keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Joka pojan unelma



”Naisohjaaja sai ehdollista vankeutta 15-vuotiaan pojan hyväksikäytöstä”, sanoo Helsingin sanomat. Vai niin, tuumailen minä. Varmaan ihan oikea tuomio, nainen oletettavasti nöyryytti poikaa seksuaalisesti ja teki väkivaltaa. Ei, hetkinen: Asia oli edennyt suuteluun ja sukupuolielinten kosketteluun. Nainen oli myös antanut pojalle suuseksiä. Palkkioksi poika oli saanut pari lahjaa. Hän oli myös päässyt käymään Facebookissa ja saanut polttaa tupakan. Olisi pitänyt arvata, tämä on taas niin tätä.

Samaan aikaan, kun oikeuslaitoksemme antaa raiskaajille paljousalennusta, se tuomitsee ihmisiä turhasta. Jokainen mies ymmärtää, ettei mitään vahinkoa tapahtunut. Päinvastoin, tällaisesta pojat unelmoivat. Jos siltä mustahiuksiselta koulukuraattorilta koulussani olisi saanut tissiä ja tussua, olisi terapiaan ollut poikia jonoksi asti. Psyykkinen kehitykseni ei olisi häiriintynyt kauniiden naisopettajien reisiä nuollessa, vain joku patologisen ujo ja estynyt hiiri saattaisi olla hieman hämillään. Sehän vasta terapiaa olisi ollutkin, joten miksei kouluissamme jo tarjota pojille pillua? Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei siis voida rikoksesta puhua. Huomautan että seksuaalinen väkivalta on asia erikseen ja vain mielenvikainen pitää suutelemista sellaisena.

Kyseenalaista tapauksessa on ainoastaan pojan asema lastensuojelun alaisena. Ohjaajien ei pidä olla heidän kanssaan seksuaalisesti kanssakäymisissä, mitä ei tarvinne erikseen perustella. Mutta eikö sakko olisi riittänyt? Niin sanottu uhri ei ollut kehitysvammainen tai arvostelukyvytön, lähinnä tulee kuva hunningolla olevasta pojankoltiaisesta. Itse antaisin tällaisesta vain pientä päiväsakkoa ja senkin vain periaatteesta muistuttamaan, ettei moinen käytös ole ohjaajalle sopivaa. Siispä ne kommentoijat, jotka uutisessa huomauttavat tuomion vähäisyydestä tai kaksoisstandardeista, ovat väärässä. On eri asia aikuisen miehen kopeloida teini-ikäistä tyttöä kuin aikuisen naisen teinipoikaa. Tässä mitataankin, kuinka hyvin kyetään pitämään kiinni poliittisesti korrektista väittämästä, jonka mukaan sukupuolet ovat samanlaisia. Todellisuudessa sukupuolet ovat yö ja päivä, suhde maailmaan on erilainen. Jos mies onkin yleensä väkivallan uhrina, on nainen useammin seksuaalisen väkivallan uhrina. Naisia viedään, heidät otetaan; koko seksin akti on jotain, jossa nainen on hetken aikaa miehen armoilla. Syyttä suotta ei kullekin muodostu omanlaistaan kuvaa prosessiin. Siksi poikaa, joka omasta tahdostaan on mukana, on mahdotonta nähdä uhrina. Siksi tyttö, joka kenties olisikin ollut aloitteellinen, nähdään uhrina. On miehen osa hillitä itseään, sillä heillä on tässä asiassa voima ja valta. Naisella on aina enemmän hävittävää, oli hän sitten teini taikka aikuinen.

On pojalle ainutlaatuista herkkua päästä kauniin naisopettajan hellään huomaan. On sen sijaan normimeininkiä, että teinitytöt saavat epämieluista huomiota jopa keski-ikäisiltä äijänkäppyröiltä. Ensin mainittujen tapausten tulisi siis antaa valua armollisesti läpi oikeuden sormien, ketä kiinnostaa?
 

