tiistai 25. joulukuuta 2018

Hyvää joulua


Jumala syntyi keskelle pimeyttä ja sai ensimmäisen voittonsa. Siitä alkoi tarina täynnä kärsimystä ja nöyryytystä, joka kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin. Mikään määrä pahaa ei voinut vääristää sitä, eikä tehdä sitä tyhjäksi. J.R.R. Tolkien puhui eukatastrofista, yllättävästä käänteestä joka tuo onnellisen lopun. Jeesus Kristus syntyi, eli, kuoli ja nousi kuolleista, kaari on täydellinen:

The Resurrection is the eucatastrophe of the story of the Incarnation. This story begins and ends in joy.

               -J.R.R. Tolkien: On Fairy-Stories

Sinead O'Connor - Silent Night

Hyvää joulua.

2 kommenttia:

Viilipytty kirjoitti...

Hyvää joulua, korppi.

Olen havaitsevinani, että olet blogiin kirjoittamiesi vuosien aikana kehittynyt sekä vähemmän aggressiiviseksi että hengellisemmäksi persoonaksi. Viitsisitkö kertoa meille lukijoille, millaisin askelin hengellinen kehityksesi on tapahtunut? Minä itse olen ihminen, joka haluaisi olla hengellisempi, mutta pohjimmiltaan niin kyyninen, että ei vain saa yhteyttä Jumalaan.

Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan YouTubesta Taryn Harbridgen musiikkivideoita. En hämmästyisi, vaikka aivan rakastuisit niihin monilla eri tavoilla.

Lauri Stark kirjoitti...

Hyvää joulua Viilipytty.

Olen havaitsevinani, että olet blogiin kirjoittamiesi vuosien aikana kehittynyt sekä vähemmän aggressiiviseksi että hengellisemmäksi persoonaksi. Viitsisitkö kertoa meille lukijoille, millaisin askelin hengellinen kehityksesi on tapahtunut?

Kenties aiheesta voisi tehdä oman postauksensa. Minua vituttaa nykyään vähemmän, enkä saa yhtä usein raivareita. Osaltaan viha on hiipunut, koska poltin sitä niin kovalla lämmöllä. Mutta kyllä se aggressio siellä edelleen on ja vaatii jatkuvaa työtä, että sen saa pidettyä kurissa. Hengellinen olen ollut aina, mutta parin viime vuoden aikana se on saanut oikean suunnan ja tarkoituksen: kristinuskon.

Minä itse olen ihminen, joka haluaisi olla hengellisempi, mutta pohjimmiltaan niin kyyninen, että ei vain saa yhteyttä Jumalaan.

En pidä itseäni ihmisenä, jota voisi katsoa esimerkkinä näissä asioissa. Suosittelen lukemaan Vox Dayn blogia, hän on jämäkämpi kristitty kuin minä. Voi vaikka aloittaa tästä jouluvideosta, jonka hän juuri uppasi tuubaan.

Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan YouTubesta Taryn Harbridgen musiikkivideoita. En hämmästyisi, vaikka aivan rakastuisit niihin monilla eri tavoilla.

Pitääpä katsastaa.