perjantai 1. marraskuuta 2024

Vuosikymmen Unilaaksossa

Perustin tämän blogin keväällä 2014 ja avasin yleisölle samana vuonna 1. marraskuuta. Tuntuu kummalta, että siitä on jo noin kauan. Vastahan aloin, öyhötin ja vihasin. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa, kovasti on maailma muuttunut ja kirjoittaja siinä samalla. Lähtökohdat olivat stereotyyppiset: Nuori vihainen mies, jolla on pakottava tarve avata suunsa ja huutaa. Pontevasti olen Unilaaksossa möykännyt ja kironnut, mutta tuon verbaalisen meuhkaamisen pääasiallisena polttoaineena palanut raivo on ehtynyt. Kokko roihusi hiillokseksi ja hiillos hiipui tuhkaksi. Ajoittain saattavat tuhkatkin kipunoida, mutta vain ohikiitävinä hetkinä.

Parikymppisenä olin ehdottoman vakuuttunut siitä, että maailman on kuultava mielipiteeni asiasta kuin asiasta. Kolmenkympin ylityttyä tuota hinkua on vähemmän, pikemminkin on päinvastainen halu sulkea suunsa. Tiedän ja ymmärrän vähemmän nyt kuin 10 vuotta sitten, ainakin luulen vähemmän. Ajatuksia on ja runsaasti, mutta tarvitseeko kenenkään todella kuulla niitä? Jos blogihistorian tahtoo nähdä sairauskertomuksena, kenties tehtävä on suoritettu: Syy siihen, miksi Unilaakson avasin, on poissa. Elämä on ollut viime vuodet vakaata, etten sanoisi jopa hetkittäisen erinomaista. Luovat ideat virtaavat paremmin kuin koskaan nuorempana. Maailmatilanne on mitä on, mutta mitäpä pieni ihminen on sitä liiaksi murehtimaan. Samat ärsykkeet, jotka ennen aiheuttivat liki hallitsematonta kiukkua, voin nyt ohittaa olankohautuksella.

Voisiko se olla: Olen kasvanut aikuiseksi? Mahdotonta. Nuori en ole enää, en vihainen ja hädin tuskin mieskään. Lapsenmielinen olen ja sellaisena pysyn. Vastaus siis lienee, että olen tullut vain vanhaksi. Eipä sitä enää yksinkertaisesti jaksa riehua ja voimansa kuluttaa mieluummin rakentaviin hommiin. Kuten pidempään laaksossani luuranneet ovat saattaneet havaita, on tämä paikka muuttunut esseemuotoisesta pohdiskelusta meemialustaksi. Olen jatkanut säännöllistä postaamista sillä ajatuksella, että pidän paikan aktiivisena kirjoitusinspiraatiota odotellessa. Inspiraatiota ei ole vain ilmaantunut ja tässä kohtaa on aika vetää johtopäätökset, eli ei sitä kenties koskaan ilmaannukaan. Kirjoittamistarmoni on kohdistunut yksinomaan luoviin projekteihin, joista sitten kuullaan tulevaisuudessa jos kuullaan. Musiikkia myös teen aina sille tuulelle sattuessani.

Aika panna Unilaakso levolle. Postailu jatkuu, mutta hiljempaan tahtiin. Postailen, jos siltä tuntuu ja en muuten. Välillä siis enemmän, välillä vähemmän ja toisinaan en lainkaan. En aio sulkea laaksoani taikka kommenttipalstaa. Kirjaudun jatkossakin tarkastamaan ja julkaisemaan kommentteja mikäli niitä ilmestyy. En myöskään sano, etten ikinä enää kommentoisi maailman kulkua. Viha ei ollut suinkaan ainoa syy julkiseen avautumisiin, vaan myös omien ajatusten jäsentäminen ja ajatustenvaihto muiden kanssa. Kirjoittaminen on edelleen mitä parhain keino asettaa mielensisäisiä palikoita oikeille paikoilleen. Ehkä siis jonain päivänä.

Kattavamman retrospektiivin kirjoittanen joskus toiste, tässä kohtaa tyydyn lyhyeen selontekoon. Kiitokset blogiskenen nestoreille, jotka innoittivat perustamaan omani ja joiden alustoille tuli aikoinaan kommentoitua ahkerastikin (Korppi on oikeus!): Ruukinmatruuna, Jaska Brown, Yrjöperskeles, Pekan Porstua, Tupla-J, Rauno Räsänen, Antiaikalainen ja Timo Hännikäinen.

Kiitos ja kumarrus myös kommentoijille, niin vakkareille kuin ohikulkijoille. Erityismaininta heti alkuun herroille Qroquius Kad ja JPT, jotka ovat vuodesta toiseen kommentoineet kaikkein hölmöimpiäkin postauksia. Kiitokset kanssahaaveilija Allaspalolle, joka viihdytti obskuurin populaarikulttuurin tuntemuksellaan. Kiitokset Curufin, Apoliteia, Markus Niemi, Samettiorkidea, Feyris Nyannyan, Jefferson Smith, Unknown, Viilipytty, Soomepois Eestist, Eräs, Tapsa, Tuumailija, Yksi Turkkulaanen, Juho ja kaikki anonyymit sekä ne, joiden nimet saatan nyt unohtaa. Teidän ansiosta olin vähemmän yksin, tunsin itseni kuulluksi. 