16 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...

jahas. Ah, herätit nyt milfihtäviä muistoja ja fantasioita teini-iästä 90-luvulta; meitä vain hieman vanhempi kuvaamataidonopettaja pukeutui mustaan nahkaan, ja muut opettajat pitivät häntä vähän ulkopuolisena. Muistan ne kiiltävät, istuvat ja figuuria hyväilevät tekonahkahousut ja mustan korppitukan.. Kuvaamataitoni oli 9. joskus 10, kun tarpeeksi hyväilin taidetta tai jotain meatbullettia. Tiedä häntää että mikäs.
Sain hänestä vaikutteita niin taiteessa kuin pukeutumisessa. Tekonahka, tuo aliarvostettu seksi-look-nahka-muovi, jopa rock n rollin saralla. pornotähdille, homoille ja soittajille.

Lauri Stark kirjoitti...

Oikein hyvää iltaa Feyris.

Tekonahka on joissain paikoissa aikas hyvä, kuten tässä.

Meillä ei muuten kuviksenmaikka intohimoja herättänyt, vaan korppitukkainen ja isotissinen fysiikanmaikka. Ja kun oli hän paksuna, paksuuntuivat myös ryntäät ihan mukavasti...

Feyris Nyannyan kirjoitti...

Michelle Pfeiffer oli SE kissanainen, toisin kuin se joku turha nigger, olet aivan oikeassa.
Tuo leffa tuli samaan aikaan kun löysin fantasioistani opettajattareni, ja tekonahan. Siinä oli hyvin irstas pyhä kolminaisuus muna kädessä ihmetellä että mitäs nyt.

Fyysikanmaikkas kuulostaa siltä että se keitteli himokkaille nuorille hoidokeilleen lemmenjuomia. Ehkä se oli jonkinnäkönen noitajutku.

Lauri Stark kirjoitti...

Se niggerhän on itse asiassa varsin hyvännäköinen. Leffa taas on ilmeisesti niin umpisurkea, ettei kannata vaivautua edes katsomaan.

Anonyymi kirjoitti...

07-08 kuviksensijainen lukiossa. Joka ilta lensi häntä miettiessä.

Lauri Stark kirjoitti...

Jaahas, jo toisella unelmien kuviksenmaikka. Omassa lukiossani hehkein yksilö oli terveystiedonopettaja.

Anonyymi kirjoitti...

Normaalin maalaisjärjen mukaan puukotustuomion olisi täytynyt paremminkin koventaa raiskaustuomiota, jotta tämä yhteiskunnalle vaarallinen sosiopaatti pysyisi mahdollisimman kauan telkien takana miettimässä sitä, mitä tuli oikeastaan tehdyksi.
Kyllä tässä usko suomalaiseen oikeusjärjestelmään karisee. En ihmettele, jos jotkut keksivät tässä tilanteessa alkaa soveltaa omankädenoikeutta mv-lehdessä on kuvakin jo julkaistu.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvisope oli nuorin ja kaunein opettajakunnasta. Sekin johti ajatuksia, että kuviksessa näytettiin tunneilla paljon alastonkuvia. Tällä opettajalla oli pienet mutta terhakkaat rinnat, joita tuijotettiin aina kun kehdattiin.

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Anonyymi tai nyymit, tuliko kommentit yhdet suusta?

1. kommentti: näin on marjat. Henkilöön kohdistuvista rikoksista tulee muutenkin johdonmukaisesti lieviä tuomioita, kun taas talous- ja huumausainerikoksista rosahtaa yleensä iso kakku. Kertoo selvää kieltään siitä, missä oikeuslaitoksen prioriteetit ovat.

