The Icon of Sin just had it's BRAIN kicked in, eli Doom 2 hakattu lävitse. Olipahan peli. Kentät tuntuivat toisinaan silkalta työnteolta ja viimeinen paholainen oli viedä hermoni. Vaan tulin, näin ja voitin.
Oliko joku näistä peleistä millään tavalla yhteydessä siihen, johon Columbine High Schoolin joukkomurhaaja Eric Harris ohjelmoi omia tasojaan, tunnettuina nimellä "Harris levels"?
En osaa sanoa. Jotain kohua Doomin tiimoilta oli kyseisen ammuskelun yhteydessä, mutta en tiedä siitä tarkalleen. Joka tapauksessa, kyseinen peli on välttämätön valinta jokaisen uskovaisen perheen lapsille: mikäs sen kristillisempää kuin syöksyä päätä pahkaa helvettiin demonien jumalattomia parvia lahtaamaan.
Noista videopelien väkivaltaisuuksista puhuttiin jo ysärillä paljon ja Doomia käytettiin esimerkkinä. Jo silloin vastalause kuului, ettei normaali ihminen videopeleistä järky, mutta jo valmiiksi sekaisin oleva voi saada niistä huonoja vaikutteita tai kilahtaa pahemmin. Itse olen sitä mieltä, että Doomin kaltainen pelleily on lähinnä hupaisaa, mutta joku Soldier of Fortunen kaltainen todella graafinen väkivallalla mässäily on järjetöntä. Asiasta tekee mutkikkaamman se, että kokemukset ja sietokyky on yksilöllistä. Näin aikuisena tiedän, ettei kauheuksien näkeminen kertakaikkiaan sovi minulle vaan saan niistä pelkotiloja ja painajaisia. Siksi jätän kauhu- ja gorepelit suosiolla väliin. Itseään pitää kuunnella. Lasten kohdalla tietty vanhemmilla olisi vastuu valvoa millaisia pelejä piltit pelaavat.
Lienet oikeassa. Lasten kohdalla rajoitukset ovat aina hyvästä, mutta aikuiset ovat vastuussa itsestään. Suurin osa näistä peleistä on tuskin moksiskaan, mutta joillekin ne todella voivaanta huonoa vaikutetta. Itsehän pelasin alkuperäistä Doomia jo 4-vuotiaana, mutta eipä se vaikuttanut negatiivisesti; abstraktien grafiikoiden vuoksi väkivalta siinä on varsin etäännytettyä. Nykyajan pelien hyperrealistinen väkivalta ei itseänikään erityisesti nappaa.
4 kommenttia:
Oliko joku näistä peleistä millään tavalla yhteydessä siihen, johon Columbine High Schoolin joukkomurhaaja Eric Harris ohjelmoi omia tasojaan, tunnettuina nimellä "Harris levels"?
Päivää.
En osaa sanoa. Jotain kohua Doomin tiimoilta oli kyseisen ammuskelun yhteydessä, mutta en tiedä siitä tarkalleen. Joka tapauksessa, kyseinen peli on välttämätön valinta jokaisen uskovaisen perheen lapsille: mikäs sen kristillisempää kuin syöksyä päätä pahkaa helvettiin demonien jumalattomia parvia lahtaamaan.
Noista videopelien väkivaltaisuuksista puhuttiin jo ysärillä paljon ja Doomia käytettiin esimerkkinä. Jo silloin vastalause kuului, ettei normaali ihminen videopeleistä järky, mutta jo valmiiksi sekaisin oleva voi saada niistä huonoja vaikutteita tai kilahtaa pahemmin. Itse olen sitä mieltä, että Doomin kaltainen pelleily on lähinnä hupaisaa, mutta joku Soldier of Fortunen kaltainen todella graafinen väkivallalla mässäily on järjetöntä. Asiasta tekee mutkikkaamman se, että kokemukset ja sietokyky on yksilöllistä. Näin aikuisena tiedän, ettei kauheuksien näkeminen kertakaikkiaan sovi minulle vaan saan niistä pelkotiloja ja painajaisia. Siksi jätän kauhu- ja gorepelit suosiolla väliin. Itseään pitää kuunnella. Lasten kohdalla tietty vanhemmilla olisi vastuu valvoa millaisia pelejä piltit pelaavat.
Iltaa Tuumailija.
Lienet oikeassa. Lasten kohdalla rajoitukset ovat aina hyvästä, mutta aikuiset ovat vastuussa itsestään. Suurin osa näistä peleistä on tuskin moksiskaan, mutta joillekin ne todella voivaanta huonoa vaikutetta. Itsehän pelasin alkuperäistä Doomia jo 4-vuotiaana, mutta eipä se vaikuttanut negatiivisesti; abstraktien grafiikoiden vuoksi väkivalta siinä on varsin etäännytettyä. Nykyajan pelien hyperrealistinen väkivalta ei itseänikään erityisesti nappaa.
Lähetä kommentti