Täältä tähän. Postaillaan ja katellaan.


15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muinoin kun suututti huudettiin pihalta metsään, nykyään nettiin :)

-jpt-

QroquiusKad kirjoitti...

Blogeilla vaikuttaa olevan oma elinkaarensa, jonka päätyttyä ne vaipuvat linkkilistojen pohjalle;
Yrjöperskeleen linkkilistan pohjimmaisen "Jälki-istunto" -blogin edellinen eli viimeinen bloggaus julkaistui 15 vuotta sitten.
Ja silti muistan kyseisen blogin yhtä hyvin kuin sen ollessa aktiivinen.

Oli miten oli, elämänlaatusi paranemisen syy on yksinkertainen:
pillu.
Pillun puute sairastuttaa miehen.
Pillun saannilla on mieheen tervehdyttävä vaikutus.

Halvinta ja parasta pillua saa ostamalla sitä ammattilaiselta eli Palveluntarjoajattarelta eli hupakolta.
Kaikki muut tavat altistavat erilaisille, toinen toistaan pahemmille seuraamuksille.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä parempaa sunnuntaiaamuisin kuin nämä ohjelmat
https://areena.yle.fi/podcastit/1-71575808
https://areena.yle.fi/podcastit/1-71888853
tulut monet sunnunai aamupäivät maattua sohvalla näitä kuunellen, nyt voi netistä
kuunella muulloinki, soffalla maaten :)

-jpt-

Viilipytty kirjoitti...

Olen otettu siitä, että esität minulle kiitokset, vaikka en ole vuosiin kommentoinut. Olen kuitenkin melkein päivittäin vilkaissut blogiasi, jos en muuten niin siksi, että blogiluettelostasi näen useiden muiden sivustojen uusimmat päivitykset. Meemisisällöstä en ole oikein keksinyt mitään sanottavaa.

Minäkin olin kerran nuori vihainen mies, joka toivoi ja aidosti odotti, että tulisi se viimeinen pisara, joka saisi ämpärin valumaan yli äyräiden eli nostattaisi tavallisen (ts. konservatiivisesti ajattelevan) kansan vihervasemmistolaista hegemoniaa vastaan ja keikauttaisi ideologiset voimasuhteet ympäri. Vanhemmaksi tultuani olen rauhoittunut ihan samoin kuin sinä ja tajunnut erään säännönmukaisuuden: ideologisia keikahduksia tekevät vain 15–25-vuotiaat, koska heillä on jo rohkeutta, vielä impulsiivisuutta eikä vielä kovin paljon vastuuntuntoa. Mutta heitä tarvitaan paljon, jonkinmoinen kriittinen massa, jotta keikahdus ylipäänsä voi käynnistyä. Vaikuttaa siltä, että suuret ikäluokat betonoivat 60-luvulla tekemänsä vasemmistosävytteisen ideologisen keikahduksen tekemällä vähän lapsia. Ideologista muutosta kyllä tapahtuu jatkossakin, mutta entisaikojen toimiva resepti, öyhötys, on jo nähnyt parasta ennen -päivänsä. Nykyaika edellyttää hienovaraisempia keinoja. Valitettavasti kukaan ei ole onnistunut kehittämään sellaista konservatiivissävyistä tarinaa, johon väestön valtaosa samastuisi ja jossa se haluaisi olla mukana. Niin ikävää kuin se rationaalisuutta arvostavan ihmisen näkökulmasta onkin,
yhteiskunnallisissakin asioissa ihmisiin vaikuttavat enemmän tunteet kuin argumentit. Vasemmistolla on tunteellinen tarina oikeamielisestä taistosta sortoa vastaan. Se on positiivisia tunteita herättävä tarina, kun taas radikaalin oikeiston tarina lähestyvästä kulttuurisesta ja demografisesta tuhosta on negatiivisia tunteita herättävä.

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta asiaan, josta haluaisin kysyä: miten kaunokirjallinen harrastuksesi on edennyt? Minä löysin jokunen vuosi sitten YouTubesta paljon videoita, jotka katsottuani tunsin ymmärtäväni kaunokirjallisuutta paljon paremmin kuin ennen. Ne oikein herättivät halun ryhtyä itsekin kirjoittamaan.

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota.

jpt: Muinoin kun suututti huudettiin pihalta metsään, nykyään nettiin :)

Näin on marjat. Ja kiitoksia vinkeistä.

QK: Pillu on toki yksi osa yhtälöä, muttei ainoa taikka edes tärkein. Muutos parempaan alkoi rististä.

