(((Naamakirja))) ilmoitti viime viikolla, ettei aio enää suvaita valkoisen nationalismin taikka ylivallan ilmauksia alustallaan. Luonnollisestikaan kielto ei koske muunvärisiä vastineitaan, sillä ulossulkeva identiteetti katsotaan elimelliseksi osaksi ei-valkoisten ryhmien ihmisoikeuskamppailua. Kielto osoittaa osaltaan vain, missä ne jakolinjat menevät. Kuten kotoisessa politiikassa on perussuomalaiset vastaan kaikki muut, on globaalissa mittakaavassa valkoiset vastaan kaikki muut.
Jos kuitenkin jätetään sosiaalisen median pöhinä hetkeksi sikseen, niin mitä valkoinen nationalismi todella tarkoittaa? Pitäisin itseäni valkoisena nationalistina sikäli, että ilman muuta valkoisuus on osa suomalaisuutta. Se ei ole ainoa, eikä mitenkään tärkein osa. Mutta varsinkin suhteessa ei-valkoisiin muukalaisiin se on tärkeä tekijä, onhan ero heihin kansallisen lisäksi myös rodullista laatua. Riippuu siis hieman kontekstista, onko valkoisuus mielekäs käsite. Suhteessa muihin eurooppalaisiin tai vaikka venäläisiin, ei sillä ole merkitystä.
Ongelma piilee itse käsitteessä, sillä ei ole olemassa mitään valkoista kansaa. Ei ole myöskään euroopplaista kansaa, on vain lukuisia eurooppalaisia kansoja. Valkoisuus itsessään on liian löyhä identiteetti, että sen pohjalta voisi juuri mitään rakentaa; se ei itsessään edes ole identiteetti, vaan yksi sen osanen. Pan-nationalismi epäonnistuisi valkoisena variaationaan, kuten se epäonnistui arabialaisena ja afrikkalaisena. Toki valkoisten kansojen välille voi muodostua solidaarisuutta ja liittolaisuuksiakin. Valkoista imperiumia ei kuitenkaan ole tiedossa, saa nähdä josko edes Linnoitus Eurooppaa. Vain Yhdysvalloissa, missä eurooppalaiset kansat ovat sekoittuneet ja eläneet jatkuvassa kosketuksissa muunrotuisten kanssa, valkoisella nationalismilla voi olla toden teolla sisältöä. Enkä sittenkään usko, että USA hajoaisi selväpiirteisten rodullisten jakojen mukaan. Valkoisia on liikaa, että heille voisi muodostua yhtenäisiä intressejä.
30 kommenttia:
Olen kovasti ihmetellyt sitä erityisen kielteistä asennetta, joka suvaitsevaistolla on valkoista nationalismia kohtaan, siis verrattuna etniseen nationalismiin. Esimerkiksi Trumpin taustajoukoista joskus puhuttaessa valkoista nationalismia pidetään jonain absoluuttisen pahuuden puhtaimpana ilmentymänä, eikä asiaa ole ilmeisesti tarpeen edes perustella. Jostain syystä se, että yhteisöön hyväksytään yli miljardi ihmistä, on pahempi kuin jos siihen hyväksytään esimerkiksi vain viisi miljoonaa ihmistä. Outoa! Eikö tätä logiikkaa noudattamalla universaali humanismi ole sitten vieläkin karmeampi aate?
Minulle on selvää, että useimmat ihmiset haluavat jonkin ryhmän ylivaltaa. Jos jollakulla ihmisellä on käsitys siitä, miten maailman yhteiskunnat olisi järjestettävä, hän loogisesti kannattaa sellaista valtarakennetta, joka mahdollistaa hänen käsityksensä toteuttamisen. Eli hän kannattaa omaa ylivaltaansa. Mutta koska kukaan ei voi yksin hallita koko maailmaa, osa vallasta on delegoitava muille, ja näiden muiden on silloin hyvä olla mahdollisimman lähellä hallitsijan ominaisuuksia. Eli sosialistit kannattavat sosialistien ylivaltaa, muslimit muslimien ylivaltaa, klassisen musiikin ystävät klassisen musiikin ystävien ylivaltaa... ja tietenkin valkoiset valkoisten ylivaltaa. Suomen suvaitsevaisimpienkin puolueiden ehdokaslistoilla on vain muutamia poikkeuksia lukuun ottamalla valkoisia. Näille ihmisille nuo puolueet haluavat vallan! Mikään puolue ei pyri saamaan pääministeriksi ei-valkoista henkilöä.
Ei kukaan sisimmässään kannata demokratiaa. Sitä voidaan kannattaa kompromissina, joka todennäköisesti estää helvettiä pääsemästä irti. Jos täysjärkiselle ja itseensä luottavalle poliittisesti aatteelliselle henkilölle tarjotaan jotain ylimaallista tilaisuutta saada ylivalta muihin nähden, hän ottaa sen. Ja kun hän sitä valtaa delegoi, hän pyrkii delegoimaan sen niin pienelle määrälle toimijoita kuin tilanne mahdollistaa. Ja hassu tosiasia muuten on, että valkoisella monikulttuurisuutta ihannoivalla feministillä on kovin vähän aatteellisia liittolaisia muissa roduissa. Olisi tavallaan hupaisaa todeta, että heidän ehdokkaansa maailmanhallituksen ministereiksi olisivat aika valkoisia.
Olen kovasti ihmetellyt sitä erityisen kielteistä asennetta, joka suvaitsevaistolla on valkoista nationalismia kohtaan, siis verrattuna etniseen nationalismiin.
Valkoinen nationalismi liittyy ainakin amerikkalaisessa diskurssissa sellaisiin asioihin kuin KKK ja Jim Crow. Toisin sanoen siis johonkin lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaiseen. Historiallinen tausta vaikuttaa mielikuvissa.
