Vuosi taas paketissa

2018 alkaa vedellä viimeisiään, sen kunniaksi voisi keksiä uusia vitsejä. Tai mitä suotta, taas mennään...AAAACE OF SP....

Laitetaan myös vähän perinteisempää musiikkia:

Hyvää uutta vuotta!

Hyvää joulua

Jumala syntyi keskelle pimeyttä ja sai ensimmäisen voittonsa. Siitä alkoi tarina täynnä kärsimystä ja nöyryytystä, joka kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin. Mikään määrä pahaa ei voinut vääristää sitä, eikä tehdä sitä tyhjäksi. J.R.R. Tolkien puhui eukatastrofista, yllättävästä käänteestä joka tuo onnellisen lopun. Jeesus Kristus syntyi, eli, kuoli ja nousi kuolleista, kaari on täydellinen:

The Resurrection is the eucatastrophe of the story of the Incarnation. This story begins and ends in joy.

               -J.R.R. Tolkien: On Fairy-Stories

Sinead O'Connor - Silent Night

Hyvää joulua.

Adventin 4. sunnuntai

Odotus lähenee loppuaan. Pimeyden voittokulku on päättymässä, mutta yö on musta. Viimeinen adventti on omistettu Marialle, Jumalan äidille. Hän kantoi ja odotti, kuten on meidänkin määrä odottaa. Kristus syntyi kuten luvattiin, ja hän kuoli kuten luvattiin. Kristus nousi kuolleista kuten luvattiin, ja hän palaa takaisin kuten luvattiin. Pimeys on syvimmillään ennen aamunkoita, mutta niin se aina väistää.

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.   
           Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,   
           hartaammin kuin vartijat aamua.
 Israel, pane toivosi Herraan!
 Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.   
           Hän lunastaa Israelin   
           kaikista sen synneistä.

                             -Ps. 42: 6

Enya - O Come O Come Emmanuel

Näitä ihmisiä en voi hyväksyä

Kirjailija Tommi Melender pohdiskeli muutaman vuoden takaisessa bloggauksessaan, miten ei voi niellä ihailemiaan kirjailijoita karvoineen päivineen. Tämä sai ajattelemaan, miten suhtaudun omiin ihailun kohteisiini. Eikä se loppujen lopuksi ole niin erilaista, kaikista löytyy jotain valittamista. Seuraavia ihmisiä en voi hyväksyä:

Arjen lucassenia, koska hän ei ole eläessään lukenut kirjan kirjaa. Hän on lahjakkaimpia muusikoita mitä tiedän, asuu rauhassa kotonaan ja säveltää uusia kappaleita faneilleen. Mutta sivistyksen puutetta ei voi painaa villaisella, ei sitten millään.
Devin Townsendia, koska myöskään hän ei juuri lue kirjoja. Hän on monipuolinen muusikko, nerokas suorastaan. Hän on hauska mies ja yleisesti arvostettu. Lukuharrastuksen puutetta en voi kuitenkaan millään muotoa niellä.
Noomi Rapacea, koska hän kuuntelee liikaa räppiä ja fanittaa neekerikulttuuria. On liian kiinnostunut muodista ja vaatteista. Hän on kaunis nainen ja määrätietoinen näyttelijä, joka saa eloa keskinkertaisiinkin elokuviin. Ihailtava nainen, jonka vetoa barbariaan ei kuitenkaan voi hyväksyä.
Tuomas Holopaista, joka fanittaa Richard Dawkinsia. Samaistuin eskapismia hakevaan Holopaiseen, pidän hänen maanläheisestä persoonastaan ja sävelkynästään. Sekulaaria ateismia ei kuitenkaan voi millään puolustella.
Patrik Lainetta, joka kuuntelee liikaa räppiä ja pelaa huonoja pelejä. Pidän hänen itsevarmasta asenteestaan ja kiihotun hänen maalintekijän taidoistaan. Mutta Fortniten tahkoamista tuntikaupalla ei voi ymmärtää.

Kuitenkin on kaksi miestä, joista en keksi mitään valittamisen aihetta:

Pekka Halonen, koska hän oli paitsi taidokas maalari, myös vaatimattomista oloista lähtenyt tosimies ja kahdeksanlapsisen perheen isä. Kaikki mitä hänestä tiedän, viittaa kunnon mieheen.
J.R.R. Tolkien, koska hän oli paitsi kaikien aikojen kirjailja, myös sotaveteraani ja perheenisä. Myös hänen suhteensa kaikki viittaa kunnon mieheen.

Eivät kaksi edellä mainittua olleet tietenkään täydellisiä ihmisiä, sellaisia ei olekaan. Olemme kaikki langenneita, syntisiä olentoja. Eroja kuitenkin on ja viimeksi mainittua uskaltaisin väittää modernin ajan pyhimykseksi.

Päivän Noomit

Maa on lumen peitossa ja sitä uskaltaa toivoa: josko sittenkin valkea joulu?

Adventin 3. sunnuntai

Kolmas sunnuntai on nimeltään hengen adventti, jonka teemana on Johannes Kastaja ja hänen kehotuksensa katumukseen. Synnit ja niistä irtipääseminen ovat hautaan asti jatkuva urakka, turmeltuneen luontomme tähden tahdomme pahaa. Itse kullakin on aivan erityisiä syntejä, jotka ovat mieluisia ja joille keksii tekosyitä lakkaamatta. Mielisynti voi olla vakava tai vähäpätöinen, mutta se ei ole oleellista. On ymmärrettävä, ettei yksikään katumaton synti astu taivaaseen. Kaikkea tehtyä pahaa ja sen perusteeksi sepitettyjä valheita tulee katua. Se ei ole helppoa, eikä mukavaa. Kristinusko käskee sellaiseen, josta en pidä ja joka asettuu luontoani vastaan. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, mistä pidän tai en pidä. Merkitystä on totuudella, sillä mikä on oikein ja väärin.

Jumala on ankara, eikä asiaa helpota että yhtä varmasti kuin hengitämme, me rikomme Häntä vastaan kerta toisensa jälkeen. Mutta Jumala on myös armollinen. Yhtä lailla kuin tulee puhua synnistä, tulee puhua myös katumuksesta. Me murhasimme Jumalan ja menetimme viimeisenkin mahdollisuuden sovittaa syntimme itse. Jeesus Kristus kuitenkin antoi anteeksi ja kuollessaan mursi synnin vallan: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.

Katukaa, niin teidät pelastetaan. Jokapäiväisessä elämässä on tehtävä niin hyvin kuin mahdollista, valittava oikein. Mutta me emme voi teoillamme ostaa pelastusta, vaan viime kädessä Jumalan armo sen meille suo. Synti asuu sydämessämme päivien loppuun asti ja kompuroimme elämämme tiellä uudelleen ja uudelleen. Meiltä siis kysytään katumusta heikkoutemme tähden ja nöyryyttä armosta, jota emme koskaan ansainneet.

Hengellinen, muttei uskonnollinen?

Otsikon mukaista lausahdusta kuulee kliseeksi asti. Sitä kuulee siihen asti, että tekisi mieli sanoa olevansa uskonnollinen, muttei hengellinen. Se ei kuitenkaan olisi totta, joten en sano niin. Lähtökohta on, että asiat kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ei yhtä ilman toista, ja kumman tahansa hylkääminen vie pois kaidalta tieltä.

Hengellisyys tulee ymmärtää yksilön omana vakaumuksena sekä myös kokemuksena tuonpuoleisesta. Se on välttämätön osa uskonelämää, ilman sitä risti on vain rautaa ja Raamattu kirjaimia. Henkilökohtainen kokemus nousee sanojen tuolle puolen ja on siten mystistä, se ei sellaisenaan avaudu ulkopuoliselle. Mutta sellaisenaan se ei myöskään riitä, vaan uskon on ankkuroiduttava johonkin.  On nimittäin tärkeää uskoa, mutta sitäkin tärkeämpää on mihin uskoo. Näin yksilökohtainen hengellisyys laajenee uskonnollisuudeksi. Termi tulee käsittää yhtäältä dogmaattisena ilmoituksena Raamatussa ja toisaalta yhteisöllisenä elämänä kirkossa. Ilman uskonnollisuutta jää hengellinen taso loputtomaksi etsinnäksi ja haahuiluksi, mikä voi eksyttää kulkijan vaarallisille teille. Tarvitaan dogmi ja tarvitaan yhteisö. Kääntäen, myös kirkollinen elämä jää tyhjäksi ilman uskoa. Rituaalista tulee rutiinia, jonka merkitystä ei enää käsitä. Raamattu jää kirjaksi muiden joukossa.

