Onneksi olkoon; siinä kaverukset Mikki ja Hessu katselevat aitiopaikalta Pelle Pelottoman viimeisen näytöksen:
https://www.youtube.com/watch?v=lS7WEmYMbA8
Eikä järki sano mitään. - Ehkä olen tarpeettoman kriittinen vajavaisilla tiedoilla? Ehkä HopoHiirikaverukset tajuavat jo seuraavan sivun ensiruuduilla todistavansa tapahtuvaa tragediaa, reagoiden siihen parhaansa mukaan?
Saattaa toki olla niinkin, että heidän parhaansa on vain pällistellä pippeli kourassa Pellen kohtaloa ihmetellen, mix toi tekee ny noi ja mixei se ny tee enää mitäääää, ihan hinuu?!
Kunniaksesi on sanottava, että blogisi pysyy elossa ja aktiivisena vaikka sen sisältö onkin jo pitemmän aikaa ollutkin lähinnä naisten kuvia ja shitpostaamista. Nimittäin hyvän blogin kuolema (tai blogistin hiljeneminen) on aina suuri menetys. Etenkin jos se on ainutlaatuinen. Octaviuksen ajatukset tyrehtyivät. Takkiraudan loppu oli suuri isku. Feyriksen blogi alkoi jossain vaiheessa hiljentyä, ja häneltä tulee uusia juttuja todella harvoin. Jaskanpauhantaa julkaisee enimmäkseen uusintoja ja silloin tällöin enää uutiskatsauksen, joka toki on arvokasta ja parempi kuin ei mitään. Jussi Halla-ahon Scripta kuoli käytännössä vuoden 2015 jälkeen. Pekan Porstuaan tuli ensimmäisenä vuonna teksti joka kolmas päivä, viime vuonna enää kerran kuussa ja tästä vuodesta ei juuri voi enää puhua.
Kaikkia noita kirjoittajia yhdisti se, että jokainen kirjoitti mielenkiintoisesti, omalla ainutlaatuisella, koukuttavalla ja sopivasti viihdyttävällä tavallaan.
Niistä blogeista mitä aktiivisesti seuraan, sinä ja Yrjö olette ainoat jäljelläolevat jotka ovat kirjoittajina korvaamattomia ja julkaisevat edelleen aktiivisesti. Sitten on tietysti myös Tupla-J ja Samettiorkidea, jotka ovat aina kirjoittaneet varsin harvakseltaan, mutta eivät onneksi lopettaneet.
Toki ymmärrän että ihmisillä on omat syynsä. Joskus sanottavaa ei vain enää ole, aihe ei enää kiinnosta kirjoittajaa tai elämässä on muuta aktiviteettia (esim. perhe) niin paljon ettei ole aikaa. Blogi on voinut olla myös kirjoittajalle itselleen venttiili ja jossain vaiheessa ei enää tunnu siltä että venttiiliä tarvitaan. Ja jos kirjoittaminen alkaa tuntua enemmän kyllästyttävältä kuin mielenkiintoiselta, niin silloin onkin aika pohtia onko jatkaminen enää mielekästä. Ja onko se sitä lukijoillekaan, kas kun väkisin väännetty pakkopulla ei ikinä saavuta samaa terävyyttä kuin mielenkiinnolla kirjoitettu teksti.
Yksi mikä saa minut seuraamaan blogia, on sen kyky virvoittaa. Kerron ensin taustaa: Olen hyvin kauan, muistaakseni jo vuodesta 2007 lukenut maahanmuuttokriittisiä tai muuten poliittisia blogeja, ja huomaan olevani väsynyt. Osittain siksi että omassa elämässäni on tapahtunut raskaita juttuja, osittain siksi että jatkuva negatiivisten uutisten ja blogauksien lukeminen kyynistää. Ei siis itse teksti, vaan se että kaikkien näiden vuosien jälkeenkään mitään rotia tähän touhuun ei ole saatu aikaan. Turhauttaa lukea jatkuvasti, miten ympärillä vellova vihervasemmistolainen suvakkihulluus vain lisääntyy ja pahenee. Vaikka netissä järkevien ja kansallismielisten ihmisten ääni näyttää olevan voimakas, niin kyllä ne suvakitkin ovat löytäneet tiensä jopa Ylilaudalle. Ihmiset äänestävät yhä vanhoja puolueita eivätkä suostu uskomaan etteivät ne enää ole samoja puolueita kuin 70-luvulla. Suvakeilla on otteessaan media, oppilaitokset, poliisijohto ja jopa hallitus. Turhauttaa kun tiedämme olevamme oikeassa, kaikki merkit näyttävät että olemme oikeassa ja silti meitä ei kuunnella vaan vaiennetaan. Siksi en jaksa seurata Paavo Tajukangasta, Kullervoa, Vasarahammeria (jotka ovat sinänsä ansiokkaita ja tarpeellisia kirjoittajia) ja monia muita vastaavia; sen tietää jo linkkiä klikkaamattakin että mitä sieltä on tulossa silmille. Mamujen rikollisuutta, suvakkien typeryyttä, johtajien sinisilmäisyyttä ja vihervasemmiston häikäilemättömyyttä. Ei sellaista jaksa jatkuvasti lukea. Se on masentavaa ja kyynistävää. Olen lähes lopettanut Ylilaudankin lukemisen, koska sieltä ei enää saa mitään piristystä, vaan pelkkää puna- ja mustapilleriä ja demoralisointia.