Minulle on selvää, että useimmat ihmiset haluavat jonkin ryhmän ylivaltaa. Jos jollakulla ihmisellä on käsitys siitä, miten maailman yhteiskunnat olisi järjestettävä, hän loogisesti kannattaa sellaista valtarakennetta, joka mahdollistaa hänen käsityksensä toteuttamisen.
Tavallaan. Ylivalta, englantilaisittain "supremacy", ei liene kovin seikkaperäisesti määritelty. Historiallisesti se liitetään taas kerran amerikan etelävaltioiden taikka Etelä-Afrikan rotuerotteluun, eli tilanteeseen jossa yksi tai useampi ryhmä on käytännössä riisuttu oikeuksista. Ylivalta linkittyy tätä myötä tyranniaan. Ymmärän kyllä, mitä ajat takaa; tahdon minäkin Suomen suomalaisille. Ylivalta vain kuulostaa korvaani mielivallalta.
Ei kukaan sisimmässään kannata demokratiaa. Sitä voidaan kannattaa kompromissina, joka todennäköisesti estää helvettiä pääsemästä irti.
Tässä havainnossa kenties piilee demokratian pessimistinen viisaus.
Kommentoin hiukan sivulta, mutta laajasti ottaen kirjoituksesi aihepiiri koskettaa sanomaani.
Minusta ”persut vastaan muut” ei ole autenttinen poliittinen vastakkainasettelu, vaikka populistit niin tahtovatkin ajatella. Populismi syntyy liberalismin projektin omista antagonismeista kumpuavaan tyhjiöön ja on tavallaan PC/SJW-kulttuurin kääntöpuoli, liberaalivasemmiston saama viesti käänteisessä muodossa. Ydin on siis yhteinen. Ei Trumpia ilman Clintonia, ei Halla-ahoa ilman katjuaroja, alexanderstubbeja ja petteriorpoja.
Ihmisoikeuksista ja demokratiasta on tullut liberaaleille fetissi, ja populistit kiistattomasti havaitsevat tämän tekopyhyyden; kuitenkin heidän yhteiskuntadiagnoosinsa ja ratkaisunsa ovat minusta virheellisiä, eikä heillä vaikuta olevan teoreettisesti uskottavaa tulkintaa siitä, mistä on kysymys. Ajattelun puutteen vuoksi ajaudutaan reaktiivisuuteen ja pahempaankin.
Päivää Markus.
Sanomassasi on perää. Populismi voi olla vain ilmiöön sidottua reaktiivisuutta, eli olla oleellisessa mielessä osa samaa ilmiötä. Näkökulmani perustuu kuitenkin suraavaan havaintoon:
Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jonka kanssa monet ovat kategorisesti kieltäytyneet yhteistyöstä. Sama tilanne vallitsee esimerkiksi Ruotsissa. Ranskassa Macron oli järjestelmän valinta Le Peniä vastaan. Siksi eräs blogistikollega viittaa järjestelmäpuolueeseen, joka on kaikki muut puolueet miinus perussuomalaiset. Moni tekijä määrittelee itseään juuri suhteessa perussuomalaisiin. Ja päinvastoin, perussuomalaiset määrittelevät itsensä kaikkia vakiintuneita tekijöitä vastaan. On tämä siis vähintään reaalipoliittinen vastakkainasettelu, eikä tyypillinen vain Suomelle.
kuitenkin heidän yhteiskuntadiagnoosinsa ja ratkaisunsa ovat minusta virheellisiä, eikä heillä vaikuta olevan teoreettisesti uskottavaa tulkintaa siitä, mistä on kysymys. Ajattelun puutteen vuoksi ajaudutaan reaktiivisuuteen ja pahempaankin.
Oma lähtökohtani on, että poliittisesti tämä palautuu nationalismi vs. globalismi -asetelmaan; oikeisto vs. vasemmisto ei ole jakona niin relevantti näin ollen. Katson, että niin äärivasemmisto kuin Bilderberg-ryhmä jakavat saman materialistisen viitekehyksen, vain tulkinta ja metodit risteävät. Kokoomus ja KTP, ei sillä niin väliä.
Sinä taas tulkitsisit juuri toisin. Että kyseessä on kapitalismi vs. kommunismi. Nationalisteja tai imperialisteja, samaa paskaa. Nationalismi on kapitalismin edellytys ja siten nouseva populismi vain osa kapitalismin sisäistä välienselvittelyä.
On tämä siis vähintään reaalipoliittinen vastakkainasettelu, eikä tyypillinen vain Suomelle.
Varmasti näin, mutta reaalipoliittiset vastakkaisuudet toimivat usein fetisistisesti: peittävät varsinaisen antagonismin.
Nationalismi vs. globalismi -asetelmaa en itse pidä kovin relevanttina. Nykyjärjestelmässä nationalismi on joka tapauksessa mahdollinen vain globaalin (kapitalistisen) viitekehyksen toiminnan rajoissa, kun huomioidaan kapitalismin de- ja reterritorialisoivat (epä- ja uudelleen alueellistavat) tendenssit. Nationalismi on minusta nykymuodossaan pitkälti reaktiota kapitalismiin sen rajojen sisällä, ei autenttinen vastavoima.
Varmasti näin, mutta reaalipoliittiset vastakkaisuudet toimivat usein fetisistisesti: peittävät varsinaisen antagonismin.
Tuskin se näin yksinkertaista on. Kukaan ei esimerkiksi tukahduta vasemmistopuolueita, kommaritkin saavat toimia aivan rauhassa. Se, että kansallismielisiä eristetään ja sabotoidaan monin keinoin kertoo, että juuri meidät koetaan uhaksi. Ja aivan oikein kokevat, sillä kansallismielisyys on todellinen vaihtoehto.
Nationalismi vs. globalismi -asetelmaa en itse pidä kovin relevanttina.