2. kommentti: kuvailemasi tisssit ovat sellaisia, joista itsekin pidän isoja lolloja enemmän. Ei niin, että jälkimmäisissä vikaa olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Eri anonyymit ollaan, mutta tulipa mukavat muistot mieleen tästä keskustelusta fantasioita hänestä ja sellaista... Mietin, mahtoiko tämä kuviksenopettajamme tajuta mitä ajattelimme. En varmasti ollut ainoa.

En kehtaa enää ottaa itselleni nimimerkkiä näiden paljastusten jälkeen.

Lauri Stark kirjoitti...

Eihän tuossa mitään kunnon paljastuksia edes ollut, vähän ryhtiä nyt hei!

Anonyymi kirjoitti...

jotenkin aloin pelkäämään että tunnistetaan. Vaikken tosiaan kertonut edes niitä fantasioita. Ei kai tämä mikään pornoblogi olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas teillä muilla käynyt hyvä tuuri noiden naisopettajien suhteen, 80-luvun yläasteella ne naisopettajat olivat järjestään yli 5-kymppisiä. Ehkä jotkut mature-fetissistä tykkäävät pojat olisivat voineet kokeilla, mutta he olivat meikäläisen mielestä ylittäneet sen kriittisen iän, ettei heistä ollut enää seksifantasioideni kohteeksi. Ainoat valopilkut olivat ne kerrat kun oli jossain aineessa nuori nainen sijaisopettajana. Taisi tuo opettajasukupolvi sitten tosiaankin vaihtua 90-luvulle tultaessa? Lukio-opettajatkin kuuluivat samaan kastiin, poisluettuna tyttöjen (tai pitäisikö sanoa nuorten neitien?) liikunnanopettaja.

Mitä tuota Stadin Pravdan juttua luin, niin ensimmäisenä tuli mieleen, jotta miten tuo lemmenpari on jäänyt kiinni? Jos olisin ollut tuon pojan asemassa, olisin pitänyt visusti suuni kiinni ja nauttinut sekä "terapiasta" että "koulutuksesta". Tuossahan oppii tärkeitä taitoja ja tietoja naisten suhteen. Itsellä kokemuksia nuorena 2-kymppisenä kloppina 45-vuotiaasta eronneesta naisesta ja hänen antamista "kyydeistä", enkä mitenkään voi valittaa asiasta.

Hän ainakin suhtautui asiallisesti suht'koht kokemattomaan nuoreen mieheen, ja muutenkin hän oli pitänyt itsestänsä hyvää huolta, niin hän näytti ikäistänsä nuoremmalta. Hänen opettamista taidoista on sitten ollut hyötyä myöhemmissä naissuhteissani.

Ja mitä noihin Ameriikan ihmemaan keisseihin tulee, niin onhan toi nyt kohtuutonta räpätä jotain 30 vuoden linnatuomiota siitä, että sekstailee alaikäisen nuoren miehen kanssa, joka taatusti tietää missä mennään?! Noita tapauksia löytyy aika useasti USA:sta, ja monissa tapauksissa jämähtäminen johtuu jostain FB-päivityksistä tai sitten vain yksinkertaisesti leuhkitaan kavereille. Näissä jutuissa kun pitäisi olla 100%:n luottamus siihen ettei toinen lörpöttele asiasta, vaikka kuinka hyvältä tuntuisikin.

Ja mitä nyt mietin itseäni, näin yli 4-kymppisenä wanhana äijänä, olisin "hieman" hämmästynyt jos joku 2-kymppinen nuori nainen osoittaisi jotain kiinnostuksen merkkejä jostain intiimistä kanssakäymisestä. Lähtisinkö edes mukaan leikkiin? Heh, kun noita nykynuorison juttuja kuuntelee, niin se RM:n eräässä bloggauksessa mainitsema kommunikaatioväli taitaisi vaan olla liian iso, ettei petileikeistä taitaisi tulla mitään? 3-kymppinen onkin sitten jo eri juttu...

- Soomepois Eestist -

P.S. oli mielenkiintoinen bloggaus

Lauri Stark kirjoitti...

