perjantai 7. kesäkuuta 2019

Sensuuri kiihtyy

Youtube on viime päivänä ruvennut laajennettuihin vastatoimiin toisinajattelijoita vastaan. Kanavia on poistettu, videoita deletoitu ja videotuottajilta suljettu rahahanoja; odotettavissa ollut offensiivi, joka jatkaa johdonmukaista kehitystä. Koska internetin ja median monopolit ovat vihollistemme käsissä, luotiin pohja kaikelle jo vuosikymmeniä sitten. Trumpin voitto ja Brexit-vaalit 2016 eivät siten olleet alkupiste vaan katalysaattori, joka kiihdytti tapahtumia. Se herätti vihollisemme toden teolla ja siitä alkanut imperiumin vastaisku jatkuu edelleen.

Ratkaisu on kehittää ja tukea omaa infraa. Olemme vasta alussa ja asiat tapahtuvat hitaasti. Turhautuminen ei kuitenkaan pavele ketään, kärsivällisyys on lähtökohta. Vihollisen vastaisku etenee ja imperiumi tiukentaa jatkuvasti otettaan. Tulemme näkemään myös äkillisiä toimenpiteitä, kuten viime päivinä. Homma on kuitenkin nousussa, teknologiajättien tyrannia ei kestä ikuisesti. USA-vetoinen maailmanmonopoli elää viimeisiä hetkiään, netti pirstoutuu ja valta hajautuu. Vaihtoehtoja nousee, tekno-oligarkit kohtaavat vastatoimenpiteitä.

Sosiaalinen media, videopalvelut, blogit ja serverit jatkavat monipuolistumistaan. Allekirjoittanutkaan ei jatkane ikuisesti Bloggerin puolella. Kun minut joko siivotaan sivuun tai tälle löytyy ylivoimainen vaihtoehto, siirtyy omakin kirjoittamiseni muualle. Toisin kuin eräillä Youtuben tuottajilla, toimeentuloni ei riipu tästä eikä menetys olisi suuri. Aivan liian moni on tehnyt virheen ja luonut videotuottajan uran vihollisterritoriolla. He ovat luottaneet siihen, ettei juuri heitä sensuroitaisi. Että vain ääriajattelijat ja rikolliset kokevat sen kohtalon. Mutta määritelmät muuttuvat joka päivä ja lopulta kuka tahansa Maosta oikealle tuomitaan ihmiskunnan vihollisena.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin se menee... Ehkei tämä nykyinen maailmanmonopoli ole vielä aivan henkitoreissaankaan, mutta ainakin lopun alkua on eletty jo hyvän aikaa. Miten pitkä sekin prosessi sitten lienee. No, eipä toisaalta joskus 1985 monikaan olisi uskonut liioin neukkuimperiumin vetelevän jo viimeisiään, joten jäämme odottamaan, sano.

"Mutta määritelmät muuttuvat joka päivä ja lopulta kuka tahansa Maosta oikealle tuomitaan ihmiskunnan vihollisena."

Totta, tämän päivän terminologialla Stalinistakin saataisiin varmana "äärioikeistolainen". Btw, tällä hetkellä jälleen kerran Huovisen "Joe-setä" luvun alla, suosittelen lämpimästi!
(Lisäarvoa luo tähän toki sekin, että mitäpäs muuta se Veikko - setäkin olisi suvaitsevaiston silmissä tänä päivänä kuin jonkin sortin vaskisti, rasisti ja sadisti...) ;)

-J.Edgar-

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää J. Edgar

No, eipä toisaalta joskus 1985 monikaan olisi uskonut liioin neukkuimperiumin vetelevän jo viimeisiään, joten jäämme odottamaan, sano.

Näinpä juuri.

Totta, tämän päivän terminologialla Stalinistakin saataisiin varmana "äärioikeistolainen".

Menneisyys on fasismia.

Allaspalo kirjoitti...

(Blogger täräytti ensimmäinen kommenttini eetteriin keskeneräisenä. Voinko pyytää herra Starkia heittämään sen mappi Ö:hön ja julkaisemaan tämän, kiitos.)

Minä en tiedä onko Unelma romahtamassa vai ei.
Ristiriitaisia merkkejä on ilmassa. Toisaalta sensuuri kiihtyy, mutta toinen puoli on paniikissa miten rasismi, fasismi ja sadismi nousee mm. Tanskanmaalla.

Henkilökohtaisesti aion kuunnella molempia osapuolia ja olla varuillani. Samallahan voi pohdiskella muinaisten korkeakulttuurien viisauksia. (Kohdat 5 ja 7 pistävät varsinkin silmään.)

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys Allaspalo.

Minä en tiedä onko Unelma romahtamassa vai ei.
Ristiriitaisia merkkejä on ilmassa. Toisaalta sensuuri kiihtyy, mutta toinen puoli on paniikissa miten rasismi, fasismi ja sadismi nousee mm. Tanskanmaalla.


Prosessihan ei ole tosiaan suoraviivainen. Itä-Eurooppa ei ole yhtä huonossa jamassa kuin Ruotsi tai Länsi-Eurooppa. Toisaalta Eurooppa ei ole yhtä huonossa jamassa kuin USA. Eri maissa on eri tilanne, eikä ole takeita siitä että koko länsi kääntäisi kurssiaan. Aika näyttää.

Samallahan voi pohdiskella muinaisten korkeakulttuurien viisauksia. (Kohdat 5 ja 7 pistävät varsinkin silmään.)

Vai että sellaisia viisauksia. Mieleen tulee kyllä eräs afrikkalainen sanonta, jossa todella on viisautta: "joka miehellä nainen ja joka koiralla luu ja kylässä rauha".