Viime päivinä olen seuraillut draamaa ison rapakon takaisen sarjakuvamaailman liepeillä. Isot sarjakuvatalot kuten Marvel ja DC havainnollistavat, mitä kulttuurimarxilaisten pitkä marssi instituutioihin on merkinnyt. Vasemmisto on tehnyt niistä omiaan, ja saman kaavan voi nähdä muillakin kulttuurielämän saroilla. Ilmiö koskee läntistä sivilisaatiota yleisesti, Suomessakin meillä on omat ja yhtä lailla punaisiksi maalatut instituutiomme. Tämä ei kuitenkaan ole mainitsemani draaman ytimessä, vaan ilmiötä vastaan kapinoivat konservatiivit. He eivät arvosta sitä, että supersankarit muovataan pyörätuolissa istuviksi ja sukupuoli-identiteettiään vatvoviksi nyyhkyiksi. Mutta konservatiiveille ominaisesti he älähtävät, jos joku heistä oikealle tekee asialle jotain. Ei niin, etteivät he itse tekisi mitään. He eivät vain halua assosioitua vääriin ihmisiin, äärioikeistolaisiin ja sen sellaisiin. Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että he iskevät oikealle lujempaa kuin vasemmalle. Näin he yrittävät signaloida vasemmalle, etteivät ole rasisteja ynnä muuta. Strategia on paitsi toivoton, myös osoittaa konservatiivien epäluotettavuuden.
Vasemmistolle kuka tahansa, joka kapinoi hegemoniaa vastaan, on natsi. Koko poliittinen spektri Leninistä oikealle on yhtä monoliittia. Keskustaa kohti gravitoituvat maltilliset eivät täysin tätä ymmärrä. He eivät hyväksy vasemmiston sanelupolitiikkaa, mutta kaipaavat valtavirtaan. He tietävät olevansa ulkopuolella, mutta ikävöivät takaisin. Siksi he eivät halua olla tekemisissä yhtään äärimmäisempien ainesten kanssa, sillä he uskovat moisen antavan uskottavuutta vasemmiston syytteille. Jos he siis vain ilmaisevat asiansa kyllin kiltisti, järki voittaa ja heidät otetaan takaisin laumaan. Tässä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, vasemmisto on jo tuomionsa antanut kuten edellä ilmaisin. Toisekseen, ei ole mitään mieltä murehtia vasemmiston syytöksistä. Maltilliset konservatiivit taas välittävät mitä heistä ajatellaan, ja se on heidän heikkoutensa.
Hinku valtavirtaan ja vasemmiston pelko tekevät konservatiiveista huonoja liittolaisia. He voivat olla kaveria hyvällä säällä, mutta ennemmin tai myöhemmin pettävät. Kun tulitus vasemmalta yltyy, he eivät koskaan tunteneetkaan sinua. Tätä havainnollistivat Timo Soini ja hänen uuvattinsa viime vuonna. Ennen vaaleja oltiin hyvää pataa, mutta tulosten selvittyä ja ministerisalkkujen vaarannuttua suoritettiin Suomen poliittisen historian tyylipuhtain selkäänpuukotus. He puhuvat arvoista ja siitä, kuinka he eivät muuten voisi katsoa jälkikasvuaan silmiin. Valheita kaikki tyynni, mutta parasta mitä mainettaan suojelevilta broilereilta voi odottaa. He perustivat uuden puolueen, josta tuli hetkessä irrelevantti. Vailla poliittista lokeroa ja jäseninään lieroja, odottaa tulevaisuudessa vaipuminen unohdukseen.
En ole itsekään tällaisen yläpuolella. Koska en ole kovanaama ja haluan elää omassa rauhassani, voisi tulla houkutus irtisanoutua siitä sun tuosta. Ainakin
tässä tekstissäni on vahvaa hyvesignaloinnin makua. Kirjoitin siinä, kuinka twitterissä rumia puhuneen tytön ilmiantaminen oli väärin. Olin hieman tuohtunut, sillä ajatukseni oli että meidän tulisi olla tällaisen yläpuolella. Tarkemmin ajatellen olen ylilautalaisilta anteeksipyynön velkaa, se oli minä joka olin väärässä. Siksi sanon: kostakaa vasemmistolaisille. Ilmiantakaa. Olkaa ilkeitä ja käyttäytkää huonosti. Tehkää kaikkea mitä laki sallii. Lyhyemmin ilmaistuna, jatkakaa entiseen malliin.
Minusta ei ole sellaiseen. Minusta ei ole siihen, että ottaisin jatkuvasti yhteen. En ole viemärien tonkija, likaisen työn tekijä. Mutta jotkut ovat ja heitä tarvitaan. Oleellista minulle ja kaltaisilleni on pysyä poissa heidän tieltään, antaa heidän hoitaa hommansa. Kaikista ei ole sotimaan, mutta sitä varten on työnjako. Meikäläinen haaveksii ja kirjoittaa siinä, missä vaikkapa parivaljakko Tiina Wiik & Junes Lokka häärivät jatkuvana piikkinä vasemistolaisten lihassa. Nostan heille ja heidänlaisilleen hattua.
Miksi tämä kaikki on tarpeellista? Koska se on pelin henki. Vasemmisto hyökkää ja meidän on puolustauduttava. Sitten me hyökkäämme ja kaksin verroin ilkeästi. Säännöt ovat tällä hetkellä seuraavanlaiset:
1) Toisinajattelija voidaan
erottaa työstään.
2) Toisinajattelijalta voidaan (yrittää)
evätä apurahoja.
3) Toisinajattelija voidaan sulkea
ulos kulttuuritapahtumista.
4) Toisinajattelijalta voidaan evätä
julkaisu- ja
kokoontumisalusta.
5) Toisinajattelija voidaan sulkea ulos
kaikilta sosiaalisen median alustoilta.
6) Toisinajattelijalta voidaan
sulkea maksuliikenne.
7) Toisinajattelijan
tieteellisiltä julkaisuilta voidaan evätä alusta.
8) Toisinajattelija voidaan
sulkea vankilaan.
Homman nimi on selvä. Tämä on sotaa, kulttuurisotaa. Sananvapautta ei ole, eikä tule. Hyvästä käytöksestä ei palkita. Vasemmiston tarkoitus on tehdä meidän elämästämme hankalaa. Tehkäämme siis heidän elämästään hankalaa. He eivät lopeta, jos emme vastaa hyökkäyksiin. He eivät katso ja ajattele, "onpa jaloa". He vain innostuvat. Meidän on kostettava, on iskettävä takaisin. Heidät on laitettava kärsimään, heidän on tunnettava oman pelinsä säännöt omissa nahoissaan. Se voi antaa heille opetuksen tai vain eskaloida tilannetta, mutta se ei ole oleellista. Iskut palautetaan korkojen kera, se on oleellista.
Voi olla, että näemme yhteiskunnan jakautumisen. Yksi infrastruktuuri heille, toinen meille. Näin voimme toimia vasemmistosta riippumatta ja evätä heiltä omien rakenteidemme käytön: punikit potkitaan työpaikoiltamme. Rahaliikenne evätään muukalaisilta. Kun valtiollinen valta siirtyy oikealle, voidaan jumalanpilkasta määrätä jälleen kakkua.
Totaalista Vitun Sotaa!
