perjantai 31. elokuuta 2018

Fantasia uudesta Lännestä

Koska en ole poliitikko, en ole koskaan jäsennellyt poliittisia tavoitteitani tarkasti. Tuskin sitä tulen tekemäänkään, olen liian ailahtelevainen ihminen. Aion kuitenkin kirjoittaa ylös mitä kaikkea korjaisin, jos voisin tältä istumalta. Kyseessä ei ole realistinen visio vaan fantasia. Kyseessä ei ole myöskään paratiisikuvaus vaan poliitttinen kuvaus. Yksityiskohdat ovat neuvoteltavissa. Mitä siis sylki suuhun tuo?

-Maahan julistetaan poikkeustila ja väliaikainen sotilashallinto. Kaikki poliitikot viimeisen 30 vuoden ajalta poislukien Jussi Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen suljetaan loppuiäkseen vankilaan.

-Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät, RKP sekä Vasemmistoliitto julistetaan rikollisjärjestöiksi.

-Julkisesti tunnustautuvat vasemmistolaiset kieritetään tervassa ja höyhenissä.

-Timo Soini uuvatteineen määrätään syömään päällystakkinsa.

-Kristinusko institutionalisoidaan. Ei-kristittyjä ei oteta valtion virkoihin, eikä yksikään uusi puolue voi operoida kristillisen kehyksen ulkopuolella. Yksilötasolla säilyy omantunnonvapaus.

-Ei-valkoisten heivaaminen sinne, missä pippuri kasvaa. Heivataanko 90- vai 95 %, siitä VOIDAAN keskustella.

-Kehitysapu kymmenkertaistetaan.

-Rajat kiinni. Pakolaisuus ja maahanmuutto minimiin.

-Edellytys kansalaisuuden saamiseksi ei enää ole viisi vuotta vaan viisi sukupolvea.

-Kaksoiskansalaisuus lakkautetaan.

-Entiset valtionyhtiöt palautetaan valtiolle.

-Tuotanto vedetään Kiinasta ja kehitysmaista.

-Omavaraisuus maataloudessa niin pitkälle kuin on mahdollista.

-Abortti kielletään paitsi terveyttä uhkaavissa tapauksissa.

-Elinkautisesta tulee elinkautinen.

-Suojeluskunnat ja Lotta Svärd palautetaan.

-Suomi hankkii ydinaseen.

-EU hajotetaan.

-USA hajotetaan.

-Venäjä hajotetaan.

-Karjala, Salla ja Petsamo palautetaan.

-Etelä-Afrikka tyhjennetään valkoisista.

-Pakolaisvirran pysäyttämiseksi Libya miehitetään toistaiseksi.

-Juutalaiset heivataan Israeliin ja Israel miehitetään.

-Konstantinopoli vallataan takaisin.

-Moderni arkkitehtuuri raivataan pois ja tilalle rakennetaan sitä, mihin jäätiin ennen modernismia.

-Inkvisitio perustetaan uudelleen ja katolinen kirkko puhdistetaan pedofiileista ja homoseksuaaleista.

-Lihateollisuus ajetaan alas, vähemmälläkin makkaralla pärjää.

-Naisten määrää työelämässä vähennetään tuntuvasti. Näin saadaan miehille tekemistä kodin ulkopuolella ja naisille kodin piirissä.

-Naiset ulos armeijasta.

-Luostarilaitoksen kunnianpalautus. Löytyypähän ylijäämämiehille ja -naisille sijoituspaikka.

-Eero Paloheimolle annetaan valtuudet tehdä Suomesta ekologisempi.

-Kulttuurin määrärahat kymmenkertaistetaan.

-J.R.R. Tolkien kanonisoidaan pyhimykseksi.

7 kommenttia:

Iisakki kirjoitti...

No, sentään modernin arkkitehtuurin pois raivaamiseen ja nykymuotoisen lihateollisuuden alasajoon voin yhtyä.

Mutta sulla ei siis esim. ole ongelmaa suomenruotsalaisten ja ruotsin kielen kanssa, tai siitä ei ainakaan kirjattu mitään tähän fantasiaan.

Ja jos nyt ihan huvin vuoksi vähän problematisoidaan, niin missä edes hieman tarkemmin menee valkoisuuden raja? Ja ovatko esim Suomessa asuvat. ryssät, virolaiset, puolalaiset, serbit ja kroatit jollain tasolla suht jees?

