NHL:n runkosarja taputeltu

Ja taas on aika raportin. Maailman parhaimmassa kiekkoliigassa on saatu runkkaripelit pelattua ja valmistautuminen pleijareihin käyntiin. Kausi oli jälleen kiehtova ja menestys myös suomalaisittain ennen kaikkea. On joukkueita, jotka rakentavat runkoaan ja joukkueita joiden runko vanhenee. Yhdet porskuttavat, toiset junnaavat paikallaan.

Tampa Bay Lightning on luonnollisesti huomionarvoisin joukkue. Tuo floridalainen ja kertaalleen vuonna 2004 Stanley Cupin voittanut poppoo on rakentanut itsestään pelottavan vahvan, puhutaan jopa palkkakattoajan parhaimmasta joukkueesta. Heillä on murhaavan tehokas hyökkäyskalusto kahdella eliittisentterillä, kova puolustus sekä loistava ykkösmolari. 62 voitollaan he jakavat kaikkien aikojen ennätyksen kauden 1995-96 Detroit Red Wingsien kanssa ja 128 pisteellään ovat lähellä Canadiensin 132 pisteen ennätystä kaudelta 1976-77. Puhumme siis yhdestä änärin parhaista kokoonpanoista kautta aikojen. He lähtevät pudotuspeleihin ylivoimaisena ennakkosuosikkina, mikä kuitenkin voi pahimmillaan tuoda myös ylivoimaiset paineet. Edellä mainittu Detroitin kokoonpano suli finaalisarjassa paperilla heikompaa New Jersey Devilsiä vastaan. Seuraamme Tampa Bayn etenemistä mielenkiinnolla.

Hallitseva mestari Wahington Capitals oli vahva ja voitti oman divisioonansa. New York Islanders ryhdistäytyi, ja viime kaudella juuri Capseja valmentaneen Barry Trotzin johdolla. Ottawa Senators jäi pannanpohjimmaiseksi odotusten mukaisesti. Detroitin pari vuosikymmentä kestänyt menetys on tullut lopullisesti tiensä päähän ja edessä on jälleenrakennus. Kun muun muassa Henrik Zetterbergin, Pavel Datsjukin sekä Niklas Kronwallin muodostamasta rungosta on enää viimeksi mainitu jäljellä ja hänkin on eläköitymisen kynnyksellä, ovat kulta-ajat yksiselitteisesti ohitse. Pohjalta on aloitettava.

Myös Los Angeles Kings ja Chicago Blackhawks joutuvat Detroitin kaltaiseen ahdinkoon, mikäli eivät ymmärrä aloittaa nuorennusleikkausta ajoissa. Nämä kaksi joukkuetta dominoivat liigaa vuosien 2010-15 välillä, mutta menestystä tuoneet rungot ovat vanhenemassa. Chicago joutui ulos pleijareista toisena vuonna peräkkäin ja Kings pelasi huonoimman kautensa aikoihin. Ironista kyllä, kaksi Hawksien tähteä pelasi parhaat kautensa: laituri Patrick Kane posautti 44 maalia ja 110 pistettä, sentteri Jonathan Toews 35 maalia ja 81 pistettä. Molemmat ovat kuitenkin jo parhaan ikänsä ohittaneet, joten vastaavaa liitoa tuskin enää nähdään. Ja menestys pistetehtailussa on laiha lohtu joukkueen epäonnistumisen rinnalla.

Winnipeg Jets jäi karvan verran vaille divisioonan voitosta, mutta ovat jatkomähinöissä mukana toista vuotta peräkkäin. Huolta on kylläkin herättänyt heidän keskinkertaiset otteensa kevään mittaan. Myös Colorado Avalanche onnistui ruuvaamaan itsensä toista kertaa peräkkäin mukaan ja tämä huolimatta heidän sysipaskasta jaksostaan keskellä kautta. Carolina Hurricanes on pudotuspeleissä ensi kertaa kymmeneen vuoteen. Edmonton Oilers ei saa mitään aikaiseksi huolimatta maailman parhaan kiekkoilijan panoksesta ja Buffalo Sabres jatkaa ikuista jälleenrakennustaan. On asioita, jotka muuttuvat ja asioita jotka eivät. Tuntuu, että eräiden joukkueiden epäonni on universaali vakio.

...

