sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Viimeinen ritari


Viimeinen Mannerheim-ristin ritari, Tuomas Gerdt, on kuollut. Yksi aikakausi lähenee loppuaan, kun sotiemme sankarit poistuvat mies toisensa jälkeen. He taistelivat, ettei meidän tarvitsisi. Ja kuitenkin kuten historiassa aina, tulee hetki jolloin on vapaus jälleen lunastettava raudalla ja verellä. Tulee aika uusien sankarien astua esiin.

8 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Niin.
He taistelivat, ettei meidän tarvitsisi. Miespolvet ovat seuranneet heidän kehotustaan.

Nyt ovat naiset saaneet kaiken haluamansa. Se ei vain heille riitä. He haluavat mahdottomia, ja sen saatuaan vaativat lisää! - Totuus on, etteivät naiset mitään mahdottomia halua. Eivätkä
paikkaa papin
virkavaltaa Ison Tapin.

Eeehei. Naisilla on ehtymätön valtaresurssi:
naisen seksuaalinen valta, eli Pillun Ylivalta.
Mies haluaa naiselta pillua. Nainen haluaa mieheltä resursseja.

Tämä pohjautuu miehen tarpeeseen levittää DNAataan mahdollisimman paljon, ja toisaalta naisen tietoisuuteen siitä, että hän kantaa miehen mahdollisesti siittämää lasta yhdeksän kuukautta ja hoitaa tätä sen jälkeen ainakin kymmenen vuotta.

Siksi mies haluaa pillua keneltä vain saa. Nainen puolestaan antaa kenelle haluaa.

Niin olemme tulleet tilanteeseen, jossa suomalainen nainen ei enää arvosta pätkääkään Tuomas Gerdtin ja muiden hänenkin elämänsä verellään lunastaneiden miesten uhrauksia. Sen sijaan hän uhriutuu, kun miehet ne sen kun vaan ahdistelevat häntä seksuaalisesti esim. puhumalla kännykkään.

Olisiko Tuomas Gerdt jaksanut tehdä kaikkeaan, jos nykyhallitus olisi lähettänyt hänet sotaan?
Jaksaisitko sinä, veli Lauri?

Lauri Stark kirjoitti...

Vaikea sanoa jaksaisiko vai ei, koskaan ei ole minua rintamalla koeteltu. Ei sitä kukaan voi ennalya sanoa, ennen kuin siihen paikkaan joutuu. Mutta noin periaatteessa: vapaa Suomi on huonoine puolineenkin jotain, jota lähden puolustamaan jos käsky käy.

Apoliteia kirjoitti...

Tuskinpa nekään pojat silloin Rytiä ja Linkomiestä lähtivät puolustamaan (vaikka ihan kelpo ukkoja toki olivat), vaan yhteiskuntajärjestystään idän rutolta & lähimmäisiään orjuudelta ja tuholta.

Sitä paitsi, mitäs ulkoisia syitä sotimiseen terve mies tarvitsee. Ei tarvitse kuin kutsu tulla ylimääräisiin kertauksiin niin jo alkaa huopatossu lyömään tyhjää.

Kevyet mullat Gerdtille, mies oli ristinsä ansainnut. Ja jatkoi ansaitsemista sotien jälkeenkin, oli tiemmä aktiivinen veteraanien veljestyössä varsinkin sotainvalidien apuna.

Lauri Stark kirjoitti...

Sitä paitsi, mitäs ulkoisia syitä sotimiseen terve mies tarvitsee. Ei tarvitse kuin kutsu tulla ylimääräisiin kertauksiin niin jo alkaa huopatossu lyömään tyhjää.

Joo, näin on marjat.

Anonyymi kirjoitti...

Somen puolustusvoimoien kunnianpäiviä nykyaikan, v2015, kun varusmiehet laitettiin kantamaa Tornion tulliin näiden gelitukkasten elintasosoppailijoiden kasseja ..
..

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Nimetön.

Oi aikoja, oi tapoja.

Tuumailija kirjoitti...

Kunniaa ritareille ja yleisesti sotasankareille.

On hyvä kysymys, milloin sotaan voidaan suhtautua kiihkottomasti ja analyyttisesti. Suomen sotaan 1808-09 voidaan hyvinkin, mutta vapaussotaan vielä varsin huonosti. Olen pähkäillyt, että sitten kun ei ole enää elossa ketään sellaista, joka olisi omin silmin tavannut sotaveteraaneja ja keskustellut heidän kanssaan, asia on tarpeeksi etäinen. Toisin sanoen sekä primääri- että sekundäärilähteiden täytyy nukkua pois. Minäkin olen nähnyt veteraani-isovanhempani, joten vasta kun oma sukupolveni aikanaan kuolee, toisen maailmansodan hiillos hiipuu.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Tuumailija.

Suomi on kovin kiinnostava kontrasti Ruotasiin. Edellisestä sodastamme on seitsemisenkymmentä vuotta ja veteraaneja on elossa. Sitäkin enemmän elää tuon sodan henkinen perintö edelleen niin veteraanien lapsissa kuin lapsenlapsissakin. Ruotsissa taasen ei ole koettu sotaa pariinsataan vuoteen, naapurillamme ja sen asukkailla ei ole minkäänlaista henkistä kytköstä siihen kokemukseen; näin niin hyvässä kuin pahassa. Hyvässä sikäli, että ruotsalaisilla on selkeästi positiivisempi elämänasenne. Pahassa taas siten, että he ovat henkisesti pehmentyneet ja siten unohtaneet, kuinka kansat lunastavat vapautensa raudalla ja verellä.