Lisäksi olen sitä mieltä, että kansallissosialismi on oikeasti aika hyvä termi kuvaamaan monia tätä vähän maltillisempiakin nationalististaantumuksellisia fantasioita. Vittu, natseja voi syyttää siitäkin, ettei sanaa kansallissosialismi voi enää helposti käyttää sellaisissakaan yhteyksissä, joihin se varsin hyvin sopisi.

Lauri Stark kirjoitti...

Hyvää iltaa Iisakki ja kiitoksia kommentistasi.

Mutta sulla ei siis esim. ole ongelmaa suomenruotsalaisten ja ruotsin kielen kanssa, tai siitä ei ainakaan kirjattu mitään tähän fantasiaan.

Noo, tässä oli hieman huumoriakin mukana eikä tämä ole kaikenkattava lista. Kirjoitin tätä sen mukaan, mitä sylki suuhun toi.

Minulla ei ole mielipidettä siitä, onko suomenruotsalaisten asema ongelma. Kielikysymys on taas jokseenkni triviaali, vaikka kyllä pakkoruotsista luopuakin voidaan.

missä edes hieman tarkemmin menee valkoisuuden raja? Ja ovatko esim Suomessa asuvat. ryssät, virolaiset, puolalaiset, serbit ja kroatit jollain tasolla suht jees?

Eksaktia rajaa ei voida vetää. Valkoisia ovat eurooppalaiset populaatiot Euroopassa ja muualla maailmassa. Missä menee sitten raja vaikkapa tummimpien eteläeurooppalaisten ja vaaleimpien pohjoisafrikkalaisten välillä tai onko mulatti musta vai valkoinen, ne ovat harmaan alueen kysymyksiä. Muualta Euroopasta tulleet maahanmuuttajat ovat lähtökohtaisesti tervetulleempia, mutta poliittisista syistä on venäläisiin suhtauduttava epäilyksellä.

Lisäksi olen sitä mieltä, että kansallissosialismi on oikeasti aika hyvä termi kuvaamaan monia tätä vähän maltillisempiakin nationalististaantumuksellisia fantasioita.

Ymmärrän pointtisi, vaikka en pidä itseäni kansallissosialistina sanan perinteisessä tai laajennetussakaan mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on paljonkin huomautettavaa tähän ohjelmaan:

- Sotilashallinto voisi olla hyvä, mutta miten voimme olla varmoja, että kenraaleihin voi luottaa? Vähintään heidän yläpuolelleen on perustettava älymystösenaatti, jonka elinikäisiksi jäseniksi nimitetään Jussi Halla-aho, Timo Vihavainen, Timo Hännikäinen, Jukka Aakula sekä tietenkin minä. Lisäksi Perussuomalaisissa on paljon tyyppejä, jotka eivät ansaitse joutua telkien taakse.
- Myös RKP on kriminalisoitava. Ja tietenkin myös Sininen tulevaisuus. Sen edustajathan asettivat oman lyhyen tähtäimen poliittisen uransa kansakunnan edun edelle.
- Julkivasemmistolaisten nöyryyttäminen ei johda mihinkään. Parempi lähettää heidät Kainuun korpiin pakkotyö- ja aivopesuleireille.
- Timo Soinista on tehtävä valtion virallinen pelle. Hänen tehtävänsä on keksiä pilkallisia sutkauksia omasta poliittisesta urastaan. Lisäksi hän saa paastota puolet painostaan pois.
- Kristinuskon institutionalisoimisessa on oltava tarkkana. Monet kirkkokunnat ovat jääneet kulttuurimarxilaisten soluttamiksi ja niistä on tullut sosiaalidemokraattisia propagandatoimistoja. Parempi olisi tehdä uusi uskonpuhdistus ja perustaa kirkolle vastaava älymystösenaatti kuin sotilashallinnolle. Sen jäseniksi voitaisiin kutsua amisseja, vanhauskoisia, katolisia munkkeja ja ehkä orientaaliortodoksisia hengenmiehiä, jotka tietävät millaista on elää muslimien ikeen alla.
- Ei-valkoisten heivaamisessa ei voi tyytyä 90-95 prosenttiin. Kaikista on päästävä eroon. Ehkä joillekin puolimulateille voidaan olla armeliaita, mutta ainakin heidät on sterilisoitava.
- Kehitysavun ehdoksi on asetettava yhden lapsen politiikka.
- Etelä-Afrikka on päinvastoin tyhjennettävä mustista, ainakin sen eteläosat. Ne olivat asumatonta seutua silloin, kun eurooppalaiset sinne ensi kerran tulivat. Buurit ovat sen oikeita alkuasukkaita.
- Naiset päinvastoin kaikki armeijaan. Mikään ei ole parempi tapa opettaa heille jotain elämän ikävistä realiteeteista, kuten siitä, että maailma on täynnä ihmisiä, joita ei pidä kohdella lempeydellä vaan luodeilla.
- Kulttuurimäärärahojen lisäys on OK, mutta lisäksi tarvitaan estetiikan palautusta. Taiteilijan moderni itseilmaisu hiiteen ja akateeminen taide taas kunniaan!
- Missä on vaatimus kuolemantuomion palauttamisesta?! Entä eugeniikka?
- Täysien kansalaisoikeuksien saamisen ehtona on oltava kansalaisvelvollisuuksien suorittaminen. Ihmisoikeuksien julistus (joka on remontoitava konservatiivisen arvomaailman mukaiseksi) tarvitsee rinnalleen ihmisvelvollisuuksien julistuksen.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Ano.

