tiistai 8. lokakuuta 2019

Pettymys valkokankaalla: Ad Astra (2019)

Päätin käydä elokuvissa parin vuoden tauon jälkeen. Valitessani sopivaa filmiä, tehosteet painavat vaakakupissa tavanomaista enemmän; kun pääsen näkemään jotain isolta kankaalta ja muhkealla äänentoistolla, miksi en ottaisi kaikkia tehoja irti? Olen muutenkin kaivannut jylhää avaruusscifiä, joten uskoin Ad Astran osuvan juuri tähän tarpeeseen.

Valitettavasti tarve jäi täyttymättä. Paras sana, millä voisin kuvailla kokemusta, on lattea. Elokuva kertakaikkiaan jätti kylmäksi, mikään siinä ei erityisesti noussut esiin. Se yhdistelee elementtejä useista genren teoksista, mutta ei saa otetta oikein mistään. Cinematografia on onnistunein elementti ja eittämättä kaunista, kuitenkin olen nähnyt aivan vastaavaa muuallakin. Konseptin tasolla tarina sisältää kutkuttavia teemoja, mutta ilmaisu jää vaisuksi. Näyttely on yhtä ja samaa nuottia riippumatta näyttelijästä, siis kovin väritöntä, mautonta ja hajutonta. Kaikesta puhisee esille taide-elokuvan syvä huokaus.

Ad Astra vie päähenkilönsä avaruuden armoille, kuitenkin aivan sama tehtiin paremmin elokuvassa Gravity (2013). Vaikea isäsuhde on koko tarinan ydin, mutta ei tavoita samanlaista tunnelatausta kuin vastaavalla teemalla loistanut Interstellar (2013). Katsojalle tehdään selväksi kuinka astronautintyö on maksanut päähenkilön perhe-elämän, mutta aihe jää ontoksi toisin kuin ihon alle mennneessä rainassa First Man (2018). Ohjaaja John Gray on epäonnistuneesti tavoitellut myös kubrickmaista tunnelmaa, kaikkinainen mielikuvitus ja scifi ovat tässä silkkaa rekvisiittaa toisin kuin Avaruuseikkailu 2001:ssä 

Lopputulos on siis vähän kaikkea ja ei mitään. Tarjolla oli Brad Pittin ja Tommy Lee Jonesin kaltaiset näyttelijät, joista ei kuitenkaan saatu juuri mitään irti. Kuten jo edellä huomautin, tarinan konsepti on hyvä: tarinat miehistä, jotka uhraavat läheisensä jahdatakseen suuruutta, ovat ajattomia. He etsivät jotain elämää mahtavampaa unohtaen tykkänään itse elämän. Miksi mennä tähtiin, jos on jätettävä kaikki - jopa oma ihmisyys - taakse? Isoja kysymyksiä, joiden parissa Ad Astra tyytyy lähinnä puhisemaan. Toteutus on yksinkertaisesti huonoa, tämä elokuva on tylsä.

Mikä oli se pettymys tarkalleen? Odotin jotain mysteerisempää, tahdoin ihmeen tuntua. En saanut mitään sellaista. Hampurilaisateria ystävieni kanssa sen sijaan täytti odotukseni ja myös vatsani.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan Kubrikin avaruuseikkailu 2001 on todella upea viellä 50v jälkeen,
Millanenhan olisi mahtanut tulla jos elokuva olisi vasta nyt tehty ?

-jpt-

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota.

Itse en erityisemmin edes pidä Kubrickin klassikosta, mutta onhan se kuitenkin ihan eri tavalla mieleenjäävä kuin tämä. Cinematografiansa puolestahan se on hämmästyttävän moderni elokuva, se oli aikaansa edellä. Kenties se ei olisi juuri erilainen, paitsi joidenkin tehosteidensa osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Kubrikin elokuvista Barry Lyndon oli ehkä parempi.
Yksi hyvä mustakomediaelokuva on Kellyn sankarit, jätkät lähtee varastaa rintamalinjojen takaa kultaa ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Japanilaista Scifiä, en teidä onko kovin laadukas, muttta onpahan vaihtelua jenkkirymistelyihin ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Siis uudestan jäi linkki :) https://www.youtube.com/watch?v=uaGUneEQABg

-jpt

Lauri Stark kirjoitti...

Tohtori Outolempi on suosikkini Kubrickin katalogista. Loppujen lopuksi kovin montaa en ole nähnyt, maintsemasi ovat näkemättä kuten myös sellaiset klassikot kuin Full Metal Jacket ja Kellopeliappelsiini.

Japanilaista Scifiä, en teidä onko kovin laadukas, muttta onpahan vaihtelua jenkkirymistelyihin ..

Ideana ainakin hauska, kenties pitää vilkaista.

Anonyymi kirjoitti...

Gravity oli yllättävän ok. Interstellar aikamoisen mahtipontinen tunteisiin vetoaja ja fysiikka päin helvettiä, mutta kerran katsottava. Vaikka asiaan kuuluu haukkua Balde Runnerin jatko-osaa, oli se parempi kuin odotin. Tarkovskit ovat sitten ihan oma juttunsa. Jaksan silti edelleen katsoa Solariksen.
Paras scifileffa? Jaa-a. 12-vuotiaana alkuperäinen Tähtien Sota (Ei Star Wars kuten nykyään) teki vaikutuksen :) Inception oli hyvä omalla tavallaan. Sarjoista mainittava Muuntohiili Netflixissä, onnistui ihan hyvin kirjan maailman kuvaamisessa. Pitääkin katsoa se uusiksi.
Ranskalaista Les Revenants ei moni tunne. Hieno, hieno sarja.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Anonyymi.

Blade Runner 2049 on näkemättä, mutta suunnitelmissa on saada se katsotuksi. Pakko sanoa, ettei alkuperäinen klassikko kuulu suosikkeihini, mutta kiinnostaa silti mitä ovat saaneet jatko-osassa aikaiseksi.

Sarjoista mainittava Muuntohiili Netflixissä, onnistui ihan hyvin kirjan maailman kuvaamisessa. Pitääkin katsoa se uusiksi.
Ranskalaista Les Revenants ei moni tunne. Hieno, hieno sarja.


Muuntohiileen en ole vaivautunut tutustumaan, nihilismi ei oikein vetoa. Mitä tuohon ranskalaiseen tekeleeseen tulee, niin ei sano minullekaan mitään. Pitänee siis ottaa selvää.