Edellinen teksti voi tuntua hurjalta, mutta se on täyttä
totta. Kun sanon ymmärtäväni kouluampujia ja joukkosurmaajia, tarkoitan sitä.
Aina kun on tullut uutisia uusista surmista, sisimmässäni liikahtaa osanen
ilosta. Se osa ajattelee, että oikeus on tapahtunut. Lukiessani yliopistoiskun
suunnittelijoista, se osa minussa riemuitsi ajatuksesta, että yliopistolla
murhattaisiin nuoria. Se olisi kaikin tavoin suotavaa ja oikeutettua, niin
paljon vihaa tuossa osassa minua on.
Kuulen usein sanottavan, ettei jotakin ”voi ymmärtää”.
Minussa värähtää tuska, koska haluaisin kokea samalla tavalla. Haluaisin
sanoa, etten ymmärrä. Haluaisin, ettei minusta löytyisi mitään yhteistä
noiden surmaajien kanssa. Joskus lohduttaudun sillä, että pohjimmiltaan ihmiset
ovat samanlaisia ja kaikki pystyvät hirmutekoihin. Mutta ihmisten välillä on
eroja. Jotkut ovat objektiivisesti pahempia kuin toiset, ja sama logiikka pätee
minuun. Olenko siis huonompi vai peräti paha?
Mutta yksi asia on vissi. Minä en hyväksy näitä
kouluampumisia, enkä mitään pahuutta. Minä ymmärrän, ymmärrän liikaa, mutta se
vissi ero minusta löytyy, etten ihannoi näitä ihmisiä. Osa minussa toki ihannoi
ja haluaisi olla kuin he, mutta se ei ole onneksi kaikki. Minussa värähtää
tunne, joka löytää oikeutuksen, mutta sitä vastaan löytyy myös ristiriitainen
tunne. Ja ennen kaikkea ymmärrän, että se on väärin. Nimittäin, näitä kouluampujia
yhdistävää se, että he tosissaan ihannoivat aikaisempia surmaajia. Eivätkä he
ole ainoita. Kertoo jotakin tästä sairaasta ajastamme, että heidän kaltaisiaan
ihmisiä pitävät jotkut sankareinaan. Kuinka rikki ihmisen – tai pikemminkin
tämän ajan – täytyy olla, että näitä tapahtuu. Joukkomurhat ovat oleellisesti
aikamme oire, eivät jokin uuden persoonallisuustyypin ilmentymä. Nämä
kouluampujat, joukkosurmaajat, ovat olleet keskuudessamme aina ja tulevat aina
olemaan. Kertoo siis jotakin juuri ajastamme, että he nyt päätyvät tällaisiin
ratkaisuihin. Ennen muinoin he saattoivat purra hammasta tai päätyä
itsemurhaan. Nyt se ei riitä, vaan muut täytyy viedä mukana. Ymmärrän ajatuksen
täysin, minäkin haluaisin, mutta en vain voi. Maailmassa on hyvyyttä ja pahuutta,
moraalisesti oikeita ja vääriä valintoja. Ne eivät muutu toisikseen vain siksi,
että tunnen toisin. Tunteet eivät voi olla kaikki, niiden yläpuolella on oltava
jotakin tai saamme helvetin maan päälle.
Jokelan ja muiden ampumisten uhrien muistoa kunnioittaen.
Armoa ampujien sieluille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti