sen enempää säälikään. En ilahdu uutisista Välimerellä hukkuneista, mutten menetä yöunianiakaan. Mielipiteeni ja arvoni olen muodostanut sen pohjalta, mitä pidän oikeana Suomelle ja sen kansalle.

Vihaa projisoin lähinnä itseeni, vaikka ainahan se ulospäinkin menee. Esimerkiksi suvakkeja kohtaan on vaikea tuntea muuta kuin halveksuntaa. Mutta jos todella antaisin kyseisten tunteiden määrittää maailmankuvani, vihaisin kaikkia ja kaikkea.´Se on siis viime kädessä erillinen arvomaailmastani.

Oletko harkinnut ammattilaiselle puhumista tai kokeillut urheilua, kirjoittamista, musiikin kuuntelua tai ystäville tai suoraan juuri perheellesi puhumista?

Kirjoittaminen ja musiikin kuuntelu ovat olleet pääasialliset kanavani ikäville asioille ja ne toimivat. Ei tarvitse tuhota paikkoja oikeasti.