Viilipytty: Vasemmistolla on tunteellinen tarina oikeamielisestä taistosta sortoa vastaan. Se on positiivisia tunteita herättävä tarina, kun taas radikaalin oikeiston tarina lähestyvästä kulttuurisesta ja demografisesta tuhosta on negatiivisia tunteita herättävä.

Tämäkään toki ei aivan yksioikoista ole. Voittopuolisesti molemmat osapuolet maalailevat eskatologisilla sävyillä synkkää tulevaisuudenkuvaa. Vasemmalla painotetaan ilmastonmuutosta, oikealla väestönvaihdosta.

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta asiaan, josta haluaisin kysyä: miten kaunokirjallinen harrastuksesi on edennyt?

Pari vuotta sitten sain aikaan läpimurron, jonka myötä mielessäni kypsynyt tarina alkoi hahmottumaan johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi; tunteen, että tästä siis oikeasti voisi tullakin jotain. Tuleeko tästä sitten valmista, sen aika näyttää.

saippua kirjoitti...

Satunnainen hiippaileva stalkkeri tässä (jokin pirkanmaalainen kolmikymppinen akka). Harmi, että blogi hiljenee (blogin selaaminen on ollut ajoittain hyvää ajanvietettä), samoin näyttää tosiaan käyneen monelle muulle suosikkiblogille, mutta ei voi tosiaan mitään.

Tuntuu että itselle tapahtui sama kun sain ensimmäisen pysyvän työpaikan ja aloitin yliopiston. Kaikki niihin liittyvät velvollisuudet veivät kaikki ajatukset ja ylimääräisen energian. Samoin ehkä turhautuminen: mitä tahansa sanoit, vastassa oli ihmisiä pää persuuksissa jotka eivät oppineet mistään mitään ellei ongelma koputtanut omalle ovelle.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Saippua, vanhat lurkkaajat aina tervetulleita kommentoimaan!

Samoin ehkä turhautuminen: mitä tahansa sanoit, vastassa oli ihmisiä pää persuuksissa jotka eivät oppineet mistään mitään ellei ongelma koputtanut omalle ovelle.

Tuli jo aika varhain selväksi, etten tulisi kirjoituksillani kääntämään juuri kenenkään päätä. Mutta se ei ollutkaan kovin tärkeä motivaattori.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä soi komeesti kunno vahvistimien ja 4 kaiuttimen kautta varsinki
https://www.youtube.com/watch?v=SMcyJxqIVPQ
tuli ostettua joskus tuo 5 cd-levyn paketti muinaisena 80-lukuna
sitä tullut aika ajoin kuuneltua ..

-jpt-

Lauri Stark kirjoitti...

Vai että Beatlesia orkesterille sovitettuna. Kuulostaa äkkiseltään hyvältä.

Anonyymi kirjoitti...

No tuossa levykokelmassa eri esittäjien rockkappaleita, mutta hyvin ne soi sinfoniaorkesterin soittamana ..

-jpt-

Lauri Stark kirjoitti...

Mukavan vanhanaikaisia sovituksia, nykyään äänitettäisiin turhan mahtailevaa soundia.

Anonyymi kirjoitti...

Anomuumi kommentoija/seuraaja täällä, palaillaan!

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys teille!

Feyris Nyannyan kirjoitti...

Onnea sinne jonnekin, täältä jostakin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Loppukevennykset helähtelee ilomielin talvisessa kuravellissä. Massivo nasciturum rip vulva out. Yhä vielä kaikuu sielussani bloginne ensimmäisen merkinnän viimeisemmät saattolauseet kymmenen vuoden takaa: "...Mutten ainoastaan palvo heidän kauneuttaan. Janoan myös heidän kosketustaan, joka tällaiselle naista saamattomalle kaverille on erityisen mieltä kutkuttava asia...." ..Hyvä Sir; toivoen että tuon kammottavan sielua riistävän pihahduksen jälkeen sukuelimenne on tavannut enemmän naisihmisiä kuin tämä jokin runoilija Esa Pesonen tai hmm tuota.
Ja nytpä kun olen herkästi kukkeimmillani tunteiston sisässä, voisin lausua runon tämän ihanan hetken kunniaksi:

Kymmenen.
Ei yksitoista. VUOTTA.
Ei kaksitoista.
Vaan.
Se jonka hän sanoi omalla näppäimistöllään
Juuri. Tyhmäkö olette?
Hän kantoi olkapäivvväään, eikun siis olkäpäillään
ison osan. Ison osan. Osan sellaista raskasta henkistä visiota jonka..
ME. me.. kaikki jaa. JAA. jaamme.
Kiitoksemme hän ansaistee Eikun siis ANSAITSEE meiltä kaikilta. HYVILTÄ kirjoittajilta ja blogisteilta, ja sitten tuota niin niin. öö tuota. Huonommat voi sanoa hänelle että saanko nuolla kenkääänne tarttunutta koiran ulostekakkia jopa! HUH HUHHH HUH!!!

Lauri Stark kirjoitti...

Morjensta vaan Feyris.

Perspillu kiinnostaa, mutta kyllä sitä aina runoillakin voi.