Ihmiskasvoinen yksinvaltias

Kirjoitin Sarastuksessa Portugalia vuodesta 1932 vuoteen 1968 hallinneesta diktaattorista António de Oliveira Salazarista:

Luonnehdinnat kuvaavat hänet poikkeuksetta vaatimattomaksi ja askeettiseksi, miltei puritaaniseksi mieheksi. Hän oli lukenut ja sivistynyt, kuin kreikkalaisten idealisoima filosofikuningas tai valistunut itsevaltias. Hänellä ei ollut lapsia tai perhettä, eikä hän sitä myötä sairastunut niin monen diktaattorin ammattitautiin, nepotismiin. Salazar oli aidosti maalleen omistautunut, mutta samalla vastahakoinen hallitsija.

Diversiteetti syö itsensä

Hiljattain koettiin Åbo Akademissa draamaa, kun afrikkalainen ja valmiiksi rodullistavan postkolonialismin uhri Faith Mkwesha joutui kaiken lisäksi homonationalistisen gangsterismin hampaisiin. Mkwesha kieltäytyi tunnustamasta imperialistisen kielen (englannin) pronomineja, mikä johti syytöksiin transfobiasta. Tilanne on sietämätön: mitä tehdä, kun kaksi kritiikiltä suojattua vähemmistöryhmää ottaa yhteen? Kuin pysäyttämötön liike kohtaisi liikkumattoman kappaleen, kuin kaksi universumia leikkaisi toisiaan väkivaltaisesti. Mitä jää jäljelle kun materia törmää antimateriaan?

On ymmärrettävä, että nämä ihmiset operoivat eri todellisuuden tasolla. Kuten Klaus Juutilaisen ja Seppo Lehdon välinen totaalisota, näyttäytyy tämäkin touhu ulkopuoliselle vain latvastansa lahonneiden avohoitopotilaiden nokkapokalta. Mutta heille se on elävää elämää. On todellisuus, jossa omasta mielestään rodullistettu feministi on joka puolelta päällekäyvien mikroaggressioiden uhri ja jossa toisaalta transsukupuolinen saa paniikkikohtauksen samaisen feministin sanavalinnoista. Kukin tahollaan käy intersektionaalista sissisotaa patriarkaattia vastaan.

Allekirjoittanut pudistelee päätään, mutta toisaalta hykertelee tyytyväisyydestä. Hierarkiat ovat ikuisia, vain niiden sisältö vaihtelee. Postmoderni uusvasemmisto on äärimmäisen tietoinen uhrihierarkioista ja eri ryhmien sijoittumisesta sille. Mutta kuten kaikissa hierarkioissa kaikkina aikoina, ei jokainen tyydy osaansa. Mitä tapahtuu, kun valkoinen homomies vaatii etiopialaista perheenäitiä väistämään? Viimeksi mainittu ei tietenkään vaikene vaan korottaa mustan äänensä: "millä oikeudella tuo astuu varpailleni? Hiljaa alhainen!" Vähemmistöt ovat pyhitettyjä, mutta yhdet ovat pyhitetympiä kuin toiset.

Ei ole yhtenäistä "diversiteettiä". On vain lukematon määrä eri ryhmiä, joiden intressit lyövät yhteen. Musta afrikkalaien halveksii länsimaista elämäntapaa ja vaatii erityishuomiota omalleen. Seksuaalivähemmistöön kuuluva valkoinen länsimaalainen kokee tämän epämiellyttävänä, mutta on rotunsa vuoksi altavastaajana ei-valkoisiin nähden. Hurjinta kamppailu on siinä vaiheessa, kun eri etniset ryhmät alkavat kamppailla keskenään. On muistettava, ettei ole geneerisiä afrikkalaisia tai arabeja. On somaleja, kenialaisia ja ties mitä. On kurdeja, irakilaisia ja ties ketä. Ryhmiä riittää, eivätkä he rakasta toisiaan. Intressit eivät lopu maailmasta kesken, eivätkä ne ole kaikki yhteen sovitettavissa.