Uskonelämää voisi ajatella öisenä ja myrskyävänä merenä, jonka keskellä aamun sarastus on muinainen lupaus. Tuossa tyrskyjen yössä laiva on kirkko, joka kerää uskovat yhteen. Majakka on Raamattu, joka osoittaa karikot. Myös kompassi on Raamattu, joka osoittaa suunnan. On parempi olla laivassa kuin kallioisella luodolla tai kylmässä vedessä. Usko on se, joka saa ihmiset tarttumaan laivan pelastavaan köyteen ja nousemaan mukaan. Usko on se, joka pitää heidät laivassa; on parempi pysyä mukana kuin hypätä yli laidan. Usko on se, joka saa veden varaan joutuneet pysyttelemään pinnalla; on parempi uida kuin hukkua, pelastus on tulossa.

Hyvää Lucian päivää!

The Fire Rises

612-marssi onnistui jälleen ja on vakiintunut toistatuhatta ihmistä kerääväksi kulkueeksi. Globalistien käsikassarana toimiva vasemmisto ei ole vuosien yrityksestä huolimatta sitä onnistunut estämään taikka sabotoimaan, heidän mielenilmauksensa jäävät piipityksen tasolle kerrasta toiseen. Sillä välin ranskalaiset riehuvat keltaisissa liiveissä ympäri maataan, eivätkä presidentti Macronin impotentit yritykset rauhoittaa tilanne ole johtaneet mihinkään. Globalistien punteissa tutisee, kun kansat nostavat päätään.

Ei niin, että johto ainakaan Suomessa mitään toden teolla oppisi. He sitoivat maamme GCM-siirtolaissopimukseen*, joka kuitenkaan ei muka sido. He rummuttavat ja möykkäävät työperäisestä maahanmuutosta ja kuinka tarvitsemme lisää ja lisää siirtolaisia sitä taikka tätä korvaamaan. Olemme kuulemma liian vanhoja, emme lisäänny kyllin vikkelästi. Naapurimaitammekin pitäisi kaiketi ihailla, kun västö kasvaa maahanmuuton ansiosta. Elinkeinoelämä lyö vasemmiston kanssa kättä ja molemmat voittavat; lisää halpatyövoimaa rikkaille, lisää etnistä värinää hipeille. Ei sillä väliä, että maahanmuutto kehitysmaista pahentaa huoltosuhdettamme. Ei sillä väliä, että Oulussa paljastui matujen kepposteluja. Ei sillä väliä, että maamme etninen koostumus hajoaa. Kaikki tämä on ollut tiedossamme pitkään, Halla-aho ja muut ovat varoittaneet meitä jo vuosien ajan. Mutta niillä toisilla onkin unelma, mitä siihen voi sanoa vastaan.

Tuli kuitenkin syttyy, liekit nousevat. Hullut päivät eivät jatku ikuisesti ja järjestys palautetaan.

*Kyseessä ei ole itse asiassa sopimus vaan kompakti, josta äänestetään YK:ssa. Joka tapauksessa se tosiasia, että moni maa ei lähde siihen mukaan, viittaa sikaan säkissä.

Adventin 2. sunnuntai

Tämän sunnuntain nimitys, Kunnian adventti, viittaa Kristuksen toiseen tulemiseen aikojen lopussa. Ristillä nöyryytetty ja murhattu kuningas palaa koko voimassaan ja loistossaan lunastamaan lupauksensa. Jo alkukirkon päivistä lähtien ovat kristityt enemmän tai vähemmän kärsimättömästi odottaneet tuota päivää. "Loppu on lähellä", kuten sanottiin jo ammoin. Niin sanottiin myös keskiajalla ja lukemattomina kertoina senkin jälkeen. Ei sitä päivää, ettemme olisi ennustaneet maailmanloppua juuri omalle ajallemme.

Elämmekö lopun aikoja? En tiedä, ja aion pidättäytyä arvailemasta. Sen enempää kuin voin sanoa lopun olevan lähellä, en voi sanoa sen olevan kaukana. Sen verran kuitenkin tiedän, että meidän on määrätty olla valppaina:

Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; 2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. 3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. 4 Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; 5 sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.

                            - 1. tessalonikalaiskirje, luku 5, jakeet 1-5

Kuka olen?