Ortodoksinen marxilainen näkemys, ei siinä. Kommunismin idea on luoda oikeaa globalismia, joka ei olisi keskitettyä ja riistävää. Paitsi, että jo tavoite itsessään on mahdoton, se edellyttää yhtä asiaa: maailmanvallankumousta. Kommunismin olisi toteuduttava kaikkialla tai muuten se hajoaa. Jos puolet tai edes osa maailmasta pysyisi ulkopuolella, kommunismi tuhoutuisi kilpailussa. Ja juuri tämä totaaalisen voiton periaate tekee ideologiasta vain imperialismia erilaisessa kaavussa. Se ei jätä tilaa vaihtoehdoille, sanoihan Rosa Luxemburg: "valittavana on sosialismi tai täystuho". Sekulaaria ja siten perverssiä eskatologiaa ja pelastusoppia sanon minä.
Tuskin se näin yksinkertaista on.
Enhän minä väitäkään fetisistisen toiminnan olevan yksinkertaista, mutta kyllä reaalipoliittiset vastakkaisuudet monesti toimivat peitteenä. Sitähän reaalipolitiikka pitkälti ”reaalisuudessaan” on: politiikan reaalisen peittämistä.
Kommunismin idea on luoda oikeaa globalismia, joka ei olisi keskitettyä ja riistävää. Paitsi, että jo tavoite itsessään on mahdoton, se edellyttää yhtä asiaa: maailmanvallankumousta. Kommunismin olisi toteuduttava kaikkialla tai muuten se hajoaa. Jos puolet tai edes osa maailmasta pysyisi ulkopuolella, kommunismi tuhoutuisi kilpailussa. Ja juuri tämä totaaalisen voiton periaate tekee ideologiasta vain imperialismia erilaisessa kaavussa. Se ei jätä tilaa vaihtoehdoille, sanoihan Rosa Luxemburg: "valittavana on sosialismi tai täystuho". Sekulaaria ja siten perverssiä eskatologiaa ja pelastusoppia sanon minä.
Jokainen vallankumous on mahdoton ennen tapahtumistaan. (Toisaalta jo Lenin varoitti odottamasta ”puhdasta” vallankumousta.) Kapitalismi on maailmanjärjestyksenä kovin nuori, aikanaan sekin katoaa. Mitä ”totaalisen voiton periaatteeseen” tulee, olet mielestäni hakoteillä. Kommunismi ei ole totalitaristinen utopia, siihen kuuluvaa ideaa maailmanlaajuisuudesta on tulkittava ajatuksena systeemistä, joka tarjoaa realistisen vaihtoehdon nykyiselle pääoman ohjaamalle järjestelmälle. Tässä mielessä on puheesi vaihtoehdottomuudestakin melkoisen harhaanjohtavaa. (Mitä vaihtoehtoja kapitalismi tarjoaa, jos ei oteta lukuun perverssiä yksilönvapaudeksi naamioitua pääoman valtaa? Entä nationalismi, jos ei oteta lukuun reaktiivista mytologiaa?)
Kommunismi tarjoaa autenttisen vaihtoehdon kapitalismille, ja toteutuessaan myös mahdollisuuden toisenlaiselle vapaudelle. Koska tuo vapaus kuuluu vallankumouksen ”the day afteriin”, on kommunismi eräänlainen hyppy tuntemattomaan. Oikeutusta sille on turha hakea, sen se luo vasta tapahduttuaan, jos se koskaan tapahtuu.
Sitähän reaalipolitiikka pitkälti ”reaalisuudessaan” on: politiikan reaalisen peittämistä.
Voi olla, että ymmärrykseni on vain vajavaista enkä vain saa kiinni siitä mistä puhut. Mutta: fetissi on kirjaimellisen määritelmän mukaan taikaesine, siis eräänlaista korviketoimintaa; voodoonukke, johon projisoidaan kaikenlaista. Poliittisessa vastakkainasettelussa on varmasti piirteitä tästäkin, mutta puhumme myös aivan todellisista seurauksista todellisille ihmisille. Se, että kansallismielisiä savustetaan työpaikoilta ja julkisesta sfääristä, on konkreettista poliittista ajojahtia. Se, että vaikkapa holokaustin kiistämisestä saa Saksassa linnaa, on mielipideterroria.
Kun pelaat tietokonepeliä ja sinua kohti ammutaan, tiedät meneväsi oikeaan suuntaan; märänpää on siellä, missä vihollinenkin. Nyt, ketkä ampuvat kommunisteja näin kuvainnollisesti? He tuuttaavat teoriaansa ja ideologiaansa ilman, että kukaan puuttuu millään tasolla asiaan. Heidän toimintansa ei kiinnosta ketään, sillä se ei uhkaa ketään. Kansallismielisten toiminta taas on riskipeliä, siksi monet tekevät tätä anonyymina. Kansallismielisyys on uhka, koska se tuo muutosta.
Kapitalismi on maailmanjärjestyksenä kovin nuori, aikanaan sekin katoaa.
Aivan, ja sitä ei korvaa mitalinsa kääntöpuoli. Globalismia ei seuraa globalismi vaan hajoaminen. Emem puhu vain teoriasta ja ideologiasta, vaan konkreettisista valtakunnista. Ekspansiota seuraa imploosio oli sitten kyseessä Aleksanteri Suuri, Persia, Rooma, Tšingis-kaani, Espanja, Napoleon, Britannia tai Neuvostoliitto. Seuraavana listalla ovat USA ja EU, myöskään Venäjä ei kestä. Kiina on tässä vaiheessa arvoitus, näyttää siltä että Keskustan Valtakunta tekee paluun.
Kommunismi ei ole totalitaristinen utopia, siihen kuuluvaa ideaa maailmanlaajuisuudesta on tulkittava ajatuksena systeemistä, joka tarjoaa realistisen vaihtoehdon nykyiselle pääoman ohjaamalle järjestelmälle.
Entä jos en, minulla ei ole pakottavaa syytä tulkita kommunismia sen omasta viitekehyksestä käsin. Lähden siitä, että maailmanlaajuisuus itsessään on silkkaa satanismia: yritys pystyttää uusi Baabelin torni.
