sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Suurmies on poissa


Pentti Linkola on kuollut. Lepää rauhassa luonnonystävä.

10 kommenttia:

Leiska kirjoitti...

Kamala uutinen. Linkola oli isäni esikuvia. Itse olen aina kokenut ihmisen vieraantumisen luonnosta ihmisyyden tuhoksi, enkä ole tälle opille näihin päiviin saanut sellaista vastusta, että olisin paljoa kyseenalaistanut. Kuinka moni uuden sukupolven kasvatti ymmärtää luonnon merkityksen, kun on lapsesta asti eletty betoniviidakossa? Voihan sitä luontoa jäljittelevää "elämystä" saada virtuaalisesta todellisuudesta, mutta mutta... Asuin lapsuuteni korvessa, nyt opiskelijakaupungissa, enkä välillä meinaa sietää urbaania elämäntapaa. Saavuin toistaiseksi vanhempieni luo ja kaikki askareet tuntuvat sujuvan paremmin täällä. Toisaalta onhan noita luontoalueita kaupungissakin.

Lauri Stark kirjoitti...

Terve Leiska.

Itse olen aina kokenut ihmisen vieraantumisen luonnosta ihmisyyden tuhoksi, enkä ole tälle opille näihin päiviin saanut sellaista vastusta, että olisin paljoa kyseenalaistanut. Kuinka moni uuden sukupolven kasvatti ymmärtää luonnon merkityksen, kun on lapsesta asti eletty betoniviidakossa?

Eipä sitä oikein voi truismina kyseenalaistaa. Omalta osaltani olen vieraantunut kaulaani myöten. En kasvanut kaupunkiympäristössä, mutta vähänpä ymmärrän luonnossa selviämisen päälle. Paluuta luontoon ei tapahdu niin kauan kuin meillä on sivilisaatio. Mutta kysymys on, miten sivlisaatio voiso olla lähempänä luontoa, jos ei sentään luonnossa itsessään.

QroquiusKad kirjoitti...

Alikersantti Urho Hietanen olisi voinut lausua Suurmiehestä:
"Jokku ajattele nätei flikoi ko he vetävä kätte, ja sen mää kyl ymmärrä. Mut kui helvetin taval kansanmurhi?"

Vakavammin ottaen, Linkola kuitenkin eli kuten opetti (tosin tappamatta tiettävästi ketään).
Sitä eivät cityvihreät tee.
Saattaapi kyllä jokunen heistäkin fantasioida kansanmurhista.

Lauri Stark kirjoitti...

Ehtoota Qroquius.

Linkolakaan ei elänyt täsmälleen luonnomukaisesti, mutta hänen tapauksessaan kyse on jo saivartelusta; joka tapauksessa suurin osa ei kykenisi edes kymmenesosaan samasta.

Apoliteia kirjoitti...

Dies dolorem!

Linkolan tapauksessa paljon olennaisempaa kuin opin mukaan eläminen (tai kuoleminen, josta jäljempänä) on itse viestin vastaansanomattomuus. Linkola ainakin Suomessa ja osittain maailmassakin ensimmäisenä julisti karua sanomaa ihmiskunnan olemuksellisesti tuhoavasta roolista elonkehässä, kun muut ekologistit puhuivat (ja puhuvat) väärinkäytöksistä ja virheistä; riittävän kaukaa tarkasteltuna ihmiskunnan lisääntymistahti ja vaikutus ympäristöön vaikuttavat lähinnä tautibakteerilta. Haluaisin nähdä sen
eläintieteellisen todistuksen, joka hänet tässä kumoaa.

Mielenkiintoista Linkolassa oli myös syyttävän sormen kaikenkattavuus. Populistiset vihreät syyllistävät usein lähinnä törsääviä eliittejä huvijahteineen, mutta Linkolalle keskiluokkaistuminen ja tavallisen pulliaisen massaturismi & kesämökkeily oli paljon tuhoisampaa kuin muutaman miljonäärin ökyily. Tämä takasi hänelle aiemmin sosialistien ja nyttemmin talouskasvujeesuksien paatoksellisen vihan.

Tätä juuri kunnioitankin Linkolan ajattelussa eniten: hänen tuomionsa rehtiä tasapuolisuutta ja sen poliittisen hyväksikäytön mahdottomuutta. Mikään ryhmä ei voi ajaa omaa etuaan syväekologian sanomalla, ainakaan rehellisesti. Omista vihreistämmehän Linkola on sanottavansa sanonut:
https://www.youtube.com/watch?v=cOP9K36HOmg

Me täällä oikeistopuolella taas nyökyttelemme kyllä hänen puhuessaan maailman liikakansoituksesta ja nälkäkatastrofien avustushankkeiden mielettömyydestä, mutta panemme kädet korville heti, kun hän huomauttaa, ettei Suomen kaltaista väestötihentymää ole missään yhtä pohjoisessa; Ruotsinkin väestö painottuu maan eteläosiin. Suomalaisten sopiva määrä olisi Linkolalle n. 100 000. Vastaan voi toki väittää, mutta ei luontoa ajatellen.

Monet ovat ne haastattelut, joissa Linkolalta kysyttiin, miksei tämä ole jo oppinsa mukaan tappanut itseään. Vastaus kuului, että hän arvelee kuitenkin jotain arvoa olevan sillä pahanhengentyöllä, jolla hän ihmisiä kiusaa "jos edes joku heräisi". Olisihan se varmasti ollut mukavaa metsäjohtajien ja nyttemmin humanistivihreiden mielestä, jos olisi tappanut itsensä siitä omaa hienoa toimintaa häiritsemästä...