Jos pohdiskelen perimääni, tuottaa se hieman kysymyksiä. Vanhempani ovat Uudeltamaalta ja kohtasivat Helsinkiläisellä rokkiklubilla joskus ammoin. Niinhän se menee, että nuo kosmopoliittiset uunit tuottavat ulos kaikennäköisiä keitoksia. Isäni äiti on pesunkestävä savolainen, mistä oma äitini antoi hänen kuulla joskus kunniansa. Puhelinkeskustelusta kuultua: "saatanan kieroileva savolainen ämmä!" Isäni isä oli hurri, jota minä emmekä isäni koskaan tavanneet. Isänisä, jonka tunsin, ei siis ollut veren kautta sukua. Äitini äiti on hämäläinen, vaikkakin kasvoi uusimaalaisella maatilalla. Äitini isä oli karjalainen evakko, josta minulla on vain yksi muistikuva. Äidinisän kautta on suvussa myös annos venäläistä verta ja saattaa olla pari pisaraa aasialaista verta, mikä ei sinänsä olisi Suomessa ihmeellistä.

Omaan neljännesannoksen Suomen eri heimoja, poislukien pohjanmaalaiset. Mihin heimoon siis identifioisin itseni? Kasvoin Uudellamaalla, joten en omaa vahvaa paikallisidentiteettiä. Kuka siis oikeastaan olen? Vastaus on onneksi helppo, olen geneerinen suomalainen. Olen veressäni geneerinen suomalainen, kuten kirjakielemme on geneerinen synteesi murteiden piirteistä. Omaan kiinnostusta karjalaista puoltani kohtaan, mutta perimän kautta olen yhteydessä siihen vain osittain. Mitä siis miettiä asiaa sen enempää. Olen vitivalkoinen suomalainen, se on tärkeintä. Ei oltu ruotsalaisia, ei tultu venäläisiksi. Olkaamme siis kaikki suomalaisia.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Rotu ja sukupuoli kolmikentissä

Mieleeni nousi tänään ajatus identiteeteistä ja miten niihin voisi soveltaa kolmikenttää, joka koostuisi psykologiasta, biologiasta ja sosiaalisuudesta. Kolmikenttä ei ole sinällään uusi asia, mutta kuinka paljon sitä on sovellettu esimerkiksi rodun ja sukupuolen kysymyksissä? Usein törmää lähinnä yksiulotteiseen ajatteluun, jossa vaikkapa sukupuoli on vain sitä taikka tätä. Muotia on korostaa sukupuolen riippuvaisuutta psykologiasta ja itsemäärittelystä, jolloin sosiaalinen aspekti nähdään mielivaltana ja biologinen aspekti triviaalina. Tätä sitten vastustetaan argumenteilla, jossa sukupuolta palautetaan liiaksi pelkkään biologiaan. On löydettävä tasapainoisempi näkemys.

Jos mietimme rotua, jo sokeakin voi kepillään nähdä eroavaisuudet. Valkoinen ei ole musta eikä keltainen, silmätesti on keskimäärin helppo. Rotubiologia ei ole toki vain ihonväriä ja ruumiinrakannetta, vaan myös luonteenpiirteitä ja genetiikkaa. Varsinkin genetiikan määrittelyyn vaaditaan näköhavaintoa hienostuneempia välineitä. Joka tapauksessa olemme edelleen empiiristen havaintojen sektorilla, biologia on objektiivista. Rotu ei kuitenkaan typisty biologiaan ja astumme sosiaaliselle sektorille. Paljon riippuu nimittäin siitä, kenet yhteisö hyväksyy jäsenekseen. Kuka luetaan valkoiseksi, kuka omaan kansaan. Sikäli kuin erot ovat näkyviä, myös erottelu on jyrkempää. Mutta vereltään sekoittuneet voi yhteisö lukea omikseen helpommin, välittämättä perimän puhtaudesta. Lisäksi on rodulla vielä subjektiivinen tasonsa, eli mihin kukin yksilö identifioituu. Allekirjoittaneen kaltaiselle valkolaiselle se on itsestäänselvyys, mutta sekarotuiselle se voi olla vaikea paikka. Heidän on aina tehtävä valinta jollain tasolla, ja tuo valinta vaikuttaa myös ympäröivän yhteisön tuomioon. Afrikkalaisittain käyttäytyvä mulatti ei saa sympatiaa, mutta suomalaisittain käyttäytyvä voi saada. Kun joka tapauksessa kyseistä mulattia ei voida ulkomuotonsa vuoksi suomalaiseksi lukea, on hänellä paineita. Kuinka elää Suomessa kansalaisena, vaan kuitenkin ulkopuolisena. Moni valitsee tuossa paineessa vihollisidentiteetin.