Tässä mielessä on puheesi vaihtoehdottomuudestakin melkoisen harhaanjohtavaa.
Jokainen kommunistinen systeemi tuli tunnetuksi siitä, ettei se sallinnut poikkeamia doktriinista. Vihamielisyys vapaudelle on reaalisosialismin tunnusomaisimpia piirteitä. Systeemi ei voi sallia pienintäkään toisinajattelua: maailmanlaajuinen kommunismi voisi onnistua vasta, kunnes jokainen toisinajattelija on tapettu.
Mitä vaihtoehtoja kapitalismi tarjoaa, jos ei oteta lukuun perverssiä yksilönvapaudeksi naamioitua pääoman valtaa? Entä nationalismi, jos ei oteta lukuun reaktiivista mytologiaa?
Kapitalismi on yhdenlaista totalitariaa. Nationalismi taas ei, ellei se kasva imperialismiksi. Parhaimmillaan nationalismi voi tarjota sen vaihtoehdon, että myös naapurimaa saa päättää omista asioistaan.
Koska tuo vapaus kuuluu vallankumouksen ”the day afteriin”, on kommunismi eräänlainen hyppy tuntemattomaan. Oikeutusta sille on turha hakea, sen se luo vasta tapahduttuaan, jos se koskaan tapahtuu.
Se siis on utopia sanan kirjaimellisessa merkityksessä.
Kun sanon että nationalismi vastaan globalismi on relevantimpi asetelma kuin oikeisto vastaan vasemmisto, kannattaa muistaa tämä: länsi elää imperiumivaiheessa, jota leimaa väestöjen voimakas muuttuminen. Tämä taas tarkoittaa, että identiteetti nousee silkan ideologian yläpuolelle. Etnisesti yhtenäisessä maassa ideat voivat riidellä silkan identiteetin sijasta, ainakin jos luokkaerot eivät ole liian suuria. Kun etnisiä komponentteja ilmaantuu lisää, tulee politiikasta avointa nollasummapeliä.
Jugoslavia ei hajonnut luokkasotaan, eikä ideologisiin kiistoihin. Se hajosi, kun eri kansat eivät halunneet enää elää samassa imperiumissa. Seurasi verinen välienselvittely ja samaa on odetettavissa myös Euroopassa, ellei asioille tehdä jotain.
Oma kommenttini keskusteluunne: Ymmärtääkseni olette molemmat jonkinsortin Zizek-faneja, ja ymmärtääkseni hän on väittänyt, että v. 1989 mullistuksissa romahti paitsi reaalisosialismi (mikä oli havaittavissa välittömästi), niin myös sosialidemokratia (mikä on voitu havaita vasta viiveellä). Zizek saattaa olla tässä oikeassa. Omasta puolestani täydentäisin vielä tuota havaintoa väittämällä, että tuolloin taisi romahtaa eräs kolmaskin tendenssi, nimittäin (perinteinen) porvarillinen nationalismi (mikä on voitu havaita sittemmin yhä kasvavana globalismi-intona nimenomaan ns. "valtavirtaisten" oikeistopuolueiden kohdalla; olihan esim. Kokoomuskin jotenkin "aidosti" isänmaalliseksi miellettävä puolue vielä taannoisella 80-luvulla, mutta viimeistään eurointegraation myötä takki on kääntynyt yhä useammassa asiassa todella vinhaa vauhtia, eikä toista päätä näy.)
Tuohon tämänhetkiseen nationalismiin (tai sellaisiksi väitettyihin tendensseihin) toteaisin, että reaktionaarista tai ei, niin kyllä niillä on myös aivan ilmeinen identitaarinen pohja osoitettavissa, joka ei ole sellaisenaan tyhjentävästi palautettavissa esim. sosioekonomisiin seikkoihin. Globalismin myötä yhä useammat niistäkin, jotka eivät suoranaisessa kurjuudessa elä, ovat kokeneet identiteettinsä joutuvan vähintään valinkauhaan tai pahemminkin uhatuksi, joten tältä pohjalta en erityisemmin jaksa ihmetellä nationalismin/populismin/u name it saamaa nostetta viime vuosina. En tosin ainakaan tällä syömisellä jaksa itsekään pitää ns. populistien tarjoamia ratkaisumalleja erityisen vakuuttavina, sillä jonkinlainen kokonaisesitys vaikuttaa edelleenkin puuttuvan, ja sen sijaan tarjoillaan erilaisia ad hoc-ratkaisuja, milloin mihinkin. Ei toki sillä, että he nyt niissäkään silti kaikessa aivan väärässäkään olisivat.
Ja yhtä kaikki, jonkin populismin (tai milloin milläkin perusteella sellaiseksi kutsuttavan) surkutteleminen on melkoisen tekopyhää touhua, mikäli kieltäydytään tunnustamasta sitä puolta asiassa, että se ei ole syy, vaan seuraus. Seuraus, jota voisi kuvailla vaikkapa epäliberaaliksi mutta (ainakin toistaiseksi ja noin enimmäkseen) demokratian ulkonaisia menettelytapoja (äänestysvoiman käyttö) noudattavaksi reaktioksi jo yli 30 vuotta jatkuneeseen, sinänsä kaiketi hyvinkin liberaaliin, mutta erittäin epädemokraattiseen politiikkaan. Siltä pohjaltahan nämä trumpit ja brexitit sun muut ovat pitkälti ponnistaneet.
-J.Edgar-
Iltaa Edgar.
Ymmärtääkseni olette molemmat jonkinsortin Zizek-faneja
En sanoisi faniksi, olen tutustunut hänen ajatuksiinsa vain pintapuolisesti.
Tuohon tämänhetkiseen nationalismiin (tai sellaisiksi väitettyihin tendensseihin) toteaisin, että reaktionaarista tai ei, niin kyllä niillä on myös aivan ilmeinen identitaarinen pohja osoitettavissa, joka ei ole sellaisenaan tyhjentävästi palautettavissa esim. sosioekonomisiin seikkoihin.
