sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

maanantai 17. huhtikuuta 2023

Runkkarit ohi


NHL:n runkosarja on taputeltu ja pudotuspelit taas alkamassa. Suosikkijoukkueeni ja hallitseva mestari Colorado Avalanche voitti divisioonansa ja kohtaa ensi kierroksella Seattle Krakenin, joka pelaa liigassa vasta toista kauttaan. Kapteeni Landeskog on loukkaantumisen vuoksi sivussa ja viimevuotisesta rungosta Avs menetti muutenkin pari pelaajaa kesällä, joten mahdollisuudet mestaruuden uusimiseen eivät ole katossa. Kuitenkin: kun pleijarit alkavat, jäljelle jäävät vain pelaajat ja kiekko. Kaikki on taas mahdollista, eikä pistepörssisijoituksilla sun muulla ole enää mitään virkaa.

Suomalaisena kendojanarina kausi muutenkin ollut melko mannaa. Mikko Rantanen posautti pyöreät 55 maalia ja 50 syöttöä, eli 105 pistettä. Kolminumeroisiin pistelukemiin ja 50 maaliin ovat suomalaisista yltäneet vain Jari Kurri ja Teemu Selänne, viimeksi mainittukin liki neljännesvuosisata sitten. Rantasen saavutuksen kovuudesta kertoo jotain sekin, että hän päihitti Joe Sakicin seuraennätyksen: Sakic teki parhaalla kaudellaan Coloradossa 54 maalia ja numero 96 paransi sitä yhdellä.

Ennätyksiä rikkoi myös Miro Heiskanen, joka on nyt eniten pisteitä kaudessa tehnyt Dallasin pakki. 73 pisteellään hän sivusi myös Reijo Ruotsalaisen suomalaisten pakkien kausiennätystä. Ottaen huomioon nykyänärin koventuneen tason, väitän jo nyt Heiskasen olevan kovin suomalaispuolustaja ikinä. Kyllä vaan kelpaa, viime vuodet ovat totisesti olleet suomikiekon kulta-aikaa.

PS. Pistemäärät noin ylipäänsä ovat olleet taalaliigassa kasvussa ja tämä on vain hyvä asia. Maalit ovat pelin suola ja kanukkien supertähdestä Connor MacDavidista tuli vasta kuudes pelaaja, joka on ylittänyt 150 pisteen rajan kaudessa. Voin vain haaveilla, että Suomestakin tulisi joskus yhtä kova pelaaja.

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Ääniä historian lopulta

Zooropa on aliarvostettu levy. Äänitetty hittialbumin ja maailmankiertueen välissä 90-luvulla, edustaen U2:ta kokeellisimmillaan. Ei laskelmointia taikka ylenmääräistä hieromista, biisit vedettiin parissa kuukaudessa narulle. Jos postmoderni eetos tuotti koskaan mitään hauskaa, niin juuri tätä; kylmän sodan päättymisen jälkeistä kevytmielisyyttä. Sitä tunnetta, kun suurien taistelujen ja itse historian piti olla loppusuoralla jättäen kysymyksen, "mitä seuraavaksi?" Ei enää moraalisia dilemmoja vaan päättymätöntä ambivalenssia harmaantuvan arjen lomassa. Suotta siis rypistellä otsaa vaan ottaa rennosti, kerranhan täällä vaan eletään, eikö vain?

What do you want?

...

And I have no compass 
And I have no map 
And I have no reasons 

No reasons to get back 
And I have no religion 
And I don't know what's what 
And I don't know the limit 
The limit of what we've got 

Don't worry baby, it'll be alright 
You got the right shoes 
To get you through the night 
It's cold outside, but brightly lit 
Skip the subway 
Let's go to the overground 
Get your head out of the mud baby 
Put flowers in the mud baby 
Overground

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Sahaa demonit

"And I tell you, you are Peter, and on this rock I will build my church, and the gates of hell shall not prevail against it." 
                                
                             -Matthew 16:18

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Sign of Evil

“He saved others,” they said, “but he can’t save himself! Let this Messiah, this king of Israel, come down now from the cross, that we may see and believe.”

                                -Mark 15:31-32

tiistai 4. huhtikuuta 2023

Suomettumisen loppu

Tänään Suomi virallisesti liittyi NATO:n jäseneksi ja samalla lyötiin viimeinen naula suomettumisen arkkuun. Putinin yhtenä tavoitteena Ukrainassa oli pelästyttää länsi ja pysäyttää NATO:n laajeneminen. Toisin kävi ja nyt vanjalla on 1300 kilometriä lisää rajaa NATO:n kanssa. Vaaleissa tappion kokivat vasemmiston lisäksi erinäiset ryssäläiset tahot, jotka putosivat eduskunnasta. Tämähän on siis oikea ilon ja onnen päivä! Slobot imeköön kaalia.

Adolf Ehrnroothin sanoin, "ei koskaan enää yksin".