Sukupuoli on myös helposti hahmotettavissa kolmeen ulottuvuuteensa. Biologia on suuri osanen ja silmätesti jälleen toimiva. Kuitenkin menevät erot myös ihon alle ja sieltä edelleen mikroskoopin havaittavaksi. Miehet eivät ole yhtään kuten naiset ja päinvastoin. Sukupuolet ovat psykofyysisesti niin radikaalin erilaisia, että voi vain ihmetellä sellaista satua kuin tasa-arvo. Se on niin trivialisoiva idea, että on jo loukkaava. Mutta toki emme voi tarkastella vain biologiaa, sillä sukupuolta määrittelee myös sosiaalisuus. Joka ainoa yhteiskunta kautta historian on nakittanut ja tulee nakittamaan kullekin taholle roolinsa. Se, mitä miehiltä ja naisilta odotetaan, määrittää heidän käyttäytymistään. Viimeisenä tulee sukupuolen subjektiivinen taso, eli millaiseksi kukin mies ja nainen identifioituu. Tämä taso ilmentää spektriä yksityiskohdissaan, eli kuinka joku mies käyttäytyy feminiinisemmin ja yksi nainen maskuliinisemmin. Kaikki tapahtuu luonnollisen vaihtelun puitteissa.

Kuten edellä tuli jo ilmi, modernin lännen tapa on lähestyä ilmiöitä yksiulotteisesti. Rotukysymyksessä biologia sivuutetaan tyystin ja kuka tahansa luetaan osaksi meikäläisiä, jos muukalainen niin vain kokee ja haluaa. Sukupuolikysymyksessä on menty vielä pidemmälle ja redusoitu koko asia itsemäärittelyksi. Kolmikenttä ei kuitenkaan toimi näin. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, eikä mikään yksittäinen osatekijä voi ylittää kokonaisuutta. Osatekijä voi kuitenkin olla rikki ja siten rikkoa kokonaisuuden. Esimerkiksi intersukupuoliset ovat biologisesti rikki, he ovat vammaisia. Se ei tarkoita, että he olisivat sukupuolettomia tai kolmatta sukupuolta. He ovat vain miehiä tai naisia, joilla on viallinen keho. Sosiaalisella tasolla tästä seuraa se ongelma, että heidät voi olla vaikea määrittää ulkopuolelta käsin. Siksi ainakin tällaisten poikkeustapausten kohdalla tulisi kuunnella myös heidän omaa käsitystään siitä, mitä he kokevat olevansa. Sitten toisaalta on transsukupuolisia, joilla psykologinen taso on rikki. Heillä on normaali miehen tai naisen keho, mutta viallisten aivojen vuoksi he kuvittelevat olevansa vastakkaista sukupuolta. Kuvioon on vaikea sovittaa rooliodotuksia. Ja rooleista puheen ollen, voivat myös ne olla rikki. Liian tiukat roolit voivat satuttaa ihmisiä, joita ei voida niihin sulloa, kuten ei pyöreää palikkaa voida sulloa neliskanttiseen reikään. Toisaalta taas liian heikot roolit sekoittavat ihmisiä, jolloin miehistä tulee naisten parodioita ja päinvastoin.

Sitä mitä yritän ilmaista, voisi kutsua kenties holistiseksi näkemykseksi. Rotu, sukupuoli tai kuten kuka tahansa yksilö, koostuu osatekijöistään. Kokonaisuus on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa, eikä siis palautettavissa osatekijöihinsä. Valkoinen on valkoinen ja nainen on nainen. Yksikään osatekijä ei siis myöskään ylitä jakoa, eli musta ei muutu valkoiseksi passin leimasta eikä nainen mieheksi mielikuvituksensa voimasta. Erot ovat syviä ja ne ovat hyviä. Kenenkään ei tietenkään tarvitse ajatuksiani hyväksyä ja auliisti myönnän, että viime kädessä kaikki palautuu oletuksiin. Jos kerran Jumala loi meidät mieheksi ja naiseksi, oletan että tuo jako on syvällä maailmankaikkeuden kudoksessa. Myös kansat luotiin jo ammoisina aikoina, joten niilläkin on osansa näyteltävänä.

Adventin 1. sunnuntai

Joulunajan odotus alkaa tästä. Juuri tämä varsinaista huipennusta edeltävä odotus on itsessään hienoa, lapsena se oli suorastaan kihisevän jännittävää. Kristuksen syntymä oli käännekohta maailmanhistoriassa, ja myös sitä edelsi pitkä vartomisen aika. Ennustukset ja lupaukset lunastettiin, ja tämä tarina kerrataan jouluun valmistautumisessa. Adventus Domini, Herran tuleminen, kuten latinaksi lausuttiin. Alkaa ilon jakso.