 |
| -Hylätty, kylmän sodan ohjussiilo siellä jossain |
Ei ole aivan tavatonta kuulla sanoja "olen syntynyt väärään aikaan". Itsekin tein kerran niin, olenhan nostalginen yksilö. En haikaile ainoastaan oman menneisyyteni kokemuksia vaan aikoja, joita en ole edes nähnyt. Aikoja, joista ei ole enää muistitietoa. Aikoja, joista ei ole lainkaan tietoa. Intuitioni kertoo, että kaipuu kantaa viime kädessä alkuun ja luomiseen. Paratiisi oli vailla säröä ja alitajuisesti ikävöimme takaisin. Olemme maailmassa, mutta emme maailmasta ja tahdomme kotiin. Alkuperäinen koti on kuitenkin suljettu ja uuteen astumme vasta kuoleman kautta. On siis vain odotettava.
Koska paratiisi on mennyttä ja kulta-ajatkin epätäydellisiä, en usko yhdenkään ihmisen todella kuuluvan johonkin toiseen aikaan. Siitä siis ei ole epäilystä, etteivätkö tietyllä luonteella ja kokemuksilla varustetut sopeutuisi paremmin toisiin aikoihin; menneisiin tai tuleviin. Omalta osaltani olen kylläkin niin nykyaikainen yksilö, että minut olisi revitty kaikkina muina aikoina kappaleiksi. Tajuan kyllä ironian, joka asemaani liittyy. Vierastan aikaamme monilta osin, mutta olen siinä kaulaani myöten. Osa minusta tahtoisi upota siihen täysimääräisesti ja unohtaa kaiken muun. Mutta sisäinen vastus ei sitä salli, ei aivan.
Puhun kuitenkin jostain tärkeämmästä kuin viihtymisestä, nimittäin kohtalosta. Jokainen syntyy aikaansa ja paikkaansa syystä, myös menneisyydestä haikailevat romantikot. Itse kullakin on Jumalan osoittama polku, joka on vain löydettävä. Polku ei ole vääjäämätön, sillä - kuten sanoin - se on osattava löytää. Viimeisenä on tehtävä valinta, astuako kyseiselle polulle. Kaikki eivät polkuansa löydä, ja monet torjuvat löytämänsä. Siellä jossain se kuitenkin vartoo.
Kullakin on tehtävänsä ja roolinsa, pieni tai suuri. Ei ole oikein valitella paikkaansa, ei hierarkiassa eikä aika-avaruudessa. En puhu epäoikeudenmukaisuudesta, vaan siitä mitä meille on annettu; kenelle älyä, kenelle kauneutta tai kenelle ei juuri mitään. En puhu vapaudenriistosta vaan siitä, missä ja milloin synnymme. Joka löytää paikkansa hierarkiassa, voi löytää tarkoituksensa siinä. Joka löytää paikkansa ajassaan, voi löytää tehtävänsä siinä.
Ja suoraan sanottuna: en koskaan luopuisi kaikesta siitä kauniista musiikista, jollaista voi vain tässä ajassa kuulla. Kaikki ne elokuvat, kaikki ne kirjat. Minua ei olisi ilman niitä. Sankarini Tolkien oli luonteeltaan arkaainen, vaan niin vain hänkin eli modernilla aikakaudella; hänen tehtävänsä oli löytää kauneus maailmansotien keskellä.
Enkä luopuisi sähkövalosta, en paskapaperista.
2 kommenttia:
Emmehän me voi tietää, miksi olemme tässä maailmassa tähän aikaan tällaisina, kuin olemme. Buddhalaisuus on ainoa uskonto, joka antaa järkeenkäyvän vastauksen:
olemme täällä joko sovittamassa edellisen elämämme syntejä tai nauttimassa edellisen elämämme kärsimyskorvauksista.
Jos huudan vastaukseksi, etten halunnut syntyä tähän maailmaan tällaiseksi kuin olen, voi minulta tivata yhtä lailla vastausta kysymykseen:
mistä tiedän, etten ole?
Kristinusko ei anna mihinkään näistä kysymyksistä mitään vastausta, vaan esittää asian pelkkänä jumalallisena arpakuution heittelynä:
tuolle hyvää, tuolle pahaa, tuolle taas hyvää...
Ei aivan viimeisen päälle reilua, jos minulta kysytään. Siksi en olekaan kristitty, mutta en myöskään suhtaudu kristinuskoon vihamielisesti:
sillä on ollut valtava merkitys länsimaisen eurooppalaisen kulttuurin kehittymisessä, ja ilman sitä sen jättämän tilan valtaa islam.
Hekilökohtaisella tasolla sanon vain, että ota kaikki irti hyvistä päivistä, sillä niitä on takuuvarmasti valtavan paljon vähemmän kuin pahoja päiviä.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta kaikki paha ja inha on ikuista ja loppumatonta.
Todellinen Helvetti olisi joutua syntymään tähän maailmaan aina uudestaan ja uudestaan.
En usko sellaiseen, koska en halua.
En halua uskoa muuhun, kuin että valojeni sammuessa viimeisen kerran se myös jää viimeiseksi ja lopulliseksi.
Tervehdys.
Buddhalaisuus on ainoa uskonto, joka antaa järkeenkäyvän vastauksen:
olemme täällä joko sovittamassa edellisen elämämme syntejä tai nauttimassa edellisen elämämme kärsimyskorvauksista.
Buddhalaisuus menee metsään, me emme tule tyjästä ja mene tyhjään. Elämä ei ole kärsimystä, ei ainakaan vain sitä.
Siksi en olekaan kristitty, mutta en myöskään suhtaudu kristinuskoon vihamielisesti:
sillä on ollut valtava merkitys länsimaisen eurooppalaisen kulttuurin kehittymisessä, ja ilman sitä sen jättämän tilan valtaa islam.
Tämäkin on hyvä, mutta ei riitä. Kristinuskossa tärkeintä on, että se on totta. Kaikki muu on toissijaista.
Hekilökohtaisella tasolla sanon vain, että ota kaikki irti hyvistä päivistä, sillä niitä on takuuvarmasti valtavan paljon vähemmän kuin pahoja päiviä.
En voi ottaa kaikkea irti, on löydettävä tie, totuus ja elämä. Tiedän, etten voi huorailujanikaan jatkaa, niin hauskaa kuin se ehkä onkin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta kaikki paha ja inha on ikuista ja loppumatonta.
Väärinpäin: paha ja inha katoavat ja unohtuvat, kaikki hyvä, tosi ja kaunis on ikuista.
Todellinen Helvetti olisi joutua syntymään tähän maailmaan aina uudestaan ja uudestaan.
Se voisi olla epäilemättä yksi helvetin muoto. Tapahtuuko sitä jollekulle, en osaa sanoa.
En halua uskoa muuhun, kuin että valojeni sammuessa viimeisen kerran se myös jää viimeiseksi ja lopulliseksi.
Noin minäkin kerran ajattelin, kun elämä vaikutti niin väsyttävältä. Voiko se toteutua, en sano siitäkään mitään. En ainakaan toivo sitä, paitsi ehkä heikkoina hetkinäni.
Lähetä kommentti