Hyvä huomio ja muutenkin hyvä kommentti. En itsekään usko, että populismi sellaisenaan tarjoaa ratkaisua. Varsinkin kun populistit ovat varsin heterogeenistä joukkoa, jolla ei ole selkeää visiota. Siksi pidänkin itseäni ennen kaikkea nationalistina.
Suosittelen lukemaan Sarastuksesta Olena Semenyakan haastattelun. Siinä on jotain, jota kutsuisin poliittiseksi visioksi: ei utopistista taivaanrannanmaalailua, ei suuruudenhulluja imperiumihaaveita, mutta ei myöskään yhdentekevää päiväpolitiikkaa. Hän liittolaisineen yrittää hahmotella konkreettista vaihtoehtoa nykymenolle.
Laurille 1:
Poliittisessa vastakkainasettelussa on varmasti piirteitä tästäkin, mutta puhumme myös aivan todellisista seurauksista todellisille ihmisille. Se, että kansallismielisiä savustetaan työpaikoilta ja julkisesta sfääristä, on konkreettista poliittista ajojahtia. Se, että vaikkapa holokaustin kiistämisestä saa Saksassa linnaa, on mielipideterroria.
En ole missään kohdin väittänyt, ettei fetisseistä seuraisi jotain todellista. Kyllähän niistä seuraa – kokonaisia yhteiskuntajärjestelmiäkin. Jokin reaalipoliittinen vastakkainasettelu voi todellisista sosiaalisista seurauksistaan huolimatta olla fetissi.
Jokainen kommunistinen systeemi tuli tunnetuksi siitä, ettei se sallinnut poikkeamia doktriinista. Vihamielisyys vapaudelle on reaalisosialismin tunnusomaisimpia piirteitä.
Ymmärrän, ettet tahdo tulkita kommunismia sen aatteellisista lähtökohdista käsin. Toisaalta reaalisosialismin epäonnistuminen on tuttua (kuten on reaalinationalisminkin). Se kuitenkin on sanottava, ettei kommunistinen yhteiskuntajärjestys ole missään vielä varsinaisesti muuna kuin epäonnistumisena toteutunutkaan.
Kommunismi ei kutsu paratiisiin, vaan haastaa ainoastaan epäonnistumaan uudestaan, tällä kertaa paremmin. Siksi kyse ei tosiaan ole mistään utopiasta.
Laurille 2:
Tämä taas tarkoittaa, että identiteetti nousee silkan ideologian yläpuolelle.
Identiteetti on ideologinen tapahtuma par excellence, ellet sitten puolusta jonkinlaista mystistä (tai vastaavaa) ajattelua, jossa identiteetti nimeää jotain kaiken tuolla puolen olevaa substantiaalista ja positiivista todellisuutta.
Jugoslavia ei hajonnut luokkasotaan, eikä ideologisiin kiistoihin. Se hajosi, kun eri kansat eivät halunneet enää elää samassa imperiumissa. Seurasi verinen välienselvittely ja samaa on odetettavissa myös Euroopassa, ellei asioille tehdä jotain.
Kuten tiedät, olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että ajatus kansojen ja kulttuurien rauhanomaisesta maailmankylästä on naiivi. Konflikteja on odotettavissa.
J. Edgar:
Siltä pohjaltahan nämä trumpit ja brexitit sun muut ovat pitkälti ponnistaneet.
Aivan. Tätä aihepiiriä olen sivunnut monissa liberaalivasemmistoa kritisoivissa teksteissäni (blogini löytyy osoitteesta kuolleenkirjaimenapostoli.blogspot.com).
En ole missään kohdin väittänyt, ettei fetisseistä seuraisi jotain todellista.
Siinä tapauksessa vika ei ole argumentissasi vaan minun ymmärryksessäni. Valitan.
Toisaalta reaalisosialismin epäonnistuminen on tuttua (kuten on reaalinationalisminkin).
Reaalisosialismilla on huonompi track record kuin reaalinationalismilla. Parhaimmillaankin sosialismi on tuottanu Kuuban, kun taas nationalismi esimerkiksi Pohjoismaat.
Se kuitenkin on sanottava, ettei kommunistinen yhteiskuntajärjestys ole missään vielä varsinaisesti muuna kuin epäonnistumisena toteutunutkaan.
Mielipuolisuuden määritelmä on yrittää samaa asiaa aina vain uudelleen ja odottaa erilaisia lopputuloksia.
Identiteetti on ideologinen tapahtuma par excellence, ellet sitten puolusta jonkinlaista mystistä (tai vastaavaa) ajattelua, jossa identiteetti nimeää jotain kaiken tuolla puolen olevaa substantiaalista ja positiivista todellisuutta.
Puolustan.
Mielipuolisuuden määritelmä on yrittää samaa asiaa aina vain uudelleen ja odottaa erilaisia lopputuloksia.
Ei vallankumous ole saman asian yrittämistä uudelleen: sanoinhan, että kyse on hypystä tuntemattomaan. Nyt mielestäni hiukan yksinkertaistat ja vääristelet – tuotat suorastaan olkiukon. Epäonnistuminen paremmin ei ole aiemman toistamista, vaan uuden tapahtumisen sallimista ja tapahtuman jälkeiseen vaiheeseen liittyvää realismia.
Reaalisosialismin ”track record” on turhan laaja asia tässä perattavaksi. (Nationalismin ”epäonnistuneeksi reaalimuodoksi” miellän natsismin, jonka seuraukset ovat tunnettuja. En pidä nationalismia sinänsä natsismina, sillä onhan huomioitava reaalimuotojen ja ideoiden erot – ja vältettävä kaltevan pinnan virheargumenttia.) Tosin on varsin kiistanalaista, tuottiko reaalinationalismi Pohjoismaat, kun huomioi sosialismin vaikutuksen hyvinvointivaltion sisältöön ja ideologiaan.
