Sax is back!

The Midnight julkaisee heinäkuussa uuden lätyn ja maistiaisiksi pudotti sinkkuna melkoisen pommin. BOOM!

Kuuntelin saksofonin säestystä auringonlaskuun, tunsin taas jotain syttyvän. Onhan se kumma asia: arjessa taika voi kadota, vaivun ajoittain epätoivoon. Paitsi synti itsessään, epätoivo on portti muihin synteihin. Kun millään ei tunnu olevan väliä, miksei tekisi mitä hyvänsä? Miksei mädäntyisi pornon ääressä, miksei myrkyttäisi mieltään kaunalla ja kehoaan mässäilyllä. Hiljattain muutin toistamiseen ja saman kaupungin sisällä. Valintojeni keskellä tunsin yksinäisyyttä, jollaista en ole aiemmin kokenut. 28-vuotiaana tajusin olevani aikuinen ja kantavani vastuun itsestäni! Isä auttaa, kun voi. Hänkin kuolee aikanaan. Kertakaikkinen vieraantuminen, katselin maailmaa kuin kulissia. Ei ole turvaa, ei ole pakopaikkaa. Tunteet ovat poissa, vain rukous jää.

Kuitenkin, aikanaan entropia väistää. Rukousta seuraa työ, kaaos väheneekin. Talo muuttuu kodiksi ja asiat saavat järjestyksen. Että vaikka sisimpäni kylmenisi ja kaikkien hylkäämänä eläisin, en olisi koskaan todella yksin. Luomakuntansa kautta Jumala on läsnä kaikkialla. Näenkin pintaa syvemmälle, luonto herää ja lapset nauravat. Voin polulla pysähtyä kukkivien tuomien keskelle, kylpeä oksiston lävitse tihkuvassa auringonvalossa ja leijua lehvästössä puhaltavassa tuulessa. Voiko elämältä enempää pyytää?

Ja jälleen istun kasvot auringonlaskuun. Musiikki soi ja saksofoni sytyttää kipinästä roihun. Kerta toisensa jälkeen intohimo palaa, vaikka kuinka kuollut olisin. Kuka väitti, ettei elämä ole satua? Seikkailu jatkuu ja tasan tiedän, että haltiat kulkevat tuolla jossain.