Siksi minulle lukijana blogissa pitää olla raskaan asian vastapainoksi jotain, mikä keventää ja saa lukijan koukuttumaan. Yrjö esim. kirjoittaa välillä mukaansatempaavia tarinoitaan tai Jotain Ihan Muuta -juttujaan. Vakavan asian voi myös kertoa huvittavalla tavalla, kuten Feyris. Takkiraudassa Ironmistress kirjoitti välillä monia muitakin asioita, mutta aina yhtä kaikki mielenkiintoista juttua. Pidin myös hänen analyyttisyydestään. Octaviuksella ja Halla-ahollakin oli oma kärkevä ja analyyttinen tapansa kirjoittaa. Heidän kirjoittamanaan raskaskin asia oli mielenkiintoista luettavaa.
Tupla-J:n blogi on tärkeä siksi, että harva tuntuu ymmärtävän kuinka tärkeää olisi tukea miessukupuolta ja etenkin nuoria/nuorehkoja miehiä. Sinä itse taas olet kaltaiseni noin kolmekymppinen mies ja meidän on helppo samaistua. Vaikket ole kauheasti kirjoitellut tekstejä viime aikoina, pysyt linjoilla näiden paskapostausten kommenttiosion kautta. Pidän siitä että kanssasi voi heittää hetulaa ja vastaat aktiivisesti meille lukijoille. Näillä saatesanoilla totean että tämä on hyvä blogi, ja aion jatkaa blogisi lukemista ja kommentoimista jatkossakin.
QK: ei helkkari, LOST! Sarja, josta taisin katsoa puolet ensimmäisestä jaksosta ja joka ilmiönä meni täysin ohitseni.
Mutta vihjaat siis, että Mikki ja Hessu ovat kirjautuneet LiveJasminiin?
Tuumailija: koska seuraamamme blogit ovat monilta osin samoja, voin yhtyä havaintoihisi. Blogien hiipuminen on mälsä asia, varsinkin Takkiraudan hiljentyminen oli iso menetys; kyseessä oli kuitenkin luetuin sivusto konservatiiviskenessä, ja myös kommenttipalsta oli mukavan vilkas. Matruuna oli erittäin sivistynytja kirjoitti monipuolisista aiheista.
Toki ymmärrän että ihmisillä on omat syynsä. Joskus sanottavaa ei vain enää ole, aihe ei enää kiinnosta kirjoittajaa tai elämässä on muuta aktiviteettia (esim. perhe) niin paljon ettei ole aikaa. Blogi on voinut olla myös kirjoittajalle itselleen venttiili ja jossain vaiheessa ei enää tunnu siltä että venttiiliä tarvitaan. Ja jos kirjoittaminen alkaa tuntua enemmän kyllästyttävältä kuin mielenkiintoiselta, niin silloin onkin aika pohtia onko jatkaminen enää mielekästä. Ja onko se sitä lukijoillekaan, kas kun väkisin väännetty pakkopulla ei ikinä saavuta samaa terävyyttä kuin mielenkiinnolla kirjoitettu teksti.
Alussa tilanne oli räjähtävä. Oli kerta kaikkiaan pakko huutaa jonnekin, jäsentää ajatuksiaan. Tekstiä tulikin ulos tiiviiseen tahtiin ja kun paine ajan myötä helpotti, väheni neuroottinen pakottavuus motivaationa. Lisäksi olen kyseenalaistanut, missä määrin maailma kaipaa mielipidettäni yhtään mihinkään. Alkajaisiksi ajattelin, että totta kai juuri minun on saatava sanottavani ulos. Tällä hetkellä tuntuu, että tiedän ja ymmärrän vähemmän kuin aloittaessani. Kenties se parikymppisen miehen hybris alkaa väistyä.