Epäonnistuminen paremmin ei ole aiemman toistamista, vaan uuden tapahtumisen sallimista ja tapahtuman jälkeiseen vaiheeseen liittyvää realismia.
Tämä edustaa minulle retorista sanahelinää. Jos jokainen historiallinen yritys tuottaa kommunistinen yhteiskunta ei päässyt edes sosialistiseen vaiheeseensa, tarkoittaa se ettei tällaista ideologiaa kannata edes yrittää. Mitä uusi punainen vallankumous voisi merkitä paitsi samojen virheiden toistamista?
Huomautan lisäksi, etten usko kommunismin olevan kaunis mutta toimimaton ideologia. Uskon sen olevan teoriassaankin saatanallinen ideologia.
Nationalismin ”epäonnistuneeksi reaalimuodoksi” miellän natsismin, jonka seuraukset ovat tunnettuja. En pidä nationalismia sinänsä natsismina, sillä onhan huomioitava reaalimuotojen ja ideoiden erot – ja vältettävä kaltevan pinnan virheargumenttia.
Natsismi on osa nationalismin historiaa, mutta ei onneksi kaikki. Pol Pot ei hänkään ole koko sosialismin kuva.
Tosin on varsin kiistanalaista, tuottiko reaalinationalismi Pohjoismaat, kun huomioi sosialismin vaikutuksen hyvinvointivaltion sisältöön ja ideologiaan.
Pitäisiköhän Pohjoismaita nimittää kansallissosialistisiksi? Ei siis saksalaisessa merkityksessään.
Itse asiassa Pohjoismaita voisi hyvinkin pitää jonkinlaisina kansallissosialismin light-light versioina. Tosin tässä on nationalismin ja sosialismin (sosialidemokratian) ohella otettava melkoisesti laskuihin mukaan myös luterilaisuuden vaikutus, joka on osaltaan (eikä aivan vähäisessä määrin) muovannut Pohjolaa jo liki 500 vuoden ajan. Aivan samoin kuin jotain angloamerikkalaista kulttuuriakaan ei voi oikein selittää perusteellisemmin ilman kalvinismin tuntemusta, Venäjää ilman ortodoksisuutta, jne.
-J.Edgar-
Tämä edustaa minulle retorista sanahelinää. Jos jokainen historiallinen yritys tuottaa kommunistinen yhteiskunta ei päässyt edes sosialistiseen vaiheeseensa, tarkoittaa se ettei tällaista ideologiaa kannata edes yrittää. Mitä uusi punainen vallankumous voisi merkitä paitsi samojen virheiden toistamista?
Ongelma on siinä, että tarkastelet asetelmaa kuin anglosaksinen metafyysikko, ikään kuin laskelmista ja tunnetusta käsin, dialektiikan ulkopuolelta. Voisi sanoa: kuin porvari, joka suhteuttaa kaiken toimintansa pääoman kasautumiseen ja kiertoon nähden. Lisäksi unohtuu helposti, että kiitos siitä, ettemme elä kapitalistisessa helvetissä, kuuluu pitkälti sosialistiselle perinnölle järjestäytyneine työväestöineen jne. Puheet ”sosialismin epäonnistumisesta” ovat usein jälkiviisastelua. Eihän historia kerro, etteivät asiat olisi voineet mennä toisinkin.
Juu, olen lukenutkin blogiasi jonkin verran. En ole järin marxilaisesti suuntautunut noin ylisummaan, mutta on toki ilahduttavaa huomata, että aitoja vasemmistointellektuellejakin sentään vielä löytyy.
Pohdintasi on kyllä väliin melko teoreettista, mutta yhtä kaikki älyllisesti aivan toista luokkaa kuin tämän ns. virallisen vassarinomenklatuuran ulostulot kaikenmaailman identiteettipoliittisine pössömössöilyineen. Sivumennen sanoen tuo vassarinomenklatuuran ns. antiamerikkalaisuudenkin laita on sikälte hieman niin ja näin, sillä eikös tuo vähemmistöjen ympärillä askarteluun keskittyvä identiteettipolitiikka ole vähintäänkin yhtä pure (but not proudly) made in the USA kuin McDonald's, farkut, rockmusiikki, omenapiirakka ja väkivalta?
-J.Edgar-
J. Edgar: hyvin sanottu molemmissa kommenteissa. Uskonto on tärkeä tekijä, se muovaa sielunmaisemaa syvällisemmin kuin mikään muu. Vain veri tulee edelle.
Toisen laidan ajattelijoihin on hyvä tutustua, Sun Tzun vanhat ohjeet pätevät.
Sanotaan tosin, että identiteettipolitiikka on väistämätön asia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Jos peliin ei ryhdy, häviää varmasti. Samalla lailla kuin vähemmistöjen edustajat kantavat perimäänsä ylpeydellä ja tulevat vaatimaan muutoksia, on meidän oltava ylpeitä ja tehtävä selväksi etteivät he ole tervetulleita.
Markus:
Ongelma on siinä, että tarkastelet asetelmaa kuin anglosaksinen metafyysikko, ikään kuin laskelmista ja tunnetusta käsin, dialektiikan ulkopuolelta. Voisi sanoa: kuin porvari, joka suhteuttaa kaiken toimintansa pääoman kasautumiseen ja kiertoon nähden.
Vai vielä, haistahan nyt sinäkin :D Ilman metafysiikkaa ei ole järkeä yhtään missään, sanonpahan vaan.
Lisäksi unohtuu helposti, että kiitos siitä, ettemme elä kapitalistisessa helvetissä, kuuluu pitkälti sosialistiselle perinnölle järjestäytyneine työväestöineen jne.
Tätä en kiistä. Sosialistinen blokki oli kilpailija, joka pakotti kapitalistiset toimijat joustamaan. Neuvostoliiton olemassaolo piti amerikkalaisetkin jossain määrin nöyrinä. Mutta ankeaa paskaa se oli. Vaihtoehto kenties, vaan millainen; sekulaaria materialismia kaikki tyynni.