Pelaajarintamalla nähtiin melkoista ilotulitusta, sillä maaleja ja pisteitä tehtiin erittäin ahkeraan tahtiin. Trendi on ollut jo kolmen vuoden ajan nouseva: Keväällä 2017 vain yksi pelaaja ylsi sataan pisteeseen, keväällä 2018 näin teki kolme pelaajaa ja tänä keväänä jo kuusi. Connor McDavid on liigan paras pelaaja, mutta huolimatta ennätyspisteistään (116) ei hän onnistunut pistepörssiä voittamaan. Se kunnia kuuluu venäläiselle nimeltä Nikita Kutšerov, joka pelasi elämänsä kauden. 41 maalia ja 128 pistettä on korkein pistelukema 2000-luvulla ja korkein Art Rossin voittoon oikeuttava määrä sitten Mario Lemieuxin 161:n pisteen kaudelta 1995-96. Kutšerovin 87 syöttöä on laiturien yhden kauden ennätys, ja sen hän jakaa Jaromír Jágrin kanssa. Lisäksi 128 pistettä kaudelta on korkein venäläisen saama määrä, millä hän löi Aleksandr Mogilnyin 26 vuotta vanhan ennätyksen. Nikita Kutšerov on näillä suorituksilla nostanut itsensä melko kovatasoiseen seuraan, aivan hirvittävä kaveri.

Suomalaisittain oli kausi jälleen iloa täynnä: viime kaudella tehtyä piste-ennätystä parannettiin kahdella. Rintamaa johti Aleksandr Barkov, joka 35:llä maalillaan ja 96:lla pisteellään teki lopullisen läpimurtonsa. Samalla hän tuli tehneeksi Florida Panthersin seuraennätyksen ja päihitti maanmiehensä Pavel Buren aikaisemman ennätyksen. Mikko Rantanen takoi 31 maalia ja 87 pistettä ja rahkeita olis riittänyt enempääkin, mikäli vain hän ei olisi loukkaantunut viime metreillä; palkkaneuvottelut tulevat olemaan Coloradossa mielenkiintoisia joka tapauksessa. Sebastian Aho teki 83:lla pisteellään uroteon, hän on huikea pelimies; kun Aho viilettää kentällä, niin paljon tapahtuu. Hänen seurakaverinsa Teuvo Teräväinen taikoi 76 pistettä ja pelasi parhaan kautensa. Nämä kaksi herraa ovat yksi syy, miksi Carolina Hurricanes on pudotuspeleissä.

Tulokkaista voi nostaa kaksi esiin: Jesperi Kotkaniemi, joka on vasta 18-vuotias sentterilupaus ja tästä huolimatta vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa. 34 pistettä 79:ään otteluun on kelpo suoritus ja parempaa on tulevaisuudessa odotettavissa. Miro Heiskanen on 19-vuotias puolustaja, sekä lupaavin mitä Suomesta on kenties koskaan nähty. Hän pelasi täydet 82 ottelua ja suurella vastuulla läpi kauden. 12 maalia ja 33 pistettä eivät ole huono suoritus nekään ja odotukset nousivat tämän nuoren miehen kohdalta korkealle. Ei häntä syyttä suotta siis varattu numerolla kolme.

Pettymyksiäkin mahtui mukaan. Mikael Granlund ei pelannut aivan tasollaan, saa nähdä miten palautuu ensi kauteen. Rasmus Ristolainen kerryttää miinuksiaan, uran saldo on jo melkoisen karu: -143, tällä kaudellaan pelkästään -41. Olli Määttä näyttää sen kuin taantuvan, eikä Sami Vatasellakaan kovin kehuttavasti kulje. Tämä on ikävää, sillä juuri puolustajia Suomella ei ole koskaan ollut liikaa. Uutta verta on tulossa, mutta toivoisi että nämä edelläkin mainitut herrat ryhdistäytyisivät.

Patrik Laineen kausi oli raskain pettymys. Ei aivan flopista voida puhua, sillä 30 maalia ja 50 pistettä ei ole varsinaisesti huono suoritus. Mutta muistetaan odotusarvot: Laineelta on lupa vaatia enemmän ja tämä huomioon ottaen kausi on epäonnistunut. Voi olla, että pudotuspeleissä tapahtuu piristymistä ja jos näin, kokonaisarvio voi vielä muuttua. Tällainen ailahtelu on kuitenkin saanut minut epäilemään Laineen potentiaalia tai ainakin sen realistoitumista. Kaverilla on lahjoja, mutta onko hän sittenkin liian laiska tai jopa ylimielinen harjoitellakseen kunnolla? Hyvän ja huonon päivän ero on yksinkertaisesti liian suuri, konsistenssia kaivataan. Jos hän tahtoo nähdä vaivan, on käsissämme maalipörssiä kaudesta toiseen hallitseva tappokone. Verta pakkiin.