Ensimmäisenä diversiteetin ruokalistalla on valkoinen vasemmisto. Juuri nyt USA:ssa demokraattipuolue käy lävitse ratkaisevaa muodonmuutosta vasemmistopuolueesta ruskeaksi puolueeksi. Valkoisen miehen viha on, mikä strategisesti yhdistää muuten riitaisia etnisiä ryhmiä; latinoja, mustia ja aasialaisia. Myös juutalaisten ylivalta menettää otettaan, sillä esimerkiksi kiinalaisia ei ole mahdollista kiristää syyllisyydentunnolla. Sano "antisemitisti" ja keltanaama kohauttaa olkiaan. Suomessa kehitys on vasta alussaan, mutta kaava selkeä: äärivasemmiston ehdokkaista ruskeaa edustusta löytyy eniten. Sieltä heidän vaikutusvaltansa leviää muuhun vasemmistoon.

Jos kehitys jatkaa tätä rataa, tulevaisuudessa odottaa pirstalainen "Suomi". Siellä etniset ryhmät käyvät jatkuvaa matalan intensiteetin sotaa toisiaan vastaan, eivätkä aseelliset ja avoimet välienselvittelytkään ole poissuljettuja. Intersektionaalisuutta ei ole, eikä tule. Ruskeiden strateginen liitto valkoisia vastaan hajoaa lopulta useiksi liittoumiksi, tavoitteet käyvät väistämättä ristiin. Kiinalaiset ovat ylpeitä eivätkä rakasta mustia, ja tuskin mustat ajattelevat kiinalaisia lämmöllä.

Ratkaisu: rajat kiinni ja muukalaiset ulos.

Päivän Noomit

Propagandavaihde päälle

Kirjoitin taas vaihteeksi Sarastukseen, tällä kertaa Reconquistan tulevasta jatkokierroksesta:

Huomattavaa kuitenkin on, että uuden reconquistan koittaessa islam häviää Euroopasta joka tapauksessa; näin tapahtuu väestönsiirtojen ja assimilaation myötä. Se, miltä Euroopan geneettinen kartta näyttää tulevaisuudessa, onkin sitten kysymysmerkki. Alkuperäinen reconquista ja sitä seuranneet karkotukset eivät onnistuneet poistamaan islamilaisen väestön vaikutusta tyystin.

Eräitä unia

-Saavun ystävieni kanssa juna-asemalle aika-avaruuden solmukohdassa. Siellä menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat nykyisyyden. Näen ihmisiä menneisyydestäni, ihmisiä joita en ole vielä edes tavannut. Tämä musiikki elokuvasta Terminator 2 soi. Kaikki liittyy osaksi suurempaa tarinaa, cinemaattista juonta; en enää vain kykene muistamaan millaista. Herään suurenmoisen tunteen ja inspiraation vallassa.

-Todistan koirien joukkovaellusta mereen. Sitten olen hotellin naispuolinen baarimikko. Koreografioimme työntekomme musiikin tahtiin, vibat ovat niin hyviä. Konserttisalissa on Devin Townsendin keikka, jonka jälkeen keskustelen arvon muusikon kanssa uskonnosta ja agnostismista. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan, sillä hotellin keskustietokone sekoaa; Automatisoitu kehruukone on repiä minut palasiksi. Tietokone väittää sitä vahingoksi, mutta tajuan sen yrittävän tappaa meidät kaikki. On oltava varovainen, sillä kaikkialle kytkettynä se myös salakuuntelee. Laadimme suunnitelman. Matkalla konehuoneeseen liukuportaat sekoavat ja olen murksaantua.  

Keskustietokoneen sammutus ei onnistu ja hommat mutkistuvat entisestään, kun paikalle ilmaantuu arabialainen klaani ja venäläinen mafia. Venakot olivat kaapanneet arabinaisen hotellistamme ja nyt alkaisi välienselvittely. Arabit tempaisevat veitsensä esiin ja alkavat leikellä mafiosoja palasiksi. Vetäydyn pesutupaan, jossa työkaverini kanssa ihmettelen miten hotellimme onkaan tällainen. Aikamme kuluksi juoruilemme ja kotkotamme, naisia kuin olemme. Lausahdan jotain edesmenneestä virolaisesta aviomiehestäni ja toinen naikkonen naureskelee. Lopuksi kysyn lupaa suudella ja lesboilemme.