Sotilashallinto voisi olla hyvä, mutta miten voimme olla varmoja, että kenraaleihin voi luottaa?[...]Lisäksi Perussuomalaisissa on paljon tyyppejä, jotka eivät ansaitse joutua telkien taakse.

Yksityiskohdista voidaan neuvotella.

Myös RKP on kriminalisoitava. Ja tietenkin myös Sininen tulevaisuus.

Niin joo, RKP kans. Uuvatit on taasen lähinnä vitsi.

Timo Soinista on tehtävä valtion virallinen pelle. Hänen tehtävänsä on keksiä pilkallisia sutkauksia omasta poliittisesta urastaan. Lisäksi hän saa paastota puolet painostaan pois.

Tämä voisi olla hyvä lisäys päällystakin syömiseen.

Kristinuskon institutionalisoimisessa on oltava tarkkana.

Siksi tarvitaankin uusi inkvisitio puhdistamaan kirkko mädännäisyydestä.

Ei-valkoisten heivaamisessa ei voi tyytyä 90-95 prosenttiin. Kaikista on päästävä eroon.

Siitä VOIDAAN keskustella. Uskon kuitenkin, että tänne mahtuu kunhan vähemmistöt ovat kyllin pieniä.

Kehitysavun ehdoksi on asetettava yhden lapsen politiikka.

En usko yhden lapsen politiikkaan. Kehitysavun luonnetta olisi muutettava, että se keskitettäisiin koulutukseen ja ympäristönsuojeluun (aavikoiden metsittäminen yms). Jos sekään ei toimi, voidaan hommasta luopua.

Etelä-Afrikka on päinvastoin tyhjennettävä mustista, ainakin sen eteläosat.

Liian myöhäistä, liian tuskallista. Helpompaa on korjata valkoisten luut sieltä pois.

Naiset päinvastoin kaikki armeijaan.

Plääh.

Kulttuurimäärärahojen lisäys on OK, mutta lisäksi tarvitaan estetiikan palautusta.

Kannatan ilmaisunvapautta, mutta toisaalta varojen käyttöä voidaan valvoa.

Missä on vaatimus kuolemantuomion palauttamisesta?! Entä eugeniikka?

Olen skeptinen kuolemanrangaistuksen suhteen ja eugeniikkaa pidän barbaarisena.

Täysien kansalaisoikeuksien saamisen ehtona on oltava kansalaisvelvollisuuksien suorittaminen.

Kannatetaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Täällä oli monta hyvää teesiä, mutta jotain korjattavaa.

"Maahan julistetaan poikkeustila ja väliaikainen sotilashallinto. Kaikki poliitikot viimeisen 30 vuoden ajalta poislukien ..."
Perussuomalaisissa on lukuisia muitakin hyviä kansan ja valtakunnan asiaa ajavia, kuten kaikin puolin haltiatarmainen Laura Huhtasaari.

"Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät sekä Vasemmistoliitto julistetaan rikollisjärjestöiksi."
Aamen.
"Julkisesti tunnustautuvat vasemmistolaiset kieritetään tervassa..."
Parempi karkottaa, elleivät tee julkista katumusharjoitusta ja toimi jatkossa sen mukaisesti.
"Timo Soini uuvatteineen määrätään syömään päällystakkinsa."
Katso edellinen.