Lisäksi on ollut tiettyä kyllästymistä politiikkaan ja yhteisuntaan yleisesti. Kaikki nämä tekijät ovat syitä sille, miksi kirjoittamiseni ovat jääneet jokseenkin taka-alalle viime aikoina; tilannetta voi ajatella eräänlaisena paussina. Olen kuitenkin päivittänyt blogia, koska haluan pitää tämän aktiivisena kommenttienkin tähden. Mutta: sanottavaa ON. Tavoitteenani ON kirjoittaa tänne jatkossakin, kunhan vire palaa.
Jaan kokemuksesi myös siitä, ettei samaa vanhaa päivittelyä siitä taikka tästä epäkohdasta jaksa useinkaan lukea. Siksi sitä keskittyy toisenlaisiin blogeihin tai ei lue blogeja ollenkaan. Toisaalta en koe tilannetta epätoivoiseksi; se on mikä on, mutta tappelu jatkuu. Elinaikanamme emme välttämättä radikaaleja muutoksia näe, mutta parhaamme on yritettävä.
Itselleni mieluisinta antia tässä blogissa ovat olleet elokuviin, tv-sarjoihin ja taiteeseen ylipäätään liittyvät kirjoitukset. Näkökulmat ovat olleet kiintoisia. Niihin minulla saattaa olla myös jopa jotakin järkevää kommentoitavaa, kun perehtyneisyyttä aiheeseen on enemmän kuin esim. (meta)politiikkaan, jota ymmärrän lähinnä pintatasolla.
Jos sellaista settiä on jossain vaiheessa tulossa lisää, niin mahtava juttu!
Eipä kakkapostaamisessa ja tyttökuvissakaan sinänsä mitään vikaa. Aku-väännökset on parhaimmillaan neroutta ja mikäs kaunokaisia katsellessa.
9 kommenttia:
Onneksi olkoon; siinä kaverukset Mikki ja Hessu katselevat aitiopaikalta Pelle Pelottoman viimeisen näytöksen:
https://www.youtube.com/watch?v=lS7WEmYMbA8
Eikä järki sano mitään. - Ehkä olen tarpeettoman kriittinen vajavaisilla tiedoilla?
Ehkä HopoHiirikaverukset tajuavat jo seuraavan sivun ensiruuduilla todistavansa tapahtuvaa tragediaa, reagoiden siihen parhaansa mukaan?
Saattaa toki olla niinkin, että heidän parhaansa on vain pällistellä pippeli kourassa Pellen kohtaloa ihmetellen, mix toi tekee ny noi ja mixei se ny tee enää mitäääää, ihan hinuu?!
Kunniaksesi on sanottava, että blogisi pysyy elossa ja aktiivisena vaikka sen sisältö onkin jo pitemmän aikaa ollutkin lähinnä naisten kuvia ja shitpostaamista. Nimittäin hyvän blogin kuolema (tai blogistin hiljeneminen) on aina suuri menetys. Etenkin jos se on ainutlaatuinen. Octaviuksen ajatukset tyrehtyivät. Takkiraudan loppu oli suuri isku. Feyriksen blogi alkoi jossain vaiheessa hiljentyä, ja häneltä tulee uusia juttuja todella harvoin. Jaskanpauhantaa julkaisee enimmäkseen uusintoja ja silloin tällöin enää uutiskatsauksen, joka toki on arvokasta ja parempi kuin ei mitään. Jussi Halla-ahon Scripta kuoli käytännössä vuoden 2015 jälkeen. Pekan Porstuaan tuli ensimmäisenä vuonna teksti joka kolmas päivä, viime vuonna enää kerran kuussa ja tästä vuodesta ei juuri voi enää puhua.
Kaikkia noita kirjoittajia yhdisti se, että jokainen kirjoitti mielenkiintoisesti, omalla ainutlaatuisella, koukuttavalla ja sopivasti viihdyttävällä tavallaan.
Niistä blogeista mitä aktiivisesti seuraan, sinä ja Yrjö olette ainoat jäljelläolevat jotka ovat kirjoittajina korvaamattomia ja julkaisevat edelleen aktiivisesti. Sitten on tietysti myös Tupla-J ja Samettiorkidea, jotka ovat aina kirjoittaneet varsin harvakseltaan, mutta eivät onneksi lopettaneet.
Toki ymmärrän että ihmisillä on omat syynsä. Joskus sanottavaa ei vain enää ole, aihe ei enää kiinnosta kirjoittajaa tai elämässä on muuta aktiviteettia (esim. perhe) niin paljon ettei ole aikaa. Blogi on voinut olla myös kirjoittajalle itselleen venttiili ja jossain vaiheessa ei enää tunnu siltä että venttiiliä tarvitaan. Ja jos kirjoittaminen alkaa tuntua enemmän kyllästyttävältä kuin mielenkiintoiselta, niin silloin onkin aika pohtia onko jatkaminen enää mielekästä. Ja onko se sitä lukijoillekaan, kas kun väkisin väännetty pakkopulla ei ikinä saavuta samaa terävyyttä kuin mielenkiinnolla kirjoitettu teksti.