Mitä jäsenen Qroquius moitteeseen tulee, sanoisin että kysymys on prioriteeteista. Jos lähdetään siitä, että ihmiskunnan etu on sekä politiikan lähtökohta että tavoite, on Linkola helppo teilata. Jos taas Ihmisen edusta joustaminen planeettamme yleinen elinkelpoisuuden takaamiseksi on edes periaatetasolla hyväksyttävissä, pitäisi olla valmiita paljon dramaattisempiin toimiin kuin mistä moderni keskustelu edes sallii puhuttavan. Tästä todisteena käyttämäsi 'kansanmurha', jonka jälkeen natseilla, Ruandalla yms. ohjelmoitu kadunmies luontevasti tietää "ahaa, se on niitä pahoja ihmisiä. No, eipä tarvitse välittää" ja näin on asialta siivet katkaistu alkuunsa.

Isännälle anteeksipyyntö pitkästä höpinästä. Katsoin miehen vain ansaitsevan minultakin "tilinpäätöksensä", nyt menin ja toimitin sen blogissasi.

Lauri Stark kirjoitti...

Päivää Apoliteia.

Siinä oli tiivis tilitys. Linkolan poliittinen käyttökelvottomuus on tosiaan selviö: kukaan ei ryhtyisi ajamaan massamurhaamista poliittisen ohjelmansa kärkenä. Temppu voisi periaatteessa onnistua vain diktaattorilta ja sellainenkin teilattaisiin aika nopeasti päiviltä.

Väestönkasvuun ei ole oikein mitään moraalisesti kestävää ihmelääkettä. Tosin asia ei ole siinäkään aivan yksiselitteinen. Väestökasvua suurempi uhka on liikakulutus ja ymmärtääkseni maapallo voisi ylläpitää suurempaakin värstöä pienemmällä kulutuksella. Vaikea kuitenkin sanoa. Jokin raja ihmisten määrälle on joka tapauksessa olemassa.

Monet ovat ne haastattelut, joissa Linkolalta kysyttiin, miksei tämä ole jo oppinsa mukaan tappanut itseään.

Tämä on aina huvittavaa. Hyvin infantiilia, mistä todistaa että juuri näin reagoin 12-vuotiaana. Mutta kun sitä aikuisetkin. Linkola osuu arkoihin paikkoihin.

QroquiusKad kirjoitti...

Tulipa mieleen vielä yksi aspekti:

mitähän Pentti olisi tykännyt, jos hänen kotiinsa olisi tullut Maailmanpelastamisen Yleisliittolaisen Komission Suomen erikoistoimintaryhmä (Umweltschutzeinsatzkommando Finnland), jonka johtaja olisi todennut lyhyesti:

"Ihminen Pentti Linkola!
Teidät poistetaan Elonkehästä sitä saastuttamasta. Seuratkaa meitä liikkuvalle teloitusvaunullemme. Se on hevosvetoinen, ja teidät teloitetaan sulkemalla teidät sen sisälle kunnes tukehdutte sisäänhengittämällä tuhlaamanne hapen puutteeseen ja uloshengittämäänne hiilidioksidiin, jolla tuhoatte Elonkehäämme.
Kaikki vastustelu on turhaa. Mitä enemmän vastustelette, sitä enemmän turhan vastustelunne murtamisessa Elonkehämme saastuu hiilidioksidillanne!"

Olisikohan tuo ollut iloinen?

Lauri Stark kirjoitti...

Vaikea sanoa. Tuskinpa olisi varsinaisest ilahtunut, mutta eipä olisi varmaan juuri vastaan laittanutkaan. Kovana pessimistinä ei olisi varmaan nähnyt tarkoitusta vastarinnalle siinä kohtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka en ole ihan kaikkien Pentti Linkolan ajatusten takana, mutta hän oli siinä oikeassa notta maapallolla on liikaa ihmisiä.

Tästä kumpuaakin seuraava kysymys, mistä aloitetaan apuharvennus, kuka saa elää, miten se määritellään? Kuten kommentoija Qroquius Kad tuolla edellä jo hyvin totesikin.

Menee jo hieman "aatumaisille" linjoille, mutta raaka tosiasia on se jotta ihmisiä on liikaa. Ei tarvitse kuin katsoa dokumentteja Afrikan kulkuheinäsirkkalaumoista. Ne lisääntyvät aivan sairaasti, syövät kaiken tieltänsä ja sitten kohtaa karu lopputulema kun "kaik on mänt", näin Antero Rokkaa siteeratakseni.

Summa summarum, näin ei voi jatkua loputtomiin tai Maapallo on näin saksalaisittain ilmaistuna kaput...


- Soomepois Eestist -

Lauri Stark kirjoitti...

Tervehdys.

Tästä kumpuaakin seuraava kysymys, mistä aloitetaan apuharvennus, kuka saa elää, miten se määritellään? Kuten kommentoija Qroquius Kad tuolla edellä jo hyvin totesikin.

En usko, että tällaista ratkaisua voidaan tehdä. Tai, kyllä voidaan ja kenties joku sen lopulta tekeekin. Ei olisi kuitenkaan moraalisesti kestävä ratkaisu. Sanoisin, että helpointa olisi aloittaa liikakulutuksesta siellä, missä se on suurin ongelma: kehittyneissä maissa.