Pahoja enteitä on ilmassa, Notre Dame palaa. Eurooppalaisen kristikunnan sydän keskiajalta lähtien ja nyt siellä roihuaa historiaa, ilmaan haihtuu symboli. Verenpunainen kuu hehkuu...
14 kommenttia:
Viilipytty
kirjoitti...
En muista, milloin minusta oli viimeksi tuntunut niin pahalta kuin eilen katsoessani suoraa videokuvaa tästä tulipalosta. Kävin Notre Damessa kesällä kymmenen vuotta sitten, mutta en kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota, että minulle olisi jäänyt tarkkoja muistoja. Tulipaloa voin siis pitää opetuksena siitä, ettei pitäisi pitää ikuisena sellaistakaan, joka ikuiselta vaikuttaa.
Tuhoa katsoessani lohdutin kuitenkin itseäni sillä, mikä on tällaisten keskiaikaisten monumenttien luonne. Ei niitä rakennettu keskiajalla valmiiksi eivätkä ne ole paikoillaan jököttäneet muuttumattomina. Niitä on lähes koko ajan uudistettu sieltä täältä, ja itse asiassa ne ajat, jolloin niille ei tehty mitään, olivat niiden huonoimpia aikoja. Kun kirkko tästä remontoidaan, tullaan vain tehneeksi uusi kerrostuma vanhojen jatkoksi. Se kerrostuma olisi joka tapauksessa siihen tullut, nyt vain pakon vuoksi nopeammassa aikataulussa. Tulevaisuudessa voidaan ajatella ylpeydellä, että edes raivoava tulipalo ei onnistunut tuhoamaan Notre Damea. Se nousi tuhkistaan uuteen kukoistukseen, koska ihmiset rakastavat sitä, kuten heidän esivanhempansa kymmenien sukupolvien ajan ovat rakastaneet.
Ehkä kaikkein eniten minua surettavat ruusuikkunat ja muut lasitaiteen helmet, jotka ovat varmaan kaikki mennyttä. Ne olivat sitä alkuperäistä keskiaikaista osaa, eikä kuvataiteeseen voi suhtautua samalla tavalla kuin arkkitehtuuriin. Sen pitäisi olla täysin pysyvää, vailla uusia kerrostumia.
Tuli myös sellainen ajatus, että kaikissa vanhoissa kirkoissa ja muissa monumentaalirakennuksissa pitäisi alkaa korvata näkymättömissä olevia puisia tukirakenteita teräksellä. En hirveästi pidä teollisuudesta, jota teräsrakenteet symboloivat, mutta vielä vähemmän pidän tulipaloista tai edes niiden riskistä.
Lisään edelliseen viestiin, että juuri äsken luin Ylen uutisartikkelista, että suurin osa ruusuikkunoista samoin kuin urut ovatkin säilyneet. Tässähän alkaa liikuttua. Pitää varmaan tehdä jokin rituaalinomainen kiitosharjoitus.
Taivaan kiitos (sekä palomiesten peräänantamattoman uurastuksen) kirkon kivikatto kesti eikä tulimeri päässyt itse kirkkotilaan. Kiitos myös keskiajan rakennusmestarien, osasivat hommansa.
Viilipytty: olihan se melko jäätävä tunne katsoa sitä palavaa rakennusta. Vaikka onneksi täystuholta vältyttiin, on tapahtumassa jotain todella enteellistä. Hiipuvan lännen yksi keskeinen symboli liekeissä, voiko symboliikka tämän alleviivatumpaa olla.
Apoliteia: onni onnettomuudessa. Jää nähtäväksi, restauroidaanko kirkko entiseen loistoonsa kuten Viilipytty arvuuttelee. Toivottavasti. Ehkä tämänkin herättelee näkemään, kuinka katoavaisia saavutuksemme ovatkaan.
Näyttää siltä, että kyseessä ei ollutkaan terrori-isku, vaan jokin vitun onnettomuus. (En minäkään luota valtamedioihin, mutta eiköhän terrorijärjestöt olisi jo ilmoittaneet jos olisivat tuikanneet Quoasimodon kattohuoneiston tuleen.)
Täällä Unilaaksossa tuntuu kaikilla -allekirjoittanut mukaanlukien- oleman yksi paha vika. Me odotamme kaikki kuin kuuta nousevaa jotain uutta syyskuun 11. joka herättäisi kerta pierusta massat Ruususen unesta. Mutta... Eipä tule!
