torstai 18. heinäkuuta 2019

Loppu on lähellä?

Kirjoitan Sarastuksessa politiikan eskatologiasta:

Emme enää usko tulevaan, ainakaan maalliseen sellaiseen. Taide ja viihde maalaavat dystopian väreillä, kukaan ei odota parempaa huomista. Virallisessa liturgiassa uskoa vakuutetaan, mutta katteettomin sanoin. Epätoivoisimmat pakenevat harhoihin, kuka hedonismiin, kuka transhumansmiin. Vaikka kuinka peittäisimme korvamme tai haaveilisimme bioteknologisesta pelastuksesta ja avaruuden korpimaista, niin syvällisellä tasolla ymmärrämme olevamme hukassa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin juttusi, se oli hyvä! :) Voisin aiheeseen löyhästi liittyen kiteyttää asian vaikkapa niin, että ainutkaan utopia ei ole koskaan toteutunut, mutta eipä toisaalta liioin yksikään maailmanlopun ennustus. Joten näilläpä sitä kai on tästä eteenpäinkin pyristeltävä, vaikka kuinka vituttaisi niin mennyt, tuleva kuin olemassaolevakin. Tai jotain, sano.

-J.Edgar-

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus. Itse pakenen mökille. Ilman sähköä. Ilman nettiä. Luen kirjoja öljylampun valossa illalla. Ryytimaalta saan potut, sipulit, kaalit ja nauriit. Verkoista ja katiskoista saan kalat. Kerran viikossa haen kyläkaupasta maidot, voin ja pientä tarviketta. Lähin naapuri on kilometrin päässä. Omaa metsää on siinä 200 ha ympärillä. Loma alkaa elokuun alussa ja se on minulle taivas!

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota.

J.Edgar: ei ole yksikään ennustus toteutunut ja tuskin sellaisenaan toteutuu. Kristittynä uskon, että lopun ajat tulevat ennemmin tai myöhemmin, mutta tarkka aika ei ole meidän tiedossamme eikä meidän pääteltävissämme.

Anonyymi: kuulostaa hellvetin hyvältä!

QroquiusKad kirjoitti...

Uskontokuntiin kuulumattomana, buddhalaisuuteen taipuvaisena agnostikkona en usko, että loppuni jälkeen minua on enää olemassa millään tavalla. Tarkan ajankin voisin päättää aikaistamalla luonnollista oman käden kautta.
En halua tehdä sitä, koska se pieni buddhalaisuuteen taipuvainen häive pelottelee joutumasta seuraavaan elämään johonkin todella paskamaiseen asemaan.

Lopun aikojen tunnelmiahan tässä eletään poliittisessa mielessä, puolin ja toisin.
EU oli kypsytellyt ja haudutellut hiljakseen Euroopan Liittovaltiota, joka saataisiin valmiiksi joskus 2030-luvulla.
Sitten tulikin säröjä ihanteeseen:

Neuvostoliiton ja Varsovan Liiton hajottua niiden entiset alusmaat olivat hakeutuneet EU:n ja NATOn jäseniksi, ettei niiden enää koskaan tarvitsisi olla Neuvostoliiton alamaisia.
Nyt se Euroopan Unioni, johon ne olivat liittyneet alkoi pikku hiljaa näyttäytyä ensin Eurostoliittona ja siitä Euroopan Neuvostoliitoksi pyrkivänä muodostelmana.

Vastareaktio järkytti Brysselin. Kansat äänestävät väärin! Mikä kauheinta, jopa totaalisen lammasmaiseksi alusmaaksi tunnetussa Suomessa kansallismielinen puolue ottaa jytkäyttämällä vaalivoiton ja toistaa sen seuraavissa vaaleissa!

Mitä on tehtävissä? Brysselissä painettiin paniikkinappulaa:
nyt on tehtävä 2015 alkaen parissa vuodessa se, mikä oli suunniteltu suoritettavaksi noin vuoteen 2030 mennessä.
Rajat avattiin lähi-itämaalaisille, pohjoisafrikkalaisille ja keskiaasialaisille ryöstäjille, raiskaajille, tappajille ja terroristeille.
Jumenklatuura vieköön! Kun tämä lasti vyöräytetään vastaanpullikoiviin maihin, jokohan alkaa naama oieta armonrukoukseen Brysselin suuntaan?!

Mutta voi tuskaa...
Ne pahimmat maat...ne Visegrád-ryhmänä jo tunnetut...
Ne eivät ottaneet tätä tuhonlastia maihinsa.
Eivätkä aio ottaakaan.

Yllä olen kuvannut EU:n lopun alun. Ruotsi parka on upottanut itsensä niin syvälle, ettei se enää voi teoreettisestikaan selvitä omin voimin jalkeille elinvoimaiseksi valtioksi.
Me suomalaiset paarustamme uskollisesti Ruotsin jalanjäljissä, vaikka parempia esimerkkejä olisi etelänaapurista lähtien.

Mutta kun eihän se meille kelpaa.

Lauri Stark kirjoitti...

Iltaa Qroquius.

Ehkä tuon voisi summata kiinalaiseen "toivotukseen": may you live in interesting times.