Jatkan vielä.
Yksi mikä saa minut seuraamaan blogia, on sen kyky virvoittaa. Kerron ensin taustaa: Olen hyvin kauan, muistaakseni jo vuodesta 2007 lukenut maahanmuuttokriittisiä tai muuten poliittisia blogeja, ja huomaan olevani väsynyt. Osittain siksi että omassa elämässäni on tapahtunut raskaita juttuja, osittain siksi että jatkuva negatiivisten uutisten ja blogauksien lukeminen kyynistää. Ei siis itse teksti, vaan se että kaikkien näiden vuosien jälkeenkään mitään rotia tähän touhuun ei ole saatu aikaan. Turhauttaa lukea jatkuvasti, miten ympärillä vellova vihervasemmistolainen suvakkihulluus vain lisääntyy ja pahenee. Vaikka netissä järkevien ja kansallismielisten ihmisten ääni näyttää olevan voimakas, niin kyllä ne suvakitkin ovat löytäneet tiensä jopa Ylilaudalle. Ihmiset äänestävät yhä vanhoja puolueita eivätkä suostu uskomaan etteivät ne enää ole samoja puolueita kuin 70-luvulla. Suvakeilla on otteessaan media, oppilaitokset, poliisijohto ja jopa hallitus. Turhauttaa kun tiedämme olevamme oikeassa, kaikki merkit näyttävät että olemme oikeassa ja silti meitä ei kuunnella vaan vaiennetaan. Siksi en jaksa seurata Paavo Tajukangasta, Kullervoa, Vasarahammeria (jotka ovat sinänsä ansiokkaita ja tarpeellisia kirjoittajia) ja monia muita vastaavia; sen tietää jo linkkiä klikkaamattakin että mitä sieltä on tulossa silmille. Mamujen rikollisuutta, suvakkien typeryyttä, johtajien sinisilmäisyyttä ja vihervasemmiston häikäilemättömyyttä. Ei sellaista jaksa jatkuvasti lukea. Se on masentavaa ja kyynistävää. Olen lähes lopettanut Ylilaudankin lukemisen, koska sieltä ei enää saa mitään piristystä, vaan pelkkää puna- ja mustapilleriä ja demoralisointia.
Siksi minulle lukijana blogissa pitää olla raskaan asian vastapainoksi jotain, mikä keventää ja saa lukijan koukuttumaan. Yrjö esim. kirjoittaa välillä mukaansatempaavia tarinoitaan tai Jotain Ihan Muuta -juttujaan. Vakavan asian voi myös kertoa huvittavalla tavalla, kuten Feyris. Takkiraudassa Ironmistress kirjoitti välillä monia muitakin asioita, mutta aina yhtä kaikki mielenkiintoista juttua. Pidin myös hänen analyyttisyydestään. Octaviuksella ja Halla-ahollakin oli oma kärkevä ja analyyttinen tapansa kirjoittaa. Heidän kirjoittamanaan raskaskin asia oli mielenkiintoista luettavaa.
Tupla-J:n blogi on tärkeä siksi, että harva tuntuu ymmärtävän kuinka tärkeää olisi tukea miessukupuolta ja etenkin nuoria/nuorehkoja miehiä. Sinä itse taas olet kaltaiseni noin kolmekymppinen mies ja meidän on helppo samaistua. Vaikket ole kauheasti kirjoitellut tekstejä viime aikoina, pysyt linjoilla näiden paskapostausten kommenttiosion kautta. Pidän siitä että kanssasi voi heittää hetulaa ja vastaat aktiivisesti meille lukijoille. Näillä saatesanoilla totean että tämä on hyvä blogi, ja aion jatkaa blogisi lukemista ja kommentoimista jatkossakin.
Iltapäivää kommentoijille.
QK: ei helkkari, LOST! Sarja, josta taisin katsoa puolet ensimmäisestä jaksosta ja joka ilmiönä meni täysin ohitseni.
Mutta vihjaat siis, että Mikki ja Hessu ovat kirjautuneet LiveJasminiin?