Kukaan täällä ei halua olla kusipää ja sanoa yhtä juttua ääneen, joten hyvä, minä sanon sen mitä kaikki ajattelevat/ajatyelivat: minä olin salaa vahingoniloinen pari iltaa sitten. Minä tuumin, että ' nyt saa tiedostava Ranska mitä tilasi. Tämä sataa meidän laariin.'
Mutta eipä ollut.
Meillä painaa poliisi ja terrorismin vastaiset virastot pitkää päivää napatakseen potentiaalisia riehujia. Ja tekevät hyvää työtä. Ja hyvä heillä. Tekevät hyvää työtä. Ei vähään aikaan ole ollut mitään kunnon jysäytystä. Esimerkiksi Turun puukotus jää viimeiseksi isoksi terrori-iskuksi -ennen kuin demografia on parin vuosikymmenen päästä muuttunut ja meidän terrorismin vastaiset tiedustelupalvelujen taso laskenut hiljaa muiden kanssa.
Ehkä kunnon posautusta ei tule vielä pitkiin aikoihin. Minä sanon, että kehittykäämme, ja lakataan odottamasta uutta Isoa Rysäystä.
Sen sijaan että me odotamme naismaisesti jotain symbolista valtiapäivätalon paloa meidä kannattaisi ehkä kiinnittää huomio pieniin ja vähemmän mediaseksikkäisiin asioihin kuten Kööpenhaminan riehumisiin ja uuteen siirtolaiskaravaaniin.
Sama logiikka, mutta täysin päinvastoin. Me nuivalistossa olemme antaneet itsemme muuttua Sarumaneiksi, jotka odottavat kipeästi, että ihan kohta ISIS räjäyttää ydinpommin keski-Euroopassa, kohta Ruotsin talous romahtaa ennennäkemättömään lamaan kasvaneiden sosiaalimenojen kanssa, kohta paavi raiskataan vatikaanin rappusilla, kohta valkoiset farmarit ajetaan ulos E-Afrikasta yhtenä hirveän verisenä kansanmurhana. Ja sitten massat heräävät ja tajuavat meidän olleen oikeassa
Mutta ehkä ne ovatkin ne pienet asiat, joka päiväiset jutut, jotka alkavat nykymenon takia mennä päin persettä, jotka herettälevät hitaasti porukkaa.
Samalla tavalla vihervassari puolella rivimiehet odottavat tuskissaan, että hetkenä minä hyvänsä koko Etelämanner sulaa käsiin, ensi kesänä koko Intia käristyy helteeseen, hetkenä minä hyvänsä Trump alkaa maksaa tapporahaa latinoista ja hetkenä minä hyvänsä SoldiersofOdinit miehittävät Arkadianmäen ja pistävät pystyyb Putinin nukkehallitukseksi. Ja sitten massat heräävät ja tajuavat heidän olleen oikeassa.
Näyttää siltä, että kyseessä ei ollutkaan terrori-isku, vaan jokin vitun onnettomuus.
Näin taidettiin todeta jo alkuun. Se ei ole sinällään oleellista, symboliarvo on joka tapauksessa suuri. Se, että uskossaan hiipuvan kristikunnan yksi monumenteista palaa, on enne. Ja vahinko tai ei, ovat muhamettilaiset ottaneet asiasta ilon irti yhtä kaikki.
Sen sijaan että me odotamme naismaisesti jotain symbolista valtiapäivätalon paloa meidä kannattaisi ehkä kiinnittää huomio pieniin ja vähemmän mediaseksikkäisiin asioihin kuten Kööpenhaminan riehumisiin ja uuteen siirtolaiskaravaaniin.
...
Mutta aika on silti sitkasta.
Tumput suorana onkin turha odottaa mitään. Omakohtaisesti on tehtävä mitä voi. Mutta tällaiset muutokset eivät ole lopulta minun taikka sinun käsissä, mikro ei ole makroa. Aika on sitkasta, kunnes se ei enää olekaan. Eskalaatio voi lähteä mistä vain ja yllättävänä hetkenä, aivan kuten Frans Ferdinandin ampuminen Balkanilla sytytti maailmansodan. On siis syytä toivoa, ettei isoa paukkua tule. Kun tapahtumat kerran lähtevät toden teolla vyörymään, ei niitä voi pysäyttää enää. On kysyttävä, mitä voimme tehdä ennen tuota pistettä.
