Kirjoitin Sarastuksessa Portugalia vuodesta 1932 vuoteen 1968 hallinneesta diktaattorista António de Oliveira Salazarista:
Luonnehdinnat kuvaavat hänet poikkeuksetta vaatimattomaksi ja askeettiseksi, miltei puritaaniseksi mieheksi. Hän oli lukenut ja sivistynyt, kuin kreikkalaisten idealisoima filosofikuningas tai valistunut itsevaltias. Hänellä ei ollut lapsia tai perhettä, eikä hän sitä myötä sairastunut niin monen diktaattorin ammattitautiin, nepotismiin. Salazar oli aidosti maalleen omistautunut, mutta samalla vastahakoinen hallitsija.
4 kommenttia:
Jumalan terve kynäilijälle.
Luin Salazar-juttusi jo tuoreeltaan, mutta ei tullut heti annettua palautetta.
Ihan oikein sanoit, että vähän miehestä ja hänen valtakaudestaan puhutaan vaikkapa Francoon nähden. Ehkä Franco-julkisuudella on pysyvänä oikeutuksenaan Espanjan hyvin verinen sisällissota, jota Hemingwayn ja Orwellin kaltaiset kirjoittelijat toivat anglomaailman tietoisuuteen. Ja niin kuin hyvin tiedetään, jotta jokin asia maailmassa olisi merkittävä, täytyy Anglo-Amerikan sfäärin tuntea se.
Eipä taida Salazar muutenkaan olla mediamielessä vetävä kohde: ei merkittäviä toisinajattelijoiden vainoja, ei mukana kakkosrähinässä, ei suuruudenhulluja hankkeita. Jäi vielä sellainen kuva artikkelista, että eivät taida Salazarin puheetkaan olla kovin raflaavia olleet.
Tietysti mieleen tulee semmoinenkin syy, että ehkä kristilliskonservatiivista, suosittua ja maan vakaana pitänyttä diktaattoria ei em. syistä liberaalissa mediassamme juuri haluta muistella?
Kovin on kristittyihin ihanteisiin sopiva diktaattori siis. nolo episcopari.
Yhden Suomi mainittu -luokan seikan olisin kuitenkin toivonut tulleen mainituksi. Tunnettua on, että toisen maailmansodan aikana jenkit eivät julistaneet sotaa Suomelle, pitäen diplomaattiset kanavat auki. Mielenkiintoisena seikkana tähän liittyen: Suomen diplomaattista napanuoraa Jenkkeihin päin pidettiin pystyssä sodan loppupuolella Lissabonin-lähetystöstä käsin. Vaikka USA oli Rytin Ribbentrop-sopimuksen seurauksena pistänyt virallisesti välit poikki (ja suurlähettiläs kutsuttu kotiin), välitti se tietoja ja "goodwilliä" tätä tietä. Salazarin hallinto lienee ollut tästä pelistä tietoinen.
Päivää Apoliteia.
Eipä taida Salazar muutenkaan olla mediamielessä vetävä kohde: ei merkittäviä toisinajattelijoiden vainoja, ei mukana kakkosrähinässä, ei suuruudenhulluja hankkeita. Jäi vielä sellainen kuva artikkelista, että eivät taida Salazarin puheetkaan olla kovin raflaavia olleet.
Niinhän se on, että enin historia kirjoitetaan myllerrysten ja sotien aikakausista.
Tietysti mieleen tulee semmoinenkin syy, että ehkä kristilliskonservatiivista, suosittua ja maan vakaana pitänyttä diktaattoria ei em. syistä liberaalissa mediassamme juuri haluta muistella?
Voi olla. Ainakaan ei sovi hysteeriseen kuvaan siitä, että ei-demokratia johtaa välittömään kansanmurhaan ja vastaaviin.
Yhden Suomi mainittu -luokan seikan olisin kuitenkin toivonut tulleen mainituksi.
Kas vain, tuota en kerta kaikkiaan vain tiennyt.
Terveeks.
Ei paremmin ajateltuna ehkä ihmekään, seikka on tullut laajempaan tietoisuuteen vasta Rytin päiväkirjojen (2006) ja sota-ajan muistelmien (2012) ilmestyttyä. Tätä väylää pitkin jenkit mm. neuvoivat Suomea pidättätymästä erillisrauhan kiirehtimisestä, vaikka virallisesti tätä vaativatkin.
Kiehtovaa.
Lähetä kommentti