Hyvää Iltaa Soomepois ja kiitoksia kommentista.

Onpas teillä muilla käynyt hyvä tuuri noiden naisopettajien suhteen

No joo, sanotaanko nyt kuitenkin, että erityisen hyvännäköiset tapaukset olivat poikkeuksia.

Mitä tuota Stadin Pravdan juttua luin, niin ensimmäisenä tuli mieleen, jotta miten tuo lemmenpari on jäänyt kiinni?

Voihan olla, että poika ihan vittumaisuuttaan kertoi asiasta julkisesti. Ehkä he jäivät rysän päältä kiinni. Vaikeahan tässä ummikona on mitään totuutta arvailla.

Mitä noihin Amerikan sekoiluihin tulee, niitä ei enää jaksa ihmetellä. Voin ymmärtää argumentit siitä, ettei opettajan sekstailu oppilaiden kanssa ole suotavaa, mutta ketä tällaiset rangaistukset palvelevat? Parhaassa iässä oleva ja todennäköisesti ammattitaitoinen nainen pistetään vuosikymmeniksi poseen, eli elämä on käytännössä siinä.

Anonyymi kirjoitti...

Ameriikan touhuista muistui mieleeni parit artikkelit RoK:n saitilta, jotka sopinevat teemaan:

6 syytä miksi sinun ei kannata deittailla opettajien kanssa, kyseessä siis aikuisia miehiä koskeva juttu, ei teinejä. Kohdat 3,4 ja 6 tekevät kyllä mietteliääksi. Tosin, jos teini-ikäisenä olisin joutunut kohdassa 6 olevien naisopettajien viettelemäksi, enpä olisi asiasta valittanut/leuhkinut.

Kuinka tulla julkkikseksi kun makaa alaikäisen pojan kanssa, otsikko noin vapaasti suomennettuna. Aikas nuori poika ollut kyseessä ja naisope tuli sitten seksileikeistä raskaaksi. Halusin ottaa tämän keissin siksi esiin, että tässä tulee yhteiskunnan (ja varsinkin feministien) kaksoisstandardit erittäin hyvin esiin.

Kuvitellaanpa tilanne toisin päin, nuori 12-15 vuotias neiti alkaa seksisuhteeseen miesopettajansa (esimerkin vuoksi 27 v.) kanssa. Jos tällainen tulisi julkisuuteen, niin voi sitä p*skamyrskyn määrää, mitä mies saisi niskaansa! Tuskin ainakaan pääsisi mihinkään TV-ohjelmaan kertomaan pari/seksisuhteestansa teini-ikäiseen nuoreen neitiin?

- Soomepois Eestist -

Lauri Stark kirjoitti...

Terve taas Soomepois.

Tuo opettajisa kertova juttu koskee lähinnä USA:ta, Suomessa en esimerkiksi usko heidän olevan juomareita. Yhtä stressaantuneita he kyllä lienevät, mikä johtunee riisutuista kurinpitovaltuuksista. Opettaja tarvitsee tietyn määrän auktoriteettia ja sitä omaamaton naisopettaja on pahiten helisemässä.

Halusin ottaa tämän keissin siksi esiin, että tässä tulee yhteiskunnan (ja varsinkin feministien) kaksoisstandardit erittäin hyvin esiin.

En ole sitä mieltä, että teinipojan sekstailu naisopettajan kanssa olisi raiskaus. Tuo 12-vuotiaan tapaus kyllä huitelee rajamailla, mutten usko kaksoisstandardeihin tässä. Miehet ja naiset ovat perustavalla lailla erilaisia, siihen tämä palautuu. Ei toki niin, että opettajien ja oppilaiden seksuaalinen kansssakäyminen olisi toivottavaa; varsinkin tuon tapauksen nainen oli erinomaisen vastuuton, kun sai itsensä vieläpä paksuksi.