Mikäli siis jauhamme liian hitaasti, on myöhäistä. Oli kyseessä islamisaatio, negridisaatio taikka ekokatastrofi, pahimmat skenaariot voivat käydä toteen: muslimit tekevät kaikkea sitä, mitä pahimmillaan heiltä odotetaan. Ja siihen vastataan siten, kuin pahimmiltaan meiltä odotetaan. Ekokatastrofi ottaa uuden vaihteen ja isoja alueita muuttuu elinkelvottomiksi.
Jokaisen pitää tehdä mitä pystyy. Pointtini oli siinä että meidän ei pidä ripastautua siihen, että koht -a ihan kohta alkaa hirveä ryöpötys kerta vihellyksestä. Jos me tulemme riippuvaisiksi siitä tuomiopäivän profetiasta, että pian Ferdinand ammutaan ja sitten kaikki menee omalla painollaan, niin... noh epäilen että kuihdutamme itsemme odottamalla. Ja sitten kun tulee oikea hetki toimia niin olemme niin väayneitä ettemme jaksa tehdä mitään. Punapillerit pitää nauttia pieninä annoksia - kouralliseen tukehtuun.
Komppaan Allaspaloa siinä, ettei pidä odotella mitään suurta tapahtumaa (ihmettä, katastrofia deus/diabolus ex machinaa), joka saa asiat korjaantumaan itsestään. Muutos ja kansallismielisten voitto tapahtuu hitaasti ja ennen kaikkea ruohonjuuritasolla - ja jokaisen velvollisuus on tehdä voitavansa sen eteen.
14 kommenttia:
En muista, milloin minusta oli viimeksi tuntunut niin pahalta kuin eilen katsoessani suoraa videokuvaa tästä tulipalosta. Kävin Notre Damessa kesällä kymmenen vuotta sitten, mutta en kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota, että minulle olisi jäänyt tarkkoja muistoja. Tulipaloa voin siis pitää opetuksena siitä, ettei pitäisi pitää ikuisena sellaistakaan, joka ikuiselta vaikuttaa.
Tuhoa katsoessani lohdutin kuitenkin itseäni sillä, mikä on tällaisten keskiaikaisten monumenttien luonne. Ei niitä rakennettu keskiajalla valmiiksi eivätkä ne ole paikoillaan jököttäneet muuttumattomina. Niitä on lähes koko ajan uudistettu sieltä täältä, ja itse asiassa ne ajat, jolloin niille ei tehty mitään, olivat niiden huonoimpia aikoja. Kun kirkko tästä remontoidaan, tullaan vain tehneeksi uusi kerrostuma vanhojen jatkoksi. Se kerrostuma olisi joka tapauksessa siihen tullut, nyt vain pakon vuoksi nopeammassa aikataulussa. Tulevaisuudessa voidaan ajatella ylpeydellä, että edes raivoava tulipalo ei onnistunut tuhoamaan Notre Damea. Se nousi tuhkistaan uuteen kukoistukseen, koska ihmiset rakastavat sitä, kuten heidän esivanhempansa kymmenien sukupolvien ajan ovat rakastaneet.
Ehkä kaikkein eniten minua surettavat ruusuikkunat ja muut lasitaiteen helmet, jotka ovat varmaan kaikki mennyttä. Ne olivat sitä alkuperäistä keskiaikaista osaa, eikä kuvataiteeseen voi suhtautua samalla tavalla kuin arkkitehtuuriin. Sen pitäisi olla täysin pysyvää, vailla uusia kerrostumia.
Tuli myös sellainen ajatus, että kaikissa vanhoissa kirkoissa ja muissa monumentaalirakennuksissa pitäisi alkaa korvata näkymättömissä olevia puisia tukirakenteita teräksellä. En hirveästi pidä teollisuudesta, jota teräsrakenteet symboloivat, mutta vielä vähemmän pidän tulipaloista tai edes niiden riskistä.
Lisään edelliseen viestiin, että juuri äsken luin Ylen uutisartikkelista, että suurin osa ruusuikkunoista samoin kuin urut ovatkin säilyneet. Tässähän alkaa liikuttua. Pitää varmaan tehdä jokin rituaalinomainen kiitosharjoitus.
Taivaan kiitos (sekä palomiesten peräänantamattoman uurastuksen) kirkon kivikatto kesti eikä tulimeri päässyt itse kirkkotilaan. Kiitos myös keskiajan rakennusmestarien, osasivat hommansa.
Tervehdys kommentoijille.