-Olen ystävieni kanssa korkean talon yläkerroksissa. Menen alakertaan ja äitini on valmistautumassa yöpuulle. Hän on vihainen ja valittaa melusta. Päätän poistua ja astun tyhjään, pimeään huoneeseen. Jokin on vialla ja siivekäs kummitus irtoaa peilistä. Se lentää ylleni ja yritän huutaa äitiäni, mutta ääntä ei kuulu. Herään omaan tukahtuneeseen huokailuuni.

-Olen palavassa talossa, jossa kaapuihin kääriytyneet kalmot vaeltavat. Minun on määrä pelastaa jäljellä olevat ihmiset. Talo on satoja metrejä pitkä, huoneita on loputtomiin. Sitä mukaa kuin vastaan tulee kalmoja, tuhoan heidät tuliloitsuilla. Leikittelen maagisilla liekeillä käsissäni.

-Olen mulattinaisen kanssa kittaamassa kaljaa. Menen parvekkeelle ja havaitsen kaksi epäkuollutta lasta. Nousen lentoon ja kaappaan heidät alapihalta kainalooni, ihan vain osittaakseni ettei heillä oli voimaa minuun.

-Olemme kavereideni kanssa autossa, ufo lentää yötaivaalla. Olemme vaarassa. Se laskeutuu, joku joutuu muukalaisten kynsiin. Vetäydymme taloon ja suljemme ovet, ikkunat ja verhot. Yksi ovi jää auki ja lapsi karkaa siitä ulos. Lähden hakemaan häntä, mutta hän syöksyy maan alle. Löydän tunnelin toiselle aukolle ja irrotan hänet maan povesta. Poika kiroaa ja vaatii saada tavata vaimonsa. Otan hänet syliini ja kiirehdin sisätiloihin. Hänen ihonsa pullistelee sinisistä ja tulikuumista suonista, naama väristyy epäinhimilliseen ilmeeseen: ulkoavaruuden tauti. Vien hänet kylpyhuoneeseen, jossa naispuolinen sairaanhoitaja ottaa hänet rivakasti ja valmistaa pojalle parantavan kylvyn. Hoitaja vakuuttaa kaiken kääntyvän parhain päin ja odotamme ulkopuolella.

Olet syntynyt oikeassa paikassa, oikeaan aikaan

-Hylätty, kylmän sodan ohjussiilo siellä jossain

Ei ole aivan tavatonta kuulla sanoja "olen syntynyt väärään aikaan". Itsekin tein kerran niin, olenhan nostalginen yksilö. En haikaile ainoastaan oman menneisyyteni kokemuksia vaan aikoja, joita en ole edes nähnyt. Aikoja, joista ei ole enää muistitietoa. Aikoja, joista ei ole lainkaan tietoa. Intuitioni kertoo, että kaipuu kantaa viime kädessä alkuun ja luomiseen. Paratiisi oli vailla säröä ja alitajuisesti ikävöimme takaisin. Olemme maailmassa, mutta emme maailmasta ja tahdomme kotiin. Alkuperäinen koti on kuitenkin suljettu ja uuteen astumme vasta kuoleman kautta. On siis vain odotettava.

Koska paratiisi on mennyttä ja kulta-ajatkin epätäydellisiä, en usko yhdenkään ihmisen todella kuuluvan johonkin toiseen aikaan. Siitä siis ei ole epäilystä, etteivätkö tietyllä luonteella ja kokemuksilla varustetut sopeutuisi paremmin toisiin aikoihin; menneisiin tai tuleviin. Omalta osaltani olen kylläkin niin nykyaikainen yksilö, että minut olisi revitty kaikkina muina aikoina kappaleiksi. Tajuan kyllä ironian, joka asemaani liittyy. Vierastan aikaamme monilta osin, mutta olen siinä kaulaani myöten. Osa minusta tahtoisi upota siihen täysimääräisesti ja unohtaa kaiken muun. Mutta sisäinen vastus ei sitä salli, ei aivan.