Lauri:
Metafysiikalla on aina ollut kummallinen tarve asettaa Järki koko pelin panokseksi. Se saa mitä tilaakin.
J. Edgar:
Aivan, olet epäilemättä oikeassa.
Ja kyllä, minulla on ylimääräistä rakkautta teoriaan, koska elän tylsästi.
Ja mä kun olen yrittänyt pitää järjen ruodussa sille kuuluvalla paikallaan.
"Lisäksi unohtuu helposti, että kiitos siitä, ettemme elä kapitalistisessa helvetissä, kuuluu pitkälti sosialistiselle perinnölle järjestäytyneine työväestöineen jne."
- Tuo on kyllä omastakin mielestäni kokolailla totta, työväenliikkeellä on tässä ihan aitoja ansioita tilillään. Unohtamatta tietenkään myös keskustalaisten porvaripuolueiden (maalaisliitto/kepu, edistys, jne.) osuutta asiassa, noin pitkässä juoksussa. Toisaalta, esim. pohjoismaissa asioiden luotsaaminen hyvinvointivaltion suuntaan lienee ollut pitkälti mahdollista myös sen ansiosta, että väestö on ollut etnisesti ja kulttuurisesti suhteellisen homogeenista, mikä on myötävaikuttanut korkean keskinäisen luottamuksen muodostumiseen, ja tehnyt sitä kautta myös hyvinvointivaltion rakentamisen osaltaan mahdolliseksi. Ja maailmanmitassahan pohjoismaat ovat melkolailla "nukkekotimittakaavan" yhteiskuntia, joten asioiden organisoiminen pienemmällä porukalla on myös huomattavasti vähemmän haasteellista kuin suuremmissa maissa, jostain USA:n ja Venäjän kaltaisista goljateista nyt puhumattakaan.
No siitä puheen ollen, eräs kaverini, joka edustaa melkolailla vihervasemmistolaista, "progressiivista" arvomaailmaa, jaksaa edelleenkin uskotella että esim. Yenkkilästä olisi mahdollista kehittää (ihqudemokraattien johdolla, of course) jonkinlainen pohjoismaisen mallin xxxl-versio. Olen useammankin kerran joutunut pahan sedän roolissa ampumaan tuota unelmointia vähän alemmas, mm. muistuttamalla siitä, että Amerikoissa tuo sisäinen diversiteetti on jo ajat sitten kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, ettei mistään keskinäisen luottamuksen yhteiskunnasta enää kannata isommin haaveillakaan, vaan peli on menetetty siltä osin. Ja jo maan suuri koko ja yli 300-miljoonainen väestö sinänsä taitaisivat asettaa melkoisia haasteita jonkin skandimallin skaalaamiselle noihin mittasuhteisiin muutoinkin... Puhumattakaan siitä, kuinka kalliiksi suurvalta-aseman ylläpitäminen tulee jo semmoisenaan, joten jostakinhan ne kapitaalit ovat aina poissa (ja monet noista pointeista sopivat toki esim. Venäjäänkin).
Ja tästäpä johdatellen kysyisinkin nyt Markukselta, voitaisiinko nykyistä multikultia ja identiteettipolitiikkaa pitääkin itse asiassa (ainakin osaltaan) myös eräänlaisena sikakapitalistien adoptoimana hajoita-ja-hallitse-strategiana, jonka avulla huomiota ohjataan kaikenlaisten etnisten, seksuaalisten, yms. identiteettien parissa askarteluun (jotka toki herättävät suuria tunteita, mutta ovat ns. isossa kuvassa sittenkin melko merkityksettömiä juttuja useimmille) ja ohjaamaan kriitisempiä tarkasteluja muuanne esim. talouteen, sosiaaliturvaan ja työelämään kysymyksiin keskittyvästä konkreettisemmasta keskustelusta? Unohtamatta tietenkään alinomaista intressiä halpatyövoiman laajamittaiseen maahantuontiin palkkojen ja työehtojen polkemiseksi...
No, tokihan jo wanhat roomalaiset tunsivat tuon "divide et impera"-periaatteen, joten eipä mitään varsinaisesti uutta auringon alla näiltäkään osin. Ja toisaalta, vaikkei spengleriläinen olisikaan, lienee kuitenkin aiheellista myös muistaa, miten sen Roomankin lopulta kävi, kun sekä sisäisen että ulkoisen proletariaatin paine kävi riittävän kovaksi...
-J.Edgar-
Asiapitoinen kommentti, mitäpä tuohon lisäämään.
Ja tästäpä johdatellen kysyisinkin nyt Markukselta, voitaisiinko nykyistä multikultia ja identiteettipolitiikkaa pitääkin itse asiassa (ainakin osaltaan) myös eräänlaisena sikakapitalistien adoptoimana hajoita-ja-hallitse-strategiana, jonka avulla huomiota ohjataan kaikenlaisten etnisten, seksuaalisten, yms. identiteettien parissa askarteluun (jotka toki herättävät suuria tunteita, mutta ovat ns. isossa kuvassa sittenkin melko merkityksettömiä juttuja useimmille) ja ohjaamaan kriitisempiä tarkasteluja muuanne esim. talouteen, sosiaaliturvaan ja työelämään kysymyksiin keskittyvästä konkreettisemmasta keskustelusta? Unohtamatta tietenkään alinomaista intressiä halpatyövoiman laajamittaiseen maahantuontiin palkkojen ja työehtojen polkemiseksi...
En osaa sanoa, onko nykyistä multikulturalismi- jne. asetelmaa syytä mieltää missään määrin kapitalismin suoranaisesti kontrolloimaksi (tai adoptoimaksi, mikä viittaa kontrolliin) – kontrolli ja kapitalismi on hiukan vaikea yhdistelmä –, mutta ainakin kapitalismi on varmasti jotain, mikä sitä konstituoi; mietitäänpä vain kaikkea sitä ”nautinnon pakon” ja siihen yhdistyvän aina vain privatisoituvamman ja ostovoimasta riippuvaisemman ”vapauden” yhteyksiä asiaan… ja aivan selvää on, että liberaalivasemmiston touhuilu näiden asioiden parissa palvelee kapitalismia sen sijaan, että kritisoisi ja vaarantaisi sen toimintaa.