Viilipytty: olihan se melko jäätävä tunne katsoa sitä palavaa rakennusta. Vaikka onneksi täystuholta vältyttiin, on tapahtumassa jotain todella enteellistä. Hiipuvan lännen yksi keskeinen symboli liekeissä, voiko symboliikka tämän alleviivatumpaa olla.
Apoliteia: onni onnettomuudessa. Jää nähtäväksi, restauroidaanko kirkko entiseen loistoonsa kuten Viilipytty arvuuttelee. Toivottavasti. Ehkä tämänkin herättelee näkemään, kuinka katoavaisia saavutuksemme ovatkaan.
Mitä helvettiä täällä tapahtuu!!!? Ensin mökki Levillä, sitten katedraali Pariisissa ja nyt pappilarakennus Kempeleessä. Kertokaa joku.
Kristinusko puhkeaa kukoistukseen ahdingon keskellä, joten ei ahdista - vaan vahvistaa.
Deus vult!
Hyvää iltaa.
juho: en tiedä, liekö kaikki osa suurempaa ennettä?
KIP: joo, se on hyvin sanottu. Uskon liekki hohtaa kirkkaimmin, kun pimeys sen ympäröi.
Deus Vult!
Ikävä olla vastarannan kiiski, mutta nyt.
Näyttää siltä, että kyseessä ei ollutkaan terrori-isku, vaan jokin vitun onnettomuus. (En minäkään luota valtamedioihin, mutta eiköhän terrorijärjestöt olisi jo ilmoittaneet jos olisivat tuikanneet Quoasimodon kattohuoneiston tuleen.)
Täällä Unilaaksossa tuntuu kaikilla -allekirjoittanut mukaanlukien- oleman yksi paha vika. Me odotamme kaikki kuin kuuta nousevaa jotain uutta syyskuun 11. joka herättäisi kerta pierusta massat Ruususen unesta. Mutta... Eipä tule!
Kukaan täällä ei halua olla kusipää ja sanoa yhtä juttua ääneen, joten hyvä, minä sanon sen mitä kaikki ajattelevat/ajatyelivat: minä olin salaa vahingoniloinen pari iltaa sitten. Minä tuumin, että ' nyt saa tiedostava Ranska mitä tilasi. Tämä sataa meidän laariin.'
Mutta eipä ollut.
Meillä painaa poliisi ja terrorismin vastaiset
virastot pitkää päivää napatakseen potentiaalisia riehujia. Ja tekevät hyvää työtä. Ja hyvä heillä. Tekevät hyvää työtä. Ei vähään aikaan ole ollut mitään kunnon jysäytystä. Esimerkiksi Turun puukotus jää viimeiseksi isoksi terrori-iskuksi -ennen kuin demografia on parin vuosikymmenen päästä muuttunut ja meidän terrorismin vastaiset tiedustelupalvelujen taso laskenut hiljaa muiden kanssa.
Ehkä kunnon posautusta ei tule vielä pitkiin aikoihin. Minä sanon, että
kehittykäämme, ja lakataan odottamasta uutta Isoa Rysäystä.
Sen sijaan että me odotamme naismaisesti jotain symbolista valtiapäivätalon paloa meidä kannattaisi ehkä kiinnittää huomio pieniin ja vähemmän mediaseksikkäisiin asioihin kuten Kööpenhaminan riehumisiin ja uuteen siirtolaiskaravaaniin.
Yritän avata vähän mitä hain takaa edellisessä viestissä:
Gandalf: Saruman believes it is only great power that can hold evil in check, but that is not what I have found. I found it is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay. Small acts of kindness and love.
Sama logiikka, mutta täysin päinvastoin.
Me nuivalistossa olemme antaneet itsemme muuttua Sarumaneiksi, jotka odottavat kipeästi, että ihan kohta ISIS räjäyttää ydinpommin keski-Euroopassa, kohta Ruotsin talous romahtaa ennennäkemättömään lamaan kasvaneiden sosiaalimenojen kanssa, kohta paavi raiskataan vatikaanin rappusilla, kohta valkoiset farmarit ajetaan ulos E-Afrikasta yhtenä hirveän verisenä kansanmurhana. Ja sitten massat heräävät ja tajuavat meidän olleen oikeassa
Mutta ehkä ne ovatkin ne pienet asiat, joka päiväiset jutut, jotka alkavat nykymenon takia mennä päin persettä, jotka herettälevät hitaasti porukkaa.