Tuumailija: koska seuraamamme blogit ovat monilta osin samoja, voin yhtyä havaintoihisi. Blogien hiipuminen on mälsä asia, varsinkin Takkiraudan hiljentyminen oli iso menetys; kyseessä oli kuitenkin luetuin sivusto konservatiiviskenessä, ja myös kommenttipalsta oli mukavan vilkas. Matruuna oli erittäin sivistynytja kirjoitti monipuolisista aiheista.
Toki ymmärrän että ihmisillä on omat syynsä. Joskus sanottavaa ei vain enää ole, aihe ei enää kiinnosta kirjoittajaa tai elämässä on muuta aktiviteettia (esim. perhe) niin paljon ettei ole aikaa. Blogi on voinut olla myös kirjoittajalle itselleen venttiili ja jossain vaiheessa ei enää tunnu siltä että venttiiliä tarvitaan. Ja jos kirjoittaminen alkaa tuntua enemmän kyllästyttävältä kuin mielenkiintoiselta, niin silloin onkin aika pohtia onko jatkaminen enää mielekästä. Ja onko se sitä lukijoillekaan, kas kun väkisin väännetty pakkopulla ei ikinä saavuta samaa terävyyttä kuin mielenkiinnolla kirjoitettu teksti.
Alussa tilanne oli räjähtävä. Oli kerta kaikkiaan pakko huutaa jonnekin, jäsentää ajatuksiaan. Tekstiä tulikin ulos tiiviiseen tahtiin ja kun paine ajan myötä helpotti, väheni neuroottinen pakottavuus motivaationa. Lisäksi olen kyseenalaistanut, missä määrin maailma kaipaa mielipidettäni yhtään mihinkään. Alkajaisiksi ajattelin, että totta kai juuri minun on saatava sanottavani ulos. Tällä hetkellä tuntuu, että tiedän ja ymmärrän vähemmän kuin aloittaessani. Kenties se parikymppisen miehen hybris alkaa väistyä.
Lisäksi on ollut tiettyä kyllästymistä politiikkaan ja yhteisuntaan yleisesti. Kaikki nämä tekijät ovat syitä sille, miksi kirjoittamiseni ovat jääneet jokseenkin taka-alalle viime aikoina; tilannetta voi ajatella eräänlaisena paussina. Olen kuitenkin päivittänyt blogia, koska haluan pitää tämän aktiivisena kommenttienkin tähden. Mutta: sanottavaa ON. Tavoitteenani ON kirjoittaa tänne jatkossakin, kunhan vire palaa.
Jaan kokemuksesi myös siitä, ettei samaa vanhaa päivittelyä siitä taikka tästä epäkohdasta jaksa useinkaan lukea. Siksi sitä keskittyy toisenlaisiin blogeihin tai ei lue blogeja ollenkaan. Toisaalta en koe tilannetta epätoivoiseksi; se on mikä on, mutta tappelu jatkuu. Elinaikanamme emme välttämättä radikaaleja muutoksia näe, mutta parhaamme on yritettävä.
Olen lähes lopettanut Ylilaudankin lukemisen, koska sieltä ei enää saa mitään piristystä, vaan pelkkää puna- ja mustapilleriä ja demoralisointia.
Ylilautaa nyt ei pidäkään varsinaisesti lukea. Koko sivusto on kuvalauta, joka soveltuu parhaiten meemikuvien kalasteluun.
Näillä saatesanoilla totean että tämä on hyvä blogi, ja aion jatkaa blogisi lukemista ja kommentoimista jatkossakin.
Kiitän tästä!
Itselleni mieluisinta antia tässä blogissa ovat olleet elokuviin, tv-sarjoihin ja taiteeseen ylipäätään liittyvät kirjoitukset. Näkökulmat ovat olleet kiintoisia. Niihin minulla saattaa olla myös jopa jotakin järkevää kommentoitavaa, kun perehtyneisyyttä aiheeseen on enemmän kuin esim. (meta)politiikkaan, jota ymmärrän lähinnä pintatasolla.
Jos sellaista settiä on jossain vaiheessa tulossa lisää, niin mahtava juttu!
Eipä kakkapostaamisessa ja tyttökuvissakaan sinänsä mitään vikaa. Aku-väännökset on parhaimmillaan neroutta ja mikäs kaunokaisia katsellessa.
Iltaa Tapsa.
Mukava kuulla, että taidepohdinnatkin maistuvat. Niitä on ilman muuta tiedossa lisää, kyllä täältä pesee!
Aku-väännökset on parhaimmillaan neroutta
Aku on onnistuneesti astunut meemiaikaan.
Parempi on vaan ptää joskus vaikka pitempi tauko kuin väenväkisin vääntää juttua ...
-jpt-
Toki. Eipä tosin näitä shitpostailuja tarvitse sen kummemmin vääntää :D
Lähetä kommentti