Oli miten oli, kuten olen toivon mukaan antanut ymmärtää, identiteettipolitiikka toimii kapitalismissa hyvin fetisistisesti. Olennaiset asiat ovat aivan toisaalla.
Melko "seppo-oikkosmainen" vastaus, mutta oletan ymmärtäneeni olennaisen. ;) Tottahan tuo, ettei kapitalismi ole mikään monoliittinen ilmiö, vaan päinvastoin aivan uskomaton kaikessa alinomaisessa opportunistisuudessaan, joten voihan asian ihan hyvin noinkin tulkita. Enkä nyt tarkoita, että identiteettipolitiikka olisi "vain" jotain kapitalismin nöyräilyä, lieneepä sillä toki muitakin ulottuvuuksia. (Ainakin siihen uskovien omassa naiivin harhaisessa maailmankuvassa.)
Tässä kohtaa minulla ja arvon blogistillamme Laurilla on kuitenkin kaikitenkin vähintään se yhteinen pointti, että elämme tällä hetkellä todellista epäpyhien avioliittojen kulta-aikaa; niin "mädättäjävasemmisto" (anteeksi ilmaus) kuin "sikakapitalistitkin" tuntuvat ainakin juuri tällä hetkellä, ad hoc, olevan jonkinlainen paita ja perse tässä hyökkäyksessään kaikkea ns. traditionalismia vastaan. Enkä edes väitä, etteikö siinäkin omat vikomisen aiheensa olisi, mutta ei nyt sentään pitäisi yrittää johdonmukaisesti nakata aina ja kaikessa sitä lasta mäkeen pesuveden mukana. Sano.
-J.Edgar-
Jaan täysin traditionalistien inhon liberaalivasemmistoa kohtaan. Paljon olen siitä kirjoittanutkin. Ja kirjoitan jatkossakin. Erityisen paljon pohdittavaa minulla on siinä, missä määrin traditionalismin parhaat voisivat tehdä strategis-poliittista yhteistyötä vasemman laidan parhaiden kanssa. Tämä kysymys on itselleni aidosti avoin ja ratkaisematonkin. Selvää on, ettei liitto tietenkään voisi kummankaan lähtökohdista olla kuin strateginen. Mutta jo se saattaisi jossain tilanteessa riittaa idioottien pelaamiseen kentältä ulos.
Jos tällainen liitto joskus tulee ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi, on selvää, ettei kumpikaan osapuoli voi säilyttää "puhdasoppisuuttaan".
Selvää on, että tietyistä laajoista ongelmista traditionalistit ovat kommunistien kanssa ainakin osittain samoilla linjoilla: (1) ilmastonmuutos eli elämäntavan ja järjestelmän on muututtava; (2) globaalin kapitalismin tuhoisa vaikutus kansalliseen itsenäisyyteen (jota kommunistikin tosiaan kannattaa); (3) oikeus oman elämäntavan puolustamiseen, pakolaisvirtojen realiteetin tiedostaminen jne. Luettelo ei ole tyhjentävä, mutta nämä tulivat mieleen.
Oma näkemykseni muuten on, ettei kapitalismia vastaan yleensäkään nousta identiteettipolitiikalla sinänsä (so. niin, että identiteettipolitiikka on homman varsinainen juju) – siihen se on tyystin riittämätön.
Asiahenkisiä ja mielenkiintoisia ajatuksia sinulla. Ja vaikutat muutenkin tyypiltä, joka osaa ottaa asiat asioina eikä ala välittömästi nillittää, triggeröityä ja ruikuttaa, kun jokin "väärä" mielipide tulee vastaan. Se on ehdottomasti kannatettava ja rakentava asenne, jota itsekin olen (ainakin toivoakseni) pyrkinyt parhaani mukaan edistämään. Ja tuo näkemyksesi eri ajatussuuntien parhaimmiston saattamisesta dialogiin ja mahdollisuuksien mukaan jonkinlaiseen yhteistyöhönkin on ehdottomasti kannatettava. Toivonkin ihan vilpittömällä mielellä, että asiat saataisiin etenemään siihen suuntaan. Itseriittoisella ja sisäsiittoisella kuplautumisella ei saavuteta lopulta kuin vähä-älyisiä ja jonninjoutavia runkkausrinkejä, joten irti semmoisista.
-J.Edgar-
"Jaan täysin traditionalistien inhon liberaalivasemmistoa kohtaan. Paljon olen siitä kirjoittanutkin. Ja kirjoitan jatkossakin."
Hjuu, samantapaisia näkemyksiä olen havainnut muutamienkin henk.koht. tuntemieni järkivasemmistolaisten keskuudessa. Perustelut voivat olla omistani poikkeavia, mutta yhtä kaikki ihan järkeenkäypiä.
Ja aivan samoin myös varsin monet meistä ns. traditionalisteista tuntevat melkoista antipatiaa tätä nykyistä globalistista lipilaarikapitalismia kohtaan, kaikkine ylimielisine soroksineen ja drunckereineen ja mitään keinoja kaihtamattomine bankstereineen sun muine puliveivareineen. Sanomattakin selvää (tai ainakin pitäisi olla jokaiselle, jonka äo on hatunnumeroa suurempi) että tuo meininki on myös kansallisen itsemääräämisoikeuden kannalta tuhoisaa jo tässä ja nyt, pidemmän aikajänteen näkymistä nyt puhumattakaan.
Jonkinmoisen kansallisen kapitalismin kanssa voisi vielä tulla kohtuudella juttuun, mutta sellaistahan ei Suomessakaan enää ole ollut sitten ammoisen 80-luvun, joten se on sitä mennyttä maailmaa se.
-J.Edgar-
Lähetä kommentti