Samalla tavalla vihervassari puolella rivimiehet odottavat tuskissaan, että hetkenä minä hyvänsä koko Etelämanner sulaa käsiin, ensi kesänä koko Intia käristyy helteeseen, hetkenä minä hyvänsä Trump alkaa maksaa tapporahaa latinoista ja hetkenä minä hyvänsä SoldiersofOdinit miehittävät Arkadianmäen ja pistävät pystyyb Putinin nukkehallitukseksi. Ja sitten massat heräävät ja tajuavat heidän olleen oikeassa.
Mutta aika on silti sitkasta.
Jumalan myllyt jauhaa hitaasti.
Iltaa Allaspalo.
Näyttää siltä, että kyseessä ei ollutkaan terrori-isku, vaan jokin vitun onnettomuus.
Näin taidettiin todeta jo alkuun. Se ei ole sinällään oleellista, symboliarvo on joka tapauksessa suuri. Se, että uskossaan hiipuvan kristikunnan yksi monumenteista palaa, on enne. Ja vahinko tai ei, ovat muhamettilaiset ottaneet asiasta ilon irti yhtä kaikki.
Sen sijaan että me odotamme naismaisesti jotain symbolista valtiapäivätalon paloa meidä kannattaisi ehkä kiinnittää huomio pieniin ja vähemmän mediaseksikkäisiin asioihin kuten Kööpenhaminan riehumisiin ja uuteen siirtolaiskaravaaniin.
...
Mutta aika on silti sitkasta.
Tumput suorana onkin turha odottaa mitään. Omakohtaisesti on tehtävä mitä voi. Mutta tällaiset muutokset eivät ole lopulta minun taikka sinun käsissä, mikro ei ole makroa. Aika on sitkasta, kunnes se ei enää olekaan. Eskalaatio voi lähteä mistä vain ja yllättävänä hetkenä, aivan kuten Frans Ferdinandin ampuminen Balkanilla sytytti maailmansodan. On siis syytä toivoa, ettei isoa paukkua tule. Kun tapahtumat kerran lähtevät toden teolla vyörymään, ei niitä voi pysäyttää enää. On kysyttävä, mitä voimme tehdä ennen tuota pistettä.
Mikäli siis jauhamme liian hitaasti, on myöhäistä. Oli kyseessä islamisaatio, negridisaatio taikka ekokatastrofi, pahimmat skenaariot voivat käydä toteen: muslimit tekevät kaikkea sitä, mitä pahimmillaan heiltä odotetaan. Ja siihen vastataan siten, kuin pahimmiltaan meiltä odotetaan. Ekokatastrofi ottaa uuden vaihteen ja isoja alueita muuttuu elinkelvottomiksi.
Viisaita sanoa.
Jokaisen pitää tehdä mitä pystyy. Pointtini oli siinä että meidän ei pidä ripastautua siihen, että koht -a ihan kohta alkaa hirveä ryöpötys kerta vihellyksestä. Jos me tulemme riippuvaisiksi siitä tuomiopäivän profetiasta, että pian Ferdinand ammutaan ja sitten kaikki menee omalla painollaan, niin... noh epäilen että kuihdutamme itsemme odottamalla. Ja sitten kun tulee oikea hetki toimia niin olemme niin väayneitä ettemme jaksa tehdä mitään. Punapillerit pitää nauttia pieninä annoksia - kouralliseen tukehtuun.
Hauskaa pääsiäistä.
Punapillerit pitää nauttia pieninä annoksia - kouralliseen tukehtuun.
Osuvasti ilmaistu. Hauskaa pääsiäistä sinnekin!
Tervehdys Korppi...eikun Lauri.
Komppaan Allaspaloa siinä, ettei pidä odotella mitään suurta tapahtumaa (ihmettä, katastrofia deus/diabolus ex machinaa), joka saa asiat korjaantumaan itsestään. Muutos ja kansallismielisten voitto tapahtuu hitaasti ja ennen kaikkea ruohonjuuritasolla - ja jokaisen velvollisuus on tehdä voitavansa sen eteen.
Hyvää pääsiäistä kaikille.
-Eräs
Hyvää pääsiäistä ja hyvää iltaa.
Muutos ja kansallismielisten voitto tapahtuu hitaasti ja ennen kaikkea ruohonjuuritasolla - ja jokaisen velvollisuus on tehdä voitavansa sen eteen.
Joo, näin on marjat.
Lähetä kommentti