"Kristinusko institutionalisoidaan.
Hyväksyttäköön.

"Ei-valkoisten heivaaminen..."
Keskustellaan.
"Kehitysapu kymmenkertaistetaan."
Ei vaan lopetetaan.
"Rajat kiinni. Pakolaisuus ja maahanmuutto minimiin."
Ne loppuvat, kun aletaan soveltaa niitä olemassaolevia kansainvälisiä sopimuksia, eikä poliittisen eliittimme itse keksimiä.

"Edellytys kansalaisuuden saamiseksi ei enää ole viisi vuotta vaan viisi sukupolvea."
Aamen.
"Kaksoiskansalaisuus lakkautetaan."
Aamen.
"Entiset valtionyhtiöt palautetaan valtiolle."
Aamen.
"Tuotanto vedetään Kiinasta ja kehitysmaista."
Aamen.
"Omavaraisuus maataloudessa niin pitkälle kuin on mahdollista."
Aamen.

"Abortti kielletään paitsi terveyttä uhkaavissa tapauksissa."
Ehkä harkinnanvaraa?
"Elinkautisesta tulee elinkautinen."
Sehän on. Siitä voi 12 vuoden jälkeen hakea armahdusta presidentiltä tai ehdonalaista vapautta Helsingin hovioikeudelta.
Minun oikeustajuni mukaan olisi lusittava vähintään 25 vuotta, ja sen jälkeen vakuutettava poliisin, vankeinhoitolaitoksen, oikeuspsykiatrian ja sosiaalihuollon edustajien lautakunnan kuulustelu ehdonalaisuuden edellytyksistä.
Koetusaika olisi sitten koko loppuelämä:
jos syyllistyisi rikokseen, josta häkki heiluu, jutellaan uudestaan 25 vuoden kuluttua.

"Suojeluskunnat ja Lotta Svärd palautetaan."
Aamen.
"Suomi hankkii ydinaseen."
Aamen.
"EU hajotetaan."
Aamen.
"USA hajotetaan."
Ei, vaan vahvistetaan ja keskitetään olemaan länsimaiden johtava valtio.
"Venäjä hajotetaan."
Aamen.
"Karjala, Salla ja Petsamo palautetaan."
Edellämainittu toteuduttua itäraja kulkee Vienan lahdesta Laatokkaan ja sieltä Nevan kautta Suomenlahteen.
"Etelä-Afrikka tyhjennetään valkoisista."
Miksi?
"Pakolaisvirran pysäyttämiseksi Libya miehitetään toistaiseksi."
Aamen.

"Juutalaiset heivataan Israeliin ja Israel miehitetään."
Väärin! Israelia on tuettava kaikin voimin sen taistelussa islamia vastaan.
"Konstantinopoli vallataan takaisin."
Aamen.

"Moderni arkkitehtuuri raivataan pois ja tilalle rakennetaan sitä, mihin jäätiin ennen modernismia."
Aamen.
"Inkvisitio perustetaan uudelleen ja katolinen kirkko puhdistetaan pedofiileista ja homoseksuaaleista."
Aamen.

"Lihateollisuus ajetaan alas..."
Jos ei kuiten.
"Naisten määrää työelämässä vähennetään..."
Naisia onkin vähän työelämässä: useimmat ovat valtion ja kuntien palkansaajia, joita onkin liikaa.

"Naiset ulos armeijasta."
Aamen.
"Luostarilaitoksen kunnianpalautus"
Yhdistetään edelliseen:
tehdään luostarilaitoksesta sekä lastensuojelusta yhteisaitos, jossa perheettömistä lapsista ja nuorista koulutetaan soturimunkkeja ja heidän huollostaan vastaavia soturinunnia taistelemaan islamia vastaan.
Deus vult!

"Eero Paloheimolle annetaan valtuudet tehdä Suomesta ekologisempi."
Ehkä.
"Kulttuurin määrärahat kymmenkertaistetaan."
Kyllä - nimittäin suomalaiskansallisen kulttuurin!

"J.R.R. Tolkien kanonisoidaan pyhimykseksi."
Tolkien on nero, mutta kanonisointi taitaa mennä tuonne paavin toimivallan puolelle?

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Qroquius ja oikein hyvää iltaa.

Perussuomalaisissa on lukuisia muitakin hyviä kansan ja valtakunnan asiaa ajavia, kuten kaikin puolin haltiatarmainen Laura Huhtasaari.

No, onhan persuissa muitakin hyviä tyyppejä ja niin on muissakin puolueissa. Liioitellussa ehdotuksessa pointti on lähinnä siinä, etten luota poliittiseen systeemiimme kokonaisuudessaan; uutta verta kaivattaisiin.

Parempi karkottaa, elleivät tee julkista katumusharjoitusta ja toimi jatkossa sen mukaisesti.

Maastakarkoitus on toki vanha keino, mutta tuskin tarpeen ellei syntilistalla ole erityisen kovaa mädätystä.

"Kehitysapu kymmenkertaistetaan."
Ei vaan lopetetaan.


Jos kehitysavun saisi toimimaan väestönkasvua hillitsevästi (kuten naisten koulutuksen kautta), se vähentäisi muuttopainetta. Siis jos.

Ehkä harkinnanvaraa?

Mahdollisesti. Raiskaus/insesti on semmoinen alue esimerkiksi, että olisi melkoinen asia vaatia naista synnyttämään lapsi raiskaajalleen. Toisaalta, onko lapsi isänsä rikokseen syyllinen? Vaikea kysymys.

"Elinkautisesta tulee elinkautinen."
Sehän on.


Meinasinkin, että sitä pidennettäisiin tuntuvasti. Ehkä jopa loppuelämän pituiseksi tietyissä tapauksissa.

"Suomi hankkii ydinaseen."
Aamen.


Tämä oli ehkä hieman kieli poskessa. Tarvitseeko Suomi todella ydinaseen? Fantasian tasolla sinänsä hauska ajatus.

"Etelä-Afrikka tyhjennetään valkoisista."
Miksi?


Liikaa mustia. Ei siitä manosasta saa valkoista paitsi silmittömällä väkivallalla. Joskus pitää tajuta luovuttaa.

"Juutalaiset heivataan Israeliin ja Israel miehitetään."
Väärin! Israelia on tuettava kaikin voimin sen taistelussa islamia vastaan.


Ei tarvitse erillistä tukea sen jälkeen, kun on pyhä maa kristittyjen komennossa! Mutta vakavasti puhuen, milläpä lihaksilla Eurooppa miehittäisi ydinasevaltion? Että joo, strategisena kumppanina Israel voi kaiketi säilyä.

"Lihateollisuus ajetaan alas..."
Jos ei kuiten.


Ehkä pitää kirjoittaa aiheesta oma postauksensa. Sitä en meinaa, että lihantuotanto tai -syönti tulisi sinällään lopettaa. Meinaan vain, että lihaa tuotetaan liikaa ja niin ympäristön kuin eläinten kohtuuttomalla kustannuksella.

"Naisten määrää työelämässä vähennetään..."
Naisia onkin vähän työelämässä: useimmat ovat valtion ja kuntien palkansaajia, joita onkin liikaa.


Näin taitaa olla. En tiedä, olisiko idea todella toteuttamiskelpoinen.

tehdään luostarilaitoksesta sekä lastensuojelusta yhteisaitos, jossa perheettömistä lapsista ja nuorista koulutetaan soturimunkkeja ja heidän huollostaan vastaavia soturinunnia taistelemaan islamia vastaan.

Luostarilaitoksen pääasiallinen tehtävä ei voi olla sotiminen, mutta kenties temppeliherrat voidaan palauttaa yhdeksi sääntökunnaksi.

Tolkien on nero, mutta kanonisointi taitaa mennä tuonne paavin toimivallan puolelle?

Kunhan uusi ja kunnollinen paavi on valittu, on se vain ajan kysymys!

Lauri Stark kirjoitti...

"USA hajotetaan."
Ei, vaan vahvistetaan ja keskitetään olemaan länsimaiden johtava valtio.


Ai niin, tämä jäi. Uskomukseni siis on, että USA on demografisesti kestämättömällä pohjalla lepäävä imperiumi. Kuten imperiumit yleensä, ne lopulta hajoavat useammiksi valtioiksi. Jos reagoidaan ajoisa, voidaan viipalointi suorittaa rauhanomaisesti. Siitä, miten rajat muodostuisivat, minulla ei ole juuri hajua. Etniset jakolinjat tulisivat kuitenkin näyttelemään merkittävää osaa.