Puhun kuitenkin jostain tärkeämmästä kuin viihtymisestä, nimittäin kohtalosta. Jokainen syntyy aikaansa ja paikkaansa syystä, myös menneisyydestä haikailevat romantikot. Itse kullakin on Jumalan osoittama polku, joka on vain löydettävä. Polku ei ole vääjäämätön, sillä - kuten sanoin - se on osattava löytää. Viimeisenä on tehtävä valinta, astuako kyseiselle polulle. Kaikki eivät polkuansa löydä, ja monet torjuvat löytämänsä. Siellä jossain se kuitenkin vartoo.

Kullakin on tehtävänsä ja roolinsa, pieni tai suuri. Ei ole oikein valitella paikkaansa, ei hierarkiassa eikä aika-avaruudessa. En puhu epäoikeudenmukaisuudesta, vaan siitä mitä meille on annettu; kenelle älyä, kenelle kauneutta tai kenelle ei juuri mitään. En puhu vapaudenriistosta vaan siitä, missä ja milloin synnymme. Joka löytää paikkansa hierarkiassa, voi löytää tarkoituksensa siinä. Joka löytää paikkansa ajassaan, voi löytää tehtävänsä siinä.

Ja suoraan sanottuna: en koskaan luopuisi kaikesta siitä kauniista musiikista, jollaista voi vain tässä ajassa kuulla. Kaikki ne elokuvat, kaikki ne kirjat. Minua ei olisi ilman niitä. Sankarini Tolkien oli luonteeltaan arkaainen, vaan niin vain hänkin eli modernilla aikakaudella; hänen tehtävänsä oli löytää kauneus maailmansotien keskellä.

Enkä luopuisi sähkövalosta, en paskapaperista.

Huoraa pääkaupungissa

A naked body solves all the universe’s problems.
             -Nicolás Gómez Dávila

Suuntana tällä kertaa rappion kehto, Helsinki. Tärviöllä olen ja pillusta maksan, mutta sepä on hauskaa se. Tuntematon bändi hoilaa alakerrassa ja mietiskelen, mitä peijoonia tähänkin rapsaan raapustaisi. Aloitetaan muutamalla huomiolla hupakoista:

-Toisin kuin naisten kohdalla yleisesti, huorat tarkoittavat mitä sanovat: hyvä käytös ja hygienia riittävät. Syyhän on tietysti yksinkertainen, sillä hupakointi on suoraviivaista vaihdantaa. Viestintäkään ei siis edellytä epäsuoraa koreografiaa.
-Ilmoituksissaan varsin moni ilotyttö toteaa kelpuuttavansa vain suomenkielisiä asiakkaita. Syy on itselleni ja muillekin täällä täysi arvoitus.
-Sihteeriopiston foorumeilla kirjoittaa jos jonkinnäköisiä veijareita. Merkillepantavaa on, että asiakkailla ja etenkin ammatinharjoittajilla on hyvä huumorintaju. Parhaat ketjut ovat täynnä hirtehistä läppää.
-Kiertoilmaukset: no, näistä voi kukin ottaa itse selvää. Sanotaan kuitenkin, että jo itse sivuston nimi antaa osviittaa mielikuvituksen tasosta. Sihteereitä, niinpä tosiaan...

Tämänkertainen hupakko on kaunis, kuten viimeksikin. Enemmän ehkä sellainen naapurintyttö, mutta jälleen tasoa että jo katse saa minut ujostumaan. Heti...hei perhana, alakerran pubissa soi Irish Rovers! Mutta niin, tyttö on edellistä puheliaampi tapaus. Juttelemme niitä näitä samalla, kun koskettelemme. Älykäskin tyttö on ja lukenut, en oikeastaan edes varautunut siihen että voisi myös tällä tavoin rupatella. Tunnelma on rentoutunut, hauskaa on ja tyttö kutiaa herkästi. Tällä kertaa en mene sen enempää yksityiskohtiin, tai jos nyt hieman: silkinsileät sääret, reidet ja pakarat; sileämmät kuin edellisellä. Reisien sisäpintoja tunnustelen pitkään. Pillu on vitun jees. Aika täynnä, kuteet niskaan. Halaus ja hyvästit.

On verraton tunne, kun lämmin tyttö lepää sylissä. Kuitenkaan en pääse mihinkään siitä, että näistä kokemuksista on puuttunut sitä jotain. Niinhän se on, että maksettu tyttö on jotain vähän muuta kuin oma rakas. Hybriksenomainen riemu, jota viime kerralla tunsi, ei ole nyt läsnä. Ehkei tästä sittenkään ole harrastukseksi. Ainakin pidän taukoa ennen seuraavaa tyttöä. Meneehän siinä rahatkin muutoin.

Ei ole kuitenkaan samanlaista paikkaa kuin elävän naisen iho, kauniin neidon syli. Voisin jättää kaiken muun ja omistautua yksin sille. En pidä ajattelemisesta. Ajatteleminen on ikävää, vaivalloista ja kytköksissä neurooseihini. Se ei tee onnelliseksi. Voisinpa olla eläin ja temmeltää yksinomaan vaistojeni varassa. Ei huolia eikä murheita, ei tylsää reflektiota. Syömistä, naimista ja tappamista, mitä muuta tarvittaisiin. Oma lauma ja vapaus, loputon tämä hetki.

...

100-0, rappiolla on hyvä olla. Ja muka pitäis ymmärtää hävetä, vetäkää päähänne. Lähden nyt ison kaupungin yöhön, löytäisinkö neonvalojen hohteen?

Aika astua kaapista

Ei, en ole homo. En edes afrikkalainen. Olen vain Lauri Rauhala. Anonymiteetin on tultava joskus loppuun, kaksoisroolien yhdistyttävä. Tänään on oiva päivä.

Facebook-profiilini löytyy allaolevasta linkistä:

https://www.facebook.com/lauri.rauhala.9

Kaveripyyntöjä voi halutessaan lähettää. Jos näin teet, kerro kuitenkin yksityisviestillä jos olet vanha kommentoija tai lukija. Olisi hauska nähdä, ketä meistä häärää sielläkin ja millaisilla naamoilla.

Metkaa on ollut ja tästä eteenpäin kirjoitan omalla nimelläni. Tai ainakin melkein, suosin Sarastus-pseudonyymiäni. Korppi On Oikeus kiittää ja kuittaa, Lauri Stark jatkaa.

Poliittisen teatterin amatöörit

Uuvattien eli nykyisten sinisten takinkääntö silmänkääntötemppuineen lienee vielä kaikkien muistissa. Mielenpainuvaahan ei ollut ainoastaan toiminaan petoksellisuus vaan rationalisointien tökeröys, yksinkertaisempikin saattoi nähdä heidän lävitseen. Tunnen edelleen sadistista mielihyvää seuratessani soinilaisten alamäkeä, mikään määrä tappioita ei voi olla heille liikaa.

Myös arvon hallituksemme on päättänyt kokeilla jotain yhtä kömpelöä. Kokoonpano, joka uhosi teatraalisesti erollaan jo paljon aiemmin, irtisanoutui nyt kun sillä ei ole enää väliä. Voin palauttaa mieleeni yli vuoden takaiset uutisotsikot Sipilästä, "nyt on dramaattista, itse presidenttiä mennään yksityiskoneella tapaamaan". Populismihan on vain hyvä asia, mutta juuri tämä on sitä median toitottamaa "populismia" itseään; halpaa älämölöä, jolla ei vaikuteta muuhun kuin mielikuviin.

Luotan siinä määrin ihmisten älyyn, ettei tällainen sirkustemppuilu ex-hallituspuolueiden suosiota ainakaan nosta. Yrjöperskeles tosin puhuu niin sanotusta järjestelmäpuolueesta (kaikki muut puolueet miinus persut), joka toimii yhdessä perussuomalaisia vastaan ja joka voittaa joka tapauksessa. Tämä on tilanteemme ja ellei perussuomalaiset voi yksin muodostaa enemmistöhallitusta, muodostetaan seuraava hallitus joka tapauksessa myös järjestelmäpuolueen riveistä. Unkarin Fidesz-puolueen kannatuslukemiin perussuomalaisilla on matka, joka tuskin koskaan tulee taitettua; eri maa, ei historia. Mutta voitto se on pienikin voitto ja henkilökohtaisesti iloitsen erityisesti Kokoomuksen alamäestä. Kykypuolue, my ass.

Vorwärts!

Vampires

Strangers in a dark room, laughing at jokes they didn't quite hear
Frosted window panes and cheap champagne a face appears
And anything could happen in these cathedrals we roam
Where shadow people dance and trade their glance and walk home alone

She's staring out the window of the Roosevelt Hotel
Watching midtown empty out and I kiss her farewell
They say we come from nothing and to nothing we'll return
And in between is gravity and bridges left to burn

Kaipaan jo takaisin iholle. Ehkei olisi pitänyt kokeilla. Tiedän nyt mistä olen jäänyt paitsi ja polte on entistä kuumempaa. Palaan vielä rikospaikalle.

Kun kävin huorissa

Kaksikymmentä vuotta sitten ihastuin ensi kertaa, kaunis tyttö luokallani sytytti sydämeni. Siitä asti olen naista kaivannut ja ilman sellaista taivaltanut. Fantasiat ovat lohduttaneet hieman, pienetkin kosketukset siellä sun täällä ilahduttaneet; kun tyttö istuu bussissa viereen, kun nätti parturoija hieman hipaisee. Köyhä saa ravintonsa pienistä lähteistä, vähäisetkin huomionosoitukset lämmittävät. Ja kuitenkin sitä joutuu pidättämään itseään aina; kun kaunis tuttava halaa, mutta ei uskalla rutistaa liian kovaa eikä liian pitkään.

Viihdyn yksikseni. Olen itsekäs ja itseriittoinen introvertti, mielikuvitukseni on aina ollut lähimmäisteni edellä. Taitaa se edelleenkin olla, vaikka vähemmän saisi olla. Kosketuksen puute on aika ajoin satuttanut, mutta olen tullut toimeen kivun kanssa. Olen selvinnyt tänne asti ilman ja uskoin selviäväni kuolemaan saakka. Oli tietoinen päätös uhrata naiset ja läheisyys mielikuvituksen ja luovuuden vuoksi, nämä asiat eivät mahdu elämääni samanaikaisesti. Mutta reilu viikko sitten tapahtui jotain, joka taittoi kamelin selän. Katsellessani Irina Björklundin tähdittämää minisarjaa Isabella ja ihaillessani tuota naista, kävi kipu yhtäkkiä sietämättömäksi. Suurin kauneus ei ainoastaan ilahduta vaan raastaa ja riipii, sydämeni oli musertua ja ihoni palaa. Tahdoin vain naisen siihen vierelle niin kovaa, etten kestänyt enää. Päätös syntyi millisekunneissa, kuten syntyi SkyNetin päätös hävittää ihmiskunta.

Vaikka väitteelleni jopa kaverini nauravat, olen pohjimmiltani spotaani ja impulsiivinen tyyppi. En ole monimutkainen vaan alkukantainen luonne, joka voisi redusoida elämänsä syömiseen ja naimiseen. Etsiydyin siis Sihteeriopiston sivuille, suurkiitos tästä nimimerkille Qroquius Kad; hän suositteli tätä vaihtoehtoa minulle jo ajat sitten. Löydän itseni tekemästä jotain, jollaista en olisi uskonut käyvän. Selailen huorien ilmoituksia kiimaisena ja nälkäisenä, arvioin heitä kovin kriteerein. Nyt valikointiin olisi varaa: ei ulkomaalaisia, ei Afrikan tummajaisia, venakoita taikka tshekkejä. Ei läskejä, ei liian vanhoja. Kun löydän suomalaista laatua, alkaa viestittely ja tiedustelu. Viikon mittaisen, kuumeisen etsinnän jälkeen löytyy sopiva tyttö. Olen ollut tämän viikon ajan niin väsynyt, niin kovassa piinassa. Olen nukkunut huonosti ja nähnyt painajaisia: eräänä yönä murhasin vanhan koulukiusaajan lävistämällä tämän keuhkot saksilla. Seuraavana yönä pohjoisen loputtomilta jäätiköiltä kantautuva pakanarituaalin kaamea laulu kutsui minut itsemurhaan. Astuin parvekkeelle ja hyppäsin.

Olen ollut riutunut, en ole jasksanut ajatella tai tehdä juuri mitään. Välillä voimat ovat loppuneet niin, että olen romahtanut kesken päivää sängyn pohjalle. Tänä aamuna sain vihdoin ja viimein varmistuksen tapaamisesta ja se iski kuin miljoona volttia. Poissa olivat voimattomuus ja uupumus, sähköiskun energisoimana laitoin itseni valmiiksi maanisella tarmolla. Intoa puhkuen marssin juna-asemalle ja vaunun kyydissä singahdin läheiseen kaupunkiin. Vitun VR ei voinut olla tälläkään kertaa myöhästelemättä, juoksujalkaa syöksyin hotellille. Puuskutan hengästyneenä ja tapaan neitokaisen, joka ylittää kaikki odotukseni. On ihmeellistä miten vähän kuvat voivat tehdä oikeutta. Hymyilevä ilotyttö ei ole myöhästymisestä pahoillaan. Siirrymme huoneeseen ja raha vaihtaa omistajaa, vai sanoisinko että opintotuki.

Hihittelen ja nauran, ei tyttö ole moksiskaan. Kunhan hymyilee. En mä ole tottunut tällaiseen. En siihen, että vastapäätä sängyllä istuu seksipommi. En siihen, että katsellaan tuollaisilla silmillä. Ensi kertaa myös katson takaisin ja katson hartaudella. Tunnustelen käsivarsia, painan kämmenen poskelleni. Kaksikymmentä vuotta, Jeesus Kristus. Jumala minulle antakoon anteeksi. Mutta miten voin saada anteeksi jotain, jota en kykene katumaan? Porno on tuntunut aina alhaiselta ja limaiselta. Nyt tuntuu vain hyvältä ja ihanalta, voisin itkeä onnesta. Olen koskenut naista, minua on koskettanut nainen. Pyhä taivas, voiko mikään näin hyvä olla väärin? Antakaa edes te minulle armoa, ihmiset. Olen vain kristitty, en pyhimys.

Hieman tupakansavulta tuoksuvat hiukset, joihin kasvoni hautaan. Kaula ja lämpöä, jollaista en ole ihollani ennen tuntenut. Ei ole neurooseja, ei huolia ja murheita. On vain nainen sylissäni, iho vasten ihoa. Poski vasten poskea. Ensimmäinen suudelma. Niin sileää ja pehmeää, käsivarsillaan tuoksuu hento hajuvesi. Rinnat suussani, metallin maku lävistyksessä. Elämä on juuri tässä ja nyt, meissä kahdessa ja välillämme. Pidän häntä lähelläni. Hän käy juomassa vettä. Käteni hänen kuumassa jalkovälissään, siellä tuntuu niin pehmeältä. Sääret, reidet ja pakarat. Upotan kasvoni häpyyn, vittu maistuu ja tuntuu niin hyvältä. Sitten kaksi tuntia on jo ohitse. Ei seksiä, sillä sitä en halunnutkaan. Tahdoin vain lähelle. Vielä muutama suudelma. Hän pukee, hän halaa ja hän lähtee.

Voehan helvatan vittu, mitä tämä oikein oli. Ja mitä ainetta minuun oikein on isketty? PCP:tä? Olenko huumeissa, OLEN HUUMEISSA. Huumeet ovat hyvä. Eläköön PCP! Eläköön enkelitomu!

Vittu mä potkin ja leijun, gravitaatio ei vaikuta. Voisin astua parvekkeelta ja lentää. Mitä on tämä voima ja mistä se tulee? Tuntuu, että juuri nyt ja tänään ei mikään voisi minua pysäyttää. Että voisin omakätisesti rökittää koko vasemmiston ja muut kansanviholliset. Jumavitun lauta ja perkele, voi helvatan vitun saatana ja perse siihen vielä päälle. NYT HUUDETAAN:



Eläköön sihteerit ja heidän opistonsa. Tästähän tulee uusi harrastukseni. Ehkä vähän kallis, mutta kerrankos sitä risaiseksi pistää. Menkööt kuralle, menkööt säästöni. Puoli tonnia tähänkin meni sihteereineen, hotelleineen ja matkakuluineen. HINNASTA VIIS!! Laadusta voi ja pitääkin maksaa, enkä vähempään tyydy kuin aito ja sinivalkoinen suomihupakko.

Tämä pitää ottaa uudestaan, lisää pehmeää ihoa, tupakansavuisia hiuksia ja tiukkaa vittua. Tämä kokemus vakuutti minut lopullisesti siitä, että mitään tasa-arvoa ei ole eikä tule. Minun sylissäni ei maannut ihminen vaan nainen. Ei se ole vain biologinen olento, se on jotain aivan toista jo metafyysisesti. Tässä oltiin totisesti toiseuden äärellä, eläköön toiseus ja kauneus. Ne silmät, jotka katsoivat minuun. Kasvot, joita hyväilin käsissäni. Kreikkalaiset filosofitkin ihastuisivat, symmetria on täydellistä. Pienet korvat, siro nenä. Vertailimme samankokoisia kämmeniämme, minulla kun on mieheksi varsin pienet.

Eihän tästä enää kuin kokkeli puutu. PCP.tä ja hupakoita, VAMOS VAMOS!!



Tai vitut tässä muuta tarvitaan kuin vain toista huoraa. Tai itse asiassa, miksei sama typykkä. Niin kaunis ja niin timmi, niin kuuman hotti paketti että vittu perse. En koskaan lakkaa toistamasta seuraavaa totuutta:

TYKKÄÄN TYTÖISTÄ!

TYKKÄÄN TYTÖISTÄ!

TYKKÄÄN TYTÖISTÄ!

Meikäläinen on sähköä ja nainenkin kuin vaihtovirta.

Joku kerta mä kutsun huoran vielä kylään. Sitten onkin tiedossa semmoiset bileet, että oksat ja mustalaiset alta pois!

PERSEITÄ JA TISSEJÄ!

Toteutin viimein myös Pekka Siitoimen maksiimin:

Jokainen mies itkee, nuolee vitun ja vetää käteen, mutta harva sen tunnustaa. Mutta minä natsiupseerina tunnustan ne kaikki.

Nyt runkkaamaan, kohta lentää mälli!

PERSEITÄ JA TISSEJÄ!



Vittu mä oon tullu hulluksi, Jumala minua auttakoon. VAMOS A LA PLAYA!

VAMOS! VAMOS!

Uno, dos, tres, cuatro:

VAMOS A LA PLAYA!

VAMOS VAMOS!!!!!!

Burn

"Don't look, don't look, " the shadows breathe
Whispering me away from you
Don't wake at night to watch her sleep
You know that you will always lose
This trembling, adored, tousled bird mad girl
But every night I burn
Every night I call your name
Every night I burn
Every night I fall again
"Oh don't talk of love, " the shadows purr
Murmuring me away from you

Don't talk of worlds that never were
The end is all that's ever true
There's nothin' you can ever say
Nothin' you can ever do
Still every night I burn
Every night I scream your name
Every night I burn
Every night the dream's the same
Every night I burn
Waiting for my only friend
Every night I burn Waiting for the world to end

"Just paint your face, " the shadows smile

Slipping me away from you
Oh it doesn't matter how you hide
Find you if we're wanting to
So slide back down and close your eyes
Sleep awhile, you must be tired
But every night I burn
Every night I call your name
Every night I burn
Every night I fall again
Every night I burn
Scream the animal scream
Every night I burn
Dream the crow black dream
Every night I burn
Scream the animal scream
Every night I burn

Dream the crow black dream

Dream the crow black dream
Dream the crow black dream
Dream the crow black dream
Dream the crow black dream

Leffasuositus

Ja kun Noomista pääsin puhumasta, on YLEllä nähtävissä elokuva nimeltä Sovinto:

YLE Areena: Sovinto

Elokuva kertoo Ruotsiin 70-luvun aallon aikana muuttaneesta suomalaisperheestä ja sen degeneroitumisesta viinan syöveriin. Kahdessa aikatasossa on nykyhetken Leena Moilanen (Noomi Rapace) sekä hänen menneisyytensä, joka palaa kummittelemaan. Ville Virtanen ja Outi Mäenpää vetävät kelpo roolit finnjäveleinä, varsinkin jälkimmäinen tulkitsee väkevästi. Mutta aina magneetinen Noomi naulitsee katseen itseensä milloin hän vain ruutuaikaa saa.

Elokuvalla on katseluaikaa alle viikko, joten kannattaa pitää kiirettä.