torstai 31. joulukuuta 2020
Hetkeä vaille uusi vuosi
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Kestä vielä päivä
tiistai 29. joulukuuta 2020
Eräs uni
On iltapäivä ja ala-asteen oppitunti. Valmistelemme limudiskoa ja pidämme hauskaa. Jotain on kuitenkin toisin: ihmiset eivät ole samoja kuin lapsuudessani. Tunnelma on erilainen, aivan kuin hengittämäni ilmakin olisi muuttunut. En kuitenkaan mieti asiaa sen enempää ja jatkan leikkiä muiden kanssa.
maanantai 28. joulukuuta 2020
sunnuntai 27. joulukuuta 2020
lauantai 26. joulukuuta 2020
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
Ja valkeus tuli!
Lunta tulee sittenkin! Kestäisipä se pyhien yli. Joka tapauksessa, hyvää joulua arvon lukijat.
tiistai 22. joulukuuta 2020
maanantai 21. joulukuuta 2020
lauantai 19. joulukuuta 2020
Hyvää joulua herra Lawrence
Uutta coveria pukkaa. Tällä kertaa käsittelyssä Ryuichi Sakamoton teemasävellys elokuvasta "Merry Christmas Mr. Lawrence".
perjantai 18. joulukuuta 2020
torstai 17. joulukuuta 2020
keskiviikko 16. joulukuuta 2020
tiistai 15. joulukuuta 2020
maanantai 14. joulukuuta 2020
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
perjantai 11. joulukuuta 2020
torstai 10. joulukuuta 2020
keskiviikko 9. joulukuuta 2020
tiistai 8. joulukuuta 2020
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
perjantai 4. joulukuuta 2020
keskiviikko 2. joulukuuta 2020
maanantai 30. marraskuuta 2020
Pelottavaa mölinää
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
perjantai 27. marraskuuta 2020
Eksotiikka & Rasismi
Tässä toinen perättäinen röyhtäykseni Sarastukseen, aiheena eksotiikka ja rasismi liberaalin systeemin sisäisenä ristiriitana:
Sama systeemi, joka affirmoi toiseuden mutta sallii vain myönteiset tunteet sitä kohtaan, mahdollistaa laajamittaisen, joskin tukahdutetun rasismin.
torstai 26. marraskuuta 2020
keskiviikko 25. marraskuuta 2020
maanantai 23. marraskuuta 2020
Sarastuksesta kajahtaa!
Öyhötin pitkästä aikaa Sarastuksen sivuilla. Aiheena identiteetit ja niiden rakentuminen:
Vallitsee hegemonia, jossa sukupuoli on yksilöpsykologiaa ja rotu mielivaltainen sosiaalinormi. Mikään muu ei ole näissä puitteissa mahdollista: käsitteet ovat tyhjiötä, joka voidaan täyttää millä hyvänsä. Sosiaalinen maailma on sopimus ja siten mielivaltaa, jossa ehtoja voidaan muuttaa toiveiden mukaan.
sunnuntai 22. marraskuuta 2020
perjantai 20. marraskuuta 2020
keskiviikko 18. marraskuuta 2020
Vähän sävelsin
Soitinpa kerrankin jotain omaa ja tein synkeähkön ambient-raidan. Toki nyt vähän ryöväsin Ryuichi Sakamoton Revenant-soundtrackista ja samplasin ääniä erinäisistä lähteistä. Tuloksena kuitenkin tunnelmaa:
tiistai 17. marraskuuta 2020
sunnuntai 15. marraskuuta 2020
perjantai 13. marraskuuta 2020
keskiviikko 11. marraskuuta 2020
tiistai 10. marraskuuta 2020
sunnuntai 8. marraskuuta 2020
perjantai 6. marraskuuta 2020
Musisointia scifityyliin
Värkkäsin synacoverin Blade Runner -elokuvan alkuteemasta. Tämä on yhdistelmä versioista, jotka kuullaan itse filmissä että varsinaisella OST-julkaisulla. Onnistui hellvetin hyvin, vaikka näin itse sanonkin.
It's too bad she won't live. But then again, who does?
torstai 5. marraskuuta 2020
Hullu-ukko Rumppi
tiistai 3. marraskuuta 2020
sunnuntai 1. marraskuuta 2020
Viimeinen ritari
Viimeinen Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt, on kuollut. Yksi aikakausi lähenee loppuaan, kun sotiemme sankarit poistuvat mies toisensa jälkeen. He taistelivat, ettei meidän tarvitsisi. Ja kuitenkin kuten historiassa aina, tulee hetki jolloin on vapaus jälleen lunastettava raudalla ja verellä. Tulee aika uusien sankarien astua esiin.
perjantai 30. lokakuuta 2020
keskiviikko 28. lokakuuta 2020
maanantai 26. lokakuuta 2020
lauantai 24. lokakuuta 2020
torstai 22. lokakuuta 2020
tiistai 20. lokakuuta 2020
maanantai 19. lokakuuta 2020
lauantai 17. lokakuuta 2020
torstai 15. lokakuuta 2020
tiistai 13. lokakuuta 2020
sunnuntai 11. lokakuuta 2020
perjantai 9. lokakuuta 2020
keskiviikko 7. lokakuuta 2020
maanantai 5. lokakuuta 2020
lauantai 3. lokakuuta 2020
torstai 1. lokakuuta 2020
tiistai 29. syyskuuta 2020
Lätkät on taas lätkitty
Tampa Bay Lightning on Stanley Cup -voittaja vuosimallia 2020. Näin suomalaisittain sitä taas toivoi erilaista lopputulosta. Dallas Stars taisteli läpi vaikeuksien ja matalien odotusten fanaaleihin asti, ja Miro Heiskanen teki 26 pisteellään eurooppalaisten puolustajien playoff-ennätyksen. Niin kuitenkin usein käy, että hyvä tarina ei saakaan huipennustaan. Urheilussa nimittäin paras voittaa, ei kaunein taikka sympaattisin. Ei kuitenkaan voida sanoa, etteikö myös Tampan tarina olisi kertomisen arvoinen: viime kaudella runkosarjan ylivoimainen joukkue putosi nololla tavalla jo pudotuspelien ensi kierroksella. He eivät kuitenkaan lannistuneet vaan palasivat veren maku suussaan ja jokseenkin dominoivat läpi näiden pleijareiden. Kapteeni Steven Stamkos oli loukkaantunut, mutta pelasi yhden vaihdon yhdessä finaaliottelussa ja teki maalin.
Tampa on kivenkoa joukkue kovalla kärjellä. On syvyyttä, on leveyttä ja eliittimolari. Puolustuksen lukkona häärii Victor Hedman, joa voitti myös parhaalle pelaajalle myönnettävän Conn Smythe -palkinnon. En suostu iloitsemaan ruotsalaisen menestyksestä, mutta voin kunnioittaa saavutusta.
...
Erikoinen kiekkokausi sai päätäntönsä. Liki vuosi sitten se alkoi, koskaan aiemmin ei mestaruutta ole ratkottu näin myöhäisenä ajankohtana. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, miten tulevaa kautta lähdetään pelaamaan, jos lähdetään ollenkaan. Normaalisti runkosarja alkaisi jo ensi viikolla, mutta näillä näkymin on hyvä jos alkaisi edes tammikuussa